Eräät treffit

Kohtasin eräässä chatisssa kivan miehen. Hän oli kiva, normaali suomi mies ja meillä oli mukavat keskustelut. Vaihdoimme kuvat...hän oli kivannäköinen ja hänen mielestään olin nätti nainen. Sovimme tapaamisen ja odotin sitä kovasti.

Treffipäivänä laittauduin viimeisen päälle (mutta ei yliampuvasti) nätiksi ja suuntasin treffeille. Kun näin hänet, niin mietin, että kuka helvetti hän on?!? Hän ei näyttänyt yhtään samalta kuin kuvassa. Yllä hänellä oli paita ja verkkarit :/ (Paita ok, mutta sen kanssa vaikka farkut) Olisin odottanut, että hän edes hieman olisi panostanut treffehimme. Koska minut on opetettu käyttäytymään, käytiin kahvilla jne. Hän oli mukavaa seuraa, mutta muu kiinnostus lopahti minulta jo alussa. Erotessamme tuli selväksi että hän oli paljon enemmän kiinnostuneempi minusta kuin minä hänestä. Kuten sanoin, hän oli kiva ihminen ja voisin tavata hänet uudelleen, mutta vain ystävänä.

Miksi ihmiset (varmaan niin miehet kuin naiset) laittaa itsestään kuvan, jossa ei jostain syystä ole yhtään itsensä näköinen? Vaikka ei sitä itse ymmärrä, niin valitettavasti siinä tulee vähän huijattu olo.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Oliko suuryrityksen johtajan tai omistajan näköinen kuvassa ja siksi kiinnostuit?

Täälläkin jatkuvasti kehotetaan panostamaan kuviin, minä väitän päinvastaista, luonnolliset kuvat, ei yliampuvia kuten naisten yläviistosta otetut feikkikuvat joista ei myöskään tunnista tavattaessa.

Äänestä
  • Heti oletat, että juoksen rahanperässä. Miksi? Aika alkuun tiesin, mitä hän tekee ja hän ei todellakaan ole businessmies. Ihan faktana tiedän, että tienaan enemmän kuin hän.

    Kuva oli ”luonnollinen”, mutta silti hän näytti ihan kuin toiselta ihmiseltä luonnossa.

    Ap

    Äänestä

Onko vähän yliampuvaa etsiä ystäviä somen kautta?

Ymmärrän kumppanihaun, mutta eikös ystävät tule omasta elinpiiristä?

Äänestä
  • En etsinyt ystävää, vaan jotain ihan muuta....

    Ystävät todellakin tulee omasta elinpiiristä :)

    Ap

    Äänestä

Vai niin, menin naisen kanssa treffeille shortseissa ja paidassa ja crocseissa. Illalla oltiin jo naisen makkarissa rakastelemassa. Nainen oli niin intona että pidetteli kiimaoissaan huutoaan tyynyn kanssa ettei naapuri kuule koska on puutalo ja ohuet seinät. Perjantaina on uudet treffit.

Äänestä
  • Jotkut naiset kuten ap haluavat sen pukumiehen, kenkäsi olisi ollut hylky jos olisit ap,n treffeillä tavannut.

    Äänestä

  • ...ja sitten heräsit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ...ja sitten heräsit.

    On käynyt samoin mullekin eikä vain kerran. Jotkut naiset ovat valmiit seksiin samantien ja mieshän on aina valmis.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kohtasin eräässä chatisssa kivan miehen. Hän oli kiva, normaali suomi mies ja meillä oli mukavat keskustelut. Vaihdoimme kuvat...hän oli kivannäköinen ja hänen mielestään olin nätti nainen. Sovimme tapaamisen ja odotin sitä kovasti.

Treffipäivänä laittauduin viimeisen päälle (mutta ei yliampuvasti) nätiksi ja suuntasin treffeille. Kun näin hänet, niin mietin, että kuka helvetti hän on?!? Hän ei näyttänyt yhtään samalta kuin kuvassa. Yllä hänellä oli paita ja verkkarit :/ (Paita ok, mutta sen kanssa vaikka farkut) Olisin odottanut, että hän edes hieman olisi panostanut treffehimme. Koska minut on opetettu käyttäytymään, käytiin kahvilla jne. Hän oli mukavaa seuraa, mutta muu kiinnostus lopahti minulta jo alussa. Erotessamme tuli selväksi että hän oli paljon enemmän kiinnostuneempi minusta kuin minä hänestä. Kuten sanoin, hän oli kiva ihminen ja voisin tavata hänet uudelleen, mutta vain ystävänä.

Miksi ihmiset (varmaan niin miehet kuin naiset) laittaa itsestään kuvan, jossa ei jostain syystä ole yhtään itsensä näköinen? Vaikka ei sitä itse ymmärrä, niin valitettavasti siinä tulee vähän huijattu olo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu