Kyselen teiltä näin ihan yleisesti mielipidettänne, onko mitään tehtävissä jos aistii suhteen olevan lopussa. Olemme olleet yhdessä pari vuotta ja asuneet siitä n. 1,5 vuotta yhdessä. Meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta miehellä on tytär aikaisemmasta suhteesta.
Meillä on kaikki olevinaan hyvin, on kämppä, auto, hyvät duunit jne. Siis elämän peruspilarit kunnossa. Itse en epäile rakkauttani häneen hetkeäkään, mutta nyt olen aistivinani, että hänen tunteensa ovat kuolleet.
Hän petti minua vähän aikaa takaperin ja on tehnyt ihme katoamistemppuja, selittämättä niitä ja valehtelemalla olinpaikastaan. Hän on myös välinpitämätön eikä korvaansa loksauta puheilleni eikä suostu edes puhumaan. Kännipäissään sitten heittää teorioita "meillä ei ole tulevaisuutta" tai ettei meidän juttu toimi. Sen verran mitä hänestä selvänä saa irti, on se että haluaa meidän jutun toimivan, muttei enää tiedä mitä voi tehdä.
Omituisinta on se, että vielä alkuvuodesta kaikki oli hyvin! En huomannut mitään kyllästymisen merkkejä ja olimme edelleen kuin ennen, siis arki oli astunut kuvioihin, mutta rakkautta oli molemminpuolin. Mitä ihmettä tapahtui?? Mitä tein väärin?
Mies väittää, että arki on liian turhauttavaa ja tuskaista. Olen yrittänyt selittää, että arki astuu kyllä kuvioihin kenen tahansa kanssa, ennemmin tai myöhemmin. Kun kysyn rakastaako vielä minua, hän sanoo vain ettei hänen tuntemuksensa ole siitä kiinni. Rakastaa kuulemma, mutta täytyy tehdä jotain tälle suhteelle.
Kun näytän ovea ja pyydän lähtemään, jos kerran arki minun kanssani on niin onnetonta, mies ei lähde. Tosin siskolleen oli maininnut tilanteesta ja myöntänyt, että tulisi laittaa asuntopaperit menemään.
Mikä voi olla syynä? Mitä voin tehdä? Olen antanut anteeksi KAIKEN sen paskan mitä mies on syytänyt. Omat ystävänikin jo ihmettelevät, etten ole heittänyt miestä pihalle - ovat siis sitä mieltä, että niin olisi pitänyt tehdä jo. Itse olen taas auttamattomasti rakastunut ja haluan elää tämän miehen kanssa enkä missään nimessä luovuta.
Mutta jos rakkaus on kuollut (niinkuin joskus voi käydä ihan itsestäänkin ilman suurempaa syytä), en kai voi sille mitään. Olen pyytänyt miestä katsomaan minua ja kertomaan mitä näkee ja tuntee. Mies lyö aina läskiksi sanomalla että näkee "nätin naaman josta tykkää". Ei siis mitään henkevää. Olen myös pyytänyt häntä kertomaan miltä hänestä tuntuisi jos olen toisen kanssa - näinhän tulee jossain vaiheessa tapahtumaan jos eroamme. Hän vain sanoo, ettei kestäisi sitä.
Miten voi miehen saada uudestaan rakastumaan itseen?? Voiko tämän "masennuksen" taustalla olla jotain mitä en tiedä? Mies oli työtön hetken aikaa tuossa talvella, se varmasti lannisti, mutta nyt taas on töitä... En ole tehnyt hänelle mitään pahaa ja arki mielestäni sujuu kuin ennenkin, en vaan tiedä miten sitä muka pystyisi parantamaan... olen yrittänyt vaikka mitä ja aina pari päivää tuntuu paremmalta, mutta sitten taas... Kaiken huipuksi itse nautin arjesta hänen kanssaan. Minun on hyvä olla ja todella rakastan tätä miestä. Haluan vain asiat kuntoon.
Onko tämä nyt lopullista vai voiko kevät herättää miehen hautautuneen rakkauden?? Toivoisin asiallisia kommentteja, sillä tilanne on todella hermoja raastava eikä mene päivääkään, ettei sydäntä raastaisi...
Meillä on kaikki olevinaan hyvin, on kämppä, auto, hyvät duunit jne. Siis elämän peruspilarit kunnossa. Itse en epäile rakkauttani häneen hetkeäkään, mutta nyt olen aistivinani, että hänen tunteensa ovat kuolleet.
Hän petti minua vähän aikaa takaperin ja on tehnyt ihme katoamistemppuja, selittämättä niitä ja valehtelemalla olinpaikastaan. Hän on myös välinpitämätön eikä korvaansa loksauta puheilleni eikä suostu edes puhumaan. Kännipäissään sitten heittää teorioita "meillä ei ole tulevaisuutta" tai ettei meidän juttu toimi. Sen verran mitä hänestä selvänä saa irti, on se että haluaa meidän jutun toimivan, muttei enää tiedä mitä voi tehdä.
Omituisinta on se, että vielä alkuvuodesta kaikki oli hyvin! En huomannut mitään kyllästymisen merkkejä ja olimme edelleen kuin ennen, siis arki oli astunut kuvioihin, mutta rakkautta oli molemminpuolin. Mitä ihmettä tapahtui?? Mitä tein väärin?
Mies väittää, että arki on liian turhauttavaa ja tuskaista. Olen yrittänyt selittää, että arki astuu kyllä kuvioihin kenen tahansa kanssa, ennemmin tai myöhemmin. Kun kysyn rakastaako vielä minua, hän sanoo vain ettei hänen tuntemuksensa ole siitä kiinni. Rakastaa kuulemma, mutta täytyy tehdä jotain tälle suhteelle.
Kun näytän ovea ja pyydän lähtemään, jos kerran arki minun kanssani on niin onnetonta, mies ei lähde. Tosin siskolleen oli maininnut tilanteesta ja myöntänyt, että tulisi laittaa asuntopaperit menemään.
Mikä voi olla syynä? Mitä voin tehdä? Olen antanut anteeksi KAIKEN sen paskan mitä mies on syytänyt. Omat ystävänikin jo ihmettelevät, etten ole heittänyt miestä pihalle - ovat siis sitä mieltä, että niin olisi pitänyt tehdä jo. Itse olen taas auttamattomasti rakastunut ja haluan elää tämän miehen kanssa enkä missään nimessä luovuta.
Mutta jos rakkaus on kuollut (niinkuin joskus voi käydä ihan itsestäänkin ilman suurempaa syytä), en kai voi sille mitään. Olen pyytänyt miestä katsomaan minua ja kertomaan mitä näkee ja tuntee. Mies lyö aina läskiksi sanomalla että näkee "nätin naaman josta tykkää". Ei siis mitään henkevää. Olen myös pyytänyt häntä kertomaan miltä hänestä tuntuisi jos olen toisen kanssa - näinhän tulee jossain vaiheessa tapahtumaan jos eroamme. Hän vain sanoo, ettei kestäisi sitä.
Miten voi miehen saada uudestaan rakastumaan itseen?? Voiko tämän "masennuksen" taustalla olla jotain mitä en tiedä? Mies oli työtön hetken aikaa tuossa talvella, se varmasti lannisti, mutta nyt taas on töitä... En ole tehnyt hänelle mitään pahaa ja arki mielestäni sujuu kuin ennenkin, en vaan tiedä miten sitä muka pystyisi parantamaan... olen yrittänyt vaikka mitä ja aina pari päivää tuntuu paremmalta, mutta sitten taas... Kaiken huipuksi itse nautin arjesta hänen kanssaan. Minun on hyvä olla ja todella rakastan tätä miestä. Haluan vain asiat kuntoon.
Onko tämä nyt lopullista vai voiko kevät herättää miehen hautautuneen rakkauden?? Toivoisin asiallisia kommentteja, sillä tilanne on todella hermoja raastava eikä mene päivääkään, ettei sydäntä raastaisi...
Vastaukset 15
Vanhimmat
ku omakin suhteeni ja mietin, että onko tää nyt lopun alkua...ei tekis mieli luovuttaa, mutta ei ketään väkiselläkään voi pitää. Jos kaverilla olis sama tilanne, ajattelisin varmaan mielessäni, että loppu mikä loppu, mutta omalla kohdalla sitä aattelee, et pitäs yrittää vielä. Siis tietysti sillä varauksella et se toinenkin haluaa. Kovin kauaa en minäkään anna omaa elämääni kahlita odottelemalla toisen rakkauden tunteen palaamista. VAikeeta on, joskus aattelen kyllä et yksin olis helpompaa, vaikka eihän sekään sit miellytä.
Vähän vaikuttais siltä, että et näytä miehellesi tunteitasi suoraan. jos hän sinua on pettänyt, miten olet asian käsitellyt?
Oeltko purkanut vihasi, suuttunut miehellesi?
Vaikka oletkin antanut anteeksi, eis e silti tarkoita, että sinun täytyy niellä paskaa. Voit miehellesi purkaa tuntosi, luulenpa, että sitä hän haluaa, hän haluaa tuntea sinun olevan jälleen ihminen, jolla on oikeat tunteet. Jos pettäminen on johtunutkin siitä, että hän haluaa jonkinlaista tunteiden "riepottelua" arkeen, ja ei ole ymmärtänyt muuta keinoa.
Kyllä mieheni on nähnyt kaikki itkut, huudot ja raivonpuuskat. Yhtä lailla kun olen näyttänyt hänelle ovea, olen myös juossut hänen kintereillään ja rukoillut jäämään. En tunne itseäni edes kovin ihmiseksi, tunnen vajonneeni todella alas. En halua olla se "roikkuja", jonka kanssa mies säälistä on.
Vertailun vuoksi - mitä oli miehen ja hänen exänsä suhteessa - kun mies kyllästyi, hän lähti kodistaan ilman määränpäätä. Miehellä olisi nytkin tilaisuus lähteä vaikkei olekaan varsinaisesti paikkaa minne mennä - ei ollut ennenkään! En siis ymmärrä, jos tunteet ovat hiljalleen hiipuneet, miksei hän lähde??
Välillä on öitä, jolloin havahdun siihen kun hän kietoo kätensä ympärilleni. Niinä päivinä kaikki on hyvin. Sitten on taas näitä aamuja kuten tänään - pakollinen rutiiniomainen suukko ennen töihinlähtöä ja hyvän työpäivän toivotus. Ei muuta. Hän ei soittele enää päivän aikana, ei juuri vaivaudu ilmoittaa jäävänsä ylitöihin, ei mitään. Illalla tuijottaa telkkua kuin haamu.
Sitten on taas niitä hyviä päiviä...
Miehelle en voi hirveästi raivota, koska hän kyllä saa sen touhun loppumaan alta aikayksikön. Siinä vaiheessa, kun alkaa tavarat lennellä ja paikat hajota sekä vaara, että satutan itsenikin, tajuan yleensä olla hiljaa. Mies ei yleensä kuuntele haukkujani saati edes rehellistä puhetta tunteistani. Pyytää vain anteeksi ja sanoo, ettei halua kuulla asiasta enempää. Jättää siis minun päätettäväkseni, miten jatketaan. Ja kun ajan myötä olen päätöksen tehnyt, pitäisi olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Ja tuon tunteista puhumisen tosiaan kumoan täysin - tälle miehelle ei voi puhua, siis voi yrittää mutta mitään vastakaikua ei tipu. Yleisin kommentti on "älä nyt jaksa" tai vastaavaa. Tuntuu vähän välittävän siitä, että on tallonut "rakastamansa" ihmisen sydämen riekaleiksi. Eikä tee MITÄÄN sen korjaamiseksi. :(
Siis mies on kyllästynyt elämäänsä, aj olettaa että sä tai toinen nainen parantavat sitä.
Aika epäreilua.
Miehesi taitaa tajuta sen itsekin, että vikaan menee jos hän lähtee. Että vika ei ole sussa vaan hänessä itsessään.
Jos on tympiintynty omaan arkeensa, ei voi toista osapuolta syyttää. Voi vain itse ottaa itseään niskasta kiinni ja hankkia vaikkapa uusi harrastus tai jotain.
Vai teettekö mitään yhdesä? Muutakuin siis kun olette kotona ja katsotte telkkaria?
Tota yhdessä tekemistä olen ehdotellu jo pitemmän aikaa. Hän hommasi lisää tv-kanavia alkusyksystä ja aina löytää jotain katseltavaa, sen sijaan että lähtisi käymään kanssani ulkona (syömässä, keilaamassa, kahvilla kaverin luona tai edes kävelyllä). Sitten kehtaa valittaa, ettemme muuta tee kuin tuijota telkkua. Olen ollut välillä turhautunut, kun miehen elämässä tv tuntuu olevan tärkein, mutta koska arki on minulle yleensä ihan mukavaa ja tykkään olla kotona, ei se ole niin pahasti haitannut.
Mies pelaa futista muutaman kerran viikossa, itse harrastan myös liikuntaa. Kämppää rempattiin kuukausi takaperin (MINÄ ja kaverini rempattiin, mies lähti kaljottelemaan eikä koko viikonloppuna miestä näkynyt...), sen piti olla piristystä kotiimme ja uutta ilmettä elämäämme. Pari viikkoa takaperin vein hänet yllätysreissulle ulkomaille, ilman että hän tiesi asiasta muutakuin viikonlopun, joka piti varata vapaaksi. Hän olikin haltioissaan ja jo hetken aikaa kuvittelin kaiken palautuvan normaaliksi... reissu oli kaikinpuolin upea.
Mutta eipä ole varoja tehdä tuollaisia reissuja joka viikonloppu. Sitä paitsi olen laittanut itsestäni likoon enemmän kuin kaiken jotta herra piristyisi. Alkaa vaan todella tuntua, että kaikki tämä johtuu vain minusta.
Mies on sen verran raottanut sanaista arkkuaan, että häntä ahdistaa kun "kaivelen menneitä". Tässä tapauksessa tarkoittaen kahta kokemaani keskenmenoa, joista hän toipui päivässä, mutta itse suren niitä vieläkin. Jo kuukausia olen pitänyt pääni kiinni enkä ole niistä suutani avannut, mutta ilmeisesti oma suruaikani on käynyt miehelle sietämättömäksi... yritän parhaani olla hiljaa, mutta välillä toivoisin hiukan ymmärrystä, että jotkut asiat on vain vaikeampi käsitellä kuin toiset...
Hoidan kodin, laitan ruuat ja lähestulkoon passaan miestä joka ikinen päivä. Olen pysynyt vaiti jokaisesta asiasta, joka on pänninyt - siis etten vaan häiritse herraa tai "masenna häntä entisestään". Olen nykyään pelkkä piika, lapsenvahti ja satunnainen panopuu. Siltä se alkaa tuntua ja naisellisuus on kohta mennyttä...
Ja aina vain haluan hänet pitää, vaikka parempaakin olisi varmasti tarjolla...
Just.
Miehesi vaikuttais olevan masentunut ja tylsistynyt. Ei mikään ihme, jos ei saa itsestään mitään irti. Siis tylsistyy siitä syystä, ettei saa itsestään mitään irti ja masentuu siitä syystä, kun on niin saamatonpaska. Ja kokee myös varmaan jonkinlaisia syyllisyyden tuntoja, koska sä olet "täydellinen" eli hoidat kämpän, laitat ruokaa, viet yllätysreissulle, remppaat. Ja tästä kokee vielä enemmän riittämättömyyden tunteita. (ei auta se vaikka kuinka sanoisit, että hän riittää sulle)
Sun pitäis nostaa nyt kunnolla kissa pöydälle, sanoa jätkälle kuinka epäkypsää toimintaa tuollainen on, että hän todellakin voisi osallistua teidän yhteiseen elämäänne, kokemuksiin ja tapahtuneisiin asioihin. Jos ottaa itseensä älä myöntele takaisin vaan pidä pääsi, sillä on sulla oikeus vaatia avopuolisoltasi ja parisuhteesi toiselta osapuolelta sitä mitä parisuhteessa kuuluukin olla.
Eli keskusteluja, asioiden läpikäymistä ja yhteisiä harrastuksia. Jos sua painaa keskenmeno asia, niin miehes kyllä pitäis tajuta kuunnella ja keskustella siitä. Aika törkeää sanoa, että ei saa kaivella menneitä.. Kuitenkin toi on juttu mikä varmasti on koskettanut sua ja on varmaan koskettanut miestäskin enemmän kuin vain yhdenpäivän. Miehes on vain painanut pyyhkinyt pahat jutut maton alle, käsittelemättä niitä. (aika tyypillistä ihmisille)
Siitäkin voi johtua tuo tuollainen "masentunut" käytös. siis siitä, etä painaa asiat villaisella ja ei puhu niistä ja pura tuntojaan. Tee itsenäisiä päätöksiä.
Siis mun mielestäni sun ei kannata enää "paapoa", vaan nosta kissa pöydälle, ja sano sille, että nyt ollaan aikuisia ja keskustellaan oikeesti, oikeista asioista. Eikä mitään kiukutteluita!
Ja ota vaikka selvää vielä, täällä oli oikein hyvä linkki, siitä miten parisuhteessa olisi hyvä riidellä. Rakentavasti.
Voimia sinulle. Tiedän mitä on olla toisen kiukkupurkauksien kohteena.Meilläkin kaikki on suhtkoht hyvin, ainoa on, että arki on tullut suhteeseen.(3,5v)
Mies hokee vähän väliä sohvalla maaten, että tää masentaa, ja tästä ei tule mitään. Viimeksi sanoi, että katuu sitä kun tavattiin(ja kaikkea tällaista kaunista),
Sitten vielä ihmettelee, mikä minulla on, kun turpiin tulee, tekee mitä tahansa. Rahaa saan kyllä olla antamassa...ja maksamassa kaiken..
Helpommalla pääsis, kun mies lähtis. Vaan kun EI lähde.Olen monta kertaa osoittanut ovae, jos kerta niin paljon masentaa...
Kirjoituksesi kosketti vaikka olenkin aivan eri lähtökohdista ajautumassa eroon . Olen nelikymppinen mies ja suhteemme on jo kestänyt yli 10 vuotta, lapsiakin on.Meillä on kyllä ollut välillä hyvinkin riitaista ja mökötystä, siitä huolimatta olen luullut että asiat on sovittu ja menisi paremmin. Nyt vaimo kuitenkin kertoi että haluaa erota. Sitä minäkin olen pitemmän aikaa ihmetellyt kun olen yrittänyt keskustella suhteestamme niin vaimo aina vältteli aihetta.Hyvää kevättä sinulle.
Pikälle uskon että sinun mies pitää sinua ns, varalla kunnes löytää sen mitä hakee.
Olet antanu oikeuden tehdä hänen vääriä asioita..hän pitää sinua itsestään selvyytenä joka pysyy aina rinnalla teki sitten mitä tahansa ,eli ollaan nyt tässä siihen asti kun löytyy parempi nainen..
Kyllä itse sanoisin että mäkeen tuollanen mies, koska hyvin mahdollista et hän löytää sen mitä etsii..Eihän parisuhde toimi vaikka kuinka toinen yrittää jos toiselta puolen ei tule mitään yrittämistä ja halua ylläpitää suhdetta.
Ja tuskin sinä mitään virheitä olet tehny jos omasta mielestä olet ollut täysillä matkassa suhteessa, niin kyllä se vika silloin toiselta puolen löytyy.
Miehesi on kypsymätön ja pakoilee vastuuta. Hän haluaa vain, että vaikeat asiat unohdetaan. Kuinka voit kunnioittaa tällaista miestä ja jos et voi kunnioittaa, et voi rakastaa ja teidän suhteella ei ole kestävyyttä.
Hänellä on jokin itselleen merkittävä tarkoitus toimia kuten toimii. Veikkaisin, että hän puolustaa itseään. Hän on liitossanne jatkuvasti puolustuskannalla. Sinä haastat häntä keskustelemaan ja ottamaan vastuuta teoistaan, mutta hän ei halua. Hän haluaa väistellä, kuten esim. tv:n katseluun.
Hän kyllä sanoi, että hän " Rakastaa kuulemma, mutta täytyy tehdä jotain tälle suhteelle." Mitähän se mahtaisi olla? Voisiko häntä mitenkään saada tuntemaan oloa niin turvalliseksi, että hän voisi avautua? Tai niin turvalliseksi, että hän jaksaisi kuunnella sinun tunteitasi ja ajatuksiasi?
Viestisi kuulostaa jokseenkin tutulta. Mieheni alkoi yllättäen käyttäytyä juuri samalla tavalla.
Syykin selvisi, mies oli/on ihastunut toiseen naiseen.
Kerroit miehesi pettäneen sinua aiemmin. Miten on tilanne tämän naisen kanssa, jonka kanssa hän petti sinua...voisiko heillä olla meneillään suhde?!
Luulen myös, että miehesi taitaa pitää sinua valitettavasti vain varalla, etsien itselleen sopivampaa. Ei kuitenkaan ilmeisesti halua olla yksin eikä lähteä, mutta lähtee ennen pitkää.
Kuulostaa hienolta, miten olet jaksanut tsempata ja yrittää teidän suhteenne puolesta! Et ole ainakaan lyönyt hanskoja tiskiin heti, vaan jaksat taistella. Yritä nyt vielä saada miehestäsi jotain irti!!
Ja tosiaan, olisin vielä halukas kuulemaan, miten tämä pettämisjuttu-päättyi?
Mies petti kahdesti, exänsä kanssa. Tämän exän kanssa hänellä on yhteinen lapsi. Tiedän, kuulostaa pahalta jo nyt, joten voit vain kuvitella mitä MINUN päässäni liikkuu...
Tämä ex-pariskunta on yrittänyt saada suhdettaan toimimaan vuosikaudet, siinä kuitenkaan onnistumatta. Mies on lähtenyt aina parin viikon jälkeen reissuun / muualle ja sinä aikana pettänyt ja välillä jopa seurustellutkin muiden kanssa. Tämä ex on saanut kuitenkin aina kiristettyä / vieteltyä miehen takaisin.
Tilanne on minun kanssani ollut toisenlainen. Olemme olleet yhdessä pari vuotta ilman, että ex on mitenkään ollut tekemisissä kanssamme muutoin kuin lapsen suhteen. Tilanne on ollut täysin eri ja olen voinut luottaa mieheeni 100%. Mutta jotain tapahtui, ilmeisesti työttömyys, harmaa arki, rahapula jne jne jne vaikuttivat siihen, että mies lähti hakemaan meiltä puuttuvaa hohtoa muualta. Ja ex oli sen verran paska, että päästi miehen luokseen, tekivät temput ja mies palasi taas minun luokseni. Ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Olen tuhannesti kysynyt haluaako mies palata exän luo. Ensinnäkään ex ei häntä kuulemma huoli eikä mies itsekään sinne halua. (Tätä olen kuullut muidenkin taholta kuin vain miehen, siis miehen sisaruksilta ja jopa kiertoteitse tämän exän kaverilta.) Katuu tekoaan ja on tietoinen, että pettämisellä vei suhteestamme koskemattomuuden. Hän myös tajuaa, ettei mikään palaa enää ennalleen. Ratkaisevaa onkin vain se mitä voimme YHDESSÄ tehdä saadaksemme suhteen vielä jatkumaan.
Säälittävintä tässä on se, että minä olen se joka on saanut paskaa niskaan. Eikö se ole mies, jonka tulisi hemmotella minua ja yrittää saada antamaan anteeksi?? Olenkin miettinyt onko mies jo tuhoon tuominnut koko suhteen, juuri ehkä sen takia kun ei saa tekemättömäksi sitä mitä teki...?
Toinen säälittävä piirre tosiaan on se, että itse tekisin edelleen kaikkeni, jotta saisin pitää miehen. Pettämistä, ryyppäämistä ja riehumista tosin en enää katso. Mutta mitä ihmettä sitä voi ihminen tehdä? Meillä oli kaikki kuitenkin paremmin kuin hyvin, ja myös mies oli tätä mieltä! Mitä ihmettä tapahtui? Ja miten sen saa korjattua?
ELi niinkuin aikaisemmissa viesteissä on tullut ilmi. Mies pakoilee vastuutaan. Hän haluaa sälyttää koko parisuhteen hyvinvoinni sinun kontollesi, joko tietoisesti tai tiedostamattaan.
Ehkäpä hän masentuu siitäkin, että olette tuleet tulokseen, että asiat eivät ikinä tule ennalleen. Joten. Miksi siis edes yrittää, jos menetettyä ei saa takaisin...? Siis ymmärrätkö, miksi edes yrittää, jos ei kuitenkaan auta...
Ehkäpä ette ole ymmärtäneet, että asiat voisivat olla paremmin kuin ennen, enemmän avoimuutta ja hellyyttä. Siis jos kummatkin sitä haluavat, ja ovat valmiita tekemään töitä.
Voisin ajatella asian näin, että mies muistaa ajat jolloin teillä oli hienosti asiat, ja hän ei niiden muistojen vuoksi ole valmis vielä heittämään romukoppaan teidän juttuanne. Että hän haluaisi yrittää, mutta ei osaa. Onko esteenä kenties liialliset vaatimukset, ja ulkopuolisten tahojen ennakko-odotukset, joiden mukaan hänen piäitis toimia, mutta ei vain voi, koska jokin sisällä sotii vastaan. Ehkäpä jokin pieni ääni kertoo, että tämä asia ei korjaannu ihan helpolla, että sitä ei voi taikaiskusta muuttaa, etä jos saa työpaikan, uuden harrastuksen, tai uuden naisen. Jos hän ymmärtää sen vähän, mutta ei osaa tulkita enempää, ja osaltaan toivoisi sinulta apua...
Ja kuitenkin hänenkin pitäisi ymmärtää sinua ja olla sinulle se "auttaja". Aivan niinkuin parisuhteessa kuuluukin olla. Toista ihmistä tuetaan ja ymmärretään. Kukaan ei tuomitse, vaan etsitään yhdessä ongelmiin ratkaisuja.
Kissa pöydälle, älä syyttä, kerro vain miltä susta tuntuu. Jos mies suuttuu tai on ylimielinen, sano rauhallisesti, että käytös loukkaa sinua, eikä johda mihinkään ratkaisuun. Asiat on selvitettävä, ero ei ole ratkaisu ja asioiden selvittämistä. Se on vain pakokeino.
http://www.vaestoliitto.fi/toimintayksikot/tampereenklinikka/rakennesivut/artikkelit_frameset.htm
Tsekkaa täältä. Voipi auttaa ja herättää uudenlaisia ajatuksia.
Kyllä kuulostaa tutulta. Oma mieheni on samanlainen "vastuunpakoilija" ei suostu keskustelemaan vaikka parisuhdeasiat on päin p:tä. Lopulta myönsi että "tarttis tehdä jotta" ja päädyimme parisuhdeterapiaan. Siellä mies otti "hauskan hupiveikon roolin", tyyliin että mikäs hätä tässä...joten terapia päätettiin yhteistuumin lopettaa yhteen kertaan.
Ilmeisesti on olemassa ihmistyyppi joka ei kykene / halua kantaa vastuuta, heidän mielestään elämä soljuu omalla painollaan, kun kukaan ei kysele mitään, ongelmista vaietaan..Olen asiaa paljonkin miettinyt eri kanteilta ja luulen että kyseessä on patologinen ihmistyyppi joka kärsii luonne-elämän häiriöstä ja varmasti ei riitä vaimon / tyttöystävän voimavarat "parantaa" tätä ihmistyyppiä. Turha roikkua olemattomassa, eli vaihtoon vaan..