Susanne ja kohtalotoveri. TOIVOA on!!!!!!
Tiistaihin tiivistäen
Taas täällä
331257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
onko jotain tapahtunut????
valitettavasti mitään sellaista kuin romantikkona odotan :(.....Mutta päätin, että taistelu on vielä menossa. Mutta luepa kohtalotoverin kirjoitus ja minun vastaus...Onkohan pettäminen ollut kuvioissa. Siitä olen hajalla, kun merkit löytyy...En vain haluaisi uskoa. Mutta siinä olisi syy miksi mies ei tule takaisin...
siis että miehelläsi pettämistä olisi ollut kuviossa...mutta se nyt vain on minun mielipiteeni..mutta mietippä, ettei hänellä oisi enää mitään syytä sitä peitellä, jos hän silloin maanantaina sanoi ilkeitä asioita, niin mikä olisikaan ollut parhain loukkaus:kertoa että on pettänyt! eli kyllä hän olisi viimestään siinä vaiheessa sen tokassut päin naamaa.
Ja toiseksi kun olet kertonut että teillä yhteisiä ystäviä..jos ne todella ovat ystäviäsi, niin kyllä he olisivat kertoneet vaikka sinuun se sattuisikin, mutta uskon että eivät miehen puolesta lähtisi valehteleen tai peitteleen totuutta.
Kun mietin omaa juttuani, niin mies alkoi vetääntymään joulukuun alussa, kun oli joutunut käymään siellä isyystestin verikokeessa, silloin alkoi muuttumaan...saattaahan vaikka olla että hänkin olisi tavannut noihin aikoihin jonku uuden naisen, mutta en oikeen jaksa uskoa siihen...eli syitä vetäytymiseen saattaa olla monia...ei vain pettäminen..
tänään on miehen syntymäpäivä...ahistaa, itkettää, surettaa....Miksen saa olla onnittelemassa, halaamassa, juhlimassa päivää...
Julmaa, väärin...
Merkkipäivät ja muut juhlapäivät on niin vaikeita. Samoin lomat, jotka on tottunut viettämään yhdessä. Epäreilulta se tuntuu... Halaus täältä! Varmaan mieskin sydämessään kaipaa sua viereensä. Lähetitkö/annoitko onnitelukortin?
Kyllä hänkin Sinua kaipaa onnittelemaan!Aivan varmasti. Juhlapäivät ovat pahimpia!!Lähetitkö kortin?
Susanne, en usko, että mies olisi enää "kolmatta" naista etsinyt tilanteeseen. Isäksi tuleminen on niin iso juttu, että siinä menisi keneltä tahansa pää sekaisin. Varmasti hänestäkin tuntui, että elämä musertui, jos ei ollut toivonut isäksi tulemista kyseisen naisen kanssa. Voisiko olla, että nainen olisi tahallaan hankkiutunut raskaaksi?
Rauhoitu, vedä henkeä!!!!!Miehesi tarvitsee aikaa. Kun synttärit sinua noin paljon vaivaa, niin laita tekstarionnittelu, jos korttia et lähettänyt!!!!
En lähettänyt korttia, kun ajattelin antaa kun näen, kun epäilen että hän tällä viikolla tulee taas hakeen tavaroitansa...hänhän silloin viime tiistaina sanoi että tulee muutaman päivän päästä, siitä on jo viikko...en ymmärrä miksi ei pidä mitään kiirusta...
Ajetteln kyllä laittaa jonku kivan onnittelu viestn tänään puhelimeen, muistuttaa että muistan :)
Hän ei todellakaan halunnut isäksi tuon naisen lapselle, se on varma asia, kaiken tämän muun epävarman keskellä...
Juu, siis nainenhan "salaa" hankkiutui raskaaksi, siis ei ollut yhteinen suunnitelma, ja sitten kun ero heille tuli kunnolla nainen oli tuumannut että pitää lapsen ihan vain piruuttaan...että sillälailla...näin sitä jotku "pelaa" peliä toisten elämillä...
typerää, kun eilen oli jo hetken aikaa hyvä olla, oli kaverin kanssa kaupoissa töiden jälkeen ja illalla vain katselin tv:tä ja oleilin miettimättä yhtään mitään ja sitten taas tänään tuntuu kuin kävelisi seiniä pitkin, pääsemättä kuitenkaan mihinkään...
Mutta sitä varten me kohtalotoverin kanssa ollaan täällä, että sinä nouset sieltä suosta!
Ok. Nyt laitat synttäriviestin. ÄLÄ MITÄÄN MUUTA KUIN ONNITTELUT!!!!Ja kuule, tuo tavaroiden ripottelu on sitä, että hän ei halua päästää irti. (Teoria, jota toivon omalla kohdalla myös. nimittäin kaikkia tavaroita ei ole vielä vaihdettu...Side on edes jollain lailla olemassa :)).Tulee kyllä hakemaan tavaroita, mutta älä muistuta..Laita vain kotona valmiiksi.
Ok. Eli ikävä yllätys hänellekin!Hänet on sitten myös petetty. Ajattelee varmaan epäonnistuneensa ja tuottaneensa sinulle pettymyksen. Tarvitsee aikaa. Sinulla on minusta ihan hyvä mahdollisuudet vielä saada hänet takaisin, mutta et voi kuin odottaa... MEHÄN EI ANNETA VIELÄ PERIKSI; EIHÄN?!!!!Mutta kyllä tämä tietysti vähän helpompaa voisi olla. Sydäntä jäytää tämä rakkaus...
Susanne, olen samaa mieltä kuin Taas täällä. Sulla ja miehellä voi olla mahikset vielä yrittää yhdessä, kunhan mies saa ajatuksensa järjestykseen ja palaa taas reaalimaailmaan. Sähän et ole syypää tähän tilanteeseen.
juu, niin teen, laitan viestin, mutta tosiaan ainoastaan vaan onnittelut.
Juu, sehän siinä olikin kun se oli niin kamala järkytys hänelle, ja se että hän tosiaan ilmeisesti ajatteli että hän "petti" tavallaan minut ja meidän odotukset tulevaisuudesta, häneltä tippui lattia jalkojen alta kun tajusi että se on täyttä totta ym..ym..Siis syyttää itseään ihan kauheesti, eikä pysty käsittään että minä en pidä tuota lasta maailmanloppuna, saatika meidän suhteen loppuna, mutta joko hän ei jaksa uskoa muhun tai sitten on niin sekaisin vielä itse ettei pysty ajatteleen selkeästi ja järkevästi, vaan elää vielä siellä syytösmaailmassaan...
Mutta ei luovuteta, ei anneta periksi!!!
Nyt tarvittaisiin todellakin sitä toivoa!
Itse jäin miettimään eilen vähän masis tunnelmissa sitä mitä sanoit Taas täällä, siis että kaikki vaan luisui käsistä. Aaak, niinhan mullekin kävi, nyt kun kelaan aikaa taaksepäin. En sitä viime syksynä tajunnut, mutta nyt kun katselee taaksepäin kaikki näkyy ihan selvästi. Jotenkin oli niin kiire ja väsymys ettei vaan kunnolla kiinnittänyt huomiota asiaan. Seuraavia asioita tuli näin jälkikäteen mieleen: haluttomuus puhua yhteisistä suunnitelmista ja asioista, miehen kavereiden merkitys kasvoi, haluttomuus tehdä yhdessä asioita; kävelylenkit, ulkonasyöminen/leffassa käynti vähenivät, jopa ennen yhdessä katsotut tv-ohjelmat eivät enää kiinnostaneet (ne oli yhtäkkiä "mun ohjelmia"), ärtymys ja laiskuus tehdä asioita kuten kotitöitä. Tavallaan näitä asioita silloin huomasin ja varmaan tein kaikki mahdolliset virheet, jotka vaan pahensivat tilannetta. Kun nyt luen noita "merkkejä", niin voisi jopa kuvitella että miehellä oli joku toinen nainen. Sitä en kyllä ole epäillyt aikaisemmin, eikä tähänkään mennessä ole uutta naista paljastunut. Luulenpa vain että mies teki eroa, vaikka en sitä silloin ymmärtänyt. Mitä mieltä olette tytöt?
Puhutaankohan me kohtalotoveri samasta miehestä?Eilen olin aivan varma, että annan periksi. Mutta sitten eilisen jälkeen, kun mietin asioita, niin enhän toista voi pakottaa, mutta itse olen iloisempi kun toivon (Mutta en laske sen varaan mitään). Luisuminen noine merkkeineen on totta. Olen itsekin miettinyt, että näinköhän toinen petti, mutta ei myönnä sitä!Kaikki merkit ovat, mutta en haluaisin uskoa hänestä.....Mutta ei muuten sellainen ihminen ole niin outo ja väistelevä. Sitten mietin, että mitä siitä voitan, jos saisin sen selville. Ehkä vain paskemman olotilan. Mutta yleensä asioille löytyy selitys.
En ole ottanut yhteyttä!Se on se ainoa keino. Kun hän huomaisi kaipaavansa.Olen itse kasvanut todella paljon tässä erossa, ja minusta on harmi, että mies ei sitä halua nähdä. Mutta vaikka hänelle soittaisin tai lähettäisin tekstiviestin ja ahdistelisin pettämisestä, niin eihän hänen tarvitse sitä tunnustaa.En tiedä mitä tehdä. Vasta jos toivomukseni toteutuu ja saan häneen yhteyden, niin pystyn asiasta kysymään, siihen asti....Toivossa olen ja muuta en voi.Mutta kyllä tämä elämä on....
Kylläpä meidän ajatukset menee samaa rataa. Itse en kyllä kauheasti usko, että mies petti, paitsi henkisesti kun petti kaikki lupaukset meidän yhteisestä tulevaisuudesta. Jotenkin luulen, että vetäytyminen johtui siitä, että mies henkisesti valmistautui eroon. Voisko olla sun kohdalla samasta asiasta kyse? Entä voisko sun miehen huono omatunto ja väistely johtua siitä, että oli jo mielessään päättänyt erota, mutta ei ollut uskaltanut päätöstä kertoa sinulle?
Tästäpä sitten päästäänkin toiseen asiaan mitä olen miettinyt, nimittäin pystyisinkö enää luottamaan mieheen jos joskus palaisimme yhteen. Tällä hetkellä en nimittäin pysty luottamaan hänen puheisiinsa. Mielessäni ajattelen hänen puhuessaan, että joo joo puhut vaan taas, enpä usko että tulet tekemään noin, lupaat taas vaan. Ennen eroa pystyin luottamaan häneen, vaikka muutamasta pienemmästä asiasta hän joskus lipesi. Koen että mut on petetty henkisesti ja pahasti, sillä uskoin meidän yhteiseen tulevaisuuteen.
Niin, itsekin olen miettinyt kauanko mies on miettinyt eroa. Itselläkin se oli mielessä pitkään. Mutta minkä takia emme selvinneet?Kaikki ystävät kyllä painottavat, että ei hänellä uutta ollut, mutta jotain outoa tässä jutussa on....On tarinoita ja on uskomattomia rakkaustarinoita. Kai sitä haluaa pitää kiinni siitä, että tuollaista ei toista kertaa eteen voi millään tulla.
Juuri tuota tarkoitin. Eilen annoin periksi. Jos kerran on miettinyt eroa, niin miksi enää muuttaisi mieltänsä? Jos tunteet ovat kuolleet, niin miten ne yhtäkkiä heräisivät?Luottamus...No, itse olen samaa mieltä kuin jotkut "ammattilaiset", että yhteenpaluun määrittää myös se, että on päästänyt kunnolla irti ja jatkanut matkaa ja sitten tulee eteen vanha juttu. Eron aikana molempien tai toisen pitää kasvaa henkisesti. Ja Sinun pitää olla valmis tekemään myös työtä suhteen pelastamisen eteen ja nöyrtyä. Minä ainakin rakastan niin paljon, että antaisin paljon, että hän tulisi takaisin elämääni, parempaan jatkoon. Ítse olen kasvanut uskomattoman paljon ihmisenä....Tuntuu ihan mielettömän hyvältä. Ainut asia, mikä siinä on huonoa, on se, että ihminen jonka haluaisin asian huomata, ei enää halua nähdä tai kuulla :(.Ja tietenkin asioita on paljon, eikä pienin huoli yhteenpaluussa ole se, että minulla meni täysin sukset ristiin anopin ja appiukon kanssa eikä hänen siskoonsakaan ole koskaan olleet ihanat välit....Mutta anoppila elää liikaa hänen elämäänsä ja tiedän,että ongelmia tulee vaikka hän jatkaisi tulevaisuutta kenen kanssa. Minä jaksoin kuusi vuotta ja sitten annoin periksi. Ja yhdestä asiasta en ole valmis keskustelemaan, lapsia haluan eli siitä ei keskustella. En halua miestä, joka ei perhettä kanssani halua!Sen verran tiukka olen. En voi enää ikinä elää suhdetta, jossa tuntuu, että joudun yrittämään pitää hiekkaa käsissä, joka valuu koko ajan sormien läpi.....Olen ansainnut parempaa!
Kai sitten peli on menetetty jos molemmat tahollaan miettivät eroa ihan omana juttunaan. Tavallaan miettivät asian valmiiksi (ero) ja sitten vasta sitten päätöksen tehtyään ottavat asian kunnolla esille. Mulla oli lähinnä sellaiset ajatukset, että suhteen tilaan pitää saada muutoksia, siis lähinnä enemmän sitoutumista ja perhe. Mies ratkaisi asian niin, että eräänä päivänä mulle tuli töihin tekstari, jossa mies ilmoitti haluavansa keskustella erosta. No, mitäköhän siinä muka oli keskusteltavaa kun mies oli jo asian päättänyt. Jotenkin en pääse tosta tekstarijutusta yli, kun musta se on niin alentavaa lähettää noin vakavasta asiasta tekstari, tollaiset asiat pitäisi kertoa ihan henkilökohtaisesti. Ei tulisi mieleenkään kertoa mitään ikäviä uutisia tolla tavalla. Olenkin ollut asiasta aika rikki ja välillä ihan raivon reunalla. Enkö kahdeksan vuoden jälkeen olisi ansainnut vähän enemmän arvostusta? Alan tässä taas kiehumaan kun ajattelen asiaa...
Samaa mieltä olen tuosta irtipäästämisestä ja henkisestä kasvusta. Itse ainakin olen muuttunut (toivottavasti parempaan :) ), mutta onko mies kasvanut? Hiekan valuminen käsistä oli todella osuva vertaus, siltä mustakin on tuntunut. Onko tämä taas sitä kiltteyttä ja ylivastuullisuutta, kun yrittää asiat pitää kasassa, siis enemmän kuin se toinen osapuoli. Jotenkin mun on tässä vaiheessa vaikea nöyrtyä, kun mun mielestä mua on jo nöyryytetty tarpeeksi esim. tuo tekstarijuttu. Kuin suoraan mun suusta, lapsia haluan minäkin, siitä toiveesta en suostu luopumaan.
Satuttavani itseäni toivomalla, koska oikeasti eihän toinen voi sanoa noin kamalia asioita, jos ei niitä tarkoita?Mutta mistä minä tiedän mitä hänen mielessään oikeasti liikkuu. Ja jos jotain on niin kovasti rakastanut, niin kyllähän sitä loppuelämän on sydämessä jäljellä. Niin kylmäksi tämä juttu ei ole minua saanut,ettenkö siihen uskoisi.Kohtalotoveri...piste pettämiseen. Se ei ole oleellista. Uskotaan, että se ei ole syynä, vaikka se olisi niin "helppo" syy. Kyllä ne syyt ovat olleet muissa asioissa, valitettavasti.
Tuo tekstari juttu on törkeä!Mutta muistatkos minun jutun taustan. Minä muutin ja kaksi kuukautta luulin,että me yritetään saada asiat kuntoon. Puhelimessa hän kertoi minulle, että ei tästä tule mitään. Sen jälkeen en ole nähnyt kuin silloin kun toi loput tavarani ja oli todella ilkeä. Molemmat tuntuu yhtä pahoilta. Hän pelasi minun tunteilla tosi pahasti, antoi toivoa...Sinä taas sait kuulla asian kylmästi yhtäkkiä.
Mies ei kuulemma tiennyt silloin alussa vielä, ettei tule mitään. Siksi kovasti pohdin, että tässä olisi toivoa. Mutta hän on päätöksen tehnyt, eikä pyörrä?Jos ikävä yllättäisi. Molemmilla on ollut pohdittavaa ja mieli muuttuu koko ajan.Minä olisin valmis tosiaan tulemaan vastaan. Siksi olen tästä yrittänyt oppia, että saisin itselleni kypsyyttä. Mutta tuota hiekan valumisen tunnetta en enää koskaan halua, enkä perheetöntä elämää. Ja anopin pitäisi oppia elämään omaa elämäänsä, sori anoppi. Olen niin väsynyt siihen, että jouduin pyytämään kaikkea anteeksi, mutta eihän se niin ole. Päättäväinen mies on tehnyt päätöksensä, milläs kelkan käännät?Ikävä ja rakkaus toivottavasti olette vielä olemassa....
Silloin kun toinen sanoo jotain kamalaa, niin saattaa hän tarkoittaakin sitä, juuri sillä hetkellä. Jälkeenpäin saattaa katua, usein on käynyt itsellenikin että sanon jotain ja myöhemmin kaduttaa ja ihmettelee itseänsä, enhän oikeasti ole edes tuota mieltä. Eikö loukkaus usein ole pahan olon purkamiskeino?
Olet ihan oikeassa, että pettäminen (toisen naisen kanssa) ei ole tässä oleellista. Paitsi se, että meitä on petetty henkisesti. Myös mun mies sai mut uskomaan yhteiseen tulevaisuuteen ja siihen, että asioita ja ongelmia voidaan korjata. Ja sitten pam, tuo tekstari. Siltä loukkaukselta ja itsetunnon romahdukselta hän olisi mut voinut säästää. Hänen puolustuksekseen voin sen sanoa, että eron jälkeen hän on kohdellut mua ystävällisesti ja kohteliaasti myös toisten ihmisten edessä eikä ole yhtään ilkeää sanaa sanonut, ainakaan tähän mennessä. Tottakai puheet miehen suunnitelmista yms. sattuu, vaikka eihän ne enää mulle kuulu.
Niin, en tiedä enää mitä uskoa ja toivoa. En enää tiedä mihin asti rakkauden täytyy venyä. Ei ainakaan niin, että olen yksin se joka uskoo ja toivoo, joka sovittelee, nöyrtyy, muuttuu jne. Ja sitoutumista täytyy löytyä ihan käytännön tasolla ettei tarvitse pelätä, että taas se toinen lähtee jos ei olekaan "kivaa". Mulle pitää pystyä jotenkin todistamaan, että mies on luotettava (muutos) eikä enää tee mitään tekstaritemppuja, vaan suostuu keskustelemaan ongelmista. Aika näyttää miten käy ikävän ja rakkauden, siihen listaan lisäisin vielä halun muuttua.
että olen pohtinut asioita liikaakin, mutta eilen tajusin, että olen ymmärtänyt miksi eroamme. Ne ns jutut on tosi tärkeää löytää. Olimmeko sittn niin erilaisia, että meitä ei ollut tarkoitettu yhteen?Ja jestas, että minä olin kakara.Pelkään, että mies ei ole vain vihapäissä sanonut tunteiden kuolleen, hän kun on tyyppiä, joka sanoo vain mitä tarkoittaa. Minä taas sanon mitä sattuu suutuspäissäni ja kadun jälkeenpäin. Tuo oli yksi suuri ero meissä. Minä pelkäsin oikeastaan suuttua kunnolla, koska toinen meni paniikkiin ja hyssytteli heti. Raivo jäi sisälleni ja alkoi purkautumaan pahana olona. tosin kyllä kaikista asioista huomaa, että miehelläni on tosi paha olla ja varmasti on sanonut kaikenlaista tosissaan ,mutta tarkoittamatta...Niin ystävätkin sanovat!Haluan uskoa heihin ja teihin :)Ja onhan tämä ero niin eri asia...Mutta jotenkin vaan tuntuu, että kaiken alta paljastuu vielä tunteita. Niin se vaan on!Voi kun aika auttaisi ja loukkaantuminen hälvenisi...Rakkaus versoisi esiin :).Runollista!
Luulen, että kohtalotoveri tuo perheen perustaminen oli niin suuri juttu miehellesi, että hän ei ollut siihen valmis. Voi kun noi miehet tajuaisi mitä meillä olisikaan edessä!Kyllä sitä rakkautta on, minua on turha huiputtaa. Nyt vaan hieman tunteiden selventämistä ja ajatuksia. Positiivista ajattelemista!
Taitaa olla näitä kiltin tytön oireita, nimittäin sama juttu mulla, en saa "raivoa" ulos. Haudoin loukkaantumista, mökötin enkä kertonut kaikkia tunteitani. Ei siis kauhean kypsää toimintaa ja siitä tosiaan tulee pahaa oloa ja hermot kiristyy, mikä näkyy sitten ihan kaikessa. Ei mun mielestä luonteiden erilaisuus ole syy eroon. Tietenkin sitten jos ei halua toisen erilaisuutta kunnioittaa ja hyväksyä. Mekin olimme mieheni kanssa monissa luonteenpiirteissä vastakohta; minä: pessimisti, tarkka, suunnittelija, mies: optimisti, suurin piirtein tyyppi, elää hetkessä. Olin kyllä hyväksynyt sen että mies ei toimi ja ajattele samalla tavalla kuin mina, vaikka se välilä ärsyttikin jumalattomasti. Pahintahan on jos toiveet ja tarpeet on liian erilaiset ja kompromissia ei löydy. Ehkä toi perhejuttukin on sellainen, niinkuin totesit. Kiitos että muistutit positiivisyydestä, yritän olla realistinen, mutta usein se kääntyy liikaa negatiiviselle puolelle. Uskon samoin, että rakkautta on vielä, mutta riittääkö se? Jos miehen toiveet ja tarpeet sitten ovat vaan niin erilaiset, eihän toista voi pakottaa sellaiseen missä ei voi olla onnellinen. Vaikea sanoa...
Minä luulen, että mieheni pelkää taas pettyvänsä.Luottamus on jollain tapaa mennyt. Hän yksinkertaisesti haluaa minusta jotain mitä ei ehkä ole mahdollista saada? Mutta olen pystynyt muuttamaan asioita paljon ja juuri niitä mistä olemme keskustelleet.Siksi tuntuukin alaarvoiselta, että yhtäkkiä tunteet olisivat kuolleet.
....Nyt alkaa taas paniikki iskeä.....Nyt pitää rauhoittua ja ajatella positiivisesti. Minulla on nimittäin irtolainen olo, kun en oikein tiedä mihin kuulun. Kaikki asiat meni ihan uusiksi. Tiedän, että selviän, mutta mikään ei tunnu miltään. Miksi toinen luulee löytävänsä paremman....Onko se muka niin helppoa?Tietenkin haluan hänenkin olevan onnellinen, mutta miksi minusta tuntuu siltä, että vaikka olen päästänyt irti, niin tunne on voimakas, että me kuulumme yhteen. Se ei lähde pois. Koskaan ei olisi voinut uskoa tuntevani tällaista. Eikä se ole riippuvaisuutta, vaan kai se on sitä itseensä; rakkautta.
Siis nyt pyyhkäset nuo ajatukset het pois että miehen tunteet ovat kuolleet!!!
Kuten olemme puhuneet, niin tuskin on todellakaan käynyt!
JOs teillä tuntuu että luottamus on tavallaan mennyt, niin ehkä on hyvä että olette nyt hetken erossa, puhdistatte ajatuksia, saatte omat ajatukset selväksi.
Niinkuin sinulle on käynyt, puhuit että tavallaan olit itse avlmis myös eroamaan jossain vaiheessa, nyt kun olet joutunut erilleen oletkin tajunnut ettei se olekaan oikea suunta, mutta ehkä sen tajuamiseen on juuri tarvittu tämä "pysähdys"...
Nyt ei voi muuta kuin toivoa että teidät on todella tarkoitettu yhteen, sillä jos niin on niin palaatte yhteen kasvaneina, kypsyneinä ihmisinä rakkauden voimalla.
Minulla on kanssa siinä mielessä ristiriitainen olo, että vaikka kuinka hoen itselleni että pitää päästää irti ja jatkaa eteenpäin, niin silti joku taistelee vastaan ja huutaa että kuulumme yhteen, ei meitä erottaa saa...
Niin, se luottamus on tosi tärkeä asia. Niinkuin aikaisemmin kerroin, en tällä hetkellä pysty luottamaan miehen puheisiin enkä hirveästi luota siihenkään että hän ja hänen toiveensa olisi muuttunut, siis tarpeeksi. Pettymyksen pelko on hankala juttu. Itse pelkään sitä, että jos luotan, niin mut petetään taas kerran ja kaikki kauhea alkaa taas alusta, olen takaisin lähtötilanteessa. Romahdin hetkeksi niin pahasti, että sitä en halua enää uudelleen. Kun on itsensä telonut kerran, niin sen jälkeen on vaan niin varovainen. Jos mies pystyisi ajatuksillaan ja teoillaan osoittamaan että on luotettava ja muuttunut, niin voisin ehkä antaa "koeaikaa". Toivotaan että sun miehesi mieli muuttuu, onhan hän ainakin asiasta suostunut juttelemaan. En usko että kukaan päästää irti noin nopeasti, sitähän se tunteiden loppuminen tarkoittaa. En usko että olet oikeasti päästänyt irti, ihan sataprosenttisesti. Mun ymmärryksen mukaan se tarkoittaa sitä, jos katsot tuota henkilöä niin et tunne mitään syvempää, korkeintaan jotain positiivista ehkä ystävyyttä tai sitten et tunne juuri mitään ja ihmettelet että mitä tuossa tyypissä näinkään.
Mulla tulee kanssa noita paniikkikohtauksia, tuntuu irralliselta kuten kerroit, ei tiedä mitä tässä elämässä oikein tekisi, löydänkö enää ketään jne. Kun juttelen miehen kanssa tulee taas heti tuo yhteenkuuluvuuden tunne, kun tietää toisesta niin paljon ja ymmärtää häntä ihan eri tavalla kuin muut ihmiset. Uskon että mieskin sen huomaa, sillä ainakin hänelle vielä jotain merkitsevät mun mielipiteeni, siis ihan yleisissä asioissa.
I really really needed that!!!!!
Mies kertoi noita juttuja joskus tammikuussa, mutta sen jälkeen ei ole suostunut, joten ei tilanne kovin hyvä ole.Lisäksi hänen perheensä kannustaa häntä eroamaan, joten ei naurata.Luottamuksen lisäksi, hän kokee, että on liian suuria vuoria kiivettävänä, että voitaisiin palata yhteen.
Sinun pitää kohtalotoveri miettiä tuo luottamus-juttu. Ehkä mieheesi iski kriisi.Silloin käyttäytyy oudosti.
En minäkään usko, että kukaan voi luopua toisesta missään tilanteessa parissa kuukaudessa, kun on noin pitkä historia rakkauden täyttämänä takana. Mutta ollaanhan me ihmiset erilaisia ja enhän minä oikeasti tiedä mitä hänen päässään liikkuu. Toivotaan, että jokin ihme ikävä ja rakkauskohtaus tulisi. Sitten kyllä sanon, että uskon maailman ihmeisiin.Jotenkin vain tuntuu, että meidän tiet vielä yhtyy, mutta se vaatii tällä kertaa suuria ponnistuksia.
Tulin äsken hirveän surulliseksi, kun yksi kaveri soitti. Aina hänen kanssaan jutellessa tulee olo, että hän nauttii minun pahasta mielestä. Itse pyörittelee kahta miestä samalla, eli on kihloissa toisen kanssa ja asuu ja toisen kanssa on pitänyt vuoden ....suhdetta. Että sillä lailla. Kyllä pyöristyttää....On tosi paha mieli hänen kihlattunsa puolesta, välillä oikein toivon, että kaveri ei soittaisi....
Pelosta. mitä enemmän pelkää jotain, niin sillä tavalla vain varmistaa, että tapahtuu niin. Karma!
Inhottavaa kun sun miehellä perhe kannustaa eroamaan. Antaisivat miehen itse miettiä mikä on hänelle parasta. Mun mies tapas aika usein ennen eroa yhtä kaveriaan(pari kuukautta ennen). Tällä kaverilla on kaikki naissuhteet menneet myttyyn ja uskon että tämä kaveri on puheillaan vaikuttanut mieheen. Saanut heräämään jotain "vapauden kaipuuta". Oli joskus kysynyt myös, että miten mies jaksaa saman naisen kanssa olla. Mies kertoi vastanneensa että rakkaudesta. Niin se oli silloin se, mutta silti piti erota. Kiva kaveri. Kun kaikkia asioita mietin, niin ehkä kyseessä on joku kriisi, en vaan oikein tiedä mikä. Samaan aikaan haluan toivoa ihmettä, mutta kuitenkin pelkään että toivon turhaan. Toivon sydämestäni että sulle tapahtuu ihme. Kun olet jo niin paljon työtä tehnyt ja haluat tehdä jatkossakin, niin miksi sellainen ihminen ei saa uutta tilaisuutta.
Voi ei, ihan kun sulla ei olisi jo tarpeeksi taakkaa kannettavana, kun joudut vielä kuuntelemaan noi kaverisikin asiat. Ehkä kannattaa tollaset puhelut pitää lyhyinä, on niitä omissakin asioissa tarpeeksi.
sellaista, että joskus pitää opetella asioita kantapään kautta.Mutta kun saisi sen näytönpaikan, kun oikeasti olen "nähnyt" vaivaa asioiden eteen.Itseäni varten minä näitä asioita olen tehnyt, mutta kyllä toivoisin, että tämä breikki oli tarpeen....mutta vielä ei ole liian myöhäistä!
Kyllä se sinun miehesikin herää vielä tosiasioihin. Ei se naisten iskeminen pitemmän päälle tuon sinkkukaverin kanssa maita ja ehkä hän huomaa heikkona hetkenä, että kaikkea ei kaverin kanssa voi saada, niinkuin meidän "vakituisten" naisten kanssa:).Mutta kyllähän me tiedetään, että viihteellä käy myös naisia, jotka iskevät hyviin saaliisiin kuin sika limppuun ja miehet tykkäävät huomiosta....Karua.Kaikki on kiinni kohtalosta.
Olen tosiaan yrittänyt vältellä tätä kaveria, kun kieltämättä sitä ajattelee hänen kihlattuaan ja sitä kuinka pahalta se itsestä tuntuisi, jos saisi joskus tietää.Mutta eihän tuokaan tietty helppo tilanne ole. Ongelmat meillä kullakin :)!
että meidän kaikkien toiveet täyttyvät. Että miehet tajuaisivat mitä meissä menettivät, tosirakkaus tulisi takaisin. Haluaisin niin kovasti olla taas onnellinen kokonaan, kun tämä päivästä päivään tarpominen on niin puolittaista, vaikka onnenhetkiä niistäkin löytyy!Olisi paljon helpompi uskoa rakkauteen, jos saisi vielä mahdollisuuden...
Toivon tuota samaa kaikille tasapuolisesti!
Kyllä niiden on pakko jossain vaiheessa herätä todellisuuteen että mitä ovatkaan menettäneet!!
Tosirakkaus kestää kyllä, näin toivon sydämeni pohjasta!
Näissä toivomis tunnelmissa, hyvää päivän jatkoa, lähden kotia päin...
Huomiseen! Tsemppiä meille kaikille!
Mitähän mies mahtaa salailla, kun ei ole kertaakaan päästänyt mua kaupunkiasuntoonsa tämän 4v aikana, mitä ollaan tunnettu? Olemme kaiket ajat viettänyt hänen mökillään, sinne hän päästää minut mielellään ja siitä onkin tullut meidän oma pesä. Kaikenlaisia selityksiä on ollut näiden vuosien aikana, miksi en pääse hänen luokseen. Mitäs sulle tulis mieleen tästä asiasta....
siis aivan älyttämön kumma juttu...
Mitä selityksiä hän on sinulle antanut??
kuinka olet voinut 4 vuotta olla ilma käymättä siellä..mä olisin mennyt varmaan vaikka väkisin jo käymään, jotain hämärää siinä täytyy olla...
aika ihme juttu...
Eihän toisen ihmisen kanssa voi jakaa elämää jollei voi jakaa edes asuntoaan...
Anteeksi, saattaa olla hiukan julmaa tekstiä, mutta olen aivan järkyttynyt :)
Ens alkuun selitys oli, että siellä on niin sekaista ja autonosia joka puolella. Ei pidä paikkaansa, koska mökillä kaikki paikat on aina tiptop ja mutenkin on niin siisti mies. Sit hän kertoi, että siellä on niin alkeellista ja on paljon muistoja...sit hänellä on siellä alttari...ja viimesin selitys oli, että kun hän kerran oli luvannut eräälle naiselle,jota rakasti ylikaiken, niin ettei kukaan muu nainen tule käymään siellä. Olen vain jotenkin antanut olla sen asian, kun ei kerran laske niin ei. En varmaankaan koskaan pääse sinne. Nyt vain alkaa tuntua siltä, että haluisin päästä eroon koko miehestä. Hän todella loukkaa minua jatkuvasti.
aivan kamalasti käyttäytyy sinua kohtaan...
siis voi hirvee mitä selityksiä..ja vaikka osa olisikin totta niin miten kehtaa...
Eihän tuollainen ihminen joka vetoo tuollaiseen että on joskus luvannut jollekin ettei päästä sinne ketään, niin eihän sellainen ole valmis kunnon suhteeseeen ja elämään.
Hurja juttu..ei oikeen tie mitä sanois..
Ei tuo kovin järkevältä jutulta kuulosta.
Möis kämppänsä jollei pysty siihen asettumaan uuden rakkaan kanssa...
Sinun pitää kyllä toden teolla miettiä onko tuossa järkeä pitemmän päälle, kuinka tuollaisen ihmisen kanssa voi jakaa elämää...
tai ainakin hänen tarvisi tajuta ettei noin voi käyttäytyä, että hänen pitää avata sydämmensä ja talonsa ovi sinulle jos haluaa elää kanssasi.