Tässä helppo vähärasvainen ja vähäenerginen resepti laihduttajalle aamiassalaatiksi. Kaloreitakaan ei tarvitse laskea ihan pilkulleen koska tavanomaisten salaattiainesten kanssa on niin että 100g sekasalaattia vastaa noin 30 kCal. Eli 300 g sekasalaattia on "järkyttävät" 90 kCal.
Pitää vain huolehtia siitä että jäkessa on salaattiaineksia, erityisesti paprikaa, porkkanaa, tomaattia, kurkkua, sipulia, valkosipulia, kaalia tms vihreälehtistä rapeaa yms mistä sattuu pitämään (siis vihannes, kasvis, juures, ei marja, ei hedelmä). Perunaakin voi olla vähän, mutta vähän bataattia on parempi.
Kun tähtää 300 g sekasalatin määrään, niin jos on esim 6 kpl eri ainesta niin otetaan noin 300/6 = 50 g kutakin, kuoritaan, pilkotaan hienonnetaan yms ja sekoitetaan keskenään. Lisätään jodioitua suolaa niin että saavutetaan 1% suolaisuus, jos on noin 300 g salaattia niin lisätään noin 3 g jodioitua suolaa. Ja lisäksi mausteita oman maun mukaan, itse pidän oreganosta, mustapippurista, vahvasta chilistä sekä punaviinietikasta. Munien kanssa cyrrystä.
Aamiaisen tuntua salaattiin saadaan niin, että keitetään 4 kpl kananamunaa kovaksi (15 min keitto), kuoritaan ne, halkaistaan, ja laitetaan kuoret sekä keltuaiset rokeen, valkuaiset sörssätään salaatin sekaan. Valkuaisista tulee noin 150 g lisää massaa (joka on pääasiassa vettä) mutta ne tuovat noin 17 g proteiinia joka on se mitä laihduttaja tarvitsee sekä noin 75 kCal lisää energiaa. Enempää kuin 5 kananmunan valkuaista ei kannata syödä yhdellä kerralla koska elimistö ei niin suurta määrää valkuaisainetta kykene samantien hyödyntämään proteiinina vaan muttaa ylimäärän rasvaksi (ja pakokaasujen suhde myös muuttuu varsin epäedulliseksi kun valkuaista on liialti). JOS haluaa vähän enemmän ravitsevan ja ravinteikkaan aamiaisen niin voi syödä salaatissa yhden (1 kpl) niistä neljästä keltuaisesta, se tuo lisää energiaa noin 100 kCal mutta edustaa koko vuorokauden suurinta suositeltua kolesterolimäärää (jos ei jopa ylitä sitä).
Ylläolevaa noin 90 kCal sekasalaattista voi tehdä helpon lounaan vaihtamalla kananmunanvalkuaiset vaikkapa purkilliseeen tonnikalaa (skipjack) vedessä, tai illallisen vaihtamalla valkuaiset/tonnikalan vaikkapa uunissa paistettuun kanan- tai kalkkunan rintaan.
Oleellista tässä on huomata, että sekasalaattia sellaisenaan voi syödä hyvinkin suuria gramma-määriä vaikka laihduttaa. Jos sekasalaatin sijaan syökin perunaa tai riisiä tai "pastaa" saman määrän niin sitten paisuu.
HVR-dieetti, aamiassalaatti, resepti
Anonyymi
1
239
Vastaukset
- Anonyymi
Kiitos
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2723459Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1221816Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2701539- 731453
- 771396
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001130Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531116- 631011
- 22977
IS viikonloppu 16.-17.5.2026
Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.35893