Granholmin veljesten motiivit

Veljesten touhussa ei näyttäisi olevan päätä eikä häntää, ainakaan sen perusteella mitä nyt on vuodettu julkisuuteen.

Minä olen kiinnittänyt huomioni veljesten faijaan, joka tuntuu antavan aika herkästi haastatteluja medialle. Voi olla että olen väärässä, mutta kuvittelisin että tuossa tilanteessa itse en vastailisi tuntemattomiin numeroihin enkä vastaisi soittopyyntöihin.

Veljesten faija on jonkun sortin kirjailija, joka on tehnyt kirjoja rikoksista ja rikollisista. Tuollaisten kirjojen tekeminen vaatii rikollisiin tutustumista, muuten aihe ei voi avautua.

Veljesten faija ei ole mitenkään kummoisemmin tuominnut poikiensa tekoja, vähän vain valitellut tapahtunutta. Faija on myös esiintynyt kirjailijanimellään (joka on eri kuin oikea nimi), ja viimeisessä herran antamassa haastattelussa hän kertoi olevansa ensi kädessä isä pojilleen, ja auttavansa heitä tarvittaessa vaikka taloudellisesti.

Mieleeni on tullut, josko koko episodin ainoa motiivi oli tehdä materiaalia uuteen kirjaan. Kirjoittajana poikien oma kirjailijaisä. Voisin kuvitella että kirja myisi kohtalaisen hyvin.

34

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirja tulossa joulumarkkinoille..hohhoijaa.

    • Anonyymi

      Luin yhden kyseisen isukin haastatteluista. Siinä huomioni kiinnittyi siihen seikkaan, että isukki lähinnä ihmetteli poikien tyhmää toimintaa; mm. kännykän ja auton käyttöä, joiden ansiosta nämä jäivät kiinni. Häntä ei juurikaan näyttänyt ihmetyttävän poikien rikollinen toiminta, saati että tosiaan olisi pahoitellut sitä.

    • Mielenkiintoinen teoreema, mutta spekuloisin vasta kun kirja on julkaistu.

    • Anonyymi

      Pohjoismaiset kirjailijat harvoin elättävät itseään kirjamyynnillä ilman valtion taiteilija apurahoja, kun kirjat myy sen muutama tuhat painosta. Puhutaan aivan muutamista kirjailijoista joiden myyntitulot yksinään riittää elättämään.

      • Katsotaan minkälaisia myyntejä tämä tuleva kirja saa.

    • Anonyymi

      Voisi se olla noinkin toki, vähän vaan kaukaa haettu ja taloudellisesti ehkä kannattamatonta kun tuskin se kirja mikään kultakaivos olisi kuitenkaan.

      Minä veikkaisin jotta voisi olla:

      1. Pieleen mennyt nappikauppa
      - Ehkä pojat oli toimittaneet punttinappeja poliisipiireille. Motellinpitäjä ihmeteli kassien määrää kuin tulivat, mitähän niissä oli? Pojat hävisivät motellilta töihin ja palasivat aina vaatteet puhtaina, oikeasti levittivät ehkä hormoneja saleille päivät. Ehkäpä poliisit oli tehneet tilauksen ja saaneet tavaran, maksun kanssa vain tuli ongelmia ja perintä meni puihin, "ammu vaikka päähän mutta asetta en anna!" -poliisi ehkä oli velkasuhteessa veljeksiin nähden.

      2.Oli tarkoitus vain napata aseet
      - Ja sehän meni tunnetusti pieleen sen kuumakallepoliisin vuoksi, tuskin oli tarkoitus surmata poliiseja, jos olisi ollut se olisi myös onnistunut varmaankin.

      Jokatapauksessa poliisikin on tuossa jotenkin väärin/epäjohdonmukaisesti toiminut, missä koulutuksessa neuvotaan kehottamaan päähän ampumaan? en usko että missään. Poliiseillahan pitäisi kai olla myös haalarikamerat, niistähän selviäisi tapahtumien kulku ja niiden kuvaa ei mitään syytä olisi enää salata kun veljekset kiinni jos ei olisi myös poliisin toimissa ihmeellistä.

      -harmis-

      • Vaikea uskoa että veljekset olisivat laskeneet sen varaan että hälytyskeskus lähettäisi keikalle juuri nuo velkaantuneet poliisit.

        Aseita saa mustasta pörssistä helpommin ja ilman riskiä.

        Veljekset olivat tekijämiehiä, ja tottuneita ottamaan riskejä. Kaveri joka menee vapaaottelukehään huumepöllyissä olevan tappelijan kanssa, ei pidä minään ryhtyä kilpasille poliisin kanssa. Hallittu riski...

      • Anonyymi

        Ei pelkästään sinun uteliaisuutesi tyydytykseen sitä kuvaa julkaistaisi tutkinnan ollessa kesken.

        Saat odottaa siihen, että tuomiot ovat lainvoimaiset.

      • Anonyymi
        Poliisin_poika kirjoitti:

        Vaikea uskoa että veljekset olisivat laskeneet sen varaan että hälytyskeskus lähettäisi keikalle juuri nuo velkaantuneet poliisit.

        Aseita saa mustasta pörssistä helpommin ja ilman riskiä.

        Veljekset olivat tekijämiehiä, ja tottuneita ottamaan riskejä. Kaveri joka menee vapaaottelukehään huumepöllyissä olevan tappelijan kanssa, ei pidä minään ryhtyä kilpasille poliisin kanssa. Hallittu riski...

        Meillähän on vain poliisin sana siitä että veljekset hälyttivät poliisin paikalle vai mitä? ehkäpä kyseessä oli kauppatilanne joka meni vituiksi. Poliisin ehkä piti äkkiä keksiä että hälytettiin sinne, muutenhan homma olisi vaikuttanut aika oudolta.

        Niin saa, siksihän tuo on ihmeellistä varsinkin kun tietää että jos poliisilta vie aseet lähtee ajojahti käyntiin välittömästi. Ehkä jos olisi ollut tarkoitus tehdä isku EU-kokouslaisiin mutta sitten se aseiden mahd. univormujen & auton anastus olisi tehty vain vähän ennen iskua eikä tuolloin yöllä.

        No minusta aika hallitsematon riski, ei tuossa oikein mitään järjen hiventä kun jos tarkoitus käydä poliisinm kimppuun tyhmäkin tietäisi jättää oman auton ja puhelimet pois matkasta. Käyttäis jotain halpakalikkaa prepaidilla jos pakko ja heittäs samantien vitikkoon koska sehän on selvä että saadaan seurantaan välittömästi.

        Juurikin tuosta em. syystä epäilen että ei ollut edes mitään tarkoitusta alkaa ammuskelmaan, homma vain lähti käsistä.
        -harmis-

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jäädään odottamaan.

        Veikkaan että faija tekee tuosta kirjan.

      • Jospa niiden tarkoitus on päästä vaan vankilaan? Mihin vankilaan mahtaa joutua poliisia asellaan osoitelleet ja ampuneet? Jos niiden tarvii päästä häkkiin turvaan joltain tai häkkiin toimittakseen joku homma siellä valmiiksi.

        Tai jos niillä oli vaan liian tylsä elämä. :)

      • Abrakadabra kirjoitti:

        Jospa niiden tarkoitus on päästä vaan vankilaan? Mihin vankilaan mahtaa joutua poliisia asellaan osoitelleet ja ampuneet? Jos niiden tarvii päästä häkkiin turvaan joltain tai häkkiin toimittakseen joku homma siellä valmiiksi.

        Tai jos niillä oli vaan liian tylsä elämä. :)

        Siis ehkä tarkoitus olikin tehdä jotain vakavaa, mistä saa taatusti tuomion ja tarkoituksella pitää puhelin ja auto, jotta takuulla jäävät kiinni. :)

        Voihan niinkin päin laskemoida, jos on jokin syy päästä häkkiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillähän on vain poliisin sana siitä että veljekset hälyttivät poliisin paikalle vai mitä? ehkäpä kyseessä oli kauppatilanne joka meni vituiksi. Poliisin ehkä piti äkkiä keksiä että hälytettiin sinne, muutenhan homma olisi vaikuttanut aika oudolta.

        Niin saa, siksihän tuo on ihmeellistä varsinkin kun tietää että jos poliisilta vie aseet lähtee ajojahti käyntiin välittömästi. Ehkä jos olisi ollut tarkoitus tehdä isku EU-kokouslaisiin mutta sitten se aseiden mahd. univormujen & auton anastus olisi tehty vain vähän ennen iskua eikä tuolloin yöllä.

        No minusta aika hallitsematon riski, ei tuossa oikein mitään järjen hiventä kun jos tarkoitus käydä poliisinm kimppuun tyhmäkin tietäisi jättää oman auton ja puhelimet pois matkasta. Käyttäis jotain halpakalikkaa prepaidilla jos pakko ja heittäs samantien vitikkoon koska sehän on selvä että saadaan seurantaan välittömästi.

        Juurikin tuosta em. syystä epäilen että ei ollut edes mitään tarkoitusta alkaa ammuskelmaan, homma vain lähti käsistä.
        -harmis-

        Kyllä hätäkeskuspuheluista jää aina merkintä ja jopa tallenne. Älä siis pelkää. Jos kyseessä olisi feikkipuhelu, niin se käy kyllä selville. Olisi todennäköisesti jo käynyt. Poliisillahan ei enää ole mitään omaa hälytysnumeroa, vaan ihan hätäkeskuksen menevät polisinkin puhelut.

        Joo, paitsi että häkehän kertoo juuri sen mitä poliisipomot tahtovat. Vaikka poliisipomo sanoo että puhelu on se voikin häkestä "yllättäen" olla kadoksissa tai sitten tutkinnan vuoksi ei voi/saa julkaista.
        -harmis-

      • Anonyymi
        Abrakadabra kirjoitti:

        Jospa niiden tarkoitus on päästä vaan vankilaan? Mihin vankilaan mahtaa joutua poliisia asellaan osoitelleet ja ampuneet? Jos niiden tarvii päästä häkkiin turvaan joltain tai häkkiin toimittakseen joku homma siellä valmiiksi.

        Tai jos niillä oli vaan liian tylsä elämä. :)

        On se mahdollista toki sekin. Ruotsissa jos on tullut ryssittyä ja olivatkin täällä paossa tsetseenimafiaa niin voihan se olla että kun aikansa miettii miten päästä turvaan poliisin suiojiin voisi toki toimia poliisin kimppuun käyminen sellaisena että pääsee varmasti vankilaan. Toki siihen olisi varmaan muitakin keinoja niin ettei tarvitsisi poliisin vihaamana mennä sinne, tässa tapauksessa kun saattaa poliisi olla asenteellinen pidätettyjä kohtaan. Pitäisin silloin järkevämpänä vaikka jotain ryöstöyritystä jolloin poliisin suhtautuminen olisi neutraalimpaa eikä olisi vaarantanut omaa henkeä, nehän olisi tuossa väijytyksessä voineent ampua takaisinkin ja jopa osua vahingossa.

        En menisi linnaan mafiaa pakoon.

        Ehkä se ammutuksi tulemisen riski oli pienempi riski, kun se mikä odottaa jos ei pääse häkkiin. Kuka tietää.

        Riihimäellehän nuo varmaan päätyy, siellä on vaarallisiksi luokitellut vangit seksuaalirikollisten ohessa.

        Poliisia vastaan tehty isku luokitellaan mitä oletettavammin Riksu ryhmäään.

        Siellä on hyvä verkostoitua mm. vaikka UB:n jäseneksi tms. Jengiin.

        Ellei jo kuulu jengiin siis.

      • Anonyymi
        Poliisin_poika kirjoitti:

        En menisi linnaan mafiaa pakoon.

        En minäkään mutta jos täällä ajattelee pääsevänsä eristykseen saattaa se jollakin logiikalla ehkö toimia niin että kannattaa tulla suomeen tekemään rötös. Sitten kyllä taas jää avomeksi se että miksi sitten asustella melko kalliissa motellissa pari kuukautta ensin kun samntien voisi hommata itsensä häkkiin. Taas jos oli motelliin vara pistää 5-6 tonnia olishan sillä päässyt jonnekin thaimaaseenkin lymyämään. Itse veikkaan edelleen ilmeisintä eli pieleen menneitä busineksia ammuskelun syyksi.

        Toisaalta, jos lyöttäydyt jengiin oot joko niiden puolella tai vastaan ja toimit niiden säännöillä.

        Jos et toimi, voip olla kovempi kohtalo kun kiltin poliisi sedän piippu nenän edessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, paitsi että häkehän kertoo juuri sen mitä poliisipomot tahtovat. Vaikka poliisipomo sanoo että puhelu on se voikin häkestä "yllättäen" olla kadoksissa tai sitten tutkinnan vuoksi ei voi/saa julkaista.
        -harmis-

        Sä nyt samaistut aivan liikaa amerikkalaisiin poliisisarjoihin. Pistä niiden katselu pienelle tauolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, paitsi että häkehän kertoo juuri sen mitä poliisipomot tahtovat. Vaikka poliisipomo sanoo että puhelu on se voikin häkestä "yllättäen" olla kadoksissa tai sitten tutkinnan vuoksi ei voi/saa julkaista.
        -harmis-

        Häke ei ole mitenkään erityisesti poliisin taskussa tai poliisin alainen. Nyt niitä jenkkisarjoja hetkeksi vähän vähemmälle, niin alkaa suhteellisuudentaju palata.

    • Anonyymi

      Talven esiaste. Kun se tuntuu siltä ja näyttää. Kun se vielä haisee niin sese on.
      https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/tutkijat-selvittivät-mitä-suomen-huipputuloisimmat-ajattelevat-–-li-andersson-”kylmäävää-luettavaa”/ar-AAGE2zn?li=BBr5KbI
      Rikkaat ovat aina osanneet herättää pahaa verta, mutta nyt on luotettava omaisuuteensa selvitäkseen. Aika on ohutta.

    • Anonyymi

      Isä on ollut mitä ilmeisemmin j ännis ja totesi poikien olevan hemmoteltuja. Oliko tämä jokin miehuuskoe, jossa k iltti miehet yrittivät todistaa olevansa isänsä veroisia ja saavansa rispektiä tietyissä piireissä?

    • Anonyymi

      Voisiko homokiima olla tekojen taustalla?

      • Jaaa'a...mielenkiintoinen näkökulma.

        Miten päädyit tuohon ajatukseen?

    • Anonyymi

      "...Mieleeni on tullut, josko koko episodin ainoa motiivi oli tehdä materiaalia uuteen kirjaan. Kirjoittajana poikien oma kirjailijaisä. Voisin kuvitella että kirja myisi kohtalaisen hyvin."

      Jessus, no siinäpä olisi moiivia kerrakseen. Älä ole taas typerä, kuka lähtisi ammuskelemaan poliiseja ja vahinkoittamaan toista jopa hengenvaarallisesti; kakkua tulee runsaasti jotta ropisee.
      Veikkaisin ett lopullinen ja oikeuden mukainen tuomio tulee olemaan osuman ampuneelle ainakin 10- 12 vuotta.

      Jonkinlaisen laki tulisi nopeaan säätää, jottei asiat tyystin karkaa käsistä poliisin ampumisesta kovennettu rangaistus. Pelkään ett muutoin terrorismi tulee vain leviämään.
      Jos tämä asia kuuluu sisäministeriölle - Ohisalolle, niin huono homma, pakolaiskysymys kun menee kaiken muiden asioiden edelle hänen mielestään.

      Pansiossa ainakin pakolaiset ovat ase kädessä hippasilla olleet, jos sinne joutuu poliisit menemään rauhoittamaan tilannetta ja henkilövahinkoja voi syntyä.
      Ei kauan kukaan uskalla liikkua julkisilla paikoilla, jos poliisistakaan ei tule apua löytymään jos sanktiot poliisin ampumisesta eivät tule kovenemaan huomattavasti.
      Ja samat sanktiot kaikille kansalaisuudesta riippumatta!

      Pakolaisten aiheuttamaksi en kuitenkaan näiden ruotsalaisten hörhöjen terrorismiä tule lukemaan. Mutt vejeksille häkkihoitoa niin ett ropisee... oli heidän tekojensa syy mikä tahansa, eikä edes hyvä käytös rankaistusta kärsittäessä saisi tuomiota alentaa.
      Huume hörhöilyä ja nyttämisen halua; ollaan kovia jätkiä! Veikkaisin.
      ex-trollikka

      • Anonyymi

        Kyllä niitä aseita pääasiassa löytyy ihan kantaväestöltä, eikä se linna enää sellaisia pelota jotka ovat valmiita mutkaa käyttämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä niitä aseita pääasiassa löytyy ihan kantaväestöltä, eikä se linna enää sellaisia pelota jotka ovat valmiita mutkaa käyttämään.

        Pelotevaikutus on oikeestaan ihan se ja sama. Tärkeintä on, että ovat poissa ihmisten ilmoilta.

      • Täällä taas heilutaan vieraissa ketjuissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä niitä aseita pääasiassa löytyy ihan kantaväestöltä, eikä se linna enää sellaisia pelota jotka ovat valmiita mutkaa käyttämään.

        On mulla itsellänikin, piekkari sekä kivääri ja kantoluvat niihin. Osaan myös ampua niillä riistaa. Linnustan ja jäniksiä/rusakoita metsästän... peuraan en ole kaatolupaa hakenut, koska se on liian raskas mulle kantaa metsästä yksin pois.

        Mä kuulun kantaväestöön, eikä minun aseeni ole mitenkään uhkaksi, en kantele sitä kuin metsässä... ja ampumaradalle, metsästyskokeena maaliin ammuntaa...
        Olen suorittanut metsästyskortin jne.
        Ei tulisi mieleenkään käydä ampumaan poliiseja... tai muita ihmisiä, sairasta touhua... mielenvikaisuutta.
        Yksi ainoa laukaus ja toinen IHMINEN saattaa olla vainaja, tai pahoin vammautunut loppu iäkseen.

        Suomi ei ole mikään villi-länsi eikä kehitysmaa... vielä ainakaan!
        Eikä ole syytä antaa maatamme siihen suuntaan kehittyväksi.

        ex-trollikka

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      404
      12985
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2562
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      61
      2544
    4. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      141
      2170
    5. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      37
      2057
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      171
      2018
    7. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      81
      1957
    8. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      42
      1515
    9. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      22
      1450
    10. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      60
      1449
    Aihe