työ-vanhuuseläke

Anonyymi

järjestelmät tarvitsevat perusteellisen remontin ! Eläkelaitosten johdon vakuutteluista huolimatta. Ansioihin perustuva järjestelmä kohtelee kansalaisia epätasa-arvoisesti ja on jopa ihmisoikeuksien vastainen. Johtajien"eläkelaitosten" puheet, että ansioon perustuva eläke nauttisi omaisuuden suojaa ja ansaittua on täyttä puppua, mitä suojaa nauttivaa omaisuutta on sellainen joka päättyy heti sen saajan kuolemaan. Eläkkeen saaja on saattanut maksaa maksuja jo 15 vuotiaasta, mutta kuolema kohtaa ennen eläkeikää tai heti sen jälkeen. Tähän ansioon perustuvaan eläkkeen kannattajajoukon huutosakkiin on saatu mukaan jopa keskiverto duunarit joille on luvass parin-kolmentonnin kk/ eläkkeet. Vain TASAELÄKE toisi TASA-ARVON jo elinaikana heti työuran jälkeen. Harvojen SUURELÄKKEITÄ ei olisi ilman suurta joukkoa pienipalkkaisia ja siten myös pientä eläkettä nauttivia. Tasaeläke ei estäisi varallisuuden kokoamista työuran aikana, päinvastoin se mahdollistaisi varallisuuden kokoamista reaaliaikaisesti. Eläkelaitokset elävät nykyajassa omaa pörssielämäänsä eläkeläisistä ja näitten perillisistä välittämättä, muutoinhan ne maksaisivat työeläkkeet kertasuorituksena heti työuran tai eläkkeensaajan kuollessa perillisille. Kaikki eläkeläisethän ovat yhtä "hyödyllisiä" yhteiskunnan jäseniä, joten myös eläkkeet tulisi olla samansuuruisia.

17

284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikö karttuva työeläke ole reilu systeemi: mitä enemmän teet työtä, sitä enemmän saat eläkettä? Toisekseen: ajatus eläkkeen perimisestä on vähintäänkin erikoinen ajatus: jos eläke olisi jälkeläisille periytyvää tuloa, niin senhän pitäisi periytyä myös sitä seuraavalla polvelle - ja sitä seuraavalle polvelle. Sehän vasta kalliiksi tulisi!

      • Anonyymi

        Miten se Kreikassa menikää? Useampi perillinen taisi saada eläkettä jos eläkkeensaaja kuoli.

        m63v

    • Anonyymi

      Tasaeläke. Tarkoittaako myös, että palkansaajan eläkemaksukin olisi tasasuuruinen? Esimerkiksi kaikki maksaisivat 470€/kk eläkemaksua. Tasaeläkkeen määrä olisi 1680€/kk ja sen saisivat kaikki, jotka ovat täyttäneet 65 vuotta? Vai olisiko tässä löysää ja eläkkeen voisi saada heppoisilla perusteilla aikaisemminkin? Tällainen ponnisteluitta saatava lahja veronmaksajilta johtaisi kyllä aikamoiseen velttoiluun.

      • Anonyymi

        TASAELÄKKEEN rahoitus otettaisiinkaikesta tietenkin yhteiskunnan,ja "yritysten" rahavirroista, puolustus ja pelastuslaitosten rahoituksen tapaan. Nämähän myös tarjoavat turvaa tasapuolisesti varallisuudesta riippumatta. Ensimmäiseksi kuitenkin eläkelaitosten varat laitettaisiin siihen tarkoitukseen, johon ne on kerätty. Eläkemaksujen keräys yksityishenkilöiltä kävisi tarpeettomaksi ja siitä säästyneillä varoilla jokainen ahkerat töntekijät voisivat kartuttaa omaisuuttaan työuransa aikana. Laskelmiemme mukaan TASAELÄKKEESEEN siirtyminen ei edes laskisi surimman osan eläkkeensaajien ansioita, vaan se asettuisi n.2000-2500 E/kk Tasolle. Tasaeläkkeelle siirtymiseen tarvitaan tietenkin siirtymäaika jotta SUURELÄKKEEN nauttijat ehtisivät sopeuttaa menonsa tuleviin tuloihinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nojopa on "matematiikkaa". Jos kaikki tällä hetkellä maksettavat eläkkeet jaettaisiin tasan, saataisiin 1650 €uroa kuukaudessa. Tämä siis tapauksessa, että nykyisentasoiset eläkemaksut ja verot pidetään ennallaan. Eläkevarat ovat noin 200 mrd €. Eläkekustannukset noin 32 mrd € vuodessa nyt. 2500 € kuussa jokaiselle niin kulut ovat lähes 50 mrd €. Neljän-viiden vuoden kuluttua eläkevarat on syöty, jos muu rahoitus poissa. Ja silloin puskuria ei enää olisi ja kaikki eläkkeet pystyttävä maksamaan verotuloilla siitä lähtien. Tänä aikana, jos ahkera keskituloinen olisi kartuttanut omaisuuttaan säästyneillä eläkemaksuilla, olisi hänen omaisuutensa noin 8000 € kasvanut. Vaarallista höpötystä tältä tasaeläkehörhöltä. Tulee mieleen vertaus, jossa sanoja kylmä, housut, lämmin ja kusi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        TASAELÄKKEEN rahoitus otettaisiinkaikesta tietenkin yhteiskunnan,ja "yritysten" rahavirroista, puolustus ja pelastuslaitosten rahoituksen tapaan. Nämähän myös tarjoavat turvaa tasapuolisesti varallisuudesta riippumatta. Ensimmäiseksi kuitenkin eläkelaitosten varat laitettaisiin siihen tarkoitukseen, johon ne on kerätty. Eläkemaksujen keräys yksityishenkilöiltä kävisi tarpeettomaksi ja siitä säästyneillä varoilla jokainen ahkerat töntekijät voisivat kartuttaa omaisuuttaan työuransa aikana. Laskelmiemme mukaan TASAELÄKKEESEEN siirtyminen ei edes laskisi surimman osan eläkkeensaajien ansioita, vaan se asettuisi n.2000-2500 E/kk Tasolle. Tasaeläkkeelle siirtymiseen tarvitaan tietenkin siirtymäaika jotta SUURELÄKKEEN nauttijat ehtisivät sopeuttaa menonsa tuleviin tuloihinsa.

        Työnantajahan sen eläkevakuutuksen maksaa nytkin

      • Anonyymi
        1ikäloppu kirjoitti:

        Työnantajahan sen eläkevakuutuksen maksaa nytkin

        Niin, maksaahan se työnantaja duunarin verotkin samaan tapaan. Eli pidättää palkastasi verot ja tilittää ne valtiolle.

        Näinhän periaatteessa tapahtuu työeläkevakuutusmaksujenkin maksu työeläkeyhtiölle.

    • Anonyymi

      Mikä teitä vassareita vaivaa? Ei voi olla noin kateellinen, jos joku saa pienen palkinnon ponnisteluistaan ja kovemmista eläkemaksuista.

      Tuo, että eläke maksettaisiin kerralla kun täyttää 65 olisi hyvä. Tämän jälkeen ei sitten mistään senttiäkään. Osan rahankäyttötaidoilla tili huutaisi nollaa ennen seuraavia synttäreitä.

    • Anonyymi

      Takuueläkkeen nosto ja Rinteen vappusatku osaltaan jo vievät kohti tasaeläkettä. Jo ansaittuja yli 1800 €:n työeläkkeitä joudutaan verottamaan enemmän, jotta rahoitus tähän järjestyy. Siipeily on muuttumassa entistä kannattavammaksi. Oletan tilanteen pahenevan seuraavien eduskuntavaalien lähestyessä, kun Rinne Anderssonsseineen tekee viime hetken eläkekorotukset nykyisten lisäksi edes jollain tavalla vaalimenestystä havitellakseen.
      Jos eläke olisi mahdollista saada kertapumpsina, johtaa se raamatun tuhlaajapojan kaltaiseen tapahtumasarjaan. Otetaan eläke kerralla, rällätään vuosi pari ja sitten lakki kourassa ollaan taas veronmaksajan kukkarolla. Ei noin.

      • Anonyymi

        Saksassa voi saada koko eläkkeen kerralla kun jää eläkkeelle.

        m63v

      • Anonyymi

        Takuueläkkeestä päättivät lehmänkaupalla Keskustapuolue ja Kokoomus 9 vuotta sitten. SDP, Vas ja Kd vastustivat, koska takuueläke johtaa tasaeläkkeeseen matalilla tulotasoilla, niinkuin on käynytkin.
        Rinne haluaa nyt laajentaa tasotusta myös keski- ja suurituloisille?
        Kesk-Kok saa sitä mitä tilasi!!

    • Anonyymi

      Jos eläke maksettaisiin kerralla, niin miten se summa määritellään? Miten siinä otetaan huomioon jäljellä oleva elinaika, joka voi vaihdella sekunneista noin 40 vuoteen?

      • Anonyymi

        Nojoo, kyllähän siihen joku kaava kehitettäisi. Odotettu elinaika; miehille ja naisille oma summa; työuran aikana keräytynyt summa jne. Ongelma on tässäkin ketjussa mainittu: mites sitten, kun summa on poltettu? Joten ei voi tuollaista systeemiä koskaan hyväksyä.

        Tässä ehdotus feministeille: Naiset pitäisi laskea omana ryhmänään, koska he elävät ehkä 8 v pidenmpään kuin miehet. Tästä seuraa, että eläke olisi pienempi.

        m63v

      • Anonyymi

        Periaatteessa asia on yksinkertainen. Nytkin työeläkemaksut määräytyvät oletetun keskimääräisen eläkkeellä oloajan mukaisesti. Muistaakseni miehet ovat vanhuuseläkkeellä keskimäärin vajaat 15 ja naiset reilun 20 vuotta.
        Kertamaksun voisi määrittää tämän mukaisesti.

        Tulisi vaan pirun kalliiksi systeemille....

    • Anonyymi

      Aloittaja ei tunnu ymmärtävän, että Suomessa on käytössä eläkeVAKUUTUS, eli työelämän mittaan maksettavat maksut, sekä työnantajan että itse maksetut (samasta kokonaispalkkasummasta kuitenkin), menevät yhteiseen pottiin. Siitä sitten maksetaan jokaiselle vakuutuskorvausta "eläkkeen" nimellä. Kenelläkään ei siis ole olemassa henkilökohtaista pottia, jonka voisi saada eläkkeelle jäätyään. Joissain maissa on, Suomessa ei, niin yksinkertaista se on. Meidän systeemi on parempi, koska pöljät eivät pääse heti törsäämään eläkerahojaan ja yritä sitten kituutella joillain pätkätöillä 80 vuotiaina kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen taloudellisessa ihmemaassa (jossa lähes 50% talouksista ei ole edes $400 puskuria tililään).

      Jos haluaa tasaeläkkeen, vaikkapa keskimääräisen summan verran eikä eläkevakuutus siihen riitä, niin säästää sitten itse riittävän määrän lisärahaa vanhuutensa turvaksi eikä tule kinuamaan niiltä, jotka ovat työelämänsä pärjänneet taloudellisesti keskimääräistä paremmin.

      Surkeasti on monen asiat, mutta kyllä se huono taloustilanteen perimmäinen syy löytyy peilistä. Koulutus, yritteliäisyys ja tolkullinen taloudenpito auttaisi tai olisi auttanut 90% täällä ruikuttavista. Helppoa on tulla toisen kukkarolle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      113
      6587
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      369
      6009
    3. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      41
      4428
    4. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      12
      3735
    5. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      72
      3617
    6. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      111
      2816
    7. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      20
      2310
    8. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      25
      2262
    9. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      22
      1836
    10. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      18
      1644
    Aihe