Loppuu ne sivusuhteetki näemmä aina ajallaan. Vaikka ens huumassa luulee että ikuistahan tämä.
pahinta on huomata että se mitä luottamukseks tai jokski luuli, oli toisenpuolelta jotain ihankivaanäin juu juttua.
Huh ja voih, en mee polvilleen enää. Nostan pääni ja päätän että piru vie, minä uskallan elää enkä hiiviskele nurkis.
Niin onko muita typeryksiä jotka suhteillu liian tutuilla vesil ohi liiton? Ei kande joo ymmärrän nyt miks ei koskaan kantsis työpaikalla suhteilla. Eikä näemmä kotiveräjän vierelläkään.
Pettymyksiä ne on kaikki suhteet ni sivus ku päänäyttömölläki. Mikä sais ihmisen uskomaan että rakkaus on harha johon meidät opetetaan uskomaan.
Ei rakkaus tule suhteesta muihin, se täytyy olla lähtösin omista tunteista ja sitä kautta rakentua vuorovaikutteiseks.
Niin ei mitään loppua koskaan ookkaan, aina va jompikumpi huomaa että se oma onki parempi, tai että aidan takana ruoho vihertää kirkkaammin tai niin tai näin. Mikä hemmetti siinäki on ettei ihminen voi olla niks naks yks avioinen ja onnellinen?
Suhde loppuu, siis nyt en enää sorki ku ei tunteita es alunperin ollu. Oli vaan mun tarpeeni saada rakkautta, kun en sitä saanu muodossa jossa kaipasin petyin taas ni samperisti.
Ni ja se oma ukko, joo se ei tiä että es halusin mitään, se elää ja ölmöttää tuos vieres näkemättä, kuulematta tai tuntematta mitään.
Ei hemmetti, mitähän sitä seuraavaks?
Aattelin ni että jos tuo mitä elämää suuremmaks tunteeks luulin ois viimein mulle todistanu että rakkaus on todellista ja olemassa, olisin ehkä jaksanu repiä itteni irti latistuneesta liitosta. Mutta kun rakkaus on aina sama ilmakupla joka puhkeaa kun sitä koskettaa. Ni minkä hiton vuoks tästäkään minnekkään lähtis.
Tyhmää ja tyhjää elämää siis jatkan ma. Onneks on luonteeni valoisa, aivoni kirkkahat ja elämän ilo onnenain. Eli etsiskelen vastedes tunteilleni vastineet itsestäni ja taiteesta.
Olipa hyvän tuntosta rupeltaa tämä surkeista surkein stoori esiin.
Siis kertauksen vuoksi, minä en alun alkaenkaan rakastanut tuota miestä. Minä halusin rakastua, halusin tuntea itseni rakastetuksi. Mutta aika pian ehkä alunperin tiesin että harhapoluilla liikuin. Mutta mitä syvemmälle päästää toisen elämäänsä sitä vaikeammalta tuntuu todeta että alun perin oli oikeassa. Olis kandenu jättää väliin.
Toisaalta kai sitä jotain kokemusta tuostakin karttui. Tiedänpähän seuraavalla kerralla olla astumatta harhaan, illuusioon tai tunteisiin. Taitaa tämä akka jäädä tästälähin kyynikkojen kastiin. Ei tu pettymyksiä ja tunteensa saa helpommin pidettyä hallinnassa. Eniten mua riepo jutussa se että imin toisen mielipiteen itestäni omakseni, jos toinen tympäänty minuun koin aina tuon pudotuksen itessäni. Toisen nostaes jalustalle. Ei sekään tuntunut hyvältä, tai oikealta, sitä vastaan oli aina tuo "en mä oo mitään, en viimeviikollakaan ollu sulle mitään" systeemi.
Va jopa viisastuin siis taas.
Muita saman läpikäyneitä? Rakkautta valheellisesti vannoneita?
pahinta on huomata että se mitä luottamukseks tai jokski luuli, oli toisenpuolelta jotain ihankivaanäin juu juttua.
Huh ja voih, en mee polvilleen enää. Nostan pääni ja päätän että piru vie, minä uskallan elää enkä hiiviskele nurkis.
Niin onko muita typeryksiä jotka suhteillu liian tutuilla vesil ohi liiton? Ei kande joo ymmärrän nyt miks ei koskaan kantsis työpaikalla suhteilla. Eikä näemmä kotiveräjän vierelläkään.
Pettymyksiä ne on kaikki suhteet ni sivus ku päänäyttömölläki. Mikä sais ihmisen uskomaan että rakkaus on harha johon meidät opetetaan uskomaan.
Ei rakkaus tule suhteesta muihin, se täytyy olla lähtösin omista tunteista ja sitä kautta rakentua vuorovaikutteiseks.
Niin ei mitään loppua koskaan ookkaan, aina va jompikumpi huomaa että se oma onki parempi, tai että aidan takana ruoho vihertää kirkkaammin tai niin tai näin. Mikä hemmetti siinäki on ettei ihminen voi olla niks naks yks avioinen ja onnellinen?
Suhde loppuu, siis nyt en enää sorki ku ei tunteita es alunperin ollu. Oli vaan mun tarpeeni saada rakkautta, kun en sitä saanu muodossa jossa kaipasin petyin taas ni samperisti.
Ni ja se oma ukko, joo se ei tiä että es halusin mitään, se elää ja ölmöttää tuos vieres näkemättä, kuulematta tai tuntematta mitään.
Ei hemmetti, mitähän sitä seuraavaks?
Aattelin ni että jos tuo mitä elämää suuremmaks tunteeks luulin ois viimein mulle todistanu että rakkaus on todellista ja olemassa, olisin ehkä jaksanu repiä itteni irti latistuneesta liitosta. Mutta kun rakkaus on aina sama ilmakupla joka puhkeaa kun sitä koskettaa. Ni minkä hiton vuoks tästäkään minnekkään lähtis.
Tyhmää ja tyhjää elämää siis jatkan ma. Onneks on luonteeni valoisa, aivoni kirkkahat ja elämän ilo onnenain. Eli etsiskelen vastedes tunteilleni vastineet itsestäni ja taiteesta.
Olipa hyvän tuntosta rupeltaa tämä surkeista surkein stoori esiin.
Siis kertauksen vuoksi, minä en alun alkaenkaan rakastanut tuota miestä. Minä halusin rakastua, halusin tuntea itseni rakastetuksi. Mutta aika pian ehkä alunperin tiesin että harhapoluilla liikuin. Mutta mitä syvemmälle päästää toisen elämäänsä sitä vaikeammalta tuntuu todeta että alun perin oli oikeassa. Olis kandenu jättää väliin.
Toisaalta kai sitä jotain kokemusta tuostakin karttui. Tiedänpähän seuraavalla kerralla olla astumatta harhaan, illuusioon tai tunteisiin. Taitaa tämä akka jäädä tästälähin kyynikkojen kastiin. Ei tu pettymyksiä ja tunteensa saa helpommin pidettyä hallinnassa. Eniten mua riepo jutussa se että imin toisen mielipiteen itestäni omakseni, jos toinen tympäänty minuun koin aina tuon pudotuksen itessäni. Toisen nostaes jalustalle. Ei sekään tuntunut hyvältä, tai oikealta, sitä vastaan oli aina tuo "en mä oo mitään, en viimeviikollakaan ollu sulle mitään" systeemi.
Va jopa viisastuin siis taas.
Muita saman läpikäyneitä? Rakkautta valheellisesti vannoneita?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aivan omia mietteitäni. Luin toisenkin kirjoituksesti tuolla toisella palstalla ja nekin ajatukset olivat kuin omasta päästäni.
Itse olen tällä hetkellä vielä siinä "kivuliaassa" vaiheessa eli vaihessa jossa joudun itselleni toteamaan etten ollut rakastunut häneen vaikka niin olen mielessäni ajatellutkin. Haluaisin vain tuntea vielä rakastumisen ja rakkauden -aivan kuten sinäkin.
ihan samat ajatukset ja tuokin minun kohdalla,että taide ja oma itse on nyt tärkeintä.