Olen 18-vuotias naisenalku. Vuosi sitten minulle kävi niin että ensimmäinen poikaystäväni levitti minusta alastonkuvia nettiin. Se nolottaa minua aivan tajuttoman paljon.
Nyt kysyisinkin, miten miehet (ja naisetkin) suhtaudutte tuollaiseen? Voisitteko kuvitella seurustelevanne/ kiinnostuvanne ihmisestä, josta leviää jotain noin noloa kaikkien katseltavana? Kävisikö se kunnian päälle, hävettäisikö teitä?
Koska minua ainakin hävettää.
Miten suhtautuisitte kuvissa esiintyjään? Koska kuvien mukanahan ei leviä kertomusta siitä, kuka kuvat on ottanut ja levittänyt jne, pelkään, että ihmiset kuvittelevat sen olevan minun vikani tai paheksuvat ja ajattelevat, että noin minä aina käyttäydyn, "kunnon lutka". Vaikka kyseessä oli ensimmäinen poikaystäväni.
Asiallisia vastauksia sitten, kiitos
Nyt kysyisinkin, miten miehet (ja naisetkin) suhtaudutte tuollaiseen? Voisitteko kuvitella seurustelevanne/ kiinnostuvanne ihmisestä, josta leviää jotain noin noloa kaikkien katseltavana? Kävisikö se kunnian päälle, hävettäisikö teitä?
Koska minua ainakin hävettää.
Miten suhtautuisitte kuvissa esiintyjään? Koska kuvien mukanahan ei leviä kertomusta siitä, kuka kuvat on ottanut ja levittänyt jne, pelkään, että ihmiset kuvittelevat sen olevan minun vikani tai paheksuvat ja ajattelevat, että noin minä aina käyttäydyn, "kunnon lutka". Vaikka kyseessä oli ensimmäinen poikaystäväni.
Asiallisia vastauksia sitten, kiitos
Vastaukset 6
Vanhimmat
..ensi töikseen mies kantamaan vastuu tekosistaan, niin häipyy ne kuvatkin julkisesta jakelusta, eli rikoslaista löytyy pätkä kunnianloukkauksesta.
Yksinkertaisesti käytä oikeuttasi, joka on tehty meitä yksilöitä turvaamaan monenlaisten tapausten takia.
En minäkän ole nähnyt kuvia sinusta ja jos toimit oikein, niin en koskaan tule näkemäänkään niitä, eikä moni muukaan.
Käytä ehdottomasti oikeuttasi ja laita teon tekijä vastuuseen, ettei joku muukin joudu kärsimään lain vastaista toimintaa hänen takia.
vastuuseen on kaveri laitettu, sakkoa sai. Että hurja rangaistus.
Se, ettei kuvat enää ole esim. jonkun kotisivuilla, ei tarkoita sitä, etteikö ihmiset olisi kopioineet niitä itselleen ja levittäisi niitä esimerkiksi muualla verkossa. Kyllä tollaset alastonkuvat on kovia leviämään. Ei joku nuori teinipoika tiedä välttämättä kuvani saadessaan sen olevan laiton, vaan ajattelee vaan, että "v***n hauskaa, mä laitan tän levitykseen" Ja niin ne taas leviää.
Se, että sinä et ole niitä vielä nähnyt, ei tarkoita ettekö sinäkin niihin joskus voisi törmätä. Tämän ajatuksen kanssa ei ole kiva elää, usko pois.
Eikös kaikkien prinsessojenkin alastonkuvia levitetä netissä niin, että hankitaan jostain vartalo ja liitetään siihen pää. Jos sulle aletaan siitä sanomaan, niin sähän voit sanoa, et toinen halus kostaa sulle ja et se ei ole aito, kerro, että jätkä on vielä sakot siitä saanut. Sano, et sehän on sen jätkän häpeä, ei tosiaankaan sun. Voit vielä sanoa, et sun vartalo on oikeasti paljon kauniimpi.Ei sitä varmaan kukaan ala tarkistamaankaan.
Hieno juttu, että puolustit itseäsi, mutta puolusta vielä lisää.
Ei minua haittaisi jos tyttöystävän alastonkuvia olisi julkaistu netissä,ihmisen muisti on huono ja ulkonäkö muutttuu vuosien myötä.
kyllä voisin kiinnostua ja seurustella ihmisen kanssa, vaikka olisi millaisia kuvia netissä.
sen sijaan sellaisen ihmisen kanssa, joka on näitä kuvia kostoksi levitellyt, en todellakaan harkitsisi seurustelevani.
älä ole liian ankara itsellesi. kundi on tässä nyt ollut selkeästi tyhmä, et sinä. pariskunnat harrastavat toistensa kuvailua, se on ihan tavallista eikä tee ketään lutkaksi.
lainopillisesta puolesta en tiedä, mutta saitkin siihen vinkkejä jo muilta.
tsemppiä!
täytyy myöntää että se riippuu ihan kuvista.
Kyllähän se antaa vähän kyseenalasta mainetta jos naisesta leviää ympäriinsä jotain "levityskuvia" kaikkien katseltavana.
En mä ainakaan haluais että kaverit ja työkaverit vois kaikki katella vaimooni pillu levällään netissä.