synkkä kesä

eipä hyvältä näytä ensi kesän työllisyystilanteeni. 25 hakemusta olen laittanut, osaan soittanut, osassa käynyt, osan netissä. harmittaa varsinkin se, että tiedän pystyväni tekemään mitä tahansa niistä hommista(ei mitään rocket scientist- tasosia), mutta sitten on hakijoita 2000kpl ja paikat valitaan arpomalla. jos pääsis edes haastatteluun niin tiedän pystyväni siinä tekemään vaikutukseen.

kela on hyvä esimerkki, tuttuni oli siellä just semmosessa duunissa mitä ne tänävuonnakin haki. ei vaatinu mitään taitoja ja osa kesätyöntekijöistä oli ihan aivottomia. tänä vuonna 4000 hakijaa sinne ja senhän tietää miten sitten käy, lottokone käyntiin vain. surullista on varsinkin se, että sitten ne sinne päässeet kuvittelevat olevansa jotain huippuosaajia. todellisuudessa he keskimäärin käyttävät kopiokonetta tai tekevät postituksia.

toisilla on helppoa; äiskä töissä sampossa-> meet sinne hoitaa monistuskonetta kesäksi. sitten jos satut menemään lukemaan kauppatieteitä ja pyrit myöhempänä kesänä sampoon oikeeseen kesäduuniin, niin tottakai vanhana työntekijänä sulla on hyvät tsäänssit.
joka tapauksessa onnea kesätöihin kaikille jotka sellaisen ovat onnistuneet rehellisesti (ei isin tai kaverin kumminkaiman kautta)haalimaan (ei isin tai kaverin kumminkaiman kautta).

lopuksi vinkki kaikille kusipäille. turha tulla tälle palstalle lähettelemään viestejä tyyliin: kesätyöpaikan sain jo, parhaat viedään päältä.
2775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oletko hakenut sellaisiin paikkoihin, jotka eivät varsinaisesti hae kesätyöntekijöitä? Entäpä ihan sellaisiin pieniin yrityksiin? Niihin ei välttämättä ole ihan niin paljoa hakijoita kuin noihin isompiin ja "kuuluisampiin". Saanko udella minkälaisiin töihin olet hakenut?

(voi olla, että olet näin jo tehnyt, mutta kirjoitan kuitenkin:) Kaverini viime kesänä käveli suoraan kultaliikkeeseen ja kysyi olisko niillä töitä kesäksi ja sieltä sanottiin suoraan, että no vois meillä oikeastaan ollakin ja hän sai työpaikan, eli oletko kokeillut tällaista vaihtoehtoa tuollaisiin pienempiin erikoisliikkeisiin? Hänellä ei ollut mitään kokemusta kultaliikkeestä aikaisemmin.

Toivottavasti töitä löytyy... Vielä ei kannata heittää kirvesta kaivoon. Siivoustyöt?

Äänestä

Tottahan se on, että joillekin tuntuu niin epäreilun helposti järjestyvän aina työpaikka tai harjoittelupaikka... Kuitenkin juuri nämä tyypit, jotka oppivat luottamaan siihen että kyllä tädin kummin kaiman saunakaverin kautta aina töitä saa tarvitsematta sormiaan napsauttaa, saattavatkin olla vaikeuksissa myöhemmin. Kyllä ne omat asenteet ja todellinen yrittämisen halu kuitenkin viime kädessä ovat tärkeimpiä ominaisuuksia... Hyvä kun olet aktiivinen! Hyvä kun menet käymään paikan päällä etkä odota kotona että jos hyvinkin taivaasta tipahtaisi kesätöitä!

Syyt kesätöiden hakemiseenkin ovat niin kovin erilaiset ja määräävät tietysti aika paljon, mistä niitä töitä katselee. Jos haluaa vain vähän tienata rahaa syksyksi niin yrittää tietysti löytää töitä mahdollisimman läheltä. Minä lähdin aikoinani kotipaikkani kesätyötilanteeseen kyllästyneenä Pohjois-Norjaan hoitamaan lapsia kesäksi, ja täällä olen edelleen... En nyt tietenkään lapsenvahdissa enää enkä samassa paikassa. Mutta, minä nyt olin tietysti jo aikuinen ja käynyt lukion loppuun joten hyvähän sitä oli lähteä. Kauaksi en halunnut enkä mitään välivuotta pitämään, mutta Finnmark olikin sitten upea kokemus... Jos mihinkään ulkomaille on mahdollisuus lähteä, niin etuna on ainakin se, että jos ei työtehtävät nyt mitään hohdokkaita ole (tulevaisuutta ajatellen) niin kielitaitoa ainakin saa rutkasti kaupan päälle.

No niin, asian vierestä vissiin. TSEMPPIÄ kaikille kesätöitä etsiville!! Olkaa iloisia ja aktiivisia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anyjob kirjoitti:

eipä hyvältä näytä ensi kesän työllisyystilanteeni. 25 hakemusta olen laittanut, osaan soittanut, osassa käynyt, osan netissä. harmittaa varsinkin se, että tiedän pystyväni tekemään mitä tahansa niistä hommista(ei mitään rocket scientist- tasosia), mutta sitten on hakijoita 2000kpl ja paikat valitaan arpomalla. jos pääsis edes haastatteluun niin tiedän pystyväni siinä tekemään vaikutukseen.

kela on hyvä esimerkki, tuttuni oli siellä just semmosessa duunissa mitä ne tänävuonnakin haki. ei vaatinu mitään taitoja ja osa kesätyöntekijöistä oli ihan aivottomia. tänä vuonna 4000 hakijaa sinne ja senhän tietää miten sitten käy, lottokone käyntiin vain. surullista on varsinkin se, että sitten ne sinne päässeet kuvittelevat olevansa jotain huippuosaajia. todellisuudessa he keskimäärin käyttävät kopiokonetta tai tekevät postituksia.

toisilla on helppoa; äiskä töissä sampossa-> meet sinne hoitaa monistuskonetta kesäksi. sitten jos satut menemään lukemaan kauppatieteitä ja pyrit myöhempänä kesänä sampoon oikeeseen kesäduuniin, niin tottakai vanhana työntekijänä sulla on hyvät tsäänssit.
joka tapauksessa onnea kesätöihin kaikille jotka sellaisen ovat onnistuneet rehellisesti (ei isin tai kaverin kumminkaiman kautta)haalimaan (ei isin tai kaverin kumminkaiman kautta).

lopuksi vinkki kaikille kusipäille. turha tulla tälle palstalle lähettelemään viestejä tyyliin: kesätyöpaikan sain jo, parhaat viedään päältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu