Johan on soppa

Tässä ollaan nyt siinä tilassa että pitkän jaagailun päätteeksi haen eroa vaimostani kahdentoista yhteisen vuoden jälkeen.
Vedin vasta vähän aikaa sitten takaisin edellisen hakemuksen, tyhmänä kuuntelin lähiystävien neuvoja siitä kuinka kannattaisi ehkä vielä yrittää, vaikka jo ensimmäistä hakemustani olin harkinnut todellakin pitkään.
Syyt ovat niitä tällä palstalla paljonkin koluttuja, henkistä-, välistä kännissä fyysistäkin väkivaltaa, MOLEMMINpuolin, tasanvarmasti rakkauteni on häntä kohtaan hiipunut jo ajat sitten ja sama toisinpäin sillä erolla että vaimo vaan ei suostu tunnustamaan sitä, ainut mikä meitä yhdistää on rakkautemme yhteisiin lapsiimme.
Silti olen oikeasti huolissani hänen puolestaan siitä kuinka hänen päänsä kestää tulevan, onhan hän juuri sitä tyyppiä joka vuoroin erosta keskustellessamme, milloin itkee vuolaasti ja pistää ne naisen kyyneleet peliin, ja toisena kertana uhkaa ettei hän jää tähän maailmaan yksikseen tai kolmannella kerralla haukkuu minut syvimpään helvettiin ja uhkaa tehdä elämästäni mahdollisimman hankalaa, näin aitoa on se mitä vaimoni kutsuu rakkaudeksi.
En oikeastaan kirjoittanut tänne saadakseni neuvoja tyyliin "anna palaa jätä se nainen", sillä niin aion tehdäkkin, enkä myöskään saadakseni palautetta "harkitse vielä, ajattele niitä yhteisiä vuosia ja lapsia", harkittu on liiankin pitkään. Kuhan skrivasin tänne yhden tarinan ja totean että JOHAN ON SOPPA.
21022
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Enkä kirjoita noista kliseistä kumpaakaan. Kun se vaan nyt on noin, niin siitä on kaikkien jatkettava. Tuo päätös edellyttää rohkeutta tehdä elämälleen jotain. Minä tässä keräilen omaani vaikka tiedän jo meidän menettäneen toisemme. Tsemppiä!

Äänestä

Harri,luuletko, että sinä voisit vielä muuttaa mieltäsi jostain syystä?Silloin kun suhteessa ei ole tuollaisia syitä kuin teillä, niin mikä auttaisi lähentämään?Mitä kaipaisit vaimoltasi?Voisiko hän tehdä jotain?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harri kirjoitti:

Tässä ollaan nyt siinä tilassa että pitkän jaagailun päätteeksi haen eroa vaimostani kahdentoista yhteisen vuoden jälkeen.
Vedin vasta vähän aikaa sitten takaisin edellisen hakemuksen, tyhmänä kuuntelin lähiystävien neuvoja siitä kuinka kannattaisi ehkä vielä yrittää, vaikka jo ensimmäistä hakemustani olin harkinnut todellakin pitkään.
Syyt ovat niitä tällä palstalla paljonkin koluttuja, henkistä-, välistä kännissä fyysistäkin väkivaltaa, MOLEMMINpuolin, tasanvarmasti rakkauteni on häntä kohtaan hiipunut jo ajat sitten ja sama toisinpäin sillä erolla että vaimo vaan ei suostu tunnustamaan sitä, ainut mikä meitä yhdistää on rakkautemme yhteisiin lapsiimme.
Silti olen oikeasti huolissani hänen puolestaan siitä kuinka hänen päänsä kestää tulevan, onhan hän juuri sitä tyyppiä joka vuoroin erosta keskustellessamme, milloin itkee vuolaasti ja pistää ne naisen kyyneleet peliin, ja toisena kertana uhkaa ettei hän jää tähän maailmaan yksikseen tai kolmannella kerralla haukkuu minut syvimpään helvettiin ja uhkaa tehdä elämästäni mahdollisimman hankalaa, näin aitoa on se mitä vaimoni kutsuu rakkaudeksi.
En oikeastaan kirjoittanut tänne saadakseni neuvoja tyyliin "anna palaa jätä se nainen", sillä niin aion tehdäkkin, enkä myöskään saadakseni palautetta "harkitse vielä, ajattele niitä yhteisiä vuosia ja lapsia", harkittu on liiankin pitkään. Kuhan skrivasin tänne yhden tarinan ja totean että JOHAN ON SOPPA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu