Porvoon ampujien motiivi selvitetty?

Alla olevasta lukija voisi fiksusti päätellä herrojen olleen kostoretkellä jonkin sukuunsa kohdistuneen, virkavallan suorittaman toimenpiteen johdosta.
Toinen mahdollisuus on luonnollisestikin se, että ko. poliisit ovat taustoiltaan mustilaisia ja kyseessä on taas kertaalleen sukuriitojen selvittely.
Tätä pitäisin hyvinkin epätodennäköisenä, vaikka teksti antaa mahdollisuuden sellaiseenkin tulkintaan:
"Useista lähteistä saamiemme tietojen mukaan kyseessä on ollut sukuun liittyvä kostotoimenpide."
=
Hymyn ja Alibin rikostoimitukset pääsivät jäljille: Tämä on Porvoon poliisiampumisten motiivi!
Porvoon poliisiampumiset ovat olleet viime viikkojen kuumin puheenaihe, eikä ihme, kyseessä on varsin poikkeuslaatuinen rikos. Poliisi on ollut tiedottamisessaan varsin niukka, ja kaikkia kiinnostaa, mikä mahtaa olla outojen ampumisten motiivi.

Hymyn ja Alibin rikostoimitukset yhdistivät voimansa ja matkustivat Porvooseen useiksi päiviksi selvittämään erikoisen tapauksen taustoja.

Ja nyt taustoja on selvinnyt. Useista lähteistä saamiemme tietojen mukaan kyseessä on ollut sukuun liittyvä kostotoimenpide. Teosta epäillyillä Granholmien veljeksillä on rikostoimituksiemme selvityksen mukaan myös etäistä romanitaustaa. Lue asiasta tarkemmin Hymyn painetusta lehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus, Mika Lahtonen
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

veljekset siinä vaan vähän yrittivät hommata kalustoa iskeäkseen isis uskonveljiensä vapauttamiseksi ennen oikeudenkäynnin alkamista tai sitten vaan suunnittelivat toteuttavansa pikkuisen terroriiskun esikuviensa mukaan ja allahin nimeen

Äänestä
  • En oikein uskoisi veljeksillä olleen kovinkaan paljon uskonnollisia vaikutteita, vaan enemmänkin idioottimaisuudesta johtuvia.

    1Äänestä

Siinäpä sitä miettimistä onkin, sillä niin järjettömältä kaikki asiat vaikuttaa ettei sitä uskousikaan.

Mediat: Porvoon poliisiampumisen motiivina sukuun liittyvä kostotoimenpide – poliisi ei ole vahvistanut tietoja

Video: MTV Uutisten rikostoimittajat ruotivat ampumisten mahdollisia motiiveja MTV Uutiset Livessä.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mediat-porvoon-poliisiampumisen-motiivina-sukuun-liittyva-kostotoimenpide-poliisi-ei-ole-vahvistanut-tietoja/7536784#gs.1l9l3i

Äänestä

Kovimmat tuomiot tässä tapauksessa tulevat ylinopeudesta, sillä veljeksethän pakenivat hurjaa vauhtia.

Varmasti moni tolppakamera on välähtänyt. Sakot tulevat, jos kuvista pystytään tunnistamaan kumpi ajoi.
Sakkoja ei Ruotsiin lähetetä, mutta oikeus voi ottaa ajokortin pois.

Äänestä

Höpö höpöä nuo sukulaisiin liittyvät
kostohommat.
Tullut varmaan riitaa kuka myy eniten ”valmennuspaketteja” Porvoossa ja jätkät käräytetty jonkun toisen toimesta.
Paljon tapahtumia pikku-kylässä ja varmasti nämä nivoutuvat yhteen tavalla tai toisella.

Äänestä

Porvoon ampujat oli puoliksi mustalaisia, kuten netistä
äidistä olevat kuvat asusteista ja henkilöstä voi hyvin todeta.
Setä Porvoosta on myös mustalaispiireissä pyörivä rikollinen,
se joka ampui muka vahingossa autossa kuoliaaksi 1996,
epäilen kyllä oikeasti tarkoituksella.

Huonoa suvun esikuvaa Porvoossa veljeksille, nämä
Porvoon rikolliset, mustalaisten kanssa suhteessa olevat
sukulaiset.

Äänestä

Isänkin puolelta on selvästi mustalainen Paul Granholm googlettamalla
mannejoukoissa.

Mustalaisten touhuja v.1996 ja nyt tämä poliiseja vastaan,
eipä paljon yllätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sus kirjoitti:

Alla olevasta lukija voisi fiksusti päätellä herrojen olleen kostoretkellä jonkin sukuunsa kohdistuneen, virkavallan suorittaman toimenpiteen johdosta.
Toinen mahdollisuus on luonnollisestikin se, että ko. poliisit ovat taustoiltaan mustilaisia ja kyseessä on taas kertaalleen sukuriitojen selvittely.
Tätä pitäisin hyvinkin epätodennäköisenä, vaikka teksti antaa mahdollisuuden sellaiseenkin tulkintaan:
"Useista lähteistä saamiemme tietojen mukaan kyseessä on ollut sukuun liittyvä kostotoimenpide."
=
Hymyn ja Alibin rikostoimitukset pääsivät jäljille: Tämä on Porvoon poliisiampumisten motiivi!
Porvoon poliisiampumiset ovat olleet viime viikkojen kuumin puheenaihe, eikä ihme, kyseessä on varsin poikkeuslaatuinen rikos. Poliisi on ollut tiedottamisessaan varsin niukka, ja kaikkia kiinnostaa, mikä mahtaa olla outojen ampumisten motiivi.

Hymyn ja Alibin rikostoimitukset yhdistivät voimansa ja matkustivat Porvooseen useiksi päiviksi selvittämään erikoisen tapauksen taustoja.

Ja nyt taustoja on selvinnyt. Useista lähteistä saamiemme tietojen mukaan kyseessä on ollut sukuun liittyvä kostotoimenpide. Teosta epäillyillä Granholmien veljeksillä on rikostoimituksiemme selvityksen mukaan myös etäistä romanitaustaa. Lue asiasta tarkemmin Hymyn painetusta lehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus, Mika Lahtonen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu