Miten suhtautua kolmanteen osapuoleen, kun hän jonka kanssa mies petti, onkin työkaverini? Tuntuu etten kykene enää ikinä töihin.
Miten suhtautua kolmanteen osapuoleen, kun
3
125
Vastaukset
- Anonyymi
Käyttäytymällä töissä niin että asia ei olisi merkinnyt sinulle mitään.
Minun entinen mies petti ystäväni kanssa joka sattui myös olemaan lastemme perhepäivähoitaja.
Kyseinen nainen näytti edessäni nurkkaan ajetulta elukalta.
Pyyteli kovasti anteeksi minulta joten naurahdin ”että älä huoli ei se minulta pois ollut”
Sisältä kyllä repi ensimmäisellä kerralla kipeästi mutta ei se seuraava pettäminen enään tuntunut miltään. - Anonyymi
Kaksi kertaa olen törmännyt töissä tähän kolmanteen henkilöön ja molemmilla kerroilla romahtanut täysin ja paennut työpaikan vessaan tärisemään ja itkemään. Hän ei ole sitä nähnyt. Kyseinen seksi kerta oli baari pano ja mies katuu kovasti. Meillä on 10 vuoden historia ja kaksi lasta. Haluaisin pystyä antamaan anteeksi, mutta koituuko tämä ongelmaksi, että joudun jatkuvasti näkemään töissä tätä kolmatta osapuolta ja sitä kautta koko ajan muistan mitä mieheni ja hän ovat tehneet. Onneksi ollaan välillä eri vuoroissa ja eri osastoilla, niin en jatkuvasti näe häntä. Saati, että jouduttaisiin puhumaan keskenämme. Ap
Savustakaa hänet ulos työpaikalta, eli hankkikaa hänelle potkut! Toimikaa seuraavasti : Keksikää joku ilkeä asia hänestä jolla hän ei voi enää työskennellä tai sekoittakaa hänen kahvinsa jotain ainetta josta hän huumaantuu mutta joka ei ole hengenvaarallista. Saatte samalla kostonne ja pääsette todennäköisesti hänestä eroon, riippuen työpaikastanne!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?692489Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U842384Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut172110Purralla luistaa hihna isolla pyörällä
Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä411768Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai841722Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1171687Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä2581555Mitä koululla tapahtui?
Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287251027Persuilla kannatusromahdus - enää 13,5%.
Ylen tuorein puolueiden kannatusmittaus kertoo, että persujen kannatus on enää 13,5 prosenttiyksikköä. Kepu on mennyt he322984Unelmia Italiassa: Totuus Ralph-pojan kanssa pitkästä ajomatkasta Italiaan
Viime kesän kynnyksellä Kikotin-matkailuauto lähti tien päälle ja matka halki Euroopan kohti Italiaa starttasi. Tämä oli4840