Uusi suhde

Mitä teen?
Monien epätyydyttävien vuosien jälkeen sain repäistyä itseni irti miehestäni. Lapset jäivät yhteishuoltajuuteen, mutta ovat enemmän isällään, kuin minulla. Syy tähän on se, että maalaistalo antaa lapsille enemmän, kuin äidin koti kirkonkylällä.
Avioero miehestä ei ole missään vaiheessa tuntunut pahalta. Avioliitto oli kulissia ja jossain vaiheessa se alkoi tuntua ahdistavalta. Hyvä että sain voimia irrottautua.
Nautin olostani ja elämä oli ihanaa, yksin. Lapsenikin saivat uuden arvon kun sain voimani takaisin.

Yksinäisyyttä kesti melkein vuoden. Sitten yhtäkkiä, kuin tyhjästä ilmestyi elämääni mies. Todella kultainen ja lapsistanikin hän välittää. Rakastuimme ja haluamme olla yhdessä koko ajan. En edes tiennyt sellaista olevankaan.
Nyt kuitenkin lapseni vastustavat.
En voi edes puhua miehestä. Pelottaa kun lapset soittavat ja joudun sanomaan, etten ole kotona.
He ovat tavanneet miehen, mutta jotenkin heille on jäänyt päälle isän kunnioitus, eivätkä he hyväksy äidin rinnalle muita. Lapset ovat murrosiässä.

Onko kokemuksia tällaisesta tilanteesta?
Pitääkö minun jättää mies ja jatkaa elämää yksin?
Lasten viha on kauheaa ja vie minulta jalat alta.
81592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Anna lapsillesi aikaa tutustua tähän uuteen mieheen kaikessa rauhassa. Heidän omilla ehdoillaan ja aikataulullaan. On ihan luonnollista, että he eivät hyväksy uutta suhdettasi. Ajattelepa itsekin. Vieras ihminen äidin rinnalla. Uskon, että ajan kanssa kaikki järjestyy.
Miksi sinun pitäisi luopua elämästäsi ? Toivon kaikkea hyvää uuteen suhteeseesi.

Äänestä

Vaikka lastesi on vaikeaa hyväksyä uutta miestä elämässäsi, älä hylkää uutta rakkauttasi. Tärkeintä on, että teet lapsillesi selväksi, että isän roolia uusi miesystäväsi ei ole ottamassa. Tiedän kokemuksesta, miltä tuntuu murrosikäisestä kun äidillä on uusi mies (vanhempani erosivat kun olin tulossa murrosikään). Vaikka tykkäsin ja tykkään edelleen äitini uudesta miehestä kovasti (olen nyt lähes 30v), tuntui murrosikäisenä inhottavalta kun oma äitini oli rakastunut! Hänhän tuntui silloin niin vanhalta, ei sellaiset tunteet kuuluneet ÄIDILLE! Ei murrosikäinen osaa välttämättä eritellä pahaa oloaan, miksei voi hyväksyä äidin uutta miestä. Se voi olla pahaa oloa siitä, ettette ole enää miehesi kanssa yhdessä. Ei se johdu uudesta miesystävästäsi: olisi siinä millainen mies tahansa, lapsesi kapinoisivat silti. Ja jos/kun ex-miehesi löytää uuden naisen, kapinoivat lapset varmasti häntäkin vastaan. Se on mustasukkaisuutta ja pelkoa myös siitä, onko uusi puoliso varastamassa äidin tai isän lapsilta pois, viekö uusi puoliso kaiken rakkauden ja huomion äidiltä/isältä, että lapset jäisivät ilman rakkautta. Sitähän lapset pelkäävät. Mutta kapinointi loppuu aikanaan. Vähenee, ja loppuu. Aikuisena lapsesi saattavat sanoa, kuinka ihanaa on että sinä olet onnellinen!

Voit sanoa lapsillesi, että ymmärrät heidän kiukkunsa, mutta että nyt sinä olet onnellinen uuden miehesi kanssa ja aiot elää hänen kanssaan, ja toivot että lapset voisivat vielä joskus hyväksyä hänet, ja olla hyviä "kavereita" miehesi kanssa. Sano, ettei heidän tarvitse heti tykätä hänestä, ihan rauhassa voivat ajatella asiaa. Voit kysyä lapsiltasi, haluavatko he että olet onnellinen. Älä ylläty/pety jos sanovat etteivät halua. Voivat hyvinkin sanoa niin päin naamaa, mutta miettivät yksinänsä, mitä tulikaan sanottua. Kuitenkin se laittaisi heidät ajattelemaan asiaa sinun kannaltasi.

Voimia sinulle ja onnea uuteen suhteeseesi!

Äänestä

Voi miten hyvin ymmärrän tilanteesi!Murkkuikäisen viha on kauheata.Annapa kun arvaan, miehelläsi on lähellään provosoiva isi ja äiti, jotka huomaamattaan kaivavat maata jalkojesi alta?Kuri isän luona on höllempi? Saavat paremmat "edut" isän luona? Kaiken järjen mukaan lastesi pitäisi suoda sinulle onnesi ja olla iloisia puolestasi,mutta joskus asiat kehittyvät järjenvastaisesti. Nyt he ennemminkin puolustavat isää, ettet "pettäisi" häntä. Ja toivovat alitajuisesti, että te palaatte vielä yhteen, kaikki muuttuu taas hyväksi. Lapsiahan murrosikäiset vielä ovat. Jos olisit surkea ja murtunut, luulen, että tilanne olisi erilainen, he saattaisivat jopa suositella sinulle uuden ihmissuhteen etsintää. Lapsen pää on niin monimutkainen, he eivät ole vielä kasvaneet eroon erostanne!Ole varovainen, etteivät he käänny sinua vastaan, saatat menettää suhteesi heihin lopuksi ikää. Sinuna pitäisin pään kylmänä, rauhoita se uusi suhteesi, sinulla on loppu ikäsi käytettävissäsi. Elämässä, tulevaisuudessakin kallein pääomasi (ainakin minun on) ovat omat lapsesi. Voi olla, ettei kestä kuin pari vuotta, kaikki on taas päälaellaan. Lapsesi lähtevät opiskelamaan, muuttavat luoksesi, sinä muutat johonkin tms. Maltat kyllä pitää uuden suhteesi vielä piilossa, odottele rauhassa, että nykyinen ihastuksesi arkipäiväistyy ja muuttuu oikeaksi rakkaudeksi jos se siksi koskaan muuttuu. On ihan hyvä, että teillä on lapset "esteenä", se estää sinua suin päin syöksymästä uuteen epäonnistumiseen.
Sekavaa, mutta kokemuksesta puhut, olen itse leikkinyt tätä leikkiä 1.1.2000 alkaen. Nyt tyttäreni, paras ystäväni ja toivottavasti lastenlasteni äiti; asuu kanssani, eikä halua isänsä luokse takaisin, hänen silmänsä ovat auenneet, sympatia yksinäistä isäressukkaa kohtaa ovat ohi, ja hän on lopulta tajunnut, että isä tulee mainiosti toimeen ilman hänen hoivaansakin ja silmälläpitoaan, ryyppää yksinäänkin oikein hyvin.Eikä isän tarjoamat edutkaan, raha ja parempi sapuska, autokyyti ym. "edut" olekaan enää niin merkittäviä. Voimia jaksamiseen Minna. En osaa neuvoja antaa, näen vain teillä samoja piirteitä, jotka olen itse joutunut läpikäymään. Sinun lienee turha keskustella tästä lasten kanssa, ennemminkin suosittelisin jotain ammatti-ihmistä, jonka kanssa voisitte keskustella (kirkon perhetuki tms.?) Minusta vain on päivänselvää, että tilanne on tuollainen lastesi kanssa, tästä ammatti-ihmisillä on varmasti paljon kokemuksia ja kirjallisuuttakin löytynee ihan kirjastostakin.

Äänestä
  • Luin kerran erään ammatti-ihmisen suosituksen kysymykseen mustasukkaisista lapsista. Nosti karvat pystyy.

    Pari oli perustanut uusperheen, ja kysyi neuvoa miten toimia lasten kanssa. Rouva ammatti-ihminen neuvoi että muuttakaa takaisin erilleen...

    Joten nähtävästi ammatti-ihmisen mielestä vanhempien tulee pyytää lapsiltaan lupa kenen kanssa saavat olla ja kenen kanssa eivät. Melkoinen vastuu lapselle.

    Äänestä

Jatkat oman elämäsi rakentamista lasten vastuksesta huolimatta! Itse olin vuosi sitten samassa tilanteessa, mutta kaikesta huolimatta menimme naimisiin viime keväänä ja nyt olemme maailman onnellisin perhe! Lapsenikin ovat jo hyväksyneet mieheni. Käytiin kyllä monta tulikivenkatkuista riitaakin ja monen monta neuvottelua! Kerro lapsillesi, että rakastat heitä niin kuin tähänkin asti, etkä heistä luovu missään tilanteessa ja heillä on aina rakas paikka sydämessäsi tulevan siippasi rinnalla!

Ota tuleva miehesi avoimesti heti perheesi jäseneksi ja vaadi lastesi käyttäytyvän kunnollisesti uutta miesystävääsi kohtaan. Tee selväksi lapsillesi, että nyt sinä päätät yksin omasta elämästäsi ja muilla ei ole siihen mitään sanomista. Anna aikaa lapsillesikin hyväksyä tilanne ja hahmottaa muuttunut tilanne kotona.

Älä loukkaannu, jos lapsesi vertaavat miesystävääsi isäänsä ja antavat heikon arvosanan tulevasta miehestäsi! Murrosikään kuuluu muutenkin vanhempien arvosteleminen, joten tarvitsette nyt kumpikin todella hyvän itsetunnon! Lapsi purkaa pahaa oloaan näiden taistelujen aikana ja jaksa sinä olla aikuinen ja ota lapsesi pahaolo ja ahdistukset vastaan. Tee turvallinen olo lapsillesi kodissasi ja samalla raivaa tilaa tulevalle miehellesikin perheessäsi.

Suosittelen todella lämpimästi sinua puhumaan miehestäsi lapsillesi, hankkimaan kodin ulkopuolelta ystäviäkin, hankkimaan harrastuksiakin ja elämään täyteläistä elämää! Äläkä säikähdä, jos lapset ei heti otakaan avosylin kaikkea tätä vastaan, mutta kokemuksesta voin sanoa heidän yllättyvän äitinsä uskalluksesta ottaa oma elämä hallintaansa ja ainakin omat lapseni ovat nyt positiivisesti yllättyneitä ja onnellisia äitinsä puolesta! Itse ainakin yllätyin miten helposti kaikki lopulta sujuikin, mutta kahdelle rakastuneellehan on kaikki mahdollista ja rakkaus kukoistaa, toisin kuin entisessä kodissa! Senkin lapsesi kyllä todella muitavat ja tajuavat ja pikkuhiljaa varmasti hyväksyvät valintasikin! Tsemppiä teille ja onnea tulevaisuudelle!

Äänestä
  • Veit sanat suustani. Hienosti sanottu.

    Äänestä

On ainan selvää että lapset ei hyväksy alkuunsa uutta miestäsi, mutta ei he hyväksyisi uutta naistakaan heillä on vain äiti ja isä, vieras mies on vieras käsite, anna aikaa ja elä itsellesi mutta älä hylkää lapsiasi muista kukaan ei saa olla tärkeämpi kuin omat lapset, sinustakin tulee vielä vanha ja sitten kaipaat lapsiasi. Hyvää jatkoa

Äänestä
  • Kiitos ihanista vastauksistanne.
    Olen itsekin sitä mieltä etten millään voisi luopua edes lasten tähden miehestä, jota rakastan ja joka rakastaa myös minua. Murrosikä on vaikeaa aikaa ja minä vielä lisään siihen muutamia ikäviä asioita. Silti uskon, etten aiheuta heille pahempia henkisiä kärsimyksiä. Onnettomana entisessä kodissani olisin sitä varmasti aiheuttanut tai se etten olisi huolehtinut heistä kunnolla tai jos olisin ollut alkoholisti.
    Vaikeita aikoja tiedossa mutta ehkä selviämme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minna kirjoitti:

Mitä teen?
Monien epätyydyttävien vuosien jälkeen sain repäistyä itseni irti miehestäni. Lapset jäivät yhteishuoltajuuteen, mutta ovat enemmän isällään, kuin minulla. Syy tähän on se, että maalaistalo antaa lapsille enemmän, kuin äidin koti kirkonkylällä.
Avioero miehestä ei ole missään vaiheessa tuntunut pahalta. Avioliitto oli kulissia ja jossain vaiheessa se alkoi tuntua ahdistavalta. Hyvä että sain voimia irrottautua.
Nautin olostani ja elämä oli ihanaa, yksin. Lapsenikin saivat uuden arvon kun sain voimani takaisin.

Yksinäisyyttä kesti melkein vuoden. Sitten yhtäkkiä, kuin tyhjästä ilmestyi elämääni mies. Todella kultainen ja lapsistanikin hän välittää. Rakastuimme ja haluamme olla yhdessä koko ajan. En edes tiennyt sellaista olevankaan.
Nyt kuitenkin lapseni vastustavat.
En voi edes puhua miehestä. Pelottaa kun lapset soittavat ja joudun sanomaan, etten ole kotona.
He ovat tavanneet miehen, mutta jotenkin heille on jäänyt päälle isän kunnioitus, eivätkä he hyväksy äidin rinnalle muita. Lapset ovat murrosiässä.

Onko kokemuksia tällaisesta tilanteesta?
Pitääkö minun jättää mies ja jatkaa elämää yksin?
Lasten viha on kauheaa ja vie minulta jalat alta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu