Mieheni petti minua, jopa aika pitkään, ennenkuin sain tietää asiasta. Kaikkien koukeroiden jälkeen päätettiin jatkaa yhdessä. Rakastan häntä hyvin paljon ja olemme olleet teinivuosista asti yhdessä, joten olemme kait kasvaneet jo yhteen.
Saman kokeneet. Pystyittekö täysin antamaan anteeksi ja unohtamaan?
Itse mietin asiaa koko ajan, vaikka kuinka yritän vakuuttaa itseäni, että nyt täytyy jatkaa eteenpäin. Välillä jopa unohdan asian, mutta vain hetkeksi. Mietin miten hän petti, mitä teki jne.
Miten teillä on mennyt?
Vaikka rakastan miestäni, tuntuu että tästä kidutuksesta pääsee vain sillä että tekee surutyön ja päättää suhteen, eli yhden tosi pitkän ajanjakson elämässä.
Meillä ei ole lapsia.
Saman kokeneet. Pystyittekö täysin antamaan anteeksi ja unohtamaan?
Itse mietin asiaa koko ajan, vaikka kuinka yritän vakuuttaa itseäni, että nyt täytyy jatkaa eteenpäin. Välillä jopa unohdan asian, mutta vain hetkeksi. Mietin miten hän petti, mitä teki jne.
Miten teillä on mennyt?
Vaikka rakastan miestäni, tuntuu että tästä kidutuksesta pääsee vain sillä että tekee surutyön ja päättää suhteen, eli yhden tosi pitkän ajanjakson elämässä.
Meillä ei ole lapsia.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Itse olin samassa tilanteessa 2 vuotta sitten. Meidän liitto kariutui ! En voinut unohtaa miehen pidempiaikaista pettämistä. Asia olis voinut olla toinen jos yhdestä ainoasta kerrasta...
itseään.Minä en voinut antaa enää anteeksi vuosikausia kestänyttä uskottomuutta,erosin ja nyt huomaan että tein itseäni kohtaan oikein!
Varaudu kuitenkin siihen, että miehesi tulee pettämään sua jatkossakin. Älä ainakaan lapsia rupea tähän hätään tekemään. ne ei pelasta kenenkään liittoa. Muista elämä jatkuu eronkin jälkeen.
On se vaan kumma että heti pitää alkaa piruja maalaamaan seinille!
Ei se ole kirkossa kuulutettu että pettäjä uusii tekonsa.Jotkut katuu ja huomaavat tehneensä väärin ja sitä kautta haluavat itse parantaa tapansa.Ei ero ole mikään ratkaisu ongelmiin vaan paremminkin seuraus niiden epäonnistuneesta selvittelemisestä.Tässäkin maassa on jo liikaa eronneita jos joku olisi niin järkevä ja yrittäsi jatkaa ongelmien jälkeen niin heti ollan nujertamassa ja viemässä viimeinenkin usko tulevaan.
Elämä jatkuu varmaan eron jälkeen mutta niin jatkuu myös uskottomuuden jälkeen.Älkää antako petetyt periksi liian helpolla!
Ymmärtäsin, tai ainakin paremmin, jos uskottomuus olisi ollut kerran tapahtunutta, mutta kun se on jatkunut pitkään.
Sitä miettii ihan sairaita asioita. Niinkuin, että miten se toinen nainen on kauniimpi ja parempi. itsetunota koettelee, vaikken ihan hiirulainen olekaan.
Ei taida kauniisti päättyä tämä tarina.
Jos on todella niin jänishousu, ettei pysty yhtään ymmärtämään niitä syitä, joista kumppanin pettäminen on johtunut niin kannattaa pysyä sinkkuna.
Eroaminen ei ole ratkaisu vaan se on pakenemista. Asia tulee tavalla tai toisella aina vastaan seuraavissa suhteissa. Tähän paikkaan sopii vanha sanonta "minkä taakseen jättää sen edestään löytää".
Minulla samat murheet kuin sinulla, teini-ikäusestä saakka ollaan vaimon kanssa oltu yksissä(lapsiakin on). Vaimolla on ollut useita suhteita, edellinen kesti yli 4 vuotta. Vuosi sitten sain tietää tämän pisimmän (luulin että oli päättynyt jo aikoinaan).Nyt tuo pitkä suhde on jo historiaa.
Uusi suhde on tietysti tullut tilalle.
Keskustelemme asiasta avoimesti, eli vaimo ei salaa, jos kysyn. Olen yrittänyt olla kyselemättä ja elää normaalisti, sillä meillä menee kuiten kin kohtuullisen hyvin yhdessä. Välillä ajatukset vaan karkaa ikäviin ajatuksiin ja itsetunnon notkahduksiin. Toisinaan taas menee ihan hyvin.
Nyt olen taas kahden vaiheilla(vaimolla viikon työkeikka toisessa kaupungissa, jolloin asuu suhteensa luona. Voisi olla helpompi luovuttaa. Tai ainakin käskeä valita jatkaako kanssani. Keskusteluissa vaimo sanoo että jos saisi valita pitäisi meidät kummatkin. Raskasta.
Koita jaksaa terveisin Luri
Minulla samat murheet kuin sinulla, teini-ikäisestä saakka ollaan vaimon kanssa oltu yksissä(lapsiakin on). Vaimolla on ollut useita suhteita, edellinen kesti yli 4 vuotta. Vuosi sitten sain tietää tämän pisimmän (luulin että oli päättynyt jo aikoinaan).Nyt tuo pitkä suhde on jo historiaa.
Uusi suhde on tietysti tullut tilalle.
Keskustelemme asiasta avoimesti, eli vaimo ei salaa, jos kysyn. Olen yrittänyt olla kyselemättä ja elää normaalisti, sillä meillä menee kuiten kin kohtuullisen hyvin yhdessä. Välillä ajatukset vaan karkaa ikäviin ajatuksiin ja itsetunnon notkahduksiin. Toisinaan taas menee ihan hyvin.
Nyt olen taas kahden vaiheilla(vaimolla viikon työkeikka toisessa kaupungissa, jolloin asuu suhteensa luona. Voisi olla helpompi luovuttaa. Tai ainakin käskeä valita jatkaako kanssani. Keskusteluissa vaimo sanoo että jos saisi valita pitäisi meidät kummatkin. Raskasta.
Koita jaksaa terveisin Luri
En ymmärrä, kuinka kestät. Itse kokisin moisen tilanteen kovin raskaana, en varmaan jaksaisi sinnitellä. Tosi ymmärrän tilanteen, että helppoa ei ole ottaa ja lähteä tai pistää toista pihalle pitkän suhteen jälkeen.
Mutta kuitenkin, en ymmärrä, kuinka vaimosi voi tehdä tuollaista. Olen nähnyt hyvin läheltä tilanteen, jossa ihminen ei osannut päättää pitkäaikaisen rakkaan ja uuden ihastuksen välillä. Halusi myöskin molemmat. Minun mielestäni moinen toiminta ei kuitenkaan tule kyseeseen, tämän kerroin myös ystävälleni ja hän teki rohkaisemanani päätöksen. Eiköhän jokainen aikuinen ihminen täällä ymmärrä, ettei toisten tunteilla voi leikitellä tuolla tavoin. Niin ellei sitten asia ole kaikille osapuolille ok.
Toivotan sinulle ja kaikille muilla samassa tilanteessa oleville voimia ja onnea elämään. Toivon myös vaimosi tajuavan, että kaikkea ei voi saada, mutta kaiken voi menettää.
Lämpöisin ajatuksin,
Ellu
Hei, sinä olet MIES etkä mikään kynnysmatto! Pistä naisesi valitsemaan tai petä itse. Liitostasi on tullut valtapeliä, jossa nainen on niskan päällä. Asiaan ei tule ratkaisua, jo et ole vahva.
Nyt vähän ryhtiä!
Ei pettäjän pettäminen ole mikään keino pelastaa mitään!
Sanoit että olette olleet yhdessä teinistä asti. Eli olitte kovin nuoria ja paljon jäi kokematta. Ehkä mies olisi halunnut tai haluaa ainakin nyt kokeilla.
Hän ei välttämättä tee sitää uudestaan jos huomasi kuinka hyvä hänellä on kanssasi tai sitten hän huomasi että kuinka mukavaa se olikin ja haluaakin nyt kokea kaiken sen mistä jäi paitsi.
pitäisi keskittyä miettimään enemmän sitä miksi samankaltainen tilanne on joillekin maailmanloppu ja toisille "ok".
Mitä enemmän parisuhteen osapuolilla on henkisiä resursseja sitä paremmin suhde toimii. Useinkaan rinnakkaissuhteissa ei ole kyse siitä, etteikö toinen osaisi "päättää". Harva haluaa edes harkita kumppaninsa jättämistä. Kysymys on vain ajasta ja niistä henkisistä resursseista. Mistään ei tule koskaan mitään, ellei luoteta kumppanin kykyyn ratkaista henkilökohtainen asia aivan yksin.
Mitäs jos luottaa siihen, että kumppani ei tilaisuuden tullen petä? Toivon, että minun miehelläni olisi sen verran henkisiä resursseja, että hän pystyisi olemaan uskollinen. Jos niitä resursseja pitää harjoittaa muualla on mielestäni hävitty jo paljon... Minä lähdin. En halua sellaista miestä jonka henkisyys löytyy muualta kuin omasta suhteesta. Toisiin naisiin voi/saa olla "peilaussuhde", mutta rajat TÄYTYY tietää ja myös pysyä niiden sisällä. Minä halauan mieheni yknsin itselleni, en puoliksi. Vanhanaikaista? Ehkä. Toivon löytäväni jonkun samalla tavalla ajattelevan vielä joskus. minun henkisyys ei riitä anteeksiantoon. Osaksi, muttei kokonaan, ja kuten sanottu, minä olen "kokonaan"-ihminen.
Älä missään nimessä jatka enää. Olen juuri kokenut saman, pitkä yhdessäolo takana ja nyt on vain annettava olla. Siirryttävä eteenpäin. Helppoa se ei tule olemaan, mutta se on PAKKO tehdä.
Annoin miehelle anteeksi, ja hän petti taas jonkin ajan päästä. Lukemattomia naisia, lukemattomia yksinäisiä öitä. Olen itkenyt kaksi viikkoa, olo on tyhjä ja rikkinäinen.
Luotin liikaa. Olin valmis uhrautumaan liikaa. Luulin olevani vahvempi kuin mitä olenkaan.
Sama tilanne toistuu myöhemmin, jos jäät pettäjän kanssa yhteen. Kuten aiempana todettu, yhden kerran erehdyken voi antaa anteeksi. Mutta ei pitkään jatkunutta suhdetta, ei koskaan! On täysin eri asia että joku erehtyy vieraaseen sänkyyn / tuomaan vieraan omaan sänkyyn esim. humalassa baarista, mutta jatkuva yhteydenpito ja muutakin kuin seksiä... ei helvetissä, jätä se!
Itseäni ei niinkään satuta tieto yhden yön erheistä, vaikka kyllä sekin alkoi sattua kun niitä tuli enemmän kuin pari tietooni. Mutta mieheni tapaili 7v nuorempaa naista (huom. mies 24-vuotias, minä 22-vuotias) kun olin viikonloppuna töissä. He hakivat leffan, ruokaa, olivat asunnollamme, sängyssämme, joka paikassa.
Haluaisin polttaa koko asunnon maan tasalle ja kaikki siellä olevat tavarat myös. Oksettaa.
Ollaan jatkettu uskottomuuden jälkeen ja yhdessä ollaan vieläkin.
Periksi ei kannata antaa vaikka välillä epätoivo iskeekin.
Omalla kohdallani anteeksi antamisen myötä minulta itseltäni katosi tietynlainen tuska joka sisälläni oli.Se että anteeksi antaa ei merkitse sitä että hyväksyy pettämisen.
Silloin kun itsellänikin on huono-olo ja paha päivä asiat nousevat pintaan,mutta päivä päivältä olo helpottuu.
Voimia sinulle ja sukoa parempaan huomiseen!
nyt en jaksa enää murehtia ja pohtia olisiko parempi ilman. Ilmoitin äsken rakkaalleni, että rakastan häntä liikaa jatkaakseni näin. Pyysin päättämään tahtooko jatkaa kanssani. Sanoo ettei päätä, päätös on siis minun.
Sattuu ja koskee, kuin sydäntä otettais rinnasta. Mutta nyt en aio perääntyä, opettelen elämään ilman häntä lasteni kanssa, jos ei elämä kanssani kiinnosta. Miten teillä jotka olette jo tehneet päätöksen, kauan meni toipua?
Hienoa, että sait pistettyä katalan ja petollisen emäntäsi selkä seinää vasten. Tuska on varmasti suuri, mutta nyt voit ainakin olla huojentunut siitä, että tästä lähtien tuskan ja surun määrä on alati vähenevä. =)
Tämä ei varmasti kuulosta järin lohduttavalta, mutta itse kun pistin välit poikki petollisen exäni kanssa, toipumiseen meni kaikkinensa kolmisen vuotta. Suru helpotti toki aikaisemmin, mutta vasta nyt kolmen ja puolen vuoden kuluttua katson olevani valmis tähän uuteen suhteeseen. Petos osui minuun niin, etten vieläkään siedä kyseistä miestä saatika hänen uutta emäntäänsä silmissäni. Pthyi! Niskakarvat pystyssä ja kädet puristuneina nyrkkiin heidät sivuutan kaupungilla, vaikka mieli tekisi käydä jomman kumman tahi kenties molempien kurkkuun kiinni. Tosin tuskin vika siinä naisessa on, mahtaako tietää tänä päivänäkään, että minä olin silloin vuosia sitten se "ensimmäinen nainen" ja hän vain syrjähyppy.
Tiedän, että nämä iänikuiset fraasit eivät juurikaan lohduta, mutta niin se vaan on, että aika parantaa haavat...
Toivotan sinulle Luri paljon jaksamista. Pidä pääsi!
Ihana kuulla, että jokin muukin tuntee alkukantaista vihaa! Aluksi pidin kaiken vihan sisällä ja yritin olla järkevän ymmärtävän viisas. Siiten tunnustin vihan ja tajusin myös sen että minulla on kaikki oikeus vihaan! itsellä on nyrkkeilysäkki kellarissa ja aijai, kun se on saanut vihaisia lyöntejä viimeaikoina... =) Viha ei ole väärin, täytyy vaan osata irrottautua siitä ,eikä hautautua siihen. Eli vihataan vaan ihan sydämmemme kyllyydestä, aikamme. Kiitos ELLU!
Kysyin tänään vaimoni ratkaisua siihen kysymykseen(minä vai toinen). Vastaus oli toinen, tai tarkemminsanottua ei kumpikaan. Ei halua menettää ns."taiteellista" vapauttaan harrastaa syrjähyppyjä. Nyt on aika synkkä olo, aloin jo perumaan heikkouttani koko juttua. Katson pystyisinkö elämään omaa elämäni näin yhdessä eläen. ahdistaa mutta ilman vaimoani ahdistaa myös. ahdistaa ajatella sexielämäänikin. Vaimolla kai sitten sekin toimii hyvin. vertailen mielessäni olenko huono jne.... syvemmälle vaan synkkyyteen. ei näy valoa. Nytkin töissä ollessa nousee pala kurkkuun. Mistä elämä (pilaantunut olo) en kelpaa. Tuttuja tuntoja varmaan muillakin petetyillä.
Niin varmaan ahdistaakin ensin ilman vaimoa/miestä jota rakastaa vielä syvästi. Kuitenkin juuri tuo vertailu ja katkeruus, mikä kuitenkin tulee ajan myötä, häviäisi. Ahdistuskin varmaan hellittäisi ajan myötä, kun itsetunto taas nousisi. Itsellä on ollut ihan hyvä, mutta kieltämättä tämän pettämisen seurauksena laski roimasti. Alan ymmärtämään, ettei näin taida voida elää.
Voi toki olla niin, että mieheni haluaa elää uudestaan kaikkea sitä mitä jäi nuoruudessaan paitsi, niin mitä...? Irtosuhteita? No, paljosta on jäänyt paitsi.
Juuri tuollainen "selkä seinää vasten" -ajattelu on parisuhteen tuho. Ajatus "per..le, nyt teet kuten sanon" ei pitkälle kanna.
Meillä kenen tahansa tutun mielestä aivan täydellinen suhde. niin myös mun, ja ilmeisesti jollain sairaalla tavalla myös avomieheni. oltiin n.3v. yhes, ja niistä n. vuosi saman katon alla.
vaikee selittää, mut meidän juttu oli ainaki viel tälläki hetkellä ajateltuna todellakin kummallekin se`oikee`niin hassulta kun se kuullostaaki.. taisteltiin et päästiin viettään todella aikaa yhes ja suunnitelmat oli kauas tulevaisuuteen.:(
mut niin vaan kävi, et mun oma hulivilipoika(kirjaimellisesti..) meni tekeen ajattelemattomuuttaan(?)ja pöhnässä jotai joka teki mulle liian kipeetä. lähti muijan/muijien?mukaan. mulle tieto tosta oli suhteen loppu. sattu(u) liian paljon et se ei arvostanu mua ja meitä tarpeeks ollakseen uskollinen tilanteessa kuin tilanteessa.
tuntu et mun maailma kaatuu siihen. en nukkunu, syöny, pystyny ajatteleen mitään muuta. tajuton ikävä ja tuska, et kaikki loppuu, mut päätökseni pidin. mikään ei ollu enää ennallaan.
erilleen muutosta nyt pari kuukautta. näen joka ikinen yö unia siitä äijästä ja meistä. se on eka ajatus aamulla, ja vika illalla. tuntuu välillä et sekoan. on niin ikävä. mut päätöksessäni pysyn. kielsin sitä ottaan yhteyttä, ja halusin katkaista välit kokonaan, muuten en pystyis jatkaan mitenkään uutta. tää tuntuu välillä niin sairaalta, mut silti sydämessäni tiedän, et tää oli oikein. en vaan vieläkään käsitä, miten se oli niin idiootti. en jaksa selittää, mut tiedän, et se jätkä kärsii vieläkin enemmän..
mut ei me oltu oikeita toisillemme. uskollisuus ja luottamus on ne pilarit jolle parisuhde rakennetaan. kun ne särkyy, ei ole enää mitään mille rakentaa. ja tän uskon pohjimmiltaan merkkaavan kaikille. siks kaikki kohtalotoverit; me ansaitaan parempaa. vaik erotessa tuntuis et elämä loppuu, aika parantaa ja myöhemmin huomaa, et näin sen oli tarkoitettukin menevän. sit jos joskus löytää uuden rakkauden, sellaisen jolla samat arvomaailmat kuin itsellä, ne vanhat haavat pääsee ehkä kokonaan arpeutumaan. pystyy miettiin ehkä jo hymyillen sen vanhan suhteen hyviäkin aikoja, ilan et tää tuska on päällimmäisenä mielessä..
toivoa on, ja vanha fraasi;aika kai parantaa..:)
Minulle paljastui viime kesänä mieheni reilun vuoden aikainen salasuhde, suhde oli ehditty päättää keväällä kun se sitten kuitenkin kesällä paljastui, nainen tuli nähtävästi tunnontuskiin ja kertoi omalle miehelleen ja sen jälkeen juttu oli julkinen.
Ensi reaktio oli että muutan heti pois, meillä ei ole lapsia kotona, kummankin lapset on jo aikuiset ja kotoa pois. Mies norkoili anteeksipyyntöä ja selitti että oli "naisen hehkutuksen uhri", sieltä tuli jatkuvasti tekstiviestiä ja tapaamispyyntöä ja hän antautui seikkailuun luullen että se on hänen seikkailunsa eikä vahingoita meidän suhdetta joka oli ollut hyvä koko 10 vuoden ajan, mikään ei kuulema ollut minulta pois eikä meidän suhteemme ollut vaakalaudalla.
No, annoin anteeksi tapahtuneen, ja jotenkin elin alussa sen varassa että suhde oli ehtitty lopettaa ennenkuin se tuli ilmi, joku lohtu sekin. Mutta olen kyllä tehnyt selväksi että heti seuraavasta lähden, en paljon kuuntele selityksiä. Ajattelin katsoa tämän suhteen "tappiin asti", en halua luovuttaa helpolla, ero olisi ehkä ollut vielä rankempaa käydä yksin läpi. Nyt jos tilanne tulee päälle, olen läpikäynyt jutun jo valmiiksi yhdessä eläen.
Minä luulen että miehelleni tuli nyt se viidenkympin villitys, vähän myöhässä tosin, mutta onkin Hämeestä. Piti kokea seikkailua ja muka nuoruutta ja kohottaa itsetuntoa, joka miehillä taitaa olla jalkovälissä!
Sitä vastapuolen naista vaan ihmettelen, neljän lapsen "tunnetusti kunnollinen neljän lapsen perheenäiti".
Toivon sulle jaksamista, mikä ei tapa se vahvistaa, teidän suhteestanne voi tulla vielä tosi hyvä ja parempikin, puhua pitää eikä asioita salailla, eikä mitään pitää itsestäänselvyytenä. Ei edes suhdetta joka tuntuu maailman parhaalta, mutta sen eteen kannattaa tehdä työtä.
Kirjoittele miten olet jaksellut!
Ihanaa kun jaat oman kokemuksen, kaikki sevitymistarinat on tervetulleita! Olemme kuitenkin aika eri elämäntilanteessa. Sinulla on lapset isoja ja elämä aika tasaantunut. Minulla / meillä ei ole vielä lapsia ja ajattelin kyllä hankkia. Miehen kanssa, joka on pettänyt? Ei ainakaan tähän rakoon, kun kaikki vielä keinuu. Luulen, en tiedä, sinun tilanteessa on "helponmpi" pystyä jatkamaan kun on jo lapset ja se oma talo... =) Jotenkin tuntuu myös siltä, että suhteen ylläpitämiseen tarvitaan paljon työtä, mitä teen mielelläni, niin jaksaako sitä sitten vielä ylimääräiset peetymykset päälle.
Tunnet varmaan samoin miestäsi kohtaan kuin minä vaimoani. Itse en kai pysty olemaan ilman vaimoani vaikka hän ei kadu, eikä aio lopettaa. Elää nyt sitten varmaan niitä nuoruudessa kokemattomia seikkailuja, kehottaa jopa minua samaan. Jos miehesi katuu ja tuntuu tosissaan edes lupaavan lopettaa antaisin minä (jos olisin sinä) todennäköisesti anteeksi. Varsinkin jos vielä viihdytte hyvin yhdessä, eikä ole esim, ongelmia makuukamarissa.
Mutta en tiedä tulisiko sitä sitten onnellisemmaksi jos osaa erota?
Meillä vuosia yhdessä takana yli kymmenen vuotta. Onnellinen perhe (muiden silmissä) omakotitalo, lapset ja molemmilla työpaikka. Niin vain sit kävi, että mies petti parhaan kaverini kanssa minun kotona, kun itse olin jo nukkumassa...
Yritin antaa anteeksi ja jatkoimmekin avioliittoa kolme vuotta, mutta en voinut unhoittaa. Oli elämä ennen ja elämä nyt. Aina ajattelin, kuinka ollellinen olin ennen jne. Tapahtumasta alkoi "uusi elämä" Tavallaan menetin mieheni jo silloin. Huomaamatta mikään ei enään kiinostanut varsinnakaan entiset harrastukset sun muut. Itsetunto katosi jne.
Sitten tuli kuppi täyteen ja päätin lähteä. Ero oli yhtä helvettiä, eikä ex-mieheni olisi halunnut erota. Huomasi rakastavansa minua, vaikka mielestäni se oli vain omistamishalua.
Kävimme kaiken maailman perheneuvolat ja puhdistimme pöydän ja yritimme uudelleen. Muutin takaisin lasten kanssa, vähän aikaan meni. Rakastin kyllä miestäni, mutta en voinut unohtaa hänen tekosiaan, enkä kestänyt enään hänen kosketustaan...kaikki oli yhtä hullunmyllyä.
Mies lähti baariin, ja tuli aamulla kotiin ja taas epäilin..ja epäilys osui oikeaan. Oli iskenyt yhden illan heilan, vaikka oli luvannut ja vannonut, ettei koskaan minua pettäisi, eikä laittaisi kärsimään sitä tuskaan enään.
Muutin taas lasten kanssa pois. Asuin muiden nurkissa, kunnes saimme oman asunnon.
Nyt on asiat ihan hyvin, olemme eronneet ja kummallakin on uusi perhe. Sen verran olemme tekemisissä, kuin lasten takia se on tarpeellista. Tavallaan olemme ihan hyviä kavereita, emmekä riitele, asiat on puhuttu ja puitu moneen kertaan.
Näin jälkeenpäin olen huomannut kuinka sinisilmäinen ja naivi olin ja kuinka tosissaan luotin ja uskoin. Enkä koskaan olisi uskonut, että minä vielä joskus olen eronnut nainen(vahvat periaatteet, että vaikka läpi harmaan kiven ja kannon) Ex on myös jälkeenpäin kertonut, että hänellä on ollut useampiakin juttuja, eikä vain nämä mistä hän jäi kiinni. Että sellaista...
Joku voi onnistua jatkaessaan petoksen jälkeen, minua se kaivoi vuosia, enkä vieläkään täysin luota kehenkään ihmiseen. En edes nykyiseen puolisooni saati sitten ystäviini..
Olen itse pettänyt kerran tyttöystävääni. Toista kertaa en sitä tee. Kerroin sen itse hänelle koska se painoi mieltäni valtavasti. Periaatteeni on aina ollut että toista ei petetä. Suhteen pitää rakentua rehellisyyteen jne. En osaa selittää sitä miksi niin kävi, ehkä siksi etten kerta kaikkiaan ajatellut mitään. En yhtään mitään sillä hetkellä.
Hän antoi minulle anteeksi. VAikka luulen ettei hän sitä ikinä unohda, enkä unohda minäkään. Mutta niin hirveää tuskaa se tuotti molemmille etten iki maailmassa sitä tekisi uudelleen. Kyllä virheistään voi oppia, jopa mieskin. Tyttöystäväni on elämäni rakkaus, hän on minulle kaikki. Hän antoi minulle anteeksi vaikka itse anna sitä ikinä itselleni anteeksi.