siis meni eilis päivä...
Mä päätin sitten nyt kyllä vetää toiveet ja muistot vessanpöntöstä alas!!
Laitoin sen synttäriviestin miehelle, EI mitään vastausta, ei edes lyhyttä kiitosta...haistakoon P***....en tajua, olis nyt edes kohteliasta laittaa vaikka vaan pelkkä kiitos. Ei ole ollenkaan miehen tapasta ettei vastaa yhtään mitään...
taitaa uusi määrätä kaapin paikan..emmä tiä..täs nyt jo ajattelee vaikka mitä...
Nyt ottaa päähän ja rankasti!!!
Mä päätin sitten nyt kyllä vetää toiveet ja muistot vessanpöntöstä alas!!
Laitoin sen synttäriviestin miehelle, EI mitään vastausta, ei edes lyhyttä kiitosta...haistakoon P***....en tajua, olis nyt edes kohteliasta laittaa vaikka vaan pelkkä kiitos. Ei ole ollenkaan miehen tapasta ettei vastaa yhtään mitään...
taitaa uusi määrätä kaapin paikan..emmä tiä..täs nyt jo ajattelee vaikka mitä...
Nyt ottaa päähän ja rankasti!!!
Vastaukset 36
Vanhimmat
Ajattelin Susanne kertoa Sinulle tällaisen jutun....Tapasin eilen yhden ystäväni, joka on uusioperheen osana nykyään. Juteltiin kaikenlaista ja Sinun tilanne muistuttaa mielestäni hänen kokemuksiaan...Mies oli suhteen alussa yhtäkkiä sanonut, että se on poikki. Pitkä tarina, mutta oli ajatellut että ei halua tämän ystäväni elämää pilata omilla sotkuillaan....No, minun mielestäni tämä muistuttaa sinun tilannetta. Miehesi on sekaisin ja on päättänyt, että hän ei pilaa Sinun elämääsi omilla sotkuillaan. Etsii ratkaisua ja rankaisee itseään menettämällä elämänsä ihanimman jutun....Nyt neuvoisin, että soita tälle miehelle ja kerro, että olet todellakin valmis olemaan hänen rinnallaan ja tukemassa. Hän ei pilaa sinun elämääsi, vaan sinä rakastat häntä. Tai sitten kirjoitat kirjeen (ei toimi kaikille). Ystäväni sanoi, että jos hän silloin olisi luovuttanut eikä laittanut kova kovaa vastaan, niin heille ei olisi tulossa omaa vaavia eikä isompaa asuntoa...Toivottavasti tuosta tuli Sinulle lohtua :).
Itse itkin itseni uneen eilen....Ikävä..... ja järki sanoo, että näin se on, että ei sillä ole ikävä. Luin juuri avioeron puolen juttuja, jossa joku mies kertoo, että hän on päätöksensä tehnyt, eikä paluuta ole. Luultavasti minulle ja miehelleni tapahtui samallalailla......Kai ne hänen tunteet sitten vaan ovat kuolleet, vaikka ystävä jonka eilen näin ei sitä myöskään pystynyt uskomaan kaiken jälkeen.
kiitos, kuivasit juuri kyyneleeni tuolla kertomuksellasi..
Mutta epäilen ettei ole vain mitään tehtävissä, olen niin monta kertaa yrittänyt, puhunut, puhunut...mutta kun hän on päättänyt ettei pilaa elämääni, niin milläs käännät tuollaisen ihmisen pään :(
Minulla on kirje kirjoitettuna mutta en ole sitä vielä antanut...enkä tiä onko mitää järkee antaakkaa...
Jotenki on niin lopullinen olo...
Älä liikaa jonku tuntemattoman miehen mielipidettä mieti, tilanne ja kaikki varmasti ihan erillaisia kuin sinulla.
En vieläkään todellakaan usko tuohon tunteiden kuolemiseen, niin ei vain voi käydä ykskaks...
Kiva, jos auttoi. Minusta se kuulosti samantapaiselta kuin teidän tilanne. Olen kyllä sitä mieltä, että Sinun ei pidä luovuttaa, jos oikeasti haluat hänet lapsineen päivineen.Moni meistä ei siihen kykenisi!Kyllä minä sinuna kirjoittaisin kirjeen, mutta antaisin sitten sen jälkeen hänelle aikaa miettiä ihan rauhassa. Tai sitten pyytäisin tapaamiseen.Mutta ehkä ottaisin kyllä ensin jotain kautta selvää, että mikä hänen ja tämän lapsen äidin välinen suhde oikein on?Hän tuntee varmasti itsensä hyvin epäonnistuneeksi ja saattaa siksi luopua sinusta ettei sinun tarvitse kärsiä hänen virheistään...
Niin...Luulen, että minusta tämä tunteiden kuoleminen tuntuu yhtäkkiseltä, kun exäni nyt sen uskalsi kertoa, mutta kyllähän se prosessi on varmasti kestänyt pitkään...ei ole vain itsekään ehkä halunnut myöntää sitä.Kyllähän hän kertoisi jos muuttaisi mielensä, niin hän on luvannut.Siksi varmaan olen ollut niin maassa viime päivät, kun olen tajunnut, että olen menettänyt hänet ikuisiksi ajoiksi.Itse tiedän, että en ole sama ihminen kuin pari kuukautta sitten, mutta jos hän ei rakasta niin eihän siinä silloin mitään mahda!Kunpa pääsisin oikeasti seuraamaan hänen yhtä päiväänsä, niin ymmärtäisin varmasti paremmin. Mitäpä se sitten lohduttaisi, jos hän minua ajattelisi, mutta ainakin tietäisin, että en ole kuvitellut näitä vuosia erilaiseksi kuin hän..
Tuntuu vain niin tyhmältä että miksi hän ei edes vastaa synttäri onnitteluihin..tuntuu oudolta..
Hänen ja sen naisen välithän ovat aivan siis älyttömän huonot, se nainen on sairas...ja koska mies joutui väkivallan uhriksi, niin hän vihaa ja inhoaa tuota naista eikä koskaan haluaisi edes nähdä häntä..siis todella katkera ja jopa pelkää tuota naista ja sen sukua...
Näinhän hän on kaikille kertonut että hän kokee itsensä aivan kamalan huonoksi ja epäonnistuneeksi ihmiseksi ja että hänestä ei koskaan enää ole kellekkää mitään hyvää..jne..
Mulla on semmonen kalvava olo sisälläni, et jotain pahaa on tapahtunut...en pääse siitä tunteesta eroon...
Tuohon, en usko että miehelläsi olisi niin vaan helppo kertoa jos tilanne muuttuisi, se voi olla yllättävänkin vaikeea, ja sitten vaikka haluaisi kertoa niin saattaa miettiä että kun aiheutti sinulle niin pahaa mieltä, niin ei uskalla perääntyä ja kertoa totuutta...
Kyllä se lohduttaisi, ja paljon jos tietäisi että toinen ajattelee...
mieheltä tuli juuri viesti, tulee hakemaan tänään loput tavaransa!
Että se siitä!!
Nyt menee sitten loppukin toivo ja haaveet rytinällä maahan...mä en kestä...voi luoja...sattuu ja sairaasti..enää ei tarvi sitten jossitella, kyllä se on nyt viimeinen naula lyöty arkkuun..en tiedä enää itään mitä tehdä..
Susanne, nyt kokoat itsesi. Tiedän miltä tuntuu. Minun mies oli silloin tyynen rauhallinen ja aivan kuin minua ei olisi ollut, kun toi viimeiset tavarat...Tai siis melkein kaikki..Mutta oli sisäisesti rikki ja kumman kiire oli pois....
Eikös tuo ole hyvä, että hän tulee tänään?Näet livenä minkälainen hän on!Yksi toive toteutui :).Ajattele positiivisesti.Laitat itsesi "kuntoon".Keität kahvit ja istutte pöydän ääreen, onnittele synttäreistä leivoskahveilla. Älä tenttaa ja kysele, vaan anna hänen puhua!Ole se ihana Susanne, johon hän on ihastunut.Osta kortti!Ja kirjoita siihen, kuinka välität....
En tiedä auttoiko yhtään, mutta jos itket ja olet rikki, kun hän käy, niin hän voi joutua paniikkiin...Toisaalta näkee kyllä kuinka paljon oikeasti rakastat...En tiedä. Vaikeaa..
Voi, olen niin pahoillani sun puolesta Susanne!
Toivottavasti edes pikkiriikkisen lohduttaa että me täällä ymmärrämme miten pahalta se tuntuu etkä ole yksin.
mulla on tänään pakko mennä illalla kouluun, enkä tiä kuinka myöhään siellä menee...
Noin olin itsekin mielessäni aatelle hoitaa tämän seuraavan näkemisen, mutta jollen kerkeekään kotiin ajoissa...niin tulenkin vaan tyhjääön kotiin, jossa ei ole enää mitään minulle tärkeää kaikki on mennyt...
Mä olen töissä ja silti kyyneleet nousee silmiini..
Kysyin että saiko hän eilen viestiäni, ei kuulemma ole saanut...heh heh...
Jos et kerkiä olemaan kotona, niin laitat jämäkän viestin, että tänään ei käy!Yksinkertaista :)!!!!!!!!!!!!Älä alistu hänen peleihinsä. Sovi joku muu päivä, jookos?
alkaa takkuamaan ajasta hänen kanssaan...
Tyhjäkköön kaikki, vieköön vaikka tuhkat pesästä, ihan sama...mä en jaksa enää mitään..
alkakoon elää elämäänsä niinku tahtoo, pakko vaan alistua tähän nyt vaikka sydän on vereslihalla..
Et olisi antanut vielä periksi. Sehän on nyt sinun kotisi!Miksi hänellä on vielä avain?
Et voi enää "pahentaa" asiaa olemalla kova, joten itsesi kannalta, älä anna periksi!Nyt sinulla olisi mahdollisuus nähdä hänet!Hei.....voi vitsi.Sattuu, kun sinulla on noin paha mieli.....
Nythän se kämppä on sun koti, miehellä on omansa. Ei hän voi enää tulla ja mennä niin kuin hänelle sopii, vaan sinä päätät milloin sun kotiin tullaan. Eikai miehellä ole enää avaintakaan, jos on niin ota pois. Tästä lähtien sinä kontrolloit sun elämää ja päätät miten sua saa kohdella! Tiedän tunteen kun tuntuu että kaikki hajoaa ja mistään ei saa otetta eikä millään ole mitään väliä. Pikku asioista se on kuitenkin vaan lähdettävä ylöspäin. Ehkä sulla että rakennat kämpän sun kodiksesi. Niinkuin aikaisemmin kerroin, niin mulle helpotti muutto. Mulle kaveri sai jotenkin taottua päähän, että pitää keskittyä omaan elämään ja sen ongelmiin, se toinen on tiensä valinnut ja joutuu ne ongelmat sitten omalla tahollaan ratkaisemaan. Tiedän, vaikeaa kun ajatukset karkaa siihen toiseen. Sori, multa tulee tänään vähän kovaa tekstiä (mulla on raivokausi meneillään), yritän tässä herätellä, kuten mun kaveri vähän mua ravisteli hereille apatiasta.
Ei ole antanut avainta vielä pois, enkä ole kyllä pyytänytkään, kaippa se tänään sen jättää lähtiessään...pois...lopullisesti...
Nyt olo, etten jaksa, en jaksa taistella tuulimyllyjä vastaan...
Älä nyt luovuta!!!!Ei loppujen tavaroiden tarvitse merkitä loppua....Oletko kunnossa?
kyllä minä täällä olen..olen lukenut teidän juttuja mutta ei vain ole mitään sanottavaa..pää lyö tyhjää..
Jotenkin kun ne tavarat ovat olleet vielä kotona niin mieskin on ollut paikalla, siis niinku tähän asti vielä se on ollut meidän koti, nyt kun kaikki tavarat lähtee niin sitten se ei enää ole paikalla millään lailla...en osaa oikeen varmaan selittää järkevästi...
Mä olen niin loppu, mä luulin että olen jo henkisesti valmis tähän, olenhan saanut totuttelu aikaa mutta silti nyt kun tietää että illalla menee tavallaan tyhjään kotiin, missä ei ole enää jälkeäkään rakkaasta, niin jotenkin se onki aivan sairaan raskas taakka...
Jotenkin voimat alkaa olla lopussa...
Ensin sain odottaa joulukuun lopusta helmikuuhun että mies iloitti ettei tule ainakaan toistaiseksi enää kotiin...koko tuon ajan hän harkitsi..piti minut tavallaan odottamassa..koko ajan sanoi että tulee kotiin kun saa lapsi asian ajateltua selväksi..sitten ykskaks hän hommaskin kämpän...sen jälkeen ku kaikka lkoi häntä painostaan että tekee mulle väärin kun "pitää mua odottamssa"...no sitten odotin maaliskuun alkuun että hän sai asunnon ja nyt tätä per** muuttoakin on jo kestänyt melki 3 viikkoa...
Mä en ymmärrä miksei se vain voinut joulukuun lopussa sanoa että nyt erotaan ja tää juttu on tässä näin...meidän jäähyväiset on kestänyt jo melki 3 kuukautta...eikä tuska ole hetkeäkään helpannut..välillä pahempi olo, välillä parempi..mutta ei ollenkaa muutu mihinkään päin..
Miksi ihmisen pitää joutua kestämään tällästä..
ja voi helpottaa tilannetta jollain tavalla. Usko pois!Sinulla on muistot, niitä ei voida viedä. ja olisi kyllä tosi hyvä, että et antaisi hänen hääräillä kotonasi ilman sinua ja avaimen pyytäisin sinuna pois. Olet liian löysä, kun päästät itsesi sellaiseen tilaan, että otat kaiken mitä hän antaa vastaan. Ryhdistäydy ja oikeasti sano, että tänään ei käy!Voisit sitten samalla nähdä hänet....Eikös?Kyllähän tämä oli tulossa, mutta tuntuu varmasti pahalta. Kyllä me kohtalotoverin kanssa tiedetään miltä tuntuu....Mutta silti me toivotaan ja rakastetaan.
Kävi minulle. Tammikuussa vasta kuulin "päätöksen" mieheltä. Mutta kun meidänkin tunteet menee vuoristorataa, niin eikö sitten miesten?
Olen sitä mieltä, että tilanteen rauhoittaminen kokonaan on hyvä. Ainakin minun tilanteessa. Olimme ajautua "hulluuden" partaalle, kun ei tiedetty mitä tehdä. Kaikki voi vielä muuttua koko breikin aikana. Ei sitä voi tietää. Mutta usko, älä päästä häntä yksin kotiisi!
siis ei minulla ole mitään sitä vastaan että hän menee sinne ennemmin kuin minä pääsen koulusta...
Miksen saisi päästää häntä sinne yksin?
Minusta tämä koko ero on alkujaankin ollut ihan turha..siksi en näe tulevaisuutta jos hän nyt lopullisesti lähtee..kun kyse ei ole riidoista tai sellaisesta...
tavalla, että jos olet paikalla, se olisi hänelle myös "vaikeampaa"....Voisit nähdä tunteita?En tiedä...todella inhottava tilanne. Kaikkea ei aina ymmärrä, kun teillä ei ollut riitoja tms. Kun saisitte keskusteluyhteyden...
mutta kun ei häntä vissiin kukaan saa puhumaan...
Juu, olet kyllä oikeessa, olisi parempi päästä näkemään...
Laskin niin että kun hän on 6 tulossa, niin kerkeän parhaas tapauksessa puoli 7 kotiin, eihän puoles tunnis milään kerkee kaikkea pakkaan ja nosteleen autoon..eli todennäkösesti kerkeen paikalle..hyvällä säkällä...
laittaa puhelimen asetuksiin välitystiedot niin aina näet koska viesti on perille mennyt niin kukaan ei voi valehdella.Minäkin ihmettelen miksi en vastausta yhdeltä mieheltä ole saanut vaikka vaikutti niin kiinnostuneelta,mutta miehiä EI VOI YMMÄRTÄÄ !
Minäkin pääsin vihdoinkin koneen ääreen...
Susanne, kyllä oli mänttiä käytöstä siltä mieheltä. Ei kai niitä normaaleja käytöstapoja tarvitse unohtaa vaikka on erottu. Tosin kun itse olin shokkivaiheessa, niin varmaan tuli käyttäydyttyä ihan oudosti, se oli niin sekavaa aikaa ettei jälkikäteen oikein edes muista kaikkia yksityiskohtia.
Mulla meni myös eilis ilta suuttumuksen, vihan, ärtymyksen ja raivon merkeissä. Siis ei mitään ihmeellisestä ole tapahtunut. Vaan jotenkin suututtaa tämä tilanne, se että on hylätty ja viskattu sivuun, tulevaisuus varastettu, tapa jolla mut jätettiin, tää koko soppa saa mut jotenkin kiehumaan. Ja tuntuu siltä, että minä se vaan suren ja raivoan, kun toinen osapuoli vaan jatkaa tyynesti elämäänsä eteenpäin. En tietty tiedä mitä hän oikeasti ajattelee, mutta jotankin harmittaa kun itse kärsii, niin se kärsimyksen aiheuttaja vaan elelee iloisena elämäänsä. Tai niin ainakin kuvittelen. Olen katkera ainakin just tällä hetkellä. Tiedän, että pitäisi yrittää antaa anteeksi, että voi rauhoittua elämään omaa elämaansä, mutta nyt ketuttaa niin paljon, ettei tiedä mistä alottaisi.
Luin taas kerran erokirjallisuutta eilen. Silmään sattui lause, että eron jälkeen toipumisprosessin aikana miehet tulevat välinpitämättömäksi ja naiset kokevat luottamuspulaa. Allekirjoitan tuon luottamuspulan. Taas täällä, luuletko että sun mies on todella päästänyt irti vai olisko hänellä tuollainen välinpitämättömyys vaihe meneillään?
Ehdinkin jo ihmettelemään minne olet hävinnyt kohtalotoveri.Laitoin eilen aika kovaa tekstiä, toivottavasti en masentanut sinua....
Tiedättekö, tekstiviestiin on vaikea vastata ja monet miehet ei tykkää viestitellä...Parempi soittaa tai nähdä tai kirjoittaa se kirje.Joten annetaan mänttikäytös anteeksi :)?Kyllä se Susanne häntä on varmasti lämmittänyt, mutta toisaalta mitäs sitten jos hän olisi vastannutkin, että kiitos?????Vastaatko sinä onnitteluihin kaikille "kavereille"...Minä en, koska oletan, että he tietävät minun ilahtuneen siitä ja kuulostelemme myöhemmin....Hän saattoi myös olla hankalassa paikassa viestin saatuaan ja sitten vain jäi vastaamatta..
Eli Sinullakin kohtalotoveri oli rankka ilta
:(.Samat mietteet siitä, että onko toisella todella niiiiin helppoa, kun itse kärsii.Miten meillä meneekin niin samaa rataa? V..... olla se, joka itkee eikä oikein pääse nauttimaan sinkkuudesta. Mutta aikansa kutakin!Minä en jaksa enää kärsiä, tehdä elämästäni helvettiä tuollaisen tyypin takia. Vaikka sattuu ja ikävä on, niin pakko tästä suosta on nousta. Kukaan muu ei nosta kuin itse. Itken, mutta pakko tehdä asialle jotain. Minä jotenkin olen viime la lähtien ollut päivä päivältä surullisempi.Tuntuu, että kaikilla on joku ja minä vaan köhnään yksin.No life!Miksi toinen lopetti rakastamisen?
Muistatko mitä tuon välinpitämättömyysvaiheen jälkeen tulee?Hän on juuri tuollaisessa vaiheessa, eilen sitä mietin. Uhittelee, että ei tunnu missään, mutta varmasti oikeat tunteet näkyy vain kotona yksin.Tuntui jotenkin taas pahalta kun miljoonas kaveri sanoi,ettei olisi ikinä uskonut, että me erotaan...että me oltiin ne joiden luuli olevan yhdessä lopun elämää. Sattui aika paljon! Jotenkin olen "huolissani", että saako hän purettua asioita kenellekään, mutta eihän se minulle kuulu.
Ja kyllä minä uskon, että hän ottaisi yhteyttä, jos muuttaisi mielensä. En ole ollut vihamielinen ja jos oikeasti rakastaa niin kyllä ottaisi yhteyttä. Kysymys on vain ja ainoastaan siitä, että ei ole mitään syytä ottaa yhteyttä. Valitettavasti :((((((((
Kyllä tässä vaiheessa on kovat tekstit tarpeen ja täytyy myöntää että eilinen keskustelu oli todella hyvää ja tarpeellista. Vaikka se sattuu ja tulee paha/raivo olo, niin kaikki se taitaa olla tarpeen. Samassa tahdissa taidetaan mennä, vaikka tunteet menee vuoristorataa. Hyvä puoli tässä "raivossa" on se, että silloin ei pysty jäämään apatiaan. Toivottavasti en juutu tohon vihailuun. En ole ainakaan itkenyt, mutta kylläkin sitten nukkunut levottamasti. Ehkä tää tuska sitten menee nopeammin siedettäväksi kun näitä asioita kunnolla kaivelee. Ja tuntuu tosiaankin siltä että missä tahansa liikkuu niin törmää vaan pareihin ja itse on yksin.
Muistaakseni välinpitämättömyydestä sanottiin niin, että sitä esiintyy toipumusprosessin aikana, siis toipuminen särkyneestä sydämestä. Vaiheet oli: avun hankkiminen, särkyneen sydämen korjaaminen (esim. anteeksianto) ja toipuminen. Välinpitämättömyydellä kai tarkoitettiin, sitä että jos etenee kesken toipumisen vaikka uuteen suhteeseen niin miehet ovat välinpitämättömiä ja naiset taas eivät ehkä etene uuteen suhteeseen, kun eivät pysty luottamaan. Eli toipuminen pitäisi saada loppuun ennen kuin etenee uuteen suhteeseen (ja mun tulkintana jos haluaa aloittaa alusta saman ihmisen kanssa).
vihaa, se on ainoa keino päästä eteenpäin.Ilman sitä ei selviä suhteesta.Minä kyllä voisin jo välillä kokeilla jotain muuta huvittelulaitetta kuin tätä vuoristorataa. Vaikka sitten possujunaa....Tympii niin paljon tämä onnettoman naaman näyttö ja tunteiden vaihtelu.
Minä itkin eilen niin paljon, että veljeni oli tänä aamuna todella huolissaan. Hirveetä pilata muidenkin elämä :(!Parempi olisi kaiketi näytellä iloista, mutta minusta se olisi itsensä ja muiden pettämistä........Oletko keksinyt keinon purkaa raivoa?Oletko kirjoittanut päiväkirjaa- se on aika hyvä tapa, kun ei halua rasittaa läheisiä puhelinsoitoilla...Itse ajattelin kokeilla tänään kuntoilua. Jospa se auttaisi.
Okei. Tartun tuohon oljenkorteen. Mitä kirjaa muuten luit?Toipumisprosessia varmasti, kun hän oli niin outo....Sinänsä kiva, että tunnistaa vaiheita ja keskenhän prosessi on.
Tähän vuoristorataan menee niin paljon energiaa, voikun sen saisi käyttää johonkin mukavaan. Tiedätkö, varmaan itkeminen johtuu näistä keskusteluista ja siitä että todella mietit asioita intensiivisesti. Taas yksi surukerros lähtee pois. Läheisten on varmaan vaikea tajuta, että se on terveellistä että pahan mielen saa pois. Ja se että se suruvaihe kestää kuukausia. Ei tässä tilanteessa voi vetää mitään rooleja ja kaikki-ok teeskenelyä, paitsi tietty työpaikalla ym. missä pitää käyttäytyä asiallisesti. Olen muuten kirjoittanut päiväkirjaa, varsinkin silloin heti eron jälkeen ihan sivutolkulla. Nyt paljon harvemmin ja täällä kun kirjoittaa niin päiväkirjaa ei sitten niin tarvitsekaan. Tää on niin helpottavaa purkaa juttuja täällä, kun toiset ymmärtää varmasti ja ei tarvitse niitä läheisiä koko ajan rasittaa. Kavereidenkin kanssa voi puhua muustakin kun jauhaa tätä. Raivon purkuun liikuntaa tai jotain aktiviteettia, mielikuvaharjoittelua tilanteesta jossa puhun suuni puhtaaksi miehelle, lisäksi olen kiroillut ja hakannut tyynyä... Sangen primitiivistä, mutta vaaratonta.
Kirja muuten oli John Grey:n Mars ja Venus: Uusi rakkaus. Se keskittyy särkyneen sydämmen korjaamiseen ja valmistautumiseen uuteen suhteeseen. Se on tosi kivasti, lohduttavasti ja positiivisesti kirjoitettu, suosittelen. Susanne myös, kannattaa lukea tota kirjaa.
Läpihän tämä on käytävä. Olen ollut itse yllättynyt siitä, kuinka paljon tämä ero koskee.Tunteita on mielettömästi!Kun toisella ei tunnu missään :)...Minä rakastin niin paljon.Pärjään omillani loistavasti, joten riippuvaisuutta tämä ei ole!Välillä ärsyttää muistella, kuinka mies jankutti, että minä en muka rakasta häntä. Hän taisikin sanoa niin sen vuoksi, että ei itse rakastanut minua!Tänään on ollut sellainen olo, että esteitä jatkolle on niin paljon, että parempi luovuttaa ja toivoa, että kohtaan vielä säädyllisessä ajassa paremman miehen. Mutta miksi se exä oli niin ihana, kunnollinen ja the one?
Kyllä tämä kirjoittaminen on varmasti tuonut taas ajatuksia liikkeelle. Jotenkin tuntuu levottomalta, en jaksaisi enää yhtään paskamaista päivää tässä sydänsurussa vaan haluaisin jo onnellisuutta ja rakkautta jälleen (molemmin puolista). Sitten yritän miettiä, että en ole valmis vielä.Vielä ei pystyisi aloittamaan alusta edes exän kanssa. Se ei onnistuisi vielä...Olen muuttunut paljon, mutta prosessi on vielä kesken.
Minä olen lukenut tuon kirjan ja minusta se oli paras vaihtoehto, kun oli positiivinen ote. Millä sivulla tuosta välinpitämättömyydestä oli?Susanne, suosittelen sinulle sitä myös. Fisher oli minusta teoreettisempi ja negatiivisempi...ei sopinut minulle. Olin sen jälkeen kaksi viikkoa halvaantuneen masentunut....Susanne, mikä olotila?Kohtalotoveri jatketaan jutustelua, niin saat purettua raivoasi. Kerro oletko kuullut mitään exästäsi?
Niin mustakin tuntuu, että esteitä ja ongelmia on jatkolle. Ettei kannattaisi ylläpitää toiveajattelua, siinä vaan paha olo jatkuu. Kun saa miehen hetkeksi mielestä pois,niin on jo helpottunut olo. Kunnes sitten jysähtää pohjalle. Plääh. Nyt mun "raivo" on laantunut hetkelliseksi masikseksi. Jossain luki että jos ei osaa purkaa vihaa, niin se voi muuttua masennukseksi. Kyllä se taitaa olla niin, että ei me olla valmiita mihinkään uuteen, kun exä niin ajatuksissa pyörii. Olishan se epäreilu sitä uuttakin kohtaan. Sama juttu, en pystyisi edes aloittamaan alusta exän kanssa, se juttu varmaan kaatuisi omaan mahdottomuuteensa.
Läheisyyttä ja rakkautta on niin ikävä. Uskon että miehelläkin on, sillä kyllä hän tykkäsi hellittelystä. En ole mitään exästä kuullut edellisen tapaamisen jälkeen enkä ole mitään yhteyttä pitänyt minäkään. Ei kai sitten ole mitään syytä yhteyttä pitää, kun käytännön asiat on selvitetty. Huomenna meinaan mennä harrastukseen, niin mahdollisesti näen exän silloin. Täytyy pysytellä kaukana jos on raivofiilikset päällä. Katsotaan sitten mikä masis sen jälkeen iskee. Musta on ollut vaikeaa se, että joutuu sieltä harrastuksesta lähtemään yksin kotiin kun ennen mentiin kahdestaan. Kun sieltä harrastuksesta yksin pois omaan suuntaan, niin usein tulee kyyneleet silmiin.
Välinpitämättömyydestä puhuttiin ihan kirjan alkupuolella, siinä missä käsitellään särkyneen sydämen parantamisen kolmea vaihetta. Fisher on tosiaan välillä masentava, itse tykkäsin niistä jokaisen luvun lopussa olevista tarkistuskysymyksistä, vaikka nekin kyllä lisäsivät tuskaa kun huomasi ettei ole hirveästi edistynyt.
Kohtalotoveri, luinko nyt oikein: Et halua enää palata exän kanssa yhteen, vaikka hän muuttaisi mielensä?Vai tarkoititko ettet nyt?Sillon kun alkaa itse miettimään, että toivo vain satuttaa, niin anna palaa eteenpäin.Silti toivon, että miekkonen olisi vain tarvinnut breikkiä, että pystyy sitoutumaan tosissaan.
Minulla on sama tilanne. Keikun vielä kahden vaiheilla....Haluaisin uskoa, että toinen on tehnyt päätöksen, mutta saattaa muuttaa sen vielä....Jospa se välinpitämättömyys kausi sai hänet laukomaan noita hänelle sopimattomia totuuksia, ei ole koskaan ollut sen tyylinen että sanoisi, mutta erossahan kaikki muuttuvat...Minulla on pelko, että hän on ihastunut kaverinsa siskoon, koska on sellainen olotila, että joku juttu ei ole tullut minun korviini.Toisaalta luottamus on vieläkin kova, että haluan uskoa, että suhde ei vaan toiminut hänen mielestään ja tämä oli ainut ratkaisu.
Huomenna näet minkälainen hän on...Varmasti on vaikeaa, mutta tiedät siis edes jotain.Meilläkin käytännönasiat hoidettu, joten voi mennä aikaa, että kuulen hänestä. Itse en ole ottanut yhteyttä, joten saa nähdä kauanko menee.
Tarkoitin kai (???) että juuri nyt en pystyisi yhteen palaamaan. Olisin liian vihainen, epäluuloinen ja yleisesti negatiivinen. Mies varmaan lähtisi aika nopeasti uudelleen. Ei näitä tunteita voi laittaa syrjään, vaikka palaisi yhteen. Jotenkin ne on purettava ja kärsittävä. Välillä taas ajattelen, että miksi haaskaan aikaa tuohon tyyppiin. Samalla taas toivon ihmettä, olen ihan sekava! Pelkään että jos mies haluaa palata, niin se ei ole oikeasta syystä. Ei yksinäisyys ole mikään syy, enkä halua olla vain varalla jos elämä ei muuten järjesty. Haluan että mut valitaan mun itseni vuoksi ja sen takia että mun kanssa on hyvä olla. Haluan olla miehen ykkösvaihtoehto, enkä jotain mihin tyydytään. Jós toinen tulee takaisin vääristä syistä, niin sitten taas voi olla jonkin ajan kuluttua sama soppa edessä ja mies lähtee taas ja hullunmylly alkaa alusta.
Kauhealta tuntuu ajatella että mies olisi jonkun toisen kanssa. Jos niin käy, niin se on kyllä kova pala nieltäväksi.
Lupaa suhtautua positiivisesti, jos mies muuttaa mieltänsä. Joskus tarvitsee pysähtymisen, että näkee mitä haluaa. Siksi minäkin aikoinani ehdotin asumuseroa. Tuntui, että kaikki asiat menivät päin jotain, olin taakka ja ihan uupunut. Koko ajan kuitenkin tiesin, että rakastan!Halusin vain päästä ylemmäs, seuraavalle tasolle eli perheen.
Toivon, että sinun miehesi ei ole liian ylpeä kertomaan tunteistaan ja toivon, että Sinä olet kertonut jollain tavalla positiivisista tuntemuksistasi, ettei homma siihen kaadu.
Mutta jos rakastat niin joskus se vaatii uhrauksia. Kyllä hän sinusta välittää todella, jos paluu yhteen tapahtuu. Mutta paljon se vaatii, mutta eikös me toivota, että palattaisiin yhteen?Silloin sen eteen joutuu taistelemaan.
Jollain tavalla ajattelen, että mieheni ajattelee yhteenpaluusta epäillen kuten sinä, enkä sitä ihmettele.Mutta miten mies sinuun nyt saisi positiivisen kosketuksen, jos haluaisi?
Joo, lupaan kuunnella (enkä raivoa :))jos mies itse ottaa asian esille. Voi olla että pysähdys oli molemmille tarpeen. Mulle näköjään tekee hyvää vähän kypsyä, kunhan se ei vaan sattuis niin paljon. Kypsyminen on varmaan tarpeen jos sitä perhettä haluaa.
Mehän emme ole miehen kanssa puhuneet eron jälkeen mitään tunteista ja meidän suhteesta. Hän on halannut minua muutaman kerran; esim. silloin kun annoin hänelle joululahjan (joka oli hankittu jo ennen eroa) ja kun onnittelin häntä eräästä saavutuksesta kädestä pitäen, mutta hän sitten halasikin mua. En ole työntänyt häntä pois. Noi halaukset siis tapahtuivat ihan julkisella paikalla. Ja olen kuunnellut hänen juttujaan ihan hymyssäsuinkin ja pitänyt ilkeät mölyt mahassasi. Eikö noi nyt ole ihan positiivisia merkkejä mun puolelta? Mun mielestä pallo on nyt miehellä, en halua nöyryyttää itseäni "kerjäämällä". Mua kohdeltiin jo tarpeeksi epäkunnioittavasti erohetkellä, muistat sen tekstarijutun. Itsetuntoa en enää uhraa, sen löytäminen on ollut niin kovaa työtä.
Näihin niitä näitä jutteluihin ja pariin halaukseen tää juttu sitten onkin jäänyt. Positiivisen kosketuksen muhun saisi pyytämällä vaikka kahville ja kertomalla ajatuksistaan. Ja anteeksipyyntö, siis kunnollinen sellainen olisi myös tarpeen. Sen jälkeen voisi jutella, että voidaanko tässä vielä yhdessä yrittää ja millä ehdoilla. Jos yhteen päädyttäisiin, niin rauhallinen tahti alussa. Mun täytyy saada aikaa että pystyn taas luottamaan, sillä epätietoisuudessa ja epäluottamuksessa on raskasta elää.
Kohta tästä lähdenkin kotia kohti...Jatketaan huomenna. Susanne, koeta jaksaa, toivottavasti olet kunnossa!
Kuules- Mun MIESYSTÄVÄ EI EDES MUISTANUT MUN SYNTTÄREITÄ EILEn. Meinasin revetä, olin niin surullinen. Mut auta armias jos vaikka mä unohdan sen NIMIPÄIVÄT tai muuta sellasta........miehillä on omat oppikirjat miten seurustelussa käyttäydytään- Mulle kyllä riitti.
minullakin oli eilen illalla sellainen fiilis, että nyt pitäis todellakin yrittää unohtaa mennyt ja elää elämää toisella tavalla, mutta kuinka onnistun siinä jälleen...Meinasin sortua eilen laittamaan viestiä tälle miehelle, mutta onneksi pystyin olemaan lähettämättä. Mulle tapahtu kivoja juttuja työrintamalla ja olisin halunnut jakaa iloni hänen kanssaan. Tänään on ajatukset ollu yhtä vuoristorataa, että teenkö näin vai noin jatkossa ja vkonloppua ajatellen. Pitäishän sitä yrittää ainakin yhden kerran vielä keskustella asioista. Mutta samat vastauksethan sieltä aina tulee, että etsi parempi mies, jos hän ei kelpaa. Hän ei tule tästä paremmaksi muuttumaan jne...Sit jos kysyn, että haluaako hän todellakin sitä, että etsin toisen miehen itselleni, niin vastaus on ekaks EN TIEDÄ ja kohta kun haluan kunnon vastauksen niin EI HALUA mu etsivän ketään toista. Eli ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin hyväksyä hänet tuollaisena, kun eroaminen lopullisesti tuntuu minusta niin kauhealta.Jos en välittäis hänestä niin paljon, niin kait se olis helpompaa. Mutta miksi välitän niin paljon,vaikka hän kohtelee minua niin loukkaavasti, etten ansaitse häntä. En ymmärrä miksi miesten on niin vaikea sitoutua kunnolla naiseen, jos kerran väittää välittävän toisesta kuitenkin ja ei haluais erota lopullisesti. Hänelle näköjään riittää se, että tapaamme harvakseltaan, eikä tarvitse enempää...minä kun taas haluaisin paljon enemmän...voi tätä mun vuodatusta taas...vähän huonot fiilikset jälleen...
Onko tullut yhtään mieleen, että jos sillä on jo uusi, nin se on ehkä vain uskollinen sille aika ala sun kanssas enää yhtään mihinkään ? Musta se on täysin oikein.