ei voi ymmärtää

Seurustelin erään miehen kanssa muutaman kuukauden ja tätä tuntui kovasti häiritsevän sellainen seikka ettei minulla ollut ollut useaan kuukauteen seksisuhdetta ennen sitä. Toinen mikä sitä häiritsi oli etten flirttaillut muitten miesten kanssa seurustelumme aikana. Voisko joku selittää???
81915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niin, sanoit seurustelleesi miehen kanssa. Taisit kuitenkin sekaantua pikkupoikaan.

Äänestä

Minullaki oli tuommonen mies vähän aikaa. Se perusteli juttunsa sillä,että pelkää etten osaa sängyssä mitään kun en ollut pitkään aikaan harrastanut seksiä ja minussa olisi joku vialla ku en flirttaile muille miehille baarissa. Minä perustelin sillä asian kun takana oli 3vuoden suhde joka päättyi aika kinkkisesti ja halusin olla rauhassa ennenkuin törmäsin häneen. Eipä sitä meidän suhdetta sitten kestänyt kuin kuukaudenpäivät ja sain tarpeekseni miehen vittuilusta. Perustelin lähtöni sanomalla etten voi olla sen kanssa koska pelkään saavani tauteja tuollaiselta jolla on ollut useita seksikumppaneita ennen minua. Minä olen ainakin ylpeä siitä etten ole touhuillu usean miehen kanssa. Ja jos oisin niin varmasti se jätkä olis haukkunu sitten huoraksi siitä hyvästä.. Ihmettelen vaan joitaki miehiä.. Nykyään minulla on mies joka on hyvillään siitä että olen ollut vain muutaman kanssa..=) Kiitos siitä...

Äänestä
  • tuo mies kyllä tiesi että osaan hommani sängyssä, mutta kai se epäili etten ole muitten miesten mielestä viehättävä kun en ole hypännyt punkkaan joka vastaantulijan kanssa.
    Se sanoi ettei sillä itsellä ole juurikaan kriteereitä naisten suhteen kun seksistä on kyse. Ja todistikin se eräällä jutulla...
    Aika ällöttävältä kuulosti.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    tuo mies kyllä tiesi että osaan hommani sängyssä, mutta kai se epäili etten ole muitten miesten mielestä viehättävä kun en ole hypännyt punkkaan joka vastaantulijan kanssa.
    Se sanoi ettei sillä itsellä ole juurikaan kriteereitä naisten suhteen kun seksistä on kyse. Ja todistikin se eräällä jutulla...
    Aika ällöttävältä kuulosti.

    tarkemmin ajateltuna hyvä kun pääsin eroon.

    Äänestä

todella outoa, tosin varsin tyypillistä joillekin miehille. Jos sinulla ei ole ollut seksisuhdetta, et osaa tyydyttää miehesi ja et nauti seksistä. Tämä siis "miehen logiikkaa".

Tuota flirttailu hommaa en ymmärrä. Ehkä et tunnu yhtä arvokkaalta, kun et flirttaile muiden kanssa.

Äänestä
  • on valitella jos naisella onkin kokemusta, aikaisempia poikaystäviä ja mikä pahinta, lyhyempiä seksisuhteita, sittenhän nainen on huoraan verrattava lutka. Ota tästäkin nyt selvää.

    Äänestä

Oikeesti, mistä te löydätte näitä Miehiä?
Kuullostaa ihan sille kuin tälle miehelle nainen olisi vain status-symboli. Mitäs hienoa siinä sitten on jos nainen hakee joka viikonloppu baarista uuden äijän ja flirttailee kaikkien kanssa? Tosiaan, kuten aikaisemmin sanottiinkin, tuo kuullostaa ihan 20 vuotiaan pojan touhulta, joka ei ole ihan vielä omaa suuntaansa löytänyt, ja ei tiedä mitä naiselta ja elämältä haluaa.

Äänestä
  • 23-vuotias.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Siis häh?? kirjoitti:

Seurustelin erään miehen kanssa muutaman kuukauden ja tätä tuntui kovasti häiritsevän sellainen seikka ettei minulla ollut ollut useaan kuukauteen seksisuhdetta ennen sitä. Toinen mikä sitä häiritsi oli etten flirttaillut muitten miesten kanssa seurustelumme aikana. Voisko joku selittää???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu