Täällä on monta kirjotusta, jossa esiintyy tosi rasittavia anoppeja. Vaan entäpä kun meidän tilanne onkin vähän toisin päin? Asutaan anopin lähellä ja ollaan paljon tekemisissä (appi jo kuollut). Kyllä muakin risoo se, että anoppi on kuin rakastunut poikaansa: oon täysin ulkopuolinen, kun mennään esim. hänelle kylään. Nämä kaksi vaan juttelevat jostain vanhoista perhetutuista ja niiden kuulumisista. Minä en viitsi keskusteluun puuttua, koska en jaksa koko ajan kysellä, että "kuka, häh, täh, mistä puhutte, kenelle tapahtui näin". Mielestäni aika epäkohteliasta, mutta kuitenkin vähäistä verrattuna eräisiin muihin tapauksiin täällä: anoppi ei esim. ikinä vihoittele mulle suoraan, joskin yrittää hienovaraisemmin kontrolloida meidän elämää.
Itse ongelma onkin mieheni, joka on käsittämättömän riippuvainen äitistään. Siis nämähän nyt on suhteellisia käsityksiä, mutta helvetti, että rassaa, kun pitää aina ottaa äitin mielipide huomioon!! Esim. kun ostettiin asuntoa, niin äiti oli mukana asuntokaupoissa: olin hävetä silmät päästäni, kun anoppi tuli mukaan talonkatselukierroksille ja hieroi kauppoja myyjien kanssa. Mies sanoi, että äitin pitää antaa osallistua, ettei tunne itseään hylätyksi. Vastaavia tapauksia on paljon. Mieheni käy myös äitinsä luona kahdestii viikossa (syömässä). Ja äiti ostaa tietty paitoja yms. Ja paikkaa miehen vaatteet. Ja pesee, jos on tullut vaikka paha tahra: mies kiikuttaa rievun äitilleen, että äiti saa taas tuntea itsensä osalliseksi.
Olen kaiken tän kestänyt mukisematta, mutta nyt tuli raja vastaan. Miehen sisko sai tyttären ja äitinsä muutti heille kuukaudeksi asumaan, ts. hoitamaan lasta tyttönsä knssa. Itselläni ei ole lapsia, mutta onko tämä nyt ihan normaalia hommaa? Johan siinä aviomieskin tuntee itsensä täysin syrjäytetyksi, kun akat muodostaa tällasen tiimin?! Miehen mielestä asia oli ok: sanoi, että jos meille lapsia siunaantuu, niin äitiä pyydetään taas apuun. Että se on hyvä matriarkaalinen käytäntö. Mulla ei ole mitään mielihaluja jatkaa tällaisia perinteitä, vaan haluaisin todellakin hoitaa lapseni kahden mieheni kanssa. Kieltäydyin siis jyrkästi jo alustavasti, jolloin sain kuulla olevani ylimielinen, koska en ota viisaamman neuvoja vastaan.
En ole aina ollenkaan varma, että anoppi itsekään jaksaisi kaikkia näitä rientoja ja palveluksia ja perheongelmia, mutta kun lapset vaatii... Siis millä ihmeellä miehen saisi aikuistumaan? En puhu parikymppisestä, vaan 35-vuotiaasta.
Itse ongelma onkin mieheni, joka on käsittämättömän riippuvainen äitistään. Siis nämähän nyt on suhteellisia käsityksiä, mutta helvetti, että rassaa, kun pitää aina ottaa äitin mielipide huomioon!! Esim. kun ostettiin asuntoa, niin äiti oli mukana asuntokaupoissa: olin hävetä silmät päästäni, kun anoppi tuli mukaan talonkatselukierroksille ja hieroi kauppoja myyjien kanssa. Mies sanoi, että äitin pitää antaa osallistua, ettei tunne itseään hylätyksi. Vastaavia tapauksia on paljon. Mieheni käy myös äitinsä luona kahdestii viikossa (syömässä). Ja äiti ostaa tietty paitoja yms. Ja paikkaa miehen vaatteet. Ja pesee, jos on tullut vaikka paha tahra: mies kiikuttaa rievun äitilleen, että äiti saa taas tuntea itsensä osalliseksi.
Olen kaiken tän kestänyt mukisematta, mutta nyt tuli raja vastaan. Miehen sisko sai tyttären ja äitinsä muutti heille kuukaudeksi asumaan, ts. hoitamaan lasta tyttönsä knssa. Itselläni ei ole lapsia, mutta onko tämä nyt ihan normaalia hommaa? Johan siinä aviomieskin tuntee itsensä täysin syrjäytetyksi, kun akat muodostaa tällasen tiimin?! Miehen mielestä asia oli ok: sanoi, että jos meille lapsia siunaantuu, niin äitiä pyydetään taas apuun. Että se on hyvä matriarkaalinen käytäntö. Mulla ei ole mitään mielihaluja jatkaa tällaisia perinteitä, vaan haluaisin todellakin hoitaa lapseni kahden mieheni kanssa. Kieltäydyin siis jyrkästi jo alustavasti, jolloin sain kuulla olevani ylimielinen, koska en ota viisaamman neuvoja vastaan.
En ole aina ollenkaan varma, että anoppi itsekään jaksaisi kaikkia näitä rientoja ja palveluksia ja perheongelmia, mutta kun lapset vaatii... Siis millä ihmeellä miehen saisi aikuistumaan? En puhu parikymppisestä, vaan 35-vuotiaasta.
Vastaukset 16
Vanhimmat
hmmm... Onko miehen sisko tai sen aviomies puhuneet sulle asiasta? Voi yhtä hyvin olla että ne molemmat ovat vain iloisia, että mummi asuu siellä vähän aikaa. Koska kuka tervejärkinen suostuis asumaan anopin kanssa saman katon alla jos ei tuu sen kans toimeen eikä halua sitä ollenkaan?... Eli älä sinä sitä mieti!
Sinun ei ole mikään pakko käydä anoppilassa kun se kerran ei huomaa sua ;) Mutta voit kokeilla ihan itse kysellä kaikkea ja kertoa sille sun asioista. Aloita keskustelu tai tylsistyt...
Jos olisin sinä, tekisin miehelle selväks, ettei sen äiti saa puuttua tai osallistua teidän asioihin jos se sua haittaa. Voit myös sanoa anopille suoraan ettei se saa olla mukana (esim. kun katsotte uutta asuntoa)? Hän ei ole sun äiti vaan tavallinen aikuinen nainen niinkuin säkin.
Äiti saa rakastaa poikaansa ja kuten sanoit mies on se ongelma eli sen pitää asettaa rajat äidilleen. (jos sä yrität sitä saat haukut molemmilta) Olen lukenut tätä palstaa jo aika pitkään ja näyttää siltä, ettei auta muu kuin sanoa et joko pidät äitis kurissa tai se ei toimi, muuten mikään ei muutu.
Anoppi voi olla tosi kätevä kun teillä on lapsia, muista se! Toisaalta mä olisin jo mennyt hulluks jos anoppini muuttais tänne asumaan, %¤/#__ :P
Teet pelin selväksi ja säännöt siihen. Sinunhan kanssa pikkupoika on naimisissa, vai eikö äiti ole vielä pysytynyt vieroittamaan poikaansa rinnoiltaan? Yksinkertaisesti laitat miehen valitsemaan; ja taatusti saat kuulla kaikenlaista ja kovaa. Odotettavissa myös anopin puolelta jonkinasteista hyökkäystä, jahka mammanpoika on käynyt raportoimassa äitimuorilleen. Ota tilanne haltuun, älä anna muiden päättää sitä.
Ala puhua muualle muuttamisesta. Välimatkaa kun on vaikkapa 30 km, niin siinäkin on jo bussimatka aina kuljettava, ei pyöräillä jaksa.
Vai tulisiko anoppi autollaan? Sitten vähän kauemmaksi.
Välimatka lapsuudenkodista pitää järjestää. Olethan itsekin kauempana omasta lapsuudenkodistasi. Jos ei muu kuitenkaan auta, ala sinäkin kaivata lähemmäksi omaa äitiäsi. Olisi outoa, jos mies ei sellaista kaipuuta ymmärtäisi.
Huhuh! Roosamuori on luullut ja pelännyt olevansa sekaantuja, mutta kun tätäkin viestiä lukee niin...
Mikä kumma meitä anoppeja vaivaa, ettei lasketa nuoria ihmisiä omille siivilleen? Eihän se irrottaminen pojustaan tarkoita, että äidinrakkauskin pitäisi lopettaa siihen. Tosirakkautta on älytä irrottaa kyntensä poikasistaan ajoissa. Itselläni on poikia ja miniöitä, enkä ole kuunaan heidän asuntokaupoillensa vängännyt mukaan. Otetaan anopit kiinni härkää sarvista ja etsitään harrastukset muualta kuin miniöiden riesana olemisesta!
Eikä minusta ole normaalia nykypäivänä mennä kuukaudeksi tyttären talouteen vauvaa hoitamaan, ellei tytär sitten ole vammainen tai sairas tai muuten pystymätön hoitelemaan pienokaistaan.
Eikä se aikuisten lastensa kautta eläminen ole kaunista katseltavaa, kannibaali semmoinen mummo on. Toisten elämää nakertaa ahneuksissaan.
Ahneelta anoppi tuntuu, jos hyökkää perheeseen muka vauvaa hoitamaan kuukaudeksi. Johan siinä äiti-lapsisuhde menee mönkään.
Jokainen muistakoon oman vauvansa hoitoajan. Toimitaan sen mukaan mitä silloin kaipasimme. Vähän äidille vapaata, joskus käytännön apua, joskus kutsu syömään.
Se olisi riittänyt minulle aikanaan.
oletko melkein aina mukana, kun miehesi on äitinsä luona käymässä? ehkäpä heidän sisäpiirijutustelunsa yrittää vihjata, että he tarvitsevat kahdenkeskeisiä juttutuokioita. anna miehesi usein kyläillä yksin äitinsä luona.
anoppi on varmasti yksinäinen, jos mieskin jo kuollut. luulen, ettei hänellä ole paljon ystäviä, ja hän hakee seuraa suvustaan. ehkä miehesi voisi ehdottaa äidilleen ystävien/harrastusten/työn hankkimista.
mielestäni on ihan hyvä, jos anoppi on apunanne asunnonostossa: hänellä kun varmasti on enemmän kokemusta asiasta. koita olal joustava ja nähdä asioiden valoisat puolet.
jos/kun saatte lapsia, voit kertoa anopille suoraan, ettet halua hänen auttavan liikaa. mutta silti, miksei suomessa voida hyväksyä laajempaa perhettä, jossa isovanhemmat otettaisiin luonnollisena osana perhettä mukaan arkeen? toki joku raja sillekin, oman maun mukaan.
teidän ongelmanne taitaa olla erilaiset kulttuuritaustat, vaikka olisittekin molemmat suomalaisia: sinä olet tottunut itsenäiseen elämään, ja miehesi perheineen taas kollektiivisempaan. koittakaa molemmat joustaa sopivissa kohdissa.
Vastaan vielä tuohon edelliseen. En tosiaankaan ole mukana joka kerta, kun poika menee tapaamaan äitiään, vaan hän siis menee yksin kaksi kertaa viikossa. Sen lisäksi on nämä yhteistapaamiset n. parin viikon välein. Poika vie myös äitiänsä usein ulos syömään ja erilaisille retkille. Muutamia ulkomaanmatkoja he ovat myös tehneet yhdessä. Kahdenkeskistä aikaa heillä on siis kyllä riittämiin... Vai paljonko sitä tarvii??!
Sitten tuosta asuntoasiasta. Kyllä mustakin on ok, että kysytään kokeneemman neuvoa, onhan se iso ostos. Mutta oisin halunnut ensin käydä katselemassa asuntoja kahdestaan ja haaveille niissä asumisesta kahden kesken. Sitten muutaman sopivan vaihtoehdon löydyttyä oltais voitu ottaa äiti mukaan, niin että olis voinu sanoa mielipiteensä ennen kun tehdään kaupat. Sama tilanne toistui jo aikoinaan, kun oltiin nuorempia ja vielä vuokraamassa: äiti oli mukana katselemassa kaikki asunnot meidän kanssa.
Selvä se, että kyse on erilaisista perhetaustoista. Mun vanhemmat asuu tosiaan vähän kauempana ja vaikka välit onkin hyvät, ei heillä oo halua puuttua tällaisiin asioihin. Ovat päinvastoin rauhallisia ja tyytyväisiä, kun huomaavat, että osataan tehdä isot päätökset elämässä keskenämme. Mulla on myös naimisissa oleva veli: luulen tietäväni, ettei hän jatkuvasti pyytele meidän äitiä apua apuun, toivottavasti oon oikeassa. Asuvat kyllä myöskin vähän kauempana vanhemmistamme, niin että mahdollisuudetkaan ei ole niin hyvät :)
Käännä asiat eduksesi, luovu omistushalusta ja anna miehesi äidin passata niin kauan kuin jaksaa, jos se häntä ja poikaansa ilahduttaa. Äidit eivät onneksi elä ikuisesti, vaikka jotkut ovatkin ihmeen sitkeitä. Opit vielä antamaan arvoa omalle ajalle ja helpotuksille niistä töistä joita anoppi puolestasi poikansa eteen tekee. Anna olla, säilytä sopu, anna ajan kulua, kaikki menee ohi.
Kuulostaa kauhean tutulta.. Viimekeväänä jätin juuri tämäntapaisten syiden takia tuollaisen mammanpojan.. Hänen siskonsa odotti tuolloin lasta ja anoppi oikein odotti että koska pääsee muuttamaan tyttären luo hoitamaan vauvaa.. Oli aivan mahdotonta edes yrittää olla sen mammanpojan kanssa. Niin ulkopuoliseksi mut laitettiin, näytettiin oma paikka kuin koiralle..
...kun lukee noita viestejä tuolla alla. Vaikeeta on ja vaikeemmaksi muuttuu, kun lapsia syntyy... =(
Ymmärrän yskäsi mutta, kuvailemasi kuvio on hyvin tuttu välimeren maiden perhekuvioista. Siellä ollaan juuri tuollatavalla yhteydessä lähes päivittäin. Kun lapsi sitten syntyy perheeseen, käyvät molemmat anopit päivittäin auttelemassa, ensin toinen aamulla ja sitten toinen illalla. (varmaan toisenlaisiakin kuvioita on, tässä vain yksi esimerkki)
Tietysti haluaisit olla miehellesi se ykkösnainen, sehän on selvä. Jostain syystä miehellesi on jäänyt tämä äiti-poikasuhde päälle.
Jossain muussa parisuhteessa voivat taas miehen kaverit olla se samanlainen ongelma. Aina löytyy näköjään se "ärsyttävä ystävä", jonka kanssa jompikumpi osapuoli viettää liikaa aikaa.
Ja lopuksi: voisit olla onnellinen, että tiedät tulevaisuudessa lapsenhoitajan löytyvän lähipiiristäsi. Se voi osoittautua arvokkaaksi, kun et voi koskaan tietää millätavalla koet elämäsi lapsen syntymän jälkeen. Voitkin yllätykseksesi halutakin ylimääräistä apua. Lapsen tulo tähän maailmaan on yllätyksiä täynnä, aina ei asiat suju niinkuin satukirjoista luetaan...
tunkeileva anoppi ei haluakaan auttaa niin millään lailla, kun sitä todella tarvitsisi.
Sitä on niinkin v-mäisiä vanhenevia naisia, että osaavat kostaa ja kiusata aina tilanteen mukaan sillä ilkeimmällä tavalla.
..keskustelet asiasta miehesi kanssa ja ilmoitat huolesi siitä että hän ei ole pystynyt irtautumaan äidistään. Ja sitten kun tunteet kuumenevat, niin voi huudahtaa solvauksia tyylin:
"Ja SINÄ menisisit naimisiin äitisi kanssa ellei se olisi laitonta, niin olette kuin paita ja peppu, hyi että!"
Jos tuosta mies ei ala ajattelemaan asiaa muiden näkövinkkelistä, niin ei sitten mistään.
Heh, heh! Hyvä vinkki muuten, mutta ei ainakaan meillä toimi! Olen monta kertaa miehelleni sanonut, että siitä vaan äitin kanssa naimisiin tai surkutellut muka osaaottavana, että kun on laitonta tuo äidin ja pojan avioliitto Suomessa, mutta eipä mies siltikään tajua, että suhde mamiin on liian tiukka - mielestäni joskus jopa sairas.
Parasta kuitenkin meidän tapauksessa on se, että mieheni siskokin on sanonut, että siitä vaan äitin kanssa naimsiin, mutta ei vieläkään miehellä hälytyskellot soi, että alkaisi vähän tutkailla itseään. Ei, me kaikki muut olemme väärässä, vain ja ainoastaan HÄN ITSE voi TIETÄÄ mikä tilanne on, me muut vain näemme sen päällepäin, hän itse tietää, mitä se "todellisuudessa" on. Että täällä meitä harhaisia naisia on useampikin...
Meillä anoppi kaivoi alkuun pesemättömät pyykit ja vei muittamutkitta kotiinsa pestäväksi.
Asunnonostossa olin niin hölmö että itse ehdotin anopin mukaanottoa katsomaan vaihtoehtoja. Tietysti kyseistä asuntoa ei olisi saanut ostaa. Ostimme sen kuitenkin ja ilmoitimme kun kaupat oli tehty. Ensimmäinen kysymys oli voiko sen vielä perua? Sen jälkeen anoppi haukkui minut useilla ikävillä nimillä, vaikka ostopäätös oli mieheni ja minun yhteinen. (Rahaa / takuita emme appivanhemmilta tarvinneet.)
Ja kaikkea muuta p:tä.
Ymmärrän tilanteesi.
Esikoisen syntymän jälkeen anoppi on kokoajan hokenut miten lapsenlasten olisi hyvä jopa asua isovanhempiensa luona... (tarjosin vaihtoehdoksi omia vanhempiani, niin siitähän hän ei pitänyt)
Näin pääsiäisen kunniaksi sanoisin anopistani:
Munaahan se noita-akka tuskin saa, mutta siitä olen varma että kyllä se luudalla lentää ja muutaman kirouksen taas miniänsä päälle sinkoaa...
Karseen pitkä juttu?