Kristittykin voi kannattaa va-liiton tavoitteita

Nostan tuolta jumalanpilkkaketjun hännästä tämän erikseen: https://www.radiodei.fi/jumalanpilkkadebatti/

Ei tarvitse jakaa kaikkia va-liiton tavoitteita kannattaakseen niistä yhtä. Tai voi tietysti kannattaa myös melkein kaikkia.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Saako uskova kristitty liittyä vapareihin, vaikka kuuluu kirkkoon tai muuhun usk. yhdyskuntaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei. "Liitto on uskonnottomien ja uskontokuntiin kuulumattomien henkilöiden muodostamien rekisteröityjen yhdistysten keskusjärjestö."

    Tämä ei tietenkään estä yhteistyötä muuten. Esimerkiksi uskonnonvapaus.fi-sivu hyötyisi kriittisestä (vähemmistö)kristittyjen tarkastelusta.

    Äänestä

Monet kirkon jäsenet kannattavat myös ET:n avaamista kaikille valittavissa olevaksi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Toki. Samoin sukuelinten silpomisen eli ns. ympärileikkaikkauksen kieltoa ym.

    Äänestä

Mielenkiintoinen debatti. Nyt kävi niin, että kristittynä huomasin kallistuvani muslimin esittämän näkemyksen kannalle. Mielestäni hän perusteli näkemyksensä paremmin. Hyvät naurutkin sai: kirjoitus moskeijan seinässä "Jeesus oli muslimi"! No, ei ollut tarkoitus pilkata muslimeja.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sitten emme saa sinulta allekirjoitusta. Harmi.

    Toisaalta hyvä ettei synny yksikäsitteisiä "rintamalinjoja".

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Sitten emme saa sinulta allekirjoitusta. Harmi.

    Toisaalta hyvä ettei synny yksikäsitteisiä "rintamalinjoja".

    Näin taisi käydä. Voin kuitenkin kertoa kannattavani kirkon ja valtion eroa. Kunhan se tapahtuu hallitusti. Jos pyritään uskonnottomaan yhteiskuntaan, sitä en kannata. Uskovat ovat osa yhteiskuntaa ja se siitä.
    Entäpä itse? Oletko käynyt allekirjoittamassa vetoomuksen Päivi Räsäsen puolesta? Taisit olla hänen kanssaan samaa mieltä; raamattu pitää homoseksuaalisuutta syntinä. Räsänen on kritisoinut kirkkoa ja joutunut rikostutkintaan. Pyritäänkö sananvapautta rajoittamaan? Onko kirkkoa kohtaan oikeus esittää kritiikkiä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Juu, kirkon ja valtion erossa on toki huomioitava mm. pappien eläkkeet ja hautausmaat.

    Aloitteella tarkoittanet tuota Tahdon 2020 -aloitetta. Juu, kävin allekirjoittamassa. (Siinä on pieni virhe tosin, josta kysyin vielä varmistuksen aloitteen tekijältä. Tarkoitus ei oikeasti ole, että kirkkoherranviraston seinän maalaajalta saisi vaatia uskoa, sen enempää kuin Vegaaniliiton toimiston maalaajalta kasvissyöntiä.)

    Heh, heh, pappien eläkkeet ja hautausmaat :) Niihinhän kiteytyy uskon ydin.

    Adresseja vetoomuksella tarkoitin. Niitä on väsätty kaksin kappalein. Muutamassa päivässä allekirjoituksia on yhteensä kertynyt noin 4000. Vähän tai paljon, riippuu siitä mihin vertaa.

    Raamatussa sanotaan, ettei saa tukkia puivan härän suuta. Vertaus on ehkä hieman ontuva, mutta Räsäsen suu ja sosiaalisen median käyttö on ollut varsin hyvin "puinut" eropiikkejä ;)

    Ei uskon ydintä, mutta isompia selvitettäviä asioita kirkon ja valtion erossa.

    Jumalanpilkkalaki noin teknisesti voidaan vaan kumota, ei sillä ole vaikutuksia mihinkään muuhun. Valtionkirkkojen erityisasemaa sen sijaan ei voi kumota niin että kirjoitetaan muutaman sanan muutos lakiin.

    Laitatko linkit ao. addresseihin.

    Äänestä

Hehheh, niinkuin politiikasta ei tahtoisi löytää kahden herran kannattajia. Melko vapaata ajattelua mistään.

Äänestä

Niin, voi kannattaa, jos ei sensuroida. Ei voi kannattaa, jos ei saa ääntään kuuluville. Suomessa enimmäkseen saa. Myös Lähiradiossa, jos haluaa vuokrata ohjelma-aikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

Nostan tuolta jumalanpilkkaketjun hännästä tämän erikseen: https://www.radiodei.fi/jumalanpilkkadebatti/

Ei tarvitse jakaa kaikkia va-liiton tavoitteita kannattaakseen niistä yhtä. Tai voi tietysti kannattaa myös melkein kaikkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu