Sähköauton lataaminen ajoviimageneraattorilla

Etupuskuriin kiinni ropelli pyörittämään generaattoria, josta piuha sähköauton akkuun. Edessä pyörivä ropellihan ei estä näkyvyyttäkään liiaksi.
28<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Samaa oon aivolla aatellu jo vuosikymmeniä, kuten myös sähköä tuottavalla maalilla maalattuja autoja, lasit myös aurinkokennoiksi, sekä renkaiden kumitkin joustaessaan pumppaisivat sähköä. Jarrutustahan jo käytetäänkin.

Äänestä
  • Aloituksen idea on yksi versio ikiliikkujasta, joka on fysiikan lakien vastainen.

    En tiedä saadaanko aikaan "aurinkokennomaali", mutta teipattava aurinkokennokalvo ei välttämättä ole kauhean kaukaista tulevaisuutta. Periaatteessa siitä voidaan tehdä myös läpinäkyvää, jolloin sillä voi tummentaa ikkunoita säilyttäen kuitenkin niiden läpinäkyvyys. Tälläisella kalvomaisella aurinkokennolla voisi peittää myös esim kaikki etelään päin viistot peltikatot.

    Aurinkokennojen hinta/teho on puolittunut noin 2-3 vuoden välein jo yli vuosikymmenen. Kun tämä kehitys jatkuu, aurinkovoimasta tulee globaalisti merkittävin uusiutuvan energian muoto, jolla on vaikutusta energiamarkkinoihin laajemminkin.

    Kun aurinkosähkö halpenee kylliksi niin esimerkiksi hiilivetypohjaisia polttoaineita voisi tuottaa sähköllä vedestä ja ilman hiilidioksidista. Tämä on käänteinen prosessi verrattuna nykyiseen malliin, jossa fossiilisia hiilivetyjä muutetaan sähköksi ja ilman hiilidioksidiksi.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Aloituksen idea on yksi versio ikiliikkujasta, joka on fysiikan lakien vastainen.

    Samoin on evoluutiousko fysiikan lakien vastainen. Entropia kasvaa-

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samoin on evoluutiousko fysiikan lakien vastainen. Entropia kasvaa-

    Tutustu fysiikkaan. Termodynamiikan toinen pääsääntö koskee eristettyjä systeemejä. Maapallo ei ole sellainen, koska (vaikka juuri nyt ei ehkä siltä näytä ja tunnu), niin aurinko puskee valtavan määrän energiaa maapallolle koko ajan.

    Nyt on sysky. Jos ajatellaan suomalaista järveä, niin nyt sen entropia kasvaa kunnes sen vesi on aika tasan 4-asteista kauttaaltaan ja entropia maksimissaan. Sen jälkeen entropia VÄHENEE kun vesi alkaa kerrostua ja 4-asteinen jää pohjalle ja pinnalla on jäätä. Eli jokainen suomalainen järvi kumoaa entropia-tulkintasi.

    Äänestä

Yhtä järkevä suunnitelmahan tuo on teknisesti, kuin sähköauton lataaminen hiilivoimalla tuotetulla sähköllä ja ylpeileminen sitten sillä että pelastaa muka maailman.

Hiilisähköautojen määrän kasvu Helsingissä on sidoksissa entistä tanakampaan sauhuun voimalaitoksen piipuissa.

Äänestä
  • Samoin ydinenergialla ladatut au t ot ovat ym p äristöystävällisiä.
    Kysykää vaikka fukisiman tai tsernbylin tai haårrisonin. Ihmisiltä

    Äänestä

Taas yksi idiootti suunnittelee ikiliikkujan keksimistä.

1Äänestä
  • Mutta toistaiseksi et ole vielä onnistunut.

    HEH HEH

    1Äänestä

  • Ei tuo liity mitenkään ikiliikkujaan. Tuossa otetaan ainoastaan hukka-energia talteen. Purjeveneet liikkuvat samalla periaatteella. Ilmavirta muutetaan liike-energiaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tuo liity mitenkään ikiliikkujaan. Tuossa otetaan ainoastaan hukka-energia talteen. Purjeveneet liikkuvat samalla periaatteella. Ilmavirta muutetaan liike-energiaksi.

    Kyllä liittyy. Tuollainen propelli lisäisi auton ilmanvastusta ja tuon ilmanvastuksen voittaminen veisi enemmän energiaa, kuin potkuri tuottaisi. Jos potkuri ei vaikuta "juuri mitään" auton ilmanvastukseen, niin se ei tuota möýskään "juuri mitään" energiaa.

    Energiaa ei synny tyhjästä (jos ei nyt lähdetä spekuloimaan kvanttifluktuaatiolla).

    Auto joutuu siis joka tapauksessa puskemaan ilmamassan läpi. Tuo propelli ottaa siitä ajoviimasta osan talteen ennen viiman osumista autoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Auto joutuu siis joka tapauksessa puskemaan ilmamassan läpi. Tuo propelli ottaa siitä ajoviimasta osan talteen ennen viiman osumista autoon.

    Siis osan ajoviiman energiasta talteen.

    Äänestä

  • Energiaa ei tosiaan synny tyhjästä - ateistin surmanloukku.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Auto joutuu siis joka tapauksessa puskemaan ilmamassan läpi. Tuo propelli ottaa siitä ajoviimasta osan talteen ennen viiman osumista autoon.

    Jäikö peruskoulu kesken?

    Äänestä

Eikös saatava energia tuoteta tuossa menetelmässä auton liike-energialla?

Äänestä
  • Voihan tuon kulmavaihteen kautta laittaa pyörittämään suoraan pyöriäkin. Takavetoisessa on tietysti mahdollisuus kytkeä suoraan kardaaniinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voihan tuon kulmavaihteen kautta laittaa pyörittämään suoraan pyöriäkin. Takavetoisessa on tietysti mahdollisuus kytkeä suoraan kardaaniinkin.

    No, mistäs tämä ropelin energia muodostuu? Kehittyykö sitä energiaa silloin, kun auto on pysähdyksissä?

    Äänestä

  • Tuotetaan toki, mutta auton liike-energia joudutaan tuottamaan joka tapauksessa. Tuuligeneraattorin avulla saadaan osa siitä ajoviimaan menevästä energiasta talteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuotetaan toki, mutta auton liike-energia joudutaan tuottamaan joka tapauksessa. Tuuligeneraattorin avulla saadaan osa siitä ajoviimaan menevästä energiasta talteen.

    Mistä se "ajoviiman energia" tulee? Se tulee auton liikkeestä.
    "Ajoviiman energiaa" ei ole olemassa. Jos auto ei liiku, ei ole tätäkään ajoviiman ergiaa.

    Äänestä

Voisimme myös nostaa itse itsemme tukasta ilmaan ja liidellä paikasta toiseen.

Äänestä

Vihreiden huulivoima käyttöön. Laitetaan vihreiden suun eteen propelli joka pyörii heidän mölyn voimalla.

Äänestä

Autink o paneelit auton katolla aino järkevä ratkaisu.
Muta taitaa niidenkin teho olla aikalailla alimitoitettu auton akkujen kulutkseen.

Ei mistään pikku latausvirroista kun tavallinen 16 amppeerin pistorasiakin sulaa pitempään l äytettäessä.

Tukijullin tietoisku
Maataloustiki ja yritystuki kin ovat sosiaalietuuksia vain rikaille

Äänestä

Miksi eivät rakenna auton sisään pieniä tuulitunneleita ja laita sinne pienet ropelit pyörittämään monta generaattoria peräjälkeen? Eteen vain suppiloita jotta ilma ahtautuu patopaineella putkiin. Saisi moninkertaisen tehon,mitä kovempaa ajat sitä kovempaa ropeligeneraattorit pyörisi ja tuottaisi sähköä ajomoottorille.

Samanhan voisi toteuttaa myös veneessä tai lentokoneessa ,joku ropeli vain työntäisi eteenpäin muut tekisi sitä mukaa sähköä lisää mitä tarvitsee.

Äänestä

Koska otetaan käyttöön äänettömät purjeautot

Äänestä

Samalla logiikalla energiaa voisi tuottaa suunnattomia määriä siitä, kun laiva kelluu meressä. Laivan paino puristaa vettä ja vesi puristaa laivan runkoa. Tehdään laivan pohjaan aukkoja joista veri ruiskuaa sisään ja pyörittää turbiineja. Sitten vesi jatkaa matkaansa ja ruiskuaa laivan kyljissä olevista aukoista ulos. :P

Äänestä
  • Laivan sisälle joku heiluri, joka kytketty generaattoriin epäkeskon avulla. Onhan niitä toki jotain varsinaisia aaltovoimaloitakin kehitelty.

    Äänestä

tuuli dynomo tarvitsee vähän kierroksia eli 170 minuutissa 5kw dynamossa 230v mutta vääntöä tarvitaan 16 kiloa täydellä virran otolla, niin välitystäkin tarvittaisiin,

Äänestä

Sähköautoihin kannattaisi laittaa bensamoottori jonka pakokaasut pyörittäisi laturia. Turboautotkin taloudellisempia kun turbo tuo ilmaista tehoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Etupuskuriin kiinni ropelli pyörittämään generaattoria, josta piuha sähköauton akkuun. Edessä pyörivä ropellihan ei estä näkyvyyttäkään liiaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu