Lopputilitys

Nyt se on ohi - romanssi, joka ei oikeastaan koskaan kunnolla alkanutkaan. Oli vain - näin luulen - kaksi aiemmissa suhteissaan haavoittunutta, jotka kumpikin ihastuivat haavekuvaan - ihmiseen, jota ei todellisuudessa ollutkaan. Kun se kuva sitten alkoi rakoilla, kuvitteli kumpikin toisesta pahinta. Oletti toisen motiivit, ja suuttui kun toinen epävarmuuksissaan otti etäisyyttä. Missään vaiheessa ei asioita puhuttu kunnolla selviksi. Näin tässä elämässä usein käy.

Mitä jäi käteen? Muutama mukava muisto, ja paljon sisäistä kipua. Olisin rakastanut häntä syvästi ja kiihkeästi, vaikka en sitä uskaltanut ihan täydellä intensiteetillä näyttää. Halua varsinkaan, tilanne kun oli mikä oli. No, elämä on. Koska kuitenkaan ei edetty tämän pidemmälle, voin sanoa kuin Tohtori polttohautauksensa jälkeen, että 'I got barely singed.' Jos olisimme edenneet sänkyyn/suhteeseen asti, olisin voinut palaa poroksi.

Hyvää loppuelämää, mies! Parempi onni ensi kerralla.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Näinkö heität pyyhkeen kehään. Sulla olisi ollut lumovoimaa, jolla buustata suhdetta liekkiin, mutta jokin esti. Mikä?

Ensi kerralla sitten näytät, että välität. Naisena osaat sen tehdä, jos vain haluat.

Äänestä

Kyllä on toivo mennyt, enkä jaksa enää yrittää. Puhumaton mies on minulle mahdottomuus. Ja voihan olla, etten merkinnyt hänelle läheskään niin paljon kuin hän minulle. Minä kyllä näytin tunteitani, ja puhuinkin, mutta mies ei selvästikään luottanut minuun. Ehkä johtuen siitä, etten aluksi ollut ihan oma itseni. Enkä minäkään varauksetta luota häneen. Aina ei voi voittaa.

Äänestä
  • Niin tai sitten mies tulkitsi että se alun käytös oli sitä sinun omaa itseäsi.

    Se on todella jännä juttu miten naiset panostavat kovasti ensivaikutelman tärkeyteen miehessä ja miten syntyy kemioita tai ei.

    Kumma asia on se että toisin päin miehen tulisi vain ajatella että "nainen ei ollut vain oma ittensä ja oli siksi välinpitämätön".

    Jos henkilö kuten arvailit on aiemmin saanut köniinsä suhteensa tai kokenut menetyksiä ihmissuhteissa niin tuskin olet luonut luottamusta häneen ja olet hävinnyt pelin jo heti alussa.

    Äänestä

  • Aika pahasti ohi meni nämä arvailut.

    Äänestä

Saitte sentään jonkinlaista keskustelua aikaan? Se on jo hyvin omasta puolestani tarkasteltuna. Näinhän meille täällä aina joskus käy. Toisaalta, olematta mitenkään fatalisti, voisi ajatella niinkin , että jos kiinnostus on aitoa ei se mihinkään katoa. Tahtotilasta riippuen asiaan voidaan kyllä palata. Edellinen vaatii itsensä alttiiksi pistämistä avoimuuden muodossa. Siinäpä sitä haastetta piisaa sikäli mikäli.

Äänestä

Romanssit ja ihastumiset alkavat ja loppuvat ilman, että niistä jää todellista jälkeä. Oli aloittajan onni, että kyseessä oli vain ohimenevä ihastus, ei oikea rakkaus, josta tuskin koskaan pääsee kunnolla irti, tai ainakaan irti ilman jälkeä. Jos kaksi vapaata ihmistä eivät kykene kunnolla keskustelemaan asioista, on lopetus molempien parhaaksi.

Äänestä

No onneksi löysit jonkun lohtumunan jostain sentään mikä päätti romanssin.

Tiedän onneksi paljon pelkurimaisia huoramaisia naisia jotka eivät saa mitään aikaiseksi sen toivomansa miehen suuntaan muuta kuin sille toiselle täyden epävarmuuden oikeastaan jo siitä onko se mies mies edes tai minkään arvoinen, mutta kumman nopeasti lentävät pikkarit jalasta kun joku toinen mies kyselee sänkyyn.

Äänestä

Ehei, en ole ketään sisään päästänyt. Jos joku sellaista väittää, niin valehtelee.

Äänestä

Jatkoa edelliseen: Irralliset seksisuhteet eivät ylipäätään kuulu minun elämäntapaani. En välitä seksistä ilman rakkautta.

Äänestä
  • Onpa mukava kuulla että joku ajattelee noin.

    Äänestä

Ilman rakautta ei synny uudelleen.
Seuraavassa elämässä samat kärsimykset.

Äänestä

Au, tämä keskustelu repi haavat auki. Kaipaan tuota miestä yhä ihan sairaasti. Ja jäin miettimään, luuleeko kyseinen mies minun menneen sänkyyn jonkun toisen kanssa. Sillä ihanalla miehellä on kyllä monta ihailijaa, joista joku voisi valehdella minusta häätääkseen minut hänen luotaan pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt se on ohi - romanssi, joka ei oikeastaan koskaan kunnolla alkanutkaan. Oli vain - näin luulen - kaksi aiemmissa suhteissaan haavoittunutta, jotka kumpikin ihastuivat haavekuvaan - ihmiseen, jota ei todellisuudessa ollutkaan. Kun se kuva sitten alkoi rakoilla, kuvitteli kumpikin toisesta pahinta. Oletti toisen motiivit, ja suuttui kun toinen epävarmuuksissaan otti etäisyyttä. Missään vaiheessa ei asioita puhuttu kunnolla selviksi. Näin tässä elämässä usein käy.

Mitä jäi käteen? Muutama mukava muisto, ja paljon sisäistä kipua. Olisin rakastanut häntä syvästi ja kiihkeästi, vaikka en sitä uskaltanut ihan täydellä intensiteetillä näyttää. Halua varsinkaan, tilanne kun oli mikä oli. No, elämä on. Koska kuitenkaan ei edetty tämän pidemmälle, voin sanoa kuin Tohtori polttohautauksensa jälkeen, että 'I got barely singed.' Jos olisimme edenneet sänkyyn/suhteeseen asti, olisin voinut palaa poroksi.

Hyvää loppuelämää, mies! Parempi onni ensi kerralla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu