Surettaa...

Seurusteltu 2,5 vuotta, ei asuta yhdessä, minulla vielä toistaiseksi ollut oma asunto.

Olin viikonlopun reissussa toisella paikkakunnalla, likkojen kanssa. Mies lähti baariin reissussa ollessani ja illalla tullessani hänen luokseen, alkaessamme hommiin huomasin, että yksi kumi kadonnut täydestä paketista jonka olimme juuri hankkineet ennen reissua. Kysyin asiasta ja mies kielsi, suuttui hulluna ja lopetti suhteemme siltä seisomalta, olen kuulemma itse tahallani piilottanut kumin koska MINÄ haluan erota ja muutenkin päävikainen ämmä 🤔

Ajattelin asian olevan sillä selvä, pyysin kyllä kertomaan totuuden, kun kaikesta kuitenkin voi päästä yli.. Mutta muuten en halua, enkä voi jatkaa, suhde on kuitenkin totuuden arvoinen..

Mies kuitenkin alkoi lopulta pyytelemään seuraavana päivänä epätoivoisena takaisin, että en voi lähteä näin, heittää suhdetta hukkaan, eikä hän tiedä mihin kumi on hävinnyt. No en minä ihan tyhmä ole vaikka vähän liian kiltti.. Jotenkin sitten siinä sovittiin, mutta asia tietysti mielessä vieläkin.

Sanoi pelkäävänsä että kostan tämän asian hänelle..
No niinpä. Mitenköhän se sitten hyödyttäisi.

Episodista muutama kuukausi aikaa ja välillä vituttaa suuresti. Seksi on huonontunut, en saa irti enää mitään, kertoja kun ei tunnu enää miltään. Luottamus nollassa ja toisaalta aivan sama jos mies käy vieraissa uudelleen, valheelle suhdetta ei voi rakentaa vaikka ois ollutkin vaan yhdenillan hairahdus.
Oon miettinyt jopa miten lopettaisin suhteen pikkuhiljaa, vaikka meillä on ehkä elämämme paras suhde muuten, ennen ja jälkeenkin tuon sekoilun.

Miehen kanssa asiasta ei voi puhua, käski unohtaa koko asian ja ahdistuu/suuttuu. Miten muuten niin kiltti ja mukava ihminen voi tehdä rakastamalleen ihmiselle näin?

Itse en tiedä enää mitä tekisin.
167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun+mies+alkaa+noin+silmittomästi+raivoamaan+yksinkertriasesta+asiasta,+jotain+on+pahasti+vialla.+Saat+olla+100%+varma+että+tuo+tulee+tapahtumaan+myöhemmin+uudelleen,+todennäköisesti+lentävien++lautasten+ja+nyrkkien+kanssa.Olet+jo+nähnyt+valtavan+punaisen+varoituslipun.+Suljetko+silmäsi+tyyliin+:+"mutku+mää+haluun+uskoo+ihmisistä+vain+hyvää"+ja+liimata+itsesi+tuohon+mieheen,+on+vain+sinun+itsesi+päätettävissä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Seurusteltu 2,5 vuotta, ei asuta yhdessä, minulla vielä toistaiseksi ollut oma asunto.

Olin viikonlopun reissussa toisella paikkakunnalla, likkojen kanssa. Mies lähti baariin reissussa ollessani ja illalla tullessani hänen luokseen, alkaessamme hommiin huomasin, että yksi kumi kadonnut täydestä paketista jonka olimme juuri hankkineet ennen reissua. Kysyin asiasta ja mies kielsi, suuttui hulluna ja lopetti suhteemme siltä seisomalta, olen kuulemma itse tahallani piilottanut kumin koska MINÄ haluan erota ja muutenkin päävikainen ämmä 🤔

Ajattelin asian olevan sillä selvä, pyysin kyllä kertomaan totuuden, kun kaikesta kuitenkin voi päästä yli.. Mutta muuten en halua, enkä voi jatkaa, suhde on kuitenkin totuuden arvoinen..

Mies kuitenkin alkoi lopulta pyytelemään seuraavana päivänä epätoivoisena takaisin, että en voi lähteä näin, heittää suhdetta hukkaan, eikä hän tiedä mihin kumi on hävinnyt. No en minä ihan tyhmä ole vaikka vähän liian kiltti.. Jotenkin sitten siinä sovittiin, mutta asia tietysti mielessä vieläkin.

Sanoi pelkäävänsä että kostan tämän asian hänelle..
No niinpä. Mitenköhän se sitten hyödyttäisi.

Episodista muutama kuukausi aikaa ja välillä vituttaa suuresti. Seksi on huonontunut, en saa irti enää mitään, kertoja kun ei tunnu enää miltään. Luottamus nollassa ja toisaalta aivan sama jos mies käy vieraissa uudelleen, valheelle suhdetta ei voi rakentaa vaikka ois ollutkin vaan yhdenillan hairahdus.
Oon miettinyt jopa miten lopettaisin suhteen pikkuhiljaa, vaikka meillä on ehkä elämämme paras suhde muuten, ennen ja jälkeenkin tuon sekoilun.

Miehen kanssa asiasta ei voi puhua, käski unohtaa koko asian ja ahdistuu/suuttuu. Miten muuten niin kiltti ja mukava ihminen voi tehdä rakastamalleen ihmiselle näin?

Itse en tiedä enää mitä tekisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu