Mitä te teette silloin kun iskee se kauhee olo ku tietää että toinen jossain ihan muualla?!? ja ainot asia mikä auttaisi olisi se että saisi suudella ja haistella omaa kultaa..Me nähdään viikonloppuisin ja jos käy niin että sillonkin on menoa jommalla kummalla vaikka kuinka yritettäisiin toisillemme varata koko aika..sillon rupee tuntumaan että onko järkeä jos ollaan erossa pidempiä aikoja tai vielä pahempi rupeaa ajattelemaan että entä jos toinen ajattelee niin ja se jos mikä kirpaisee STANAN paljon..yritä siinä keskittyä johonki ohjelmaan tai ystäviin..mutta parempi kestää ku olla täysin ilman koska hän on vaan niin tärkeä eikä voi ajatella muita..ja kun saa sen viestin "rakas, ikävä on
Vuodatusta;)
Salmiakki4
4826
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oma kulta on intissä, joten nähään kans vain viikonloppusin ja sillonkin hänellä yleensä hirveesti menoa. Illalla tulee n. 20-22 ja aamulla lähtee samoihin aikoihin. Tulo on kyllä illalla lähempänä kymmentä ja lähtö aamulla lähempänä kaheksaa. Tai sillon herätään ja syödään ja sitten lähtee. Aika paljoltahan tuo saatta jollekkin kuulostaa, mutta ei se sitä oo kun on toista koko viikon kaivannut suunnattomasti ja hereillä tosta ajasta ollaan pari kolme tuntia.
Ite olen sellanen et toisen lähellä olo on kauheen tärkeetä ja muutenkin läheisyys on mulle tosi tärkeetä. Joten viikot on välillä tosi rankkoja, mutta niistä kyllä selvii, pitää yrittää olla positiivinen ja ajatella et pian taas nähään, ei siihen niin pitkä aika oo. Muistella ihania hetkiä ja ajatella et pian on taas yhtä ihanaa.
Sillon kun se olo tulee sen pitää antaa vaan tulla, ei sille mitään voi! Eikä siihen mitään keinoja ole. Paitsi ehkä nuo edellä mainitut, tosin itselle niistä ei yleensä hirveesti oo apua. Mutta sitten kun saa puhua tai illalla tulee se viesti missä lukee kuinka oon ja kuinka ikävä hänellä on mua ja kuinka odottaa taas pääsevänsä mun luo, kyllä siinä olo paranee. Eilen puhuttiin ja illalla tuli vielä viesti, ihan kuin kaikki murheet ois pyyhkästy pois:)
"Rupee tuntumaan että onko järkeä jos ollaan erossa pidempiä aikoja tai vielä pahempi rupeaa ajattelemaan että entä jos toinen ajattelee niin ja se jos mikä kirpaisee STANAN paljon..yritä siinä keskittyä johonki ohjelmaan tai ystäviin..mutta parempi kestää ku olla täysin ilman koska hän on vaan niin tärkeä eikä voi ajatella muita..ja kun saa sen viestin "rakas, ikävä on
"Toivon että tulee se viesti I love U, mutta entä jos tällä kertaa sitä ei tulekaan! "
Niinpä niin. Itse olen tutustunut poikaystävääni, ei niin kauan sitten. Välimatkaa on ja molemmilla on menneisyyden taakkojen vuoksi korkea kynnys esitellä uutta kumppania lähipiirille. Siksi on toistaiseksi vain me kaksi. Puhelut ja viestit olivat joka päiväisiä. Joka ilta toivotimme toisillemme hyvää yötä ja odotimme päivää jolloin tapaisimme taas. Ikävä on kova.
Nyt ystäväni on joutunut hoitamaan perheessä tapahtuneen onnettomuuden aiheuttamia ongelmia. Se vie kaiken ajan ja voimat. Ymmärrän tilanteen, olenhan siinä samassa jamassa joskus itsekin ollut. Olen voinut vain viestein kertoa olevani hänen tukenaan, ajattelevani häntä usein, vaikka emme toisiamme näekään emmekä juuri nyt niin tiuhaan yhteydessä olekaan. Ja se tuntuu niin riittämättömältä, haluaisin tehdä enemmän. Mutta voinko? Onko keinoa? En tiedä.
Odotan edelleen joka iltaista hyvän yön toivotusta haleineen, vaikka tiedän ettei hän aina sitä voi lähettää. Ja nukahdan onnellisena kun se tulee. Ja päivä toisensa jälkeen olen surusta turta, kun mietin hänen onnetonta tilannettaan ja toisaalta sitä mahdollisuutta, että parisuhteemme jää kaiken tämän jalkoihin. Että käykin niin ettei sitä viestiä enää koskaan tulekaan......
Tulee vielä sellainenkin aika,että toivois,ettei tarvitse nuuhkia.