Susanne, miten eilisilta meni?Toivottavasti jaksoit tulla töihin...
Kohtalotoveri, meillä jäi keskustelu eilen mielenkiintoiseen vaiheeseen.MInä olen ollut tänä aamuna "heikko", melkein jo laitoin viestin. On totta, että mies saattaa olla vaiheessa josta eilen puhuttiin, mutta onko kuilu liian syvä?Pääseekö sieltä enää rakastamiseen?Minua pelottaa....Mitä teen?Soitanko vai en?Mitä hyötyä siitä olisi?Eilen koin mielettömiä fiiliksiä kun luin kirjaa....Aivan varmasti on tyhmää olla mustasukkainen (ja sehän ei ole "sallittu" fiilis toipumisessa), mutta miksi hän teki tämän niin typerästi?Ajatelkaa, ei ole sen jälkeen kun sanoi puhelimessa, että ohi, niin suostunut juttelemaan kanssani kasvokkain.Miten tilanne tästä nyt enää voisi muuttua paremmaksi :(((((?
Kohtalotoveri, meillä jäi keskustelu eilen mielenkiintoiseen vaiheeseen.MInä olen ollut tänä aamuna "heikko", melkein jo laitoin viestin. On totta, että mies saattaa olla vaiheessa josta eilen puhuttiin, mutta onko kuilu liian syvä?Pääseekö sieltä enää rakastamiseen?Minua pelottaa....Mitä teen?Soitanko vai en?Mitä hyötyä siitä olisi?Eilen koin mielettömiä fiiliksiä kun luin kirjaa....Aivan varmasti on tyhmää olla mustasukkainen (ja sehän ei ole "sallittu" fiilis toipumisessa), mutta miksi hän teki tämän niin typerästi?Ajatelkaa, ei ole sen jälkeen kun sanoi puhelimessa, että ohi, niin suostunut juttelemaan kanssani kasvokkain.Miten tilanne tästä nyt enää voisi muuttua paremmaksi :(((((?
Vastaukset 53
Vanhimmat
Huomenta tytöt!
Eilen illalla lueskelin taas Mars&Venus kirjaa. Ja sitten olikin mun vuoro viettää ilta itkeskellen. Tää on ihan hirveetä kun tunteet menee näin äärimmäisyydestä toiseen. Eilen ajattelin, että saa tapahtua mitä vaan, kunhan vain saisi rauhan elämään. Mietin taas vakavasti, että pitäisikö pitää harrastuksessa pidempi tauko, kun tuntuu että olen aina sieltä tullessani surullinen. Siitäkin ajatuksesta aiheutui uusi itkukohtaus. Tänään kuitenkin aion sinne mennä.
Yritä vielä olla vahvana. Jos mies on välinpitämätön, niin tekstari saattaisi vaan ärsyttää häntä. Jos mun tän viikon vihailun aikana mies olisi lähettänyt mulle viestin niin varmaan olisin haistattanut pitkät. Sun miehellä on varmaan myös surutyö kesken. Sen takia hän ei ehkä ole valmis juttelemaan kanssasi. Ja ehkä hänellä on vielä "pehmeitä" tunteita sua kohtaan, mutta ei halua niitä kohdata. Eikö tekstarilla ja puhelimella ikävistä asioista ilmoittamiset tarkoita sitä, että pelkää itse olevansa heikko ja muuttavansa mielensa kun näkee toisen reaktion. Niin ainakin tulkitsin mun miehen tekstarin, en usko että sen tarkoitus oli loukata, vaikka itseasiassa se varmaan kaikkein pahiten juuri loukkasi. Jos ymmärsin oikein ton kirjan eli toipumisvaiheen jälkeen pitäisi olla valmis uuteen rakkauteen, mun mielestä se voi tarkoittaa myös uudelleen aloittamista vanhan kanssa.
Kyllä tuo kirja tosiaan nostaa tunteet pintaan. Mutta se on osa tätä prosessia. Vaikka tuntuu varmasti tosi vaikealta mennä sinne harrastukseen, niin älä luovu siitä.Käy ainakin vielä tänään ja mieti sitten...Minä en ole suostunut luopumaan asioista eron takia, mutta tietenkin joidenkin yhteisten kavereiden näkeminen satuttaa...
Minä olin eilen kuntoilemassa ja jollain tavalla se kyllä auttaa. Olen ollut todella väsynyt ja äreäkin. Tänään tuli sitten todella kärsimätön olo ja melkein viestitin. Sitten mietin,että minkä takia...Ei hän vastaa.Pilaisin vain yritykseni olla pois mielestä.Ja olet oikeassa hän ärsyyntyisi vain viestistä.Onneksi olit kertomassa sen tosiasian :). Nyt pitää hillitä "tuska" ja suunnata se muualle.Minä en vaan malttaisi odottaa, josko hän koskaan on valmis juttelemaan. En halua kuulla tosiasioita joskus keväämmällä. Inhottavia ajatuksia pyörii...Olen vielä niin ikävissäni.....Sitten vielä ärsyynnyin eilen (pitäisi olla otettu :)), kun yksi tyyppi jonka olen tavannut vähän aikaan sitten soitti minua treffeille. Olin kyllä aika tyly, mutta sanoin, että kiirettä....Ymmärsi kyllä?Tuntuu, että vedän puoleeni tällä hetkellä aivan vääriä miekkosia. Onneksi itse tajuan, että en ole valmis, mutta en kai voi loppuelämääni näinkään viettää.Kyllähän se kirja jättää mahdollisuuden vanhaan palaamiseen, mutta olen malttamaton....Luonteenpiirre, jolle en voi mitään. Kaikki tänne heti tai ei mitään tyylisesti. Pitää kasvattaa itseään. Kun kerran välitän, niin onhan tässä aikaa...Mutta mistäs sitä tietää muuttaako toinen enää mieltänsä?
Asutko sinä kohtalotoveri pääkaupunkiseudulla?Kysyin jo varmaan aikaisemmin, mutta tuli vaan mieleen?
Täytyy vaan uskoa, että nää keskustelut ja kirjan lukeminen ensin nostaa taas kaikki tunteet pintaan ja sitten ne siitä tasaantuvatja lakkaavat sattumasta. Kuitenkin erosta on nyt kulunut jo neljä kuukautta, niin jotenkin masentavaa kun taas itkettää näin. Sen takia mietinkin sitä harrastusasiaa, että revinkö joka kerta haavat auki kun sinne menen. Vaikka siellä muuten on kivaa. Ja sitten sitä yrittää epätoivoisen tulkita jonkin miehen sanomisen tai hymyn positiiviseksi merkiksi, vaikka voi olla että se on miehen puolelta vain ystävällisyyttä.
Samaa mieltä, tuska on suunnattava muualle ja hillittävä kärsimättömyys. Ja sitten on päätettävä, että haluaako elää epävarmuudessa. Itse olen jo taipumassa siihen suuntaan, että yritän päästää toivosta irti. Jos edes se helpottaisi tätä tuskailua. Päättää että toivoa ei ole ja pitää taukoa miehen näkemiseen, siis useamman kuukauden tauko sieltä harrastuksesta. Jos mies haluaisi keskustella jostain kanssani, niin hän kyllä tietää missä asun ja puhelinnumeron.
Vaikkakin ärsyttävää että houkuttelee noita miekkosia, niin eikö se tavallan ole lohduttavaa että on tässä suruvaiheessakin on niin kiinnostava, että kysyntää löytyy. Mulla on ollut aika hiljaista... Joo, ja asun pääkaupunkiseudulla.
Niin, mutta tiedätkös neljä kuukautta on todella lyhyt aika loppujen lopuksi ihmisen elämässä. Jos hoputtaa toipumista, niin siitä ei hyvää seuraa. Itse lasken tämän eroni alkaneen vasta tammikuusta, mutta kieltämättä alkaa jo ketuttamaan, että melkein vuosi elämästäni on ollut yhtä .....
Ok. Toinen vaihtoehto. Pidä oikeasti taukoa siitä harrastuksesta, koska ei ole tietenkään hyvä, jos sattuu. Keksi jokin muu harrastus tilalle ja pidä yhteyttä niihin ihmisiin, jookos?Tiedän tuon merkkeihin ripustautumisen...Ehkä hän haluaa olla ystävä, en tiedä. Etkös voisi hänen kanssa tänään keskustella?En halua yllyttää tekemään tyhmyyksiä, mutta....En tiedä...kai siitä toivosta pitää päästää irti, kun sillä ei pitkälle pötki. Eteenpäin on päästävä kylläkin.Muista, että vaikka hän tietää sinun numerosi ja osoitteesi, niin kynnys on korkea.
Totta kai pitäisi olla otettu treffitarjouksesta...Mutta kun sydän huutaa, että miksi se ei ole exä, vaan joku toinen joka puhuu kauniita asioita ja pyytää ulos. Ja tämän tyypin tapasin vielä silloin, kun luulin, että palaamme yhteen exän kanssa,joten olin varmaan "vastaanottavaisempi", rennompi ja iloisempi.Oli niin sanotusti portti vielä auki. Tällä hetkellä minuun on ´vaikea tutustua, kun olen sydän kylmänä ja todella surullinen. Siitähän se on kiinni mitä ympärilleen viestittää :(. Ehkä vielä jonain päivänä?Lapsuudenystäväni lähetti minulle tänä aamuna lohdutusviestin, että asioilla on tapana järjestyä. Siihen uskoen....
Olinkin ymmärtänyt, että sinä kohtalotoveri asustelet pääkaupunkiseudulla.Mietin vaan tänään junassa, että mahdatko olla joku niistä ihmisistä :).On niin jännää, kun ei tiedä toisesta mitään, mutta näin suuri elämänmuutos yhdistää.
Totta puhut, neljä kuukautta on lyhyt aika se aika jossa tuntui että toinen vetäytyy. Järki tässä mua hoputtaa, mutta sydän jarruttaa. Tuota taukoa aion kyllä miettiä, mutta en jotenkin jaksa tehdä lopullista päätöstä. Kesällä harrastuksessakin hiljenee, jolloin silloin sieltä olis melko hyvä ajankohta olla pois. Katsotaan jaksanko siihen asti. Voi olla että mies haluaisi olla ystävä, tuskin silläkään niitä on liikaa. Itsestä vaan tuntuu, että en pysty sellaiseen, silloin jää jotenkin koukkuun. Kaverit varoittelivatkin, että ystävyys voisi tässä vaiheessa olla huono juttu. Ehkä sitten myöhemmin, kun on päässyt irti. Ei tunnu siltä että pystyn palamaan takaisin siihen aikaan kun olimme vain ystäviä. Mun mielestä liika ystävällisyys, halaukset ym. miehen puolelta on suorastaan julmaa. Hän ei varmastikaan tajua, miten pahan olon ne mulle saavat aikaan. En taida olla valmis keskustelemaan miehen kanssa vakavasti. Olen kai sitten liian ylpeä, mutta en halua alkaa anelemaan ja saada aikaan jotain tosi noloa tilannetta.
Eikö olekin ihanaa kun voi ajatuksia purkaa tällä tavalla. Vähän sama kuin päiväkirjaa kirjoittaisi, mutta onneksi toisessa päässä on kaverit jotka vastaavat mun mietteisiin. Säästyvät vähän läheisten ja kavereiden korvat. Ja toisaalta näin "kasvottomana" on helpompi puhua vaikeista asioistakin eikä tarvitse stressata siitä että jostain muustakin täytyy puhua kuin tästä tapauksesta kuten niiden muiden kavereiden kanssa.
hoputtaa asioita, mutta sydän vaatii enemmän aikaa. Mutta ei ole hyvä "pitkittää" paranemista ja pahentaa kärsimystään, koska silloin ei pääse ikinä eteenpäin. Se on oma mielipiteeni. En halua olla näin onneton loppuelämääni.Mutta olen jotenkin pettynyt itseeni, että minä toivon ja toivon. Mutta kohtalotoveri, eikös elämässä tapahdu ihmeellisiä asioita?Ehkä miestemme oikeat tunteet saattavat nousta pintaan ja ikävä, kun me ei olla heidän elämässä?Pakko heilläkin on olla samanlaista vuoristorataa?Mutta apua,kohtalo voi tuoda mukaan soppaan uusia ihmisiä. Mistä sen tietää mitä maailmassa tapahtuu?Mutta juu, kyllä masentaa taas...ei ole hyvä merkki, että tunteet on loppu.Kyllä olen idiootti kun yritän niitä jättää huomioimatta.
Mitäs, jos tänään vain moikkaisit miestä?Et mitään enempää tai vähempää. Olen samaa mieltä siitä, että en halua olla ystävä, sillä haluaisin enemmän. Kyllä minulla ystäviä on, mutta miehen haluaisin takaisin.Siis, koskaanhan ei ystäviä ole liikaa, mutta jos rakastan liikaa, niin satutan itseäni, jos hän on elämässäni ystävänä ja se ei riitä minulle!Moikkaa niinkuin hän olisi vain yksi joukosta. Ehkä silloin miettii asioita?Saattaisi jopa soittaa :)?
On kiva, että täällä ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa siitä, että asia pyörii päällimmäisenä mielessä.Ettekä te huolestu!Tämä on tätä elämää tällä hetkellä.Ja toivon, että vaikka kaikki tulemme pääsemään aivan varmasti tästä yli, niin jatkaisimme kuulostelua.
Mä pelkään että nimenomaa pitkitän tätä tuskaa elätämällä toivoa. Vaikka haluaisin tilaisuuden yrittää uudelleen, niin en jaksa olla kuukausikaupalla epätietoisuudessa odottelemassa josko se mies nyt muuttaisi mielensä. Hänhän teki kantansa silloin selväksi eli haluaa erota, eikä ole kantaansa muuttanut. Pelkään että väsyn liikaa ja sairastun. Mulla on tapana reagoida ikäviin asioihin vatsalla ja selkäongelmilla. Mun vatsakin oli jo ehtinyt rauhoittua, mutta nyt se taas on alkanut myllertään.
Siihen vielä haluan uskoa, että aika saattaa muuttaa miesten tunteet tai oikeastaan palauttaa. Tai sitten ei. Siinä mielessä pitäisi vaan jaksaa edetä eteenpäin omassa elämässä. Tällä tarkoitan sitä,että saa elämäänsä mukavia asioita, ystäviä, harrastuksia, onnellisia hetkiä. Ei siis välttämättä ketään uutta miestä. Sellaista vaan että olo tuntuu mukavalta. Ehkä silloin on vasta valmis palamaan "vanhaan" tai sitten löytää jonkun uuden. Itse kyllä pelkään kanssa että mukaan tulee uusia ihmisiä, miehet kun helposti ratkaisevat asiat, yksinäisyyteen auttaa uusi.
En ole juurikaan hakeutunut miehen seuraan harrastuksessa. Olen toki aina moikannut. Yleensä hän on se joka tulee mun luokse juttelemaan. Ystävyysasiasta olen samaa mieltä kun sinä, se ei taida onnistua itse haluaa enemmän.
pitää huolta!Kuntoilla, nukkua, syödä hyvin, hemmotella itseään.Siksi meidän piti miehen kanssa viheltää peli poikki, kun molemmat oli ihan loppu. Minusta tuntuu, että se oli kuitenkin hyvä juttu, koska nyt on vain pakko jatkaa matkaa. Katsoa kohtaavatko tiet uudelleen.
Niin, mutta auttaisiko sinun tilannetta, että tänään harkkojen jälkeen sanoisit, että mennään kahville. Et anelisi, vaan tunnustelisit, että onko hän tyytyväinen uuteen elämään. Et häviä siinä mitään, ei se ole alentamista. Mutta et voi jatkaa noinkaan, jos kuitenkin toivot. Tai sitten et muuta kuin moikkaat, kun tulee puhumaan, niin et puhu!!Mutta itse mietin,kuinka kauan toiselle pitää antaa aikaa?Merkit on niin selvät, että on hulluutta odottaa jotain maailman ihmettä.
Mukavia hetkiä löytyy, jos vaan antaa mahdollisuuden niille. Siitä tässä elämässä on kyse. Minulle on sanottu, että jos löytäisin uuden miehen, niin mies olisi varmasti ottamassa yhteyttä. Mutta kun ei tee mieli säheltää mitään, ei ole energiaa. Olen myös lähdössä viikonloppuna ulos, kun ei kotona olemisestaakaan tule mitään...Ja kavereiden kanssa on mukavaa.Olen jo oppinut nauttimaan elämästä, siitä olen todella iloinen.Yksi ihminen on pois ja tulevaisuuden suunnitelmat, mutta ei se saa tarkoittaa, että uusia asioita ei voisi tulla.En ole ennenkään antanut periksi!Kun vaan ei törmäisi mihinkään "hulluihin".
Joo, olen sen tässä tajunnut, että ensin on itsestä pidettävä huolta, sitten muista. Olen tehnyt kaikkea mainitsemaakin ja ihan hyvillä mielin. Ja kaverit on niin ihania, kyllä tälläisessa tilanteessa tajuaa taas kerran kavereiden arvon.
Niin samaa mietin, että kauanko pitää antaa toiselle aikaa muuttuaa mielensä. Voihan olla että vain minä mietin että hän muuttaa mielensä, mutta hän itse ei. Turhauttavaa! Jotenkin en vaan ole valmis mihinkään kahvitteluun, varsinkaan vakavampaan keskusteluun. Tunteet on vielä niin pinnassa, että pelkään räjähtäväni tai pillahtavani itkuun. Kummastakaan ei varmasti mitään hyvää seuraa. En jaksaisi tunnustellakaan enkä halua että muodostuu "peli". Jos nyt päätän siellä harrastuksessa käydä, niin en haluaisi sekin menisi ihan solmuun, niin etten pysty menemään sinne vaikka haluaisinkin. Harrastuksen kannalta on parempi että olemme edes asiallisissa väleissä. Sekin että kuulen mitä miehen elämässä tapahtuu, niin sekin lisää tuskaa. En oikeastaan haluaisi kuulla mitä kivaa hänellä on ilman mua.
Ei luovuteta meidän elämän suhteen. Sitä elämää on vaan elettävä, oma valinta on se hyvin vai huonosti. Enkä jaksa uskoa, että mies suruilisi ja olisi yhtä ahdistunut kuin minä. Hänhän sai sen minkä halusi, minä menetin sen minkä halusin. Uskon, että miesten tunne-elämä vain on niin erilainen, eivätkä he koe asioita kuten me.
pahaan kohtaan.Niin...Luultavasti minäkin vain turhaan toivon, että hän muuttaa mielensä, mutta hän itse ei.Itseasiassa olen saanut häneltä tekstiviestin, että päätös ei muutu.Siitä on kylläkin aikaa....ja lupasi ilmoittaa, jos jostain syystä muuttuu...En halua ajatella enää asiaa....
Miten tässä nyt sitten jatkaa eteenpäin?Minä rakastan ja en voi tehdä mitään.Great!
tietäisi vastauksen, että miten tästä eteenpäin. Tuntuu jotenkin niin masentavalta luopua, mutta toisaalta jonkun rauhan haluaisi elämään, kun kaikki voimat menee tähän. Samassa tilanteessa ollaan, mutta en osaa sanoa mitään viisasta tähän tilanteeseen. Varmaan tässä vaiheessa kun sun miehellä on toi vaihe päällä, niin ehkä hänen mielestään sun yhteydenotot voi tuntua "roikkumiselta". Itse kun sitä varmaan hyppisi kattoon jos toinen haluaisi jutella uudesta mahdollisuudesta. Samaan aikaan tuntuu, että siihenkään ei olisi valmis. Ihan sekavaa!
Nyt mokasin.....
Miten niin mokasit? Tarkoitatko roikkumista? Siinäkin on kaksi puolta, tietyssä tilanteessa se on roikkumista ja toisessa mielentilassa se voi olla ihanaa kun ei luovuta. Kun vaan tietäis että mikä se toisen mielentila on?
täälä minä lurkin teidän kirjoituksia, kun ei itsellä meinaa aikaa riittää kirjoittaa :) luen samalla kun puhun puhelimessa :) kirjoitan kun kerkeän niin paremmin...
sitten viestin, kun täällä on ollut niin paha keli. Halusin tietää onko kunnossa. Ei tule vastausta....Siihen loppui se tarkoitus pitää taukoa. Nyt sitten mokasin lopullisesti.
Nyt on aika jatkaa elämää. Toisaalta paremmalta tuntuukin, kun antaa muillekin mahdollisuuden. Rakastuminen on yksi maailman ihanimpia asioita, nythän meillä on tytöt siihen kaikki mahdollisuudet, kun sopiva ehdokas vain tulisi.
onko siitä kauan kun laitoit viestin? äläpä nyt vielä maalaa pirua seinälle...:)
Tuohan oli vain mukava, ystäövällinen viesti, varmasti kiva miehellä saada se.
Kaikesta muusta olen samaa mieltä, paitsi etten todellakaan vielä pysty edes ajatteleen et haluaisin katsella muita miehiä...
Lisäyksenä Susannen viestiin, niin miehet eivät kyllä taida ajatella ihan samalla tavalla viesteihin vastaamisesta. Itse yrittää vastata nopeasti, mutta mies voi ajatella, että jospa sitten vaikka huomenissa vastaan kunhan tässä kerkiän tai olipa kiva että huolehtii ja unohtaa sitten asian.
kakskyt minsaa. Olen aina tällainen ylihuolehtivainen kanaemo....mutta kun välittää niin paljon.Kai se saa separit, kun taas pommitan.
Katsella voi, mutta ei tarvitse mitään muuta. Kyllä se piristää, jos näkee edes jotain mielenkiintoista.(Tarjontaa tarkkailla :)) En minäkään mitään muuta voi ajatella, mutta sosiaalista elämää pitää olla.
niitä muita miehiä edes katselemaan. Ei ole muiden miesten katselu paljoakaan kiinnostanut kahdeksan vuoden aikana. Korkeintaan olen todennut että onpa upea mies, mutta omani oli aina kuitenkin paljon kiinnostavampi ja rakkaampi. Eikä muuten oikein kiinnosta nytkään vaikka katselua voisi vapaasti harrastaa. Ehkä sitä voisi aloittaa kaveruudesta jonkun vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, mutta siinä kyllä sitten syntyy helposti väärinkäsityksiä jos ei tarkkaan sovita että kyse on ystävyydestä.
meidän tilanteessa kysymyksessä on se, että hän ei vastaa, koska ei halua antaa toivoa. Eikä olla yhteydessä :(.
En ole näiden vuosien aikana muita katsellut, mutta pakko kai se on yrittää edes vähän katsoa löytyiskö mitään. En ole ajatellut loppuelämääni yksin olla, mutta ketä tahansa en myöskään huoli. Vaikka sydän on vielä varattu, niin ei kannata elämistä lopettaa.Voihan sitä vaan jutella ihmisten kanssa, ilman mitään muita intressejä.
Täälähän minä :)
No joo, ei sitten tullutkaan hakeen kamojaan eilen...
Siltä kun tuli silloin päiväl viesti että tulee, laitoin aika lyhyen ja ytimekkään viestin takasin että olen 7 asti koulussa ja kysyin että saikko eilen synttäri viestiä...sitten siltä tuli vastaus että ei ole saanut...ja et tulee 6 maissa...laitoin ehkä aavistuksen tylyn viestin takasin: että kaikki astiat pitäis olla puhtaana ja lakanat/pyyhkeet valmiiks pakattuna, että siitä vaan hakemaan...Ja laitoin sitten uusiksi sen synttäriviestin...No sitten ennenku lähin kouluun laitoin viestiä että odottaisi siihen asti kun tulen koulusta enneku lähtee...sit siltä tuli viesti takasin ettei pääsekään hakeen ku menee ylitöiksi, et menis sit niin myöhälle...ja laitto että oiken paljon kiitoksi kun muistit syntymäpäivän :)
Et semmosta...kaippa se sitten tänään hakee ne tai joskus...ihmetyttää tälläänen venyttäminen ja vanuttaminen...
Mut joo, nyt olen taas "taistelukunnossa" eilisen notkahduksen jälkeen :))
Olit eilen kovasti ajatuksissa ja toivoin että kaikki menisi hyvin. Oli todella hyvä, että et antanut hänen määrätä tavaroiden noutamisessa!Hän huomaa, että sinussa on "pontta". Joskus me naiset ollaan liian kilttejä, mutta miesten reaktio on silloin juuri se, mitä me pelätään. Eli hyvä!Peliä ei ole vielä menetetty, huomaatkos :)?
Ja kiitti vielä viestistäkin.Venyttäminen ja vanuttaminen on selvästi sitä, että ei halua päästää vielä lopullisesti irti.Muista keittää kahvit ja ostaa synttärileivokset, kun hän tulee. Että voitte jutella kun hakee ne tavarat.Tenttaaminen ja kysely ei vie pitkälle, tein itse sen virheen...Tosin silloin kun minun mieheni toi loput tavarat, niin kahvi ei kelvannut,oli vaan kiire.Joten älä pety, jos tapaaminen ei mene niin hyvin, pysy vaan kovana.
Luitko viestini jo?Meinasin jo erehtyä laittamaan viestin...:(
Kiva kuulla, että olet taas pystyssäpäin. Eikö helpota kun saa jostain asiasta otteen ja kontrollin. Mulla ainakin helpotti ja nosti itsetuntoa kun sai jämäkästi toimittua jossain asiassa. Jotain epävarmuutta sillä miehellä on kun asiaa pitää noin vitkuttaa. Ehkä se nyt vähän järkyttyi kun olit topakkana. Munkin mies ihan hätkähti kun kerroin että olin hankkinut uuden asunnon. Ja toisaalta, eikö ole helpotus että saat ne miehen kamat pois silmistä. Itse yritin kerätä tarkkaan pois näkyviltä kaikki miehen tavarat ja tietyt jutut johon liittyi muistoja, koska niiden näkeminen teki entistä surullisemmaksi.
Taas kun joutuu ootteleen sitä "viimeistä kertaa"...no ehkä eilen sain hysterian pois alta, niin en tipahda yhtä kolisten alas kun seuraavan kerrran tulee ilmoitus että tulee noutaan tavaroitansa...
Mutta kyllä taitaa peli olla menetetty :(
Mutta en meinaa tähän paikkaan luovuttaa, pakkohan todellisen rakkauden takia on vähän taistella, eikä luovuttaa näin vain!! :)
Kun tietäs miten taistella :)
Mun mielestä on kumma että esim. eilen ei sitten myöhemmin illalla niitä hakenut, siis itse jos ajattelee että haluais tavarat äkkiä pois, niin eipä paljoo haittaisi että paljonko kello on...
Juu, kahvit haluan keittää, ja jutella, mutta jutella silleen aidosti ja omana itsenä, en halua aiheuttaa paniikkia enkä painostaa..tiedän että silloin hänelle tulee kiire :)
Juu, luin viestisi...kyllä varmaan on oikein mielen taistelua että laittaako viestiä vai ei...
Minusta sun jossain vaiheessa kannattaisi laittaa viesti, ei ehkä vielä mutta myöhemmin...
Juu, tuo vitkuttaminen on jo kummaa..kun ajattelee että sillä on se kämppä ollut jo tän kun alusta..niin eipä ole pahemmin kiirusta pitänyt...
Voit toki olla oikeessa että pitemmän päälle se on helpotus ettei niitä tavaroita ole silmien alla, mutta toistaiseksi niistä tavallaan "pitää kiinni" kuin viimeisestä oljenkorresta :)
Mä en ehkä ole vielä niin valmis tähän eroon, että ajatellisin tarpeeksi itseäni, vaan enempi ajattelen vielä muodossa me...
Juu, kaikki mieheltä saamani lahjat ja yhteiskuvat ym. olen pakannut jo pois, niiden katsominen sattuu aivan liikaa..mutta sängyn vieres pidän kuvaa miehestä..tyhmää...mutta jotenkin se luo turvallisuutta...
Ja kaiken huippu!! En ole pystynyt laittamaan sormusta pois...en tokikaa pidä sitä oikeassa sormessa, mutta en vain ole pystynyt ottamaan kokonaan kädestä pois..ja lisäksi toinen puolikas siitä sydänkorusta on minun kaulassa, toinen miehellä, toki en tiedä onko se juuri se koru joka häenllä kaulassa...Tyhmää..juu-u...pitäis pystyä...
Mun hyvä ystävä kyllä sanoi että sormusta ei kannata ottaa kokonaan pois ennemmin kuin on täysin valmis siihen, että ei se ketään haittaa jos se kädessä on, kunhan sitten kun oikea aika on niin osaa luopua siitä...
Niinhän sitä yrittää toivoa, roikkua oljenkorsissa, ja nähdä merkkejä....Epätoivoa!Alkaa jo ketuttamaan.Mutta taistella täytyy, jos jotain haluaa. Tyhmää on rakastaa, jos vastarakkautta ei saa, mutta minkäs tälle mahtaa.Kai pitäisi vain luovuttaa ja todeta, että mitään ei enää ole. Miehelle se on ollut helppoa!
Juu. Älä vaan tenttaa, menee vaan lukkoon enemmän. Mutta yritä kysyä mitä kuuluu :)
Itse otin sormukset pois, koska ne merkitsivät minulle niin paljon. Kun näinkin ne niin itku tuli. Ne symbolisoivat niin paljon. Mutta olivat tavaraa vain...Mutta ajallaan...sitten kun olet valmis.
Ei luopumista varmasti voikaan tehdä hetkessä. Jos jotain yritetää viedä pois, niin sitä pitää vaan entistä kovemmin kiinni. Jonain päivänä varmaan pystyt siitä sormuksestakin luopumaan, ei sitäkään tarvitse tehdä heti. Samoin tuo kuvajuttu. Kyllähän silloinkin kun joku on kuollut, niin pidetään kuvaa esillä. Onhan se erokin suruprosessi, niin miksei. Jonain päivänä voit sen varmaan siirtää pois näkyviltä ja tunnet vain haikeutta. Suosittelen uudelleen Mars&Venus Uusi rakkaus kirjaa. Siinä puhutaan näistäkin asioista tosi kivasti ja lohduttavasti, eikä tunne itseaan mitenkään omituiseksi ja ymmärtää ett toiset ihmisetkin ovat tehneet samoja "hassuja" juttuja. Itsekin katselin heti silloin eron jälkeen miehen kuvaa ja toivotin hyvät yöt...
Tulipas nyt tuokin vanha "sananlasku" laitettua uusiin puihin :)
Olisi paljon helpompaa heittää pyyhe kehään ja jatkaa täysillä elämää yksin...mutta sitten miettii että entäs jos luovuttaakin liian helpolla..jos onkin tarkoitettu että tämä "testaa" rakkauttamme...en tiiä..
En usko että se on miehillekään helppoa, ne ei vain näytä sitä niin kuin me tyttöset :)
Miehille on helpompaa olla kylmä ja välinpitämätön kuin näyttää oikeita tunteita..Mulla on kotona tuosta aiheesta aivan valtavan hyvä runo :)
Niín olen ajatellut että otan pois sitten kun olen valmis, en halua pakottaa itseäni siihen...mulla vain just päinvastainen ajatus kun sormus merkkaa niin paljon niin en pysty sitä pois riisumaan...
Juu olen lukenut tosian jo puoleen väliin tuon Uusi rakkaus kirjan. Mielenkiintoinen ja paljon hyvää asiaa.
Tottakai tulee aika että pystyn siirtämään kuvan pois ja sormukset pois ottamaan, mutta en vielä ole tosiaan ollut ns.valmis...ja toisaalta en halua itseäni pakottaa..ja ehkä sekin vaikuttaa kun tää koko ero on ollut niin pitkäs liemes keitetty, muutto ym...että ei jotenki pysty mihinkää äkkinäisiin liikkeisiin, vaan tavallaan jatkaa itsekkin sitä pitää lientä mihin toinen jo lähtenyt...
Yksi mistä en varmaan voi todella pitkään aikaan luopumaan, on Tikru..sain mieheltä Tikru pehmolelun, jota olin pitkään halunnut (meillä sängyn päällinen oli täynnä pehmikisä :) ) lapsellista...no joo, mutta silloin kun ero tuli niin istuin lattialla itkemäs tikru sylis...nyt nukun sen kanssa....Kyllä ihmismieli osaa olla tyhmä :))
En tiä se jotenki tuo mulle turvallisuuden tunnetta, ja rakkautta...pöpiä??
on ajatuksena se, että pakko antaa mennä elämän eteenpäin, mutta en voi sille mitään, että toivon ihmettä. Ja kyllähän päivä kerrallaan meneenkin....Vain siten voi katsoa mitä mahdollisuuksia tämä tuo. Mutta kyllä sattuu!Pitää käydä asiat läpi. Käy ihmeessä hakemassa tuo kirja kirjastossa.
Minusta oli hirveän hyvin sanottu, kun eräs ihminen sanoi minulle, että nauti tästä ajasta, kun ei se loppuelämää jatku. Tilanne on nyt mikä on. Sitten pystyy jälkeenpäin miettimään, että tekipäs hyvää olla yksin ja on taas paljon parempi ihminen jatkamaan matkaa ja jakamaan asioita toisen kanssa. Tämä on yksi vaihe elämässä ja se oli tarpeen.Kaikella on tarkoituksensa, minä uskon, että minä tarvitsin tämän, jotta kasvoin ihmisenä ja olen valmis aivan erilaiseen rakkauteen.
Niin on tosiaan pakko mennä hiljalleen eteenpäin..Mutta minä en ainakaan luovu toivosta..pakkohan tässä on tosiaan alkaa elää, ei muuta voi...niin juuri, päivä kerrallaan..
Mulla on jopa viikonlopuksi sovittu yhden kaverin kanssa lauantaina baariin lähtö :)
J pääsiäisenä olisi tarkotus keksiä jotain piristävää :)
kai se on totta että aika näyttää...kumpa aika vain kuluis nopeemmin :)
että sait kirjan käsiisi.Se tuo tunteet pintaan!
Kaikki aikanaan, minunkin olisi ehkä kannattanut pitää sormuksia pidempään, kun luulen, että mies loukkaantui kun otin ne pois. Tosin hänkin otti sormuksen liukkaasti pois, kun muutin :(.
Meillä jokaisella on omat "tyhmät" jutut. Minulla on myös....Kai se on sitä, että haluaa pitää entiset hyvät muistot vielä lähellä.Mutta kyllä tää elämä on.....Yritän pysyä tiukkana, että aika parantaisi ja kevät versoisi uudestaan...
Tänään on tosi vahva olo mulla. Yritin eilen soittaa tälle miehelle kaksi kertaa ja ei vastannu puhelimeen, niin ku arvelinkin. Tämä on hyvin tyypillistä käytöstä siltä, kun on riidelty tai joskus ei ole edes tapahtunut mitään. Ei se kyl koskaan takasinkaan soita, jos ois ollu pahas paikas.
Sit mulle tuli tunne, että laitan sille viestin.Viestissä kerroin, että ehkä meidän kannatas ottaa nyt pieni aikalisä tässä meidän jutussa ja selvittää tunteemme ja rakkauden määrä meidän jutussa. En tiedä mitä ajattelee, ehkä miettii jospa olen löytänyt jonkun toisen tai sit ei. Saas nähdä ottaako taas vkonloppuna yhteyttä....
palvelus ja jatka matkaa. Mies ei ole sinun arvoisesi!Kun olen itse kokenut niin ihanan rakkauden, niin soisin sen muillekin. Älä kärsitytä itseäsi, sillä ihmistä ei voi muuttaa. Saatko todella sellaista rakkautta tuolta ihmiseltä, kuin haluat?Päätös on Sinun, mutta kannattaisi tavata muitakin ihmisiä....Hän satuttaa Sinua liikaa.Anteeksi, mutta en kestä enää "nähdä" kun sinua kohdellaan alaarvoisesti.
kun on jotain kivaa odotettavaa...
Eikö mies todella suostu kertomaan, mitä meinaa...Oletko jo antanut kirjeen?
Voipi olla että löydämme uudet rakkaat ennenkuin saamme selvää existämme. Minulla on nyt melko varma olo siitä, että uusi kulta sillä minun miehellä aiheutti tämän lopun.
Hyvä juttu että olet päässyt "teorioihin" kiinni. Musta oli helpottavaa kun tekstistä oivalsi monia asioita itsestään ja ymmärsi ettei ole tulossa hulluksi, vaan koki vaan normaaleja tunteita. Etkä ole missään tapauksessa tyhmä, jos haluat pitää Tikrun lohtuna. Kyllä minullakin oli ja on ikävä läheisyyttä, haleja jne. Hierojalla käyminen auttoi vähän, kun kipukohtia hoidettiin. Kipuilin nimittäin hartioillakin tuota eroa. Vähän mua itkettikin siellä hierojalla, siis kyyneleet tuli silmiin, ei kuitenkaa mitään parkumista. Onneksi siellä maataan naama alaspäin... Mutta jotenkin olo helpottui kun kipeät kohdat pehmeni ja joku piti huolta.
kun sanot asiat rehellisesti ja yrität avata mun sokeutuneita silmiä. Mun kaverit on myös ihmetelleet miten olen jaksanut tälläistä juttua näin monet vuodet. Tyhmähän mä olen ollut, kun olen jäänyt roikkumaan tälläiseen...
antanut kirjettä..odottaa kotona et tulis hakeen niitä kamoja, annan samalla...
Siis kyllähän hän on sanonut että muuttaa pois..eikö se ole tarpeeksi selvästi sanottu:)
välillä sanoi että haluaa asua hetken aikaa yksin, ja ei tiedä vielä että tuleeko vielä kotia...Mutta noista ajatuksista on varmaan jo päästänyt irti...
Älä usko siihen "uuteen kultaan" ennekuin varmasti sen tiedät :)
joko matkaa eteenpäin, tai sitten nyt teet viimeisen kerran miehelle selväksi että hänen täytyy mennä jutteleen ammattilaiselle masennuksestansa. Jollei suostu menemään, sinä et oikeestaan voi sitten enää asioille mitään.
Silloin on parempi että jatkat matkaa, sairasta on raskas rakastaa, mutta ei mahdotonta, mutta epäilen että sellaisin joka ei suostu paranemaan tai tekemään asoiden eteen mitään, niin semmosen kanssa on liian raskasta elää...
Sinulta jää siinä sivussa oma elämä elämättä!
Olen itse miettinyt eilen illan niin syntiä syviä, että huh huh...
Mietin kun silloin kun mieheni lähti, hän oli masentunut, todella maassa ja itsesyytöksissä, epäilen että hän lähti pois etten minulla olisi paha olla hänen vierellään, ja sitten hän tajusi ettei hänen olonsa yhtäkkiä paranekaan kun se lapsi on ja tulee aina olemaan, niin ehkä hän todellakin päätti ettei palaa kotiin koska ei voi antaa itsestään enää samaa kuin ennen minulle, siis päästi mut jatkamaan elämää...
Mutta vähän alkaa kuulostaa tuo teidän juttu, että mies käyttää hyväksi sitä hänen masennusta ja "katoamis" temppuja..eli saa käyttäytyä kuinka vaan ja luottaa että sinä pysyt siinä lähellä kuitenkin...
Tsemppiä ja voimia, mitä päätätkään!
tuskin vastaan, eli peli menetetty!
Jospa se miesten logiikalla ajattelee, että kiva joo että toinen huolehtii, mutta ei älyä vastata.
olen ainakin joutunut huomaamaan että kaikki eivät "asu" puhelimensa kanssa kuten esim. minä..aina kärppänä vastaamas kaikkeen..mutta niinku kohtalotoveri laittoi miehet ajattelevat erillalailla :)
Joten äläpäs hätäile :)
....Hän ei ikinä suhteemme aikana jättänyt vastaamatta!Tämä merkitsee, että hän ei välitä ja suhde on loppu.Voi v......
nyt istut rauhassa ja hengitä syvään...
et voi olla varma onko hän vielä edes lukenut viestiäsi...ja jos hän on "pahassa paikassa" saattaa aatella et vastaanpa myöhemmin...
nou hätä vielä!!
Mähän itse olin aivan hermona kun mies ei vastannut siihen synttäri viestiin, ja eilen selvisi ettei ollut sitä edes silloin saanut...:)
Kiitos kannustamisesta, mutta kyllä se tytöt niin on, että ei hän halua kuulla minusta mitään eikä sen takia vastaa.Tiesin sen, mutta huolehtiva kanaemo olen viimeiseen asti.Oli todella virhe laittaa mitään, parempi olisi ollut jatkaa omalta osalta yhtä välinpitämätöntä linjaa....Inhoan itseäni!Pitää vaan tajuta,että ohi mikä ohi. Ei toisen tunteita voi pakottaa, kun niitä ei yksinkertaisesti enää ole?No, minä menen hierontaan ja illalla luen peiton alla kirjaa.
Voi ei, koeta jaksaa. Hieronta ainakin tekee hyvää. Saattaa olla itselläkin mollivoittoiset fiilikset illalla, taidan päätyä myös kirjan seuraan.
Katsotaan miltä maailma näyttää huomenna.Kyllähän minä tiesin, että ei hän vastaa, mutta kyllä tuo on selvä merkki, että anna minun olla rauhassa ja jatka matkaa. Vastaamattomuus ei nimittäin ole muutoin hänen tapaistaan.Miksi olen niin heikko, että laitoin viestin?
Nautitaan niistä iloista mitä nyt on!Talvinen ilta telkkarin, teen ja kirjan merkeissä.Tänään tulee sentään ihan hyviä ohjelmia telkkarista. Tsemppiä harkkoihin kohtalotoveri ja Susanne ole tiukkana, jos tavaroiden noutaja saapuu!Yhdessä eteenpäin...
Tuli mieleen asiaa jättämisestä kuin luin tuota yhtä toista palstaa. Fisherin kirjassa puhutaan myös hyvistä ja huonoista jättäjistä. Hyvä jättäjä jättää päättäväisesti, huono jättäjä ei, vaan antaa aina pientä toivoa sen verran että toinen ei pysty rakentamaan uutta elämää, lähinnä kai parantelee omaa huonoa omaantuntoaan ja on kiltti itselleen. Pitäisi sitten kai olla kiitollinen että mut on päättäväisesti jätetty, ehkä osaan arvostaa sitten muutaman vuoden päästä kun on se uusi elämä. Nyt vaan tuntuu pahalta...
Niin kai se on. Ohi mikä ohi.
Heh, oisko kohtalolla jotain osaa...
Mun puhliittymä suljetiin tänää, vaikka maksanut laskun, mutta myöhässä ja ne olikin päättänyt eräännyttää kaikki laskut ja kaikki pitää maksaa ennenku liittymä avataan...noh...tuli sit mieleen ei voi paska jos mies yrittää laittaa viestiä että hakee tänään kamat...otin härkää sarvista ja soitin työpuhelimesta sille ja kerroin et näin käynyt et jos oot laittanut viestiä, se olin aivan kamalan pahoillaan, ja kyseli et onko mulla rahaa maksaa et kun hänelle tulee tili niin vois antaa mulle rahaa...heh...juteltiin niitä näitä ainakin vartti...oli meinannut tänään tulla mutta ei kerkee taskaan ku myöhään töissä...sanoin et haen varuuksi sen preapait liittymän pyysi laittamaan numeron sit hänelle...Naureskeltiin ja juteltiin niinku ennen vanhaan :))
Jäi tosi hyvä mieli puhelusta..:)
Mikähän tässäkin nyt taas oli...meinasin eka laittaa viestin työkaverin puhelimesta, mutta päätin ykskaks et soitanki sille...
Hyvä kun teillä vielä on puheyhteys, eikä mitään ilkeilyä. Mäkin lähden tästä puhumaan niitä näitä exän kanssa, siis jos se siellä harrastuksessa tänään on.
aivan äärettömän hyvä mieli, lämmin olo...mutta sitten taas toisaalta nousi taas mieleen tämä koko eron vääryys...meillä menee vieläkin "niin hyvin"...