rokkari

Olen itse yrittänyt etsiä hyviä klassisia säveltäjiä, mutta ne kaikki taitavat olla sellaisia hovimuusikoita. En tiedä paljoakaan klassisesta, joten teitä, tämän lajin suurkuluttajia viestini ehkä ärsyttää.

Onko olemassa sellaisia ihan hulluja säveltäjiä, joita kuunnellessa voi siirtyä toiseen ulottuvuuteenn? Musiikin outous olisi plussaa.
141150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

On ihmisiä, jotka pääsevät toisiin sfääreihin kuunnellessaan perinteiseen duuri-molli tonaliikkaan ja kenraalibassoharmonioihin perustuvaa musiikkia, tarkoitan siis perinteisiä barkokki, wieniläisklassismi, varhaisromantiikka-ajan säveltäjiä: Bach, Mozart, Beethoven jne.

Sanoisin, että jos haluat löytää toisia sfäärejä sointimaailmojen kautta, niin kannattaa alkaa kuuntelemaan uudempaa musiikkia. Ne kuulostavat kyllä "hullulta" vähemmän klassista kuunnelleista ja vähän enemmäkin kuunnelleista...

Kokeile Arvo Pärtin musiikkia, se johdattaa ajatukset kokonaan toiseen ulottuvuuteen, tai E-J Rautavaaran. Ainakin heidän musiikistaan löytyy meditatiivista sointimaailmaa ja mystistä luonnonulottuvuutta kuitenkaan olematta liian luokseenpääsemätöntä ensialkuun.

Äänestä

Stravinskin Kevätuhri! Ei ole "perinteistä klassista" ainakaan..

Äänestä

>Onko olemassa sellaisia ihan hulluja säveltäjiä...

On. Itse asiassa hyvinkin moni tunnettu säveltäjä on ollut tunnettu myös erikoisesta luonteenlaadustaan. Monikin on joutunut elämänsä aikana käyttämään hyväkseen mielenterveyspalveluja ja -hoitolaitoksia.

Joillakin on ollut ongelmana yletön alkoholin (tai muiden "rohtojen") käyttö. Hyvinkin monen säveltäjän mainitaan kärsineen heikosta fyysisestä terveydestä.

Seuraava "hullujen säveltäjien lista" on enemmän tai vähemmän sattumanvarainen. Joitakin nimiä siitä voisi kenties poistaa (mielenterveydeltään "lähes" normaalitapauksina), mutta yhtä hyvällä syyllä listaan voisi lisätä vaikka kuinka monta nimeä aina Sibeliusta myöten.

Balakirev
Beethoven
Berg
Berlioz
Bizet
Chopin
Delius
Musorgski
Rahmaninov
Satie
Schumann
Skrjabin
Smetana
Tshaikovski
Wolf

Äänestä

et varmaan pety? Parempaa "rokkia" ei oo koskaan tehty! (mun mielipiteeni)

Richard Strauss: "Zarahustra"

Äänestä
  • "Also sprach Zarathustra" (sinfoninen runo, opus 30).

    (Google löytää paremmin, kun hakusanan/hakusanat kirjoittaa oikein eikä "sinne päin").

    Äänestä

  • Tarkentaja kirjoitti:

    "Also sprach Zarathustra" (sinfoninen runo, opus 30).

    (Google löytää paremmin, kun hakusanan/hakusanat kirjoittaa oikein eikä "sinne päin").

    ..vastasin vain ihan omasta kokemuksestani, kyllä "Zarahustran" löytää ilman että on Google tietäväinen. En tiedä hakusanoja, eikä ole mulle tärkeetäkään, halusin vain ehdottaa kipaletta.
    Sorry tyhmyyttäni, olet varmasti oikeassa opuksesta jne.

    Äänestä

  • sä oot tarkka kirjoitti:

    ...kajoa "Zarahustraan"! "Tarkentaja" tietää varmaan parempaa klassista musaa, opuksien y.m numerot jne. Luota ehdottomasti häneen, äläkä välitä tällaisesta "tollon" ehdottamasta "roskasta"! (Joka aikoinaan "avasi minun tieni klassiseen musaan.

    Äänestä

  • sä oot tarkka kirjoitti:

    ..vastasin vain ihan omasta kokemuksestani, kyllä "Zarahustran" löytää ilman että on Google tietäväinen. En tiedä hakusanoja, eikä ole mulle tärkeetäkään, halusin vain ehdottaa kipaletta.
    Sorry tyhmyyttäni, olet varmasti oikeassa opuksesta jne.

    Nimi on Zarathustra, ei "Zarahustra". Väliin t-kirjain, please!

    Äänestä

  • Tarkentaja kirjoitti:

    Nimi on Zarathustra, ei "Zarahustra". Väliin t-kirjain, please!

    >>...kajoa "Zarahustraan" (=zarathustraan)

    >>"Tarkentaja" tietää (=tuntee) varmaan parempaa klassista musaa (=musiikkia), opuksien y.m numerot (=numeroita) jne.

    >>Luota ehdottomasti häneen, äläkä välitä tällaisesta "tollon" (=yksinkertaisen tietämättömän) ehdottamasta "roskasta"!

    >>(Joka aikoinaan "avasi (lainausmerkki puuttuu, siis "avasi") minun (=tietämättömän) tieni klassiseen (=klassisen) musaan (=musiikin) (piiriin). (sulkumerkki puutuu)

    Ehkä "rokkari" (lainausmerkit minun) nyt ymmärtää "tarkentajan" avustuksella vaatimattoman ehdotukseni?

    Äänestä

  • tarkennus kirjoitti:

    kyllähän minä jo tuon zarathustran kuuntelin ja olihan tuo vähän tv:stä tuttu niin kuin muutkin suosittelemanne, mitä hain. Niitä on kuitenkin koko iän kuullut mainoksista ja elokuvista. Tuli vain kliseinen olo. kuuntelin noita aamuyöllä. ihan kivaa.

    Äänestä

  • rokkari- kirjoitti:

    No ainakin jos kasarihevi on rokkarin mieleen, niinkuin ittelleni aikoinaan, niin suosittelen myöhäisromantisiin sinfonioihin kunnolla perehtymistä ennenkuin lähdet "outoa" 1900-luvun musiikkia hakemaan. Erityisesti Sibelius, Nielsen, Dvorak, Tsaikovski, ja kenties Mahlerin myöhäisemmät (vaativat kärsivällisyyttä).

    Äänestä

Erik Satie ja John Cage.

Äänestä

Carl Philipp Emanuel Bach on saanut minut jo kahdesti kirjoittamaan tälle palstalle. Edellinen kerta oli kun kirjoitin cembalon hakkaavan pianon. Se johtui C.P.E. Bachin The Complete Keyboard Consertos -Volume 4 - levyn 3. raidasta. Olen antanut sille lisänimen 'Runttaaja'.Se ei ole pyhäkoulupoikien musiikkia. Löytyy vain BIS CD-768 levyltä. Nämä Miklos Spanyin levyt tulevat vielä rokottamaan tilini saldoa,on ne niin hyviä.

Äänestä
  • Alexander Skrjabin. Suunnitteli eräässä uransa vaiheessa säveltävänsä oopperan, jonka lopussa itse kuolisi. Oli kiinnostunut antroposofiasta, mielsi itsensä maailmankaikkeuden keskipisteeksi.
    Ennen kuolemaansa työskenteli " teoksen "
    ( Mysteeri ) parissa, jonka oli tarkoitus saattaa päätökseen tämän ihmisrodun kehitys , johon koko ihmiskunnan tuli osallistua lopulta tuhoutuen suurimmassa ekstaasissaan ja jonka vuoksi suunnitteli rakennuttavansa temppelin Himalajalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suositelkaa hullua musiikkia kirjoitti:

Olen itse yrittänyt etsiä hyviä klassisia säveltäjiä, mutta ne kaikki taitavat olla sellaisia hovimuusikoita. En tiedä paljoakaan klassisesta, joten teitä, tämän lajin suurkuluttajia viestini ehkä ärsyttää.

Onko olemassa sellaisia ihan hulluja säveltäjiä, joita kuunnellessa voi siirtyä toiseen ulottuvuuteenn? Musiikin outous olisi plussaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu