Sosiaaliset edut - nostavat ja alentaa samalla kerralla!

Tunnistatteko ongelman kun Sdp- vetoisen hallituksen "vappurahat" eläkeläisille ja muille muiden etujen myötä ovat sosiaalisia etuja, jotka samalla noustessaan yksilöiden- ja perheiden tasolla nostavat pienellä summalla myönnettyjä etuisuuksia, MUTTA samalla kun ne myönnetään, menevät myös verotus- sekä tuloista laskettavat muut etuisuudet uusiksi!
Näin esim. Kelan kautta myönnettävät asumistuet, ja muut sosiaaliset edut - jopa perustoimeentulotuki etuudet!

Siis kun saatte esim. pieneen alle 1000 euron perus - ja työeläkkeeseen saadaan korotuksella jo nyt pienempiin työ-tai sairauseläkkeisiin "tukilisällä" nostamalla niitä lähemmäksi ns. "köyhyysrajan" 1000 euron summaa jo nykyisellä siis.
Mutta kun esim. asumistuki on laskettu entisen tulon perusteella johon siis lasketaan eläkkeen määrästä tietty osuus ja jos ja kun nyt lisäeläke näissä nousee pienempien eläkkeiden lisänä n. 50 euroa, nostaa se eläkkeen kokonaissummaa ja on site UUDEN asumistuen korjaavan teon ja ilmoittamisen paikka!

Ja kun eläke nostetaan esim. tuolla tai pienemälläkin summalla laskee samalla jo myönnetyn asumistuen määrä eli summa samalla tasolla!
ELI MITÄ HYÖTYÄ lopultakaan on näillä pienten eläkkeiden lisien korotuksella?
Koko korotettavaksi ilmoitettu summa voi jopa laskea kokonaistuloa jos samalla verotus-% nousee jonkun minimirajan ylittyessä, kuten mahdollista on joissain eläkeläisten tulojen korotus tapauksissa!

Sama kaikissa muissa etuisuuksissa! Jos työttömyystuessa - eli työmarkkinatuessa nousua on samalla tavalla nousee samalla se jo olemassa oleva 20% verotus suhteessa korotukseen! Jne..

HERÄTYS!
Tämä on SUURI VEDÄTYS jolla Sdp:n Rinne & kumpp. nyt kusettaa... ja kansaa saadaan tyytyväiseksi ja poliittinen lupailu tekee tehtävänsä! 🤛

Ja kun ei kieltäytyäkään ei näistä voi on tähän tyydyttävä!
________________________________________________________________
Kauniisti Kela jo lukuja esittelee - ja odottaa lainmuutosta samalla. Lue etuus korotuksista tästä linkistä:

https://www.kela.fi/-/muutoksia-kelan-etuuksiin-vuonna-2019




Perhe-etuuksiin parannuksia -
Elatustukeen korotus -
Adoptiotuki suurenee - ( eri maista tuleville eri suuruinen korostus).
Opintotukeen tulossa muutoksia -
Palkka osa-aikatyöstä ei viivästytä työttömyysetuutta -
Yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturva paranee -
Lyhytkestoinen opiskelu työttömyysetuuden aikana helpottuu -
Työttömille uusia tapoja täyttää aktiivisuusehdot -

Eläketuki laajenee - lue enemmän inkissä_
Yleisen asumistuen enimmäisasumismenot suurenevat hieman - (eli kts ja vrt. kommenttiini edellä_)
Toimeentulotuen perusosa suurenee -

Perustulokokeilu päättyy -!
Lääkekatto laskee - ***
Sairauden ja kuntoutuksen ajalta maksettaviin päivärahoihin tasokorotus -
Sairauspäivärahan odotusaika poistuu -
Nuorten pääsy ammatilliseen kuntoutukseen helpottuu -
Takuueläkkeeseen ja eläketukeen korotus, muut eläkkeet ennallaan ( kun ei ole ollut työeläke tuloja..)***

Eläkkeensaajan asumistuessa muutoksia -><-
Eläkkeensaajan asumistuessa huomioon otettavien asumismenojen enimmäismäärät suurenevat 1,8 % kaikissa kolmessa kuntaryhmässä.

Asumismenojen enimmäismäärä on

I kuntaryhmässä 8 243 e/v
II kuntaryhmässä 7 581 e/v
III kuntaryhmässä 6 651 e/v.
Omakotitalon kuukausittaisista kunnossapitokustannuksista huomioon otettava määrä suurenee 42,85 euroon (42,32 e/kk vuonna 2018).

Korotukset otetaan huomioon seuraavassa eläkkeensaajan asumistuen tarkistuksessa. Huomioon otettavat lämmitys- ja vesikustannukset pysyvät ennallaan.

Töissä eläkkeensaajana -
Vammaistuet pysyvät ennallaan -
Muutoksia sosiaaliturvaan kansainvälisissä tilanteissa -

Työnantajan sairausvakuutusmaksu pienenee, yrittäjän päivärahamaksu suurenee -
Työnantajan sairausvakuutusmaksu on 0,77 % maksettavista palkoista vuonna 2019 (0,86 % vuonna 2018). Maksu siis pienenee
0,09 prosenttiyksikköä.

Työterveyshuollon korvausten enimmäismäärät ennallaan 2019 -
Työterveyshuollon korvaushakemusten postitus selkiytyy -

Kela alkaa hyödyntää tulorekisteriä vaiheittain
Kansallinen tulorekisteri otetaan käyttöön vuoden 2019 alussa. Työnantajat alkavat ilmoittaa palkkatietoja tulorekisteriin 1.1.2019 lähtien. Kela voi hyödyntää tulorekisterin tietoja hakemusten käsittelyssä.

Tulorekisterin käyttöönotto Kelassa
Lisätietoa asiakkaille
Kelan tiedote 19.12.2018:
Suurin osa kansaneläkeindeksiin sidotuista etuuksista säilyy määrältään samoina vuonna 2019

Lue lisää muutoksista etuuksittain _linkit erikseen_
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hallitus on ilmoittanut, että asumistukirajoja muutetaan siten, että eläkkeiden korotukset eivät vaikuta asumistukiin.

Äänestä
  • Jaa missähän tämänkaltainen ilmoitus olisi todettavissa?

    Itse olen jo kuluneen kesän aikana tuonut esille tämän näkökulman lähetämällä palautetta VM:n ( valtiovarainministeriö) ja Kelalle palautteena saman sisältöisesti kuin mitä aloitus on.
    Ja nyt myös ennakoivaan Kelan ilmoitteluun asiassa on tullut täsmennyksiä, vaan tuota "infoa" ei ole nähtävissä Kelan sivuilla mistään korotuksiin liittyvistä tarkennuksista tai vaikuttamisesta alentavasti!?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa missähän tämänkaltainen ilmoitus olisi todettavissa?

    Itse olen jo kuluneen kesän aikana tuonut esille tämän näkökulman lähetämällä palautetta VM:n ( valtiovarainministeriö) ja Kelalle palautteena saman sisältöisesti kuin mitä aloitus on.
    Ja nyt myös ennakoivaan Kelan ilmoitteluun asiassa on tullut täsmennyksiä, vaan tuota "infoa" ei ole nähtävissä Kelan sivuilla mistään korotuksiin liittyvistä tarkennuksista tai vaikuttamisesta alentavasti!?

    Mediasta olen lukenut. Kelan sivuille tulee tietoa vasta sitten, kun eduskunta on tehnyt päätöksensä ennen joulua.

    Äänestä

Aloittaja on pahasti myöhässä.
Vappusataset ovat menneen talven lumia. Nyt pääministeri keskittyy suurempiin asioihin, kuten Brittiläisen Kansanyhteisön määräämiseen antaa hänelle kirjallinen selvitys brexitistä tämän kuun loppuun mennessä tai hän, Antti Rinne, erottaa Britannian EU:sta ilman mitään sopimusta.

Ranskan presidentti Macronkaan ei uskaltanut panna Antille hanttiin.
EU:n komissio varovasti ilmoitti, että komissio ei ole antanut ko. määräaikaa vaan se on ihan Suomen Antin oma keksintö.

Antti Rinne on noussut EU:n vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tunnistatteko ongelman kun Sdp- vetoisen hallituksen "vappurahat" eläkeläisille ja muille muiden etujen myötä ovat sosiaalisia etuja, jotka samalla noustessaan yksilöiden- ja perheiden tasolla nostavat pienellä summalla myönnettyjä etuisuuksia, MUTTA samalla kun ne myönnetään, menevät myös verotus- sekä tuloista laskettavat muut etuisuudet uusiksi!
Näin esim. Kelan kautta myönnettävät asumistuet, ja muut sosiaaliset edut - jopa perustoimeentulotuki etuudet!

Siis kun saatte esim. pieneen alle 1000 euron perus - ja työeläkkeeseen saadaan korotuksella jo nyt pienempiin työ-tai sairauseläkkeisiin "tukilisällä" nostamalla niitä lähemmäksi ns. "köyhyysrajan" 1000 euron summaa jo nykyisellä siis.
Mutta kun esim. asumistuki on laskettu entisen tulon perusteella johon siis lasketaan eläkkeen määrästä tietty osuus ja jos ja kun nyt lisäeläke näissä nousee pienempien eläkkeiden lisänä n. 50 euroa, nostaa se eläkkeen kokonaissummaa ja on site UUDEN asumistuen korjaavan teon ja ilmoittamisen paikka!

Ja kun eläke nostetaan esim. tuolla tai pienemälläkin summalla laskee samalla jo myönnetyn asumistuen määrä eli summa samalla tasolla!
ELI MITÄ HYÖTYÄ lopultakaan on näillä pienten eläkkeiden lisien korotuksella?
Koko korotettavaksi ilmoitettu summa voi jopa laskea kokonaistuloa jos samalla verotus-% nousee jonkun minimirajan ylittyessä, kuten mahdollista on joissain eläkeläisten tulojen korotus tapauksissa!

Sama kaikissa muissa etuisuuksissa! Jos työttömyystuessa - eli työmarkkinatuessa nousua on samalla tavalla nousee samalla se jo olemassa oleva 20% verotus suhteessa korotukseen! Jne..

HERÄTYS!
Tämä on SUURI VEDÄTYS jolla Sdp:n Rinne & kumpp. nyt kusettaa... ja kansaa saadaan tyytyväiseksi ja poliittinen lupailu tekee tehtävänsä! 🤛

Ja kun ei kieltäytyäkään ei näistä voi on tähän tyydyttävä!
________________________________________________________________
Kauniisti Kela jo lukuja esittelee - ja odottaa lainmuutosta samalla. Lue etuus korotuksista tästä linkistä:

https://www.kela.fi/-/muutoksia-kelan-etuuksiin-vuonna-2019




Perhe-etuuksiin parannuksia -
Elatustukeen korotus -
Adoptiotuki suurenee - ( eri maista tuleville eri suuruinen korostus).
Opintotukeen tulossa muutoksia -
Palkka osa-aikatyöstä ei viivästytä työttömyysetuutta -
Yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturva paranee -
Lyhytkestoinen opiskelu työttömyysetuuden aikana helpottuu -
Työttömille uusia tapoja täyttää aktiivisuusehdot -

Eläketuki laajenee - lue enemmän inkissä_
Yleisen asumistuen enimmäisasumismenot suurenevat hieman - (eli kts ja vrt. kommenttiini edellä_)
Toimeentulotuen perusosa suurenee -

Perustulokokeilu päättyy -!
Lääkekatto laskee - ***
Sairauden ja kuntoutuksen ajalta maksettaviin päivärahoihin tasokorotus -
Sairauspäivärahan odotusaika poistuu -
Nuorten pääsy ammatilliseen kuntoutukseen helpottuu -
Takuueläkkeeseen ja eläketukeen korotus, muut eläkkeet ennallaan ( kun ei ole ollut työeläke tuloja..)***

Eläkkeensaajan asumistuessa muutoksia -><-
Eläkkeensaajan asumistuessa huomioon otettavien asumismenojen enimmäismäärät suurenevat 1,8 % kaikissa kolmessa kuntaryhmässä.

Asumismenojen enimmäismäärä on

I kuntaryhmässä 8 243 e/v
II kuntaryhmässä 7 581 e/v
III kuntaryhmässä 6 651 e/v.
Omakotitalon kuukausittaisista kunnossapitokustannuksista huomioon otettava määrä suurenee 42,85 euroon (42,32 e/kk vuonna 2018).

Korotukset otetaan huomioon seuraavassa eläkkeensaajan asumistuen tarkistuksessa. Huomioon otettavat lämmitys- ja vesikustannukset pysyvät ennallaan.

Töissä eläkkeensaajana -
Vammaistuet pysyvät ennallaan -
Muutoksia sosiaaliturvaan kansainvälisissä tilanteissa -

Työnantajan sairausvakuutusmaksu pienenee, yrittäjän päivärahamaksu suurenee -
Työnantajan sairausvakuutusmaksu on 0,77 % maksettavista palkoista vuonna 2019 (0,86 % vuonna 2018). Maksu siis pienenee
0,09 prosenttiyksikköä.

Työterveyshuollon korvausten enimmäismäärät ennallaan 2019 -
Työterveyshuollon korvaushakemusten postitus selkiytyy -

Kela alkaa hyödyntää tulorekisteriä vaiheittain
Kansallinen tulorekisteri otetaan käyttöön vuoden 2019 alussa. Työnantajat alkavat ilmoittaa palkkatietoja tulorekisteriin 1.1.2019 lähtien. Kela voi hyödyntää tulorekisterin tietoja hakemusten käsittelyssä.

Tulorekisterin käyttöönotto Kelassa
Lisätietoa asiakkaille
Kelan tiedote 19.12.2018:
Suurin osa kansaneläkeindeksiin sidotuista etuuksista säilyy määrältään samoina vuonna 2019

Lue lisää muutoksista etuuksittain _linkit erikseen_

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu