New York Post on Yhdysvaltain vanhin päivittäin ilmestyvä sanomalehti. Sen verkkosivuilla julkaistiin 7.9.2019 artikkeli otsikolla ”Robert Mueller helped Saudi Arabia cover up its role in 9/11 attacks: suit”. Artikkelissa siis esitetään tietoja, joiden mukaan FBI:n johtajana syyskuun 11:nnen iskujen aikaan toiminut Robert Mueller auttoi peittelemään Saudi-Arabian roolia iskuissa, ja käsitellään oikeusjuttua, joka on nostettu Saudi-Arabiaa vastaan iskuihin osallistumisesta.
Mueller on viime vuosien aikana tullut maailman tietoisuuteen peräänantamattomana tutkijana ja erikoissyyttäjänä, joka ei jätä yhtäkään kiveä kääntämättä. Ainakaan jos tutkittavina ovat Donald Trumpin vaalikampanja ja Venäjän sekaantuminen vaaleihin. Muelleristä kerrotaan kuitenkin myös toisenlaista tarinaa.
Useat FBI:n tutkijat sanovat suoraan, että Mueller ei FBI:n johtajana ollut juuri lainkaan kiinnostunut selvittämään Saudi-Arabian osallisuutta syyskuun 11:nnen iskuihin siihen viittaavista asioista huolimatta.
Sharon Premoli on yksi iskujen eloonjääneistä. Hänet kaivettiin esiin WTC-tornien raunioista 18 vuotta sitten. Premoli sanoo, että Mueller lopetti Yhdysvaltain hallituksen tutkimukset iskuista vain kolme viikkoa tapahtumien jälkeen. Sen jälkeen Mueller liittyi George W. Bushin hallinnon kampanjaan, jolla estettiin kaikkien Saudi-Arabian osallisuuteen viittaavien tietojen julkitulo. Premoli on nyt kantajana oikeusjutussa, joka on nostettu Saudi-Arabiaa vastaan.
Monet FBI:n entiset työntekijät esiintyvät New York Postin artikkelissa avoimesti omilla nimillään ja kertovat useista tapauksista, joissa Mueller FBI:n johtajana esti Saudi-Arabian kansalaisia, ml. diplomaatteja ja tiedustelupalvelun jäseniä, koskevien tutkimusten tekemisen.
John Guandolo, entinen FBI:n agentti muistuttaa, että muutamia päiviä tapahtumien jälkeen kymmeniä saudivirkamiehiä poistui Yhdysvalloista. Ainakin yksi poistuneista oli Osama bin Ladenin sukulainen, joka oli seurannassa terrorismiepäilyjen vuoksi. Judicial Watch -järjestön saamien FBI:n dokumenttien perusteella Mueller järjesti saudeille turvallisen pääsyn lentokoneisiin ja määräsi FBI:n agentit turvaamaan mahdollisten terroristien poistumista.
Entinen agentti Mark Rossini sanoo, että luvan saudien päästämiseen pois maasta on täytynyt tulla Valkoisesta talosta. Hän muistaa edelleenkin hyvin valokuvan, jossa presidentti Bush ja Saudi-Arabian suurlähettiläs, prinssi Bandar polttelevat sikareja Valkoisen talon parvekkeella pari päivää iskujen jälkeen.
Lehti viittaa tiedusteluvirkamieheen, jonka mukaan Mueller ei tutkinut syyskuun 11:nnen tapahtumiin sekaantuneita henkilöitä, jos näillä oli jokin kytkentä Saudi-Arabian hallintoon. Suhtautumistapa olisi saattanut olla erilainen, jos henkilöt olisivat olleet venäläisiä, hän jatkaa.
Entinen FBI-agentti Mark Wauck ei säästele sanojaan Muellerista. ”Hän on ylimielinen kelmi”, jolla on ”pitkä historia syvän valtion palvelijana”, Wauck toteaa entisestä esimiehestään.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.