Saatanat ja Antikristus-olennot muka ihmisiä

Anonyymi

Ihmisistä on esitetty jälleen kerran vaarallisia valeita ilmatilassa (joskus alempanakin). Tätä tekevät jo 14 vuotta yhtä soittoa daimonit, alemmat Jumal-olennot, joista jo Homeros kertoi, mainiten Ne ihmisten kaksoisolentoina.

Ne ovat olevinaan meitä ihmisiä, mutta esittävät meidän piikkiin hengenvaarallisia väleiltä, vain prosentti esitetystä on yleensä edes jollain lailla totta, loput 99% on apocalyptisiä valeita, joilla Herrat Jumalat harjoittavat "Hajota ja Hallitse"-politiikkaansa, pelkokertoimella saadakseen ihmiset alistumaan ja uskomaan.

Itse asiassa Nuo daimonit ovat Saatana- ja Antikristus-olentoja, mukana on myös Jumalia, vale-paska ja lika-pelissä.

JUMALAT hyökkäsivät minun "kimppuuni" daimoneineen jo 2006. Ja ihan ensimmäiseksi jouduin heidän esittämään olla Hirviö seuraavaksi ihan vaan hirveä ja lapsen murhaaja 2008 (vaikka rottweiler raateli 8-vuotiaan hengiltä, minua syyttivät tästä as., koska taisin samoihin aikoihin syödä väkisin, oli paha syömishäiriö).

2009-2011 loppuun asti esittivät minua Antikristuksena, nyt jälleen tänä vuonna uudestaan yrittäneet uskotella uskovilleen. She-male friikkinä esittivät minua ensimm. kerr. 1995, sitten 1997, hengenvaarallisesti 2009-2013 ja nyt uudestaan hirveällä ryminällä tämän vuoden (2019) aikana, jatkuvalla syötöllä.

Pedofiiliksi He väittivät ja esittivät minua 2016-2017 sekä selkeästi verbaalisesti (telepatian kalt. ilmatila-ilmoittelu) että identiteettini ja ulkonäköni paljastelulla.

Kyseessä on Apocalyptiset ajot, ajojahdit valkoihoisia kohtaan, kuten oli Ristiretkien (9kpl) aikana, Noita-vainojen aik. satojen vuosien ajan ja nyt He saivat kauan sitten profetioimansa jihadismin, ISIksen aikaan, julmine hirmu-murhineen.

Saatanoihinko ja Antikristus-olentoihinko täällä uskotaan, mitä He haluavat esittää tai väittää jonkun ihmisen kohdalla? Nämä ovat pelkästään Noita-vainot valkoihoisia kohtaan, jotka ovat jatkuneet enemmän tai vähemmän yli Tuhat vuotta, kenties enemmänkin...itse asiassa koko ikuisen historian.

Miksi kukaan EI tee mitään, vaikka näkijöitä noille ilmestyksille aina on? Noi Saatanat, daimonit ja fckng Alien-olennot ovat laseroitavissa, armeijan taholta, mutta mikä kestää? Lapset ja tuhannet ja tuhannet yhtä lailla viattomat ja avuttomat ovat kohta hengenvaarassa Noiden Stanan ilmatila-esitysten ja v...un Alien-olentojen takia.

JUMALAT tekivät JO sen virheen, että ilmoittivat uskovilleen noita profetioita (jotka saadaan Heitä vastaan) samoihin aikoihin noiden ilmestysten kanssa. Onneksi uskovat ovat niitä ilmoittaneet eteenpäin, ovat ihmisten puolella.

Kiitos tästä Jumala, fckng Undulaatti, että lärppäät AINA etukäteen Mitä helv. ja vaaraa olet tulossa tekemään maailmaan. Olemme noita-vainottuja Sinun takia. Kerää kollegasi ja painu sinne armeijan ilmatilaan, niin kyllä se siitä...kohta sitten lähtee.

0

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        266
        3323
      2. Muovikassikartelli

        Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
        Talousrikokset
        20
        1829
      3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

        Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
        Maailman menoa
        24
        1499
      4. Mikä tekee sen

        Vetovoiman kaivatussasi?
        Ikävä
        81
        1344
      5. Harmittaako joku

        Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
        Ikävä
        137
        1038
      6. Miksi et vain uskalla!?

        On niin ikävä...
        Ikävä
        81
        994
      7. Hallintooikeus..

        "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
        Pyhäjärvi
        61
        799
      8. Olen rakastunut

        varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
        Ikävä
        86
        756
      9. Jos se joskus oli molemminpuolista

        niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
        Ikävä
        61
        687
      10. Laita nyt se viesti

        Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
        Ikävä
        51
        646
      Aihe