Suomalaistyttöjen raiskaukset arkipäiväisiä.

Sipilä, Orpo ja 30 000 pakolaista ja raiskaukset ja niiden yleistyminen ja vielä vähättely. Ketä kiinnostaa enään, ehkä palomiehiä kun itsarin tehneen raiskatun pojan, - tytön luita lihoja keräilevät junan raiteilta. Onnea vaan Kok, - Keskusta onnistuitte, - Sale mukana talkoissa.
8<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Uusi normaali kulttuuri.
Suvaitkaa, kumartakaa.

Äänestä

Löytyisikö suomesta "Grettaa" joka alkaisi kiertämään kertomassa raiskauksista ja vaatimassa päättäjien päitä vadille. Nyt joku rohkea asialle ja puhumaan EU:n pakolaisten pakkopalautuksista ja rajavalvonnasts. Tämä on nuorille paljon suurempi uhka kuin ilmasto.

1Äänestä

Suomen sisäministerinä toimiva viherlumppu kävi allekirjoittamassa sopimuksen taakanjaosta jonka perusteella Suomeen tulee tuhansia välimereltä noukittuja perusteettomia turhapaikanhakijoita.

1Äänestä

Uskaltaako kukaan sanoa että vituiksi meni. Rikollisia hyysätään kalliilla vuosikausia

Äänestä

Raiskaus on väärin, rakenne kelpaa nussittavaksi, ei ole omia.

Äänestä

Montako raiskausta on tullut edellisen hallituksen maahan päästämien matujen takia. Siitä voisi viedä adressin ex. ministereille.

Äänestä
  • Aivan. Vastuuhenkilöitä ei ole vieläkään rankaistu kuten asian pitäisi olla. Odotellaan...

    Äänestä

Kyllä kouluissa opetetaan melkein suoraa pornoa ja jaetaan seksiopetusta ja homoutta, muttei lapsia varoiteta sanallakaan pysymään kaukana matuhamppareista, suorastaan tyrkytetään päinvastoin !!!
Voi jumaliste, mitä kuvottavia ääliöitä nuo jumalattomat kouluhallituksen TUNARIT ja muut vastaavat ovatkaan !
Minne hävisi päivänselvä järki ja taju suomen maasta !!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sipilä, Orpo ja 30 000 pakolaista ja raiskaukset ja niiden yleistyminen ja vielä vähättely. Ketä kiinnostaa enään, ehkä palomiehiä kun itsarin tehneen raiskatun pojan, - tytön luita lihoja keräilevät junan raiteilta. Onnea vaan Kok, - Keskusta onnistuitte, - Sale mukana talkoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu