Ovatko Katri Kulmunin rinnat historialliset?

Olipa Katri Kulmunista mitä mieltä hyvänsä, yksi asia on kiistaton: hän on historiaan jäävä poliitikko jo siksi, että hän on Suomen poliittisen historian suuririntaisin puoluejohtaja.

Vai tuleeko kenellekään mieleen muita, hänet tässä suhteessa päihittäviä puoluejohtajia?
5817719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Ei edes legendaarinen Pekka Vennamo aikanaan päässyt lähellekään! On ne muuten valtavan kokoiset.Olin eräässä Keskustan toritapahtumassa kesällä helteiden aikaan ja Katri oli t-paidassa paikalla..Ei oikein tahdo muistaa päivän agendaa,mutta katsekontakti rintoihin riitti kyllä ihan mainiosti;)

Äänestä
  • Kerran tullut nähtyä myös ilmielävänä Katri ja on ne niin julmetun isot ja mehevät, että siinä menee ihan hypnoosiin kun ne näkee. On muuten aivan varmasti iso osa Katrin poliittista menestystä nämä valtavan kokoiset rinnat.

    Eduskunnassa on muitakin samaa kokoluokkaa olevia varustuksia mutta noin korkealle politiikassa tuskin on isorintaisempaa naista päässyt!

    Äänestä

  • Niinpä. ihanat muodot! Mutta mikä parempaa: sopii kaikkiin valtiomme tehtäviin!!!

    Äänestä

Kouvolassa Keskustan puoluekokouksessa näin Katrin ne lähietäisyydeltä. Kokouspäivien välinen yö meni valvoessa ja haaveillessa.Murhe painoi mieltä,kun mietin että kuka painaa Katria jossain saman motellin huoneessa....

Äänestä

Jo on aikoihin eletty, että ryntäitten koko nostetaan näin tärkeäksi perusteeksi politiikkoa arvostellessa. Jostain syystä persuvihaajia on suorastaan vituttanut Huhtasaaren kauneus ja pirteys, niin tietenkin Kulmunin ryntäät saa aikaan terapeuttisen hypetyksen. Voi hyvä ihme että jotkut voi alentua ... Myötähäpeä on julma.

Äänestä
  • Eihän tässä kukaan ole Katria arvostellut? Mistä sellaista keksit?

    Tosiasia nyt kuitenkin on, että menestyäkseen poliitikolla pitää tätä nykyä olla niin sanottua "eroottista pääomaa" (voit lukea aiheesta vaikkapa parin päivän takaisesta Helsingin Sanomista lisää).

    Johan Matti Vanhanen aikoinaan äänestettiin "Suomen seksikkäimmäksi mieheksi" (huutonaurua), joten poliitikkojen seksikkyydestä tai "eroottisesta pääomasta" puhuminen ei ole kovin uusi asia.

    Ero Vanhasen päiviin tässä on, että naisia on hyvin harvoin päässyt niin korkealle Suomen politiikassa kuin juuri tänä päivänä, etenkään nuoria naisia. Nyt on vain yksinkertaisesti tullut aika puhua myös naispoliitikoiden eroottisesta pääomasta.

    Kun katsoo Katri Kulmunia käsitteleviä keskusteluketjuja, käytännössä JOKAISESSA fantasioidaan nimenomaan hänen jättiläisrinnoistaan. Ne ovat siis hyvinkin vahva osa hänen "eroottista pääomaansa" ja sitä myöten yhteiskunnallista vaikutusvaltaansa, niin hassulta kuin se voi kuulostaakin.

    Itse aloitushan toteaa sinänsä neutraalisti vain, että hän on eräiltä vartalon ominaisuuksiltaan historiaan jäävä poliitikko. Hieman niin kuin Kekkonen oli ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) täyskalju poliitikkomme.

    Miksi kekkosten ja vanhasten ja niinistöjen seksuaalisesta vetovoimasta saisi keskustella, mutta ei kulmunien, anderssonien ja urpilaisten?

    Äänestä

  • No sehän vaan todistaa ettei ihan kaikki asiat ole kohdallaan kun jonkun rinnat tulee puheenaiheeksi. Äaitä se on kun onnellisen maan asukkaat näyttävät typeryytensä . Loukkavaa edes keskustella kenenkään kehosta etekkin jos ihminen on politiikko eikä mikään joka tienaa rahaa keopallaan.
    Ja tälläisilä ihmisillä on äänestysoikeus, jossain vikaa pahasti

    Äänestä

  • Väkisinhän se nousee perusteeksi kun ei ihmisellä ole poliittiselle kentälle tai äänestäjilleen mitään muuta antaa.

    Sanna Marinilla ei ollut edes niitä kannuja, täysin tarpeeton ihminen.

    Äänestä

Rintojen avulla Venäjä on aina saavuttanut tavoitteitaan. Niillä mm. Trumpin touhuista tehdyillä tallenteilla Trump on Putinin talutusnuorassa.

Äänestä

ei niistä haittaakaan ole ollut pj paikkaa hakiessa. ;

Äänestä
  • TOTISESTI ON KULMUNIT!!!!!!!!!!

    Äänestä

Tänään eduskunnassa näin Kulmunin eka kertaa housuissa. Ei kannattaisi pukea niitä uudelleen. Nainen oli aivan navetanpolulla köntystävän maatiaisnaisen näköinen.

Äänestä
  • Kulmuni on vain varjo siitä rintojen mahtavuudesta, mitä Sirkka-Liisa Anttila aikoinaan käännöksissään osoitti.

    Äänestä

Onhan ne komiat 👍

Äänestä

Mikähän on Katrin kuppikoko veikkaan että vähintään E! Toivottavasti Katrin ukko laittaa aina mulkkua noiden kannujen väliin on ne vaan niin upeat rinnat🥰

Äänestä
  • Joo ei varmaan tarttee Katrin äijän viagraa käyttää voi olla kulli aika kovana kun pääsee noita ryntäitä leipomaan🍆

    Äänestä

  • Kyllä on lapsellista jorinaa sinänsä ihmisellä jolla ei ole muuta päässä miksi edes kirjoittelet. Fakta rinnoista on se että äitiä kaipaavat miehet hakevat naisia joilla on isot rinnat. Ihme sentään että moni mies kyllästyy niihin aika pian, ja silloinkin kirjoittelevat älyttömiä toisten rinnoista, että ne on kun utareet ja haisevat pahalle ja alkavat ällöttää miestä . Siis naisen rinnat eivät määrittele mitenkään millainen hän on ihmisenä .
    Siksi niistä ei oikeastaan pitäisi edes kirjoitella seksistisesti, se joka niin tekee ei varmaan muuta osaa edes ajatellakaan , yksinkertaisuus on aina seisomassa iso povisen naisen rinnalla

    Siis lopettakaa kommentoimasta ihmisten kehoja , sillä ne jutut ei mitenkään kuulu netti keskusteluun .. jokainen syntyy maailmaan omilla ominaisuuksillaan joten sikiäminen on erilaisuuksia , ei naisia tartte seksistittää mitenkään , siksi toiseksi rinnat on naisella että voi imettää jälkeläisiään , siinä kaikki

    Äänestä

Jaa a. Ne pitäis asettaa vierekkäin Anttilan utareiden kanssa niin nähtäis totuus.

Äänestä

Kyllä. Kaikkien aikojen upein ilmestys Arkadianmäellä!

Äänestä
  • Joku sanoi että kepulla on pari hyvää asiaa, mutta ne on molemmat Katrilla?

    Äänestä

En tiedä onko historialliset, mutta ainakin todella valtavan kokoiset ne on.

Kyllähän se näin on, että kun tämä nainen on ruudussa, niin huomio kiinnittyy noihin valtaviin utareisiin.

Äänestä
  • Siis sinun huomiosi toiset kuuntelevat mitä hän puhuu siinä ero.äisorintaisia naisia on maailma täynnä, ei mitenkään harvinaista . Ihmettelen kovasti kiinnostusta jonkun. Rinnoista

    Äänestä

On kyllä aikamoiset hinkit

Äänestä
  • Paavo vanhus sai niistä silmän iloa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Paavo vanhus sai niistä silmän iloa.

    Kateus on katsojan silmissä! Tunnen myös myötähäpeää tätä kirjoittajaa kohtaan! Luojan luomat on myös useimpien naisten rinnat!

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kateus on katsojan silmissä! Tunnen myös myötähäpeää tätä kirjoittajaa kohtaan! Luojan luomat on myös useimpien naisten rinnat!

    En ole lainkaan kateellinen Suomi–Venäjä-Seuran puheenjohtajalle.

    Äänestä

Videon otsikko on Julkisen talouden tasapainottaminen.
Kyllä tuossa alkaa olla monella mieskatsojalla tasapaino kortilla, koska Kulmunin rinnat ovat yksinkertaisesti valtavat. 😄

En ihmettelisi, jos kuppikoko on F-G, kenties vieläkin järeämpi. Hän on saanut lisää painoa viime vuosina.
Jo aikanaan solakkana ja suht sirona nuorena naisena hänellä oli huomiota herättävän isot ja upeat rinnat.

Äänestä

Kyllä Katrille on melkoiset meijerit suotu.

Äänestä

Tuo on kyllä aivan totta, että myös omasta mielestäni Katri varsinkin nuorempana oli ihan normaalivartaloinen suht solakka nainen. Tuollaisessa vartalossa noin valtavan suuret rinnat vain korostuvat huomiota herättävästi. Ja nyt kun tosiaan ehkä painoakin on tullut lapsen saannin jälkeen lisää, niin nuo rinnat näyttävät entistäkin valtavammilta.

Äänestä

Paljonko hän painaa nykyään?

Äänestä
  • Häntä kyllä painaisin useamman kerran päivässä! Niin suuret ja muhkeat, ihanat valtavat tissit!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Häntä kyllä painaisin useamman kerran päivässä! Niin suuret ja muhkeat, ihanat valtavat tissit!

    Etkö saanut tarpeeksi äidin maitoa lapsena kun jonkun rinnat ovat kiinnostavat .
    Ei yleensä aikuiset ihmiset keskustele kenenkään kropasta etekkin jos kohde on politiikko , silloin voisi keskittäytyä ihan vaan siihen mitä hän sanoo. Itse kantaa rintansa joten antakaa olla .

    Äänestä

  • 80 kg.

    Äänestä

Olisik kyllä mukava tietää kuppikoko. Onhan ne ihan tajuttoman kokoiset.

1Äänestä

On kyllä aikamoinen tissipanojumalatar, huhhuh. Jäätävän isot dösät!

Äänestä

Todellakin haluaisin tietää Katrin kuppikoon. Valtavan kokoiset ne ainakin ovat.

Äänestä
  • F-kuppi ja ton kokoset jo vähän riippuu mut ihanat ne on

    Äänestä

Hysss hysss....ei enempää ....

Äänestä

Onhan se näin, että aina kun Katri on ruudussa tai julkaisee kuvan somessa, huomio kiinnittyy välittömästi naisen kulmuneihin. Ihan jäätävän kokoiset meijerit on muijalla.

1Äänestä

On ne ainakin julmetun isot.

Äänestä

Mitenhän normiukot pystyy Katrin kanssa tekemään töitä kun luulis että on koko ajan kulli kovana kun näkee nuo valtavat kannut

Äänestä
  • Eduskunnassa on tunnettu asia et kun Katri isoinen tisseineen puhuu salissa niin joka ukolla on kanki kovana ja herkemillä tulee siemenet housuun

    Äänestä

tuommoisia tissejä on muakima tnnä ja myös hetkellistä korvausta vastaan ihan ammattitaitoisilta naisilta. ---> älä ota riesaksesi kommunistiohjauksella toimivaa ihmistä jonka piäkoppa on muiden käytössä.

Äänestä

Onhan Katrin kannut todella valtavan kokoiset. Kerran oli torilla puhumassa t-paidassa, ja voin sanoa, että on melkoiset kulmunit naisella.

Äänestä

Juu, muuhun kroppaan nähden todella harvinaisen valtavat dösät.

Äänestä
  • Vanha totuus on, että Forssassa on vain kaksi nähtävyyttä ja Sirkka-Liisa Anttilalla (kepu) on ne molemmat.

    Äänestä

Katrin kanssa ei viagraa tarvita tommoset kannut saa joka ukolla kullin kivikovaksi.

Äänestä

Katrilla on ihanat luomu f-kupin tissit niitä kun pääsis puristelemaan

Äänestä
  • Tommoset kannut hölskyy mukavasti kun Katri ratsastaa kyrvän päällä

    Äänestä

En osaa edes laskea, kuinka monesti olen tyydyttänyt itseäni Katri Kulmunin rintoja katsellen. Aina kun tarvitsee saada nopea helpotus, ei tarvitse kuin googlata jokin Katrin kuva, ja muutama veto riittää.

Äänestä

Kulmuni voitti seuraavaksi tulleen ehdokkaan rinnan mitalla...siis varsin huomattavalla erolla!

Äänestä

Pääsin tässä näkemään Katrin kesävaatteissa ja kyllä todellakin mahtavat on hänen rintansa. Ja on todellakin oikein, että tuo ne näkösälle. Olin tuossa eräässä kesätapahtumassa jossa Katriina oli ja voin kertoa, että kyllä miehet käytti aurinkolaseja kun on hyvää maisemaa tarjolla.... ja kyllä minun ääneni saa varmasti. Kyllä parasta on mitä keskustalle on tapahtunut pitkään aikaan...

Äänestä

Nyt kun Katri on julkaissut muutamia kuvia vauvan syntymän jälkeen, niin on helppo todeta, että kyllähän ne todella valtavan kokoiset on. Massiiviset kulmunit kerta kaikkiaan.

Äänestä

Mitä nyt on viimeisiä kuvia tosiaan julkaissut lapsen syntymän jälkeen, niin todella tajuttoman kokoiset ne on jo nykyään. Yksi historian isotissisimmistä politiikoista ehdottomasti.

1Äänestä

ei liity politiikkaan ja se on eussa nykyään

Äänestä
  • Ei ollut kun aloitus on tehty, ja kertoo kai tuo nyt yhdenlaisen totuuden, että kuusi vuotta myöhemmin täällä edelleen kullit seisoo ja roiskuu Katri Kulminin rinnoille.

    Äänestä

Joo Katrilla on seksikkäät F-kupin rinnat jokainen normiukko innostuu tommosista

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olipa Katri Kulmunista mitä mieltä hyvänsä, yksi asia on kiistaton: hän on historiaan jäävä poliitikko jo siksi, että hän on Suomen poliittisen historian suuririntaisin puoluejohtaja.

Vai tuleeko kenellekään mieleen muita, hänet tässä suhteessa päihittäviä puoluejohtajia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu