Islanti sai sakot Euroviisuista

Islantilainen pop-yhtye Hatari teki rikoksen TV-sääntöjä vastaan, näyttäessään Palestiinan lippuja Eurovision -laulukilpailussa Tel Avivissa.

Islannin yleisradioyhtiö RÚV sai sakkotuomion Eurovision-laulukilpailun järjestäjien toimesta. Suomessa laulukilpailu tunnetaan nimellä Euroviisut.

Islantilainen Hatari-yhtye näytti Palestiinan lippuun perustuvia banderolleja kameroiden edessä Tel Avivissa järjestyssä Euroviisufinaalissa tuloksia odotellessa. Eurooppalaisen radio- ja TV-unionin (EBU) mukaan lippujen näyttö oli sääntöjenvastaista.

Laulukilpailuissa näytettiin suurta määrä eri lippuja ja banderolleja, mutta Palestiinan lippu oli kiellettyä näyttää eri maita yhdistävässä musiikkikilpailussa. Kilpailun aikana Israelin turvallisuuspoliisi takavarikoi Hatarin banderollit. Palestiina ei ollut mukana kilpailussa.

Siitä huolimatta, että EBU on julkisin varoin kustannettava yleispalvelu, ei se halua paljastaa kuinka paljon sakkoja se vaatii RÚV:lta.

Hataria kritisoitiin siitä, että sen jäsenet ilmaisivat kritiikkiä Israelia kohtaan, joka oli mukana kilpailussa. Koska Hatari näytti palestiinalaisten symbolia, joutui myös yhtyeen näytös kritiikin kohteeksi koska se sisälsi väkivaltaseksuaalisia perversioita – siitäkin huolimatta, että näytöksen sisältö oli tiedossa jo paljon ennen finaalia. Muut seksuaaliset poikkeavuudet ja perversiot ovat aikaisemmin olleet Euroviisuissa ylistyksen kohteena –esimerkiksi HI-virusta kantavan homoseksuaalin Conchita Wurstin transseksuaali esitys vuonna 2014.

Islantilainen RÚV on valittanut sakoista ja sen vuoksi ei ole vielä maksanut niitä.

Lähde: Nordfront.se
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Islantilainen pop-yhtye Hatari teki rikoksen TV-sääntöjä vastaan, näyttäessään Palestiinan lippuja Eurovision -laulukilpailussa Tel Avivissa.

Islannin yleisradioyhtiö RÚV sai sakkotuomion Eurovision-laulukilpailun järjestäjien toimesta. Suomessa laulukilpailu tunnetaan nimellä Euroviisut.

Islantilainen Hatari-yhtye näytti Palestiinan lippuun perustuvia banderolleja kameroiden edessä Tel Avivissa järjestyssä Euroviisufinaalissa tuloksia odotellessa. Eurooppalaisen radio- ja TV-unionin (EBU) mukaan lippujen näyttö oli sääntöjenvastaista.

Laulukilpailuissa näytettiin suurta määrä eri lippuja ja banderolleja, mutta Palestiinan lippu oli kiellettyä näyttää eri maita yhdistävässä musiikkikilpailussa. Kilpailun aikana Israelin turvallisuuspoliisi takavarikoi Hatarin banderollit. Palestiina ei ollut mukana kilpailussa.

Siitä huolimatta, että EBU on julkisin varoin kustannettava yleispalvelu, ei se halua paljastaa kuinka paljon sakkoja se vaatii RÚV:lta.

Hataria kritisoitiin siitä, että sen jäsenet ilmaisivat kritiikkiä Israelia kohtaan, joka oli mukana kilpailussa. Koska Hatari näytti palestiinalaisten symbolia, joutui myös yhtyeen näytös kritiikin kohteeksi koska se sisälsi väkivaltaseksuaalisia perversioita – siitäkin huolimatta, että näytöksen sisältö oli tiedossa jo paljon ennen finaalia. Muut seksuaaliset poikkeavuudet ja perversiot ovat aikaisemmin olleet Euroviisuissa ylistyksen kohteena –esimerkiksi HI-virusta kantavan homoseksuaalin Conchita Wurstin transseksuaali esitys vuonna 2014.

Islantilainen RÚV on valittanut sakoista ja sen vuoksi ei ole vielä maksanut niitä.

Lähde: Nordfront.se

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu