TYP terveystarkastus pelottaa

Työttömän terveystarkastus pelottaa kun näille pitäisi antaa pääsy ihmisen terveystietoihin tai TYP / Mopa sektorille.

Terveystiedoissa ei ole alkoholi, huumeongelmaa, mielenterveysongelmia. Se mikä pelottaa on että nuorempana niveliä on leikattu useasti: polvet, nilkat ja selkä.

Olen itse kuntouttanut itseni täysin työkykyiseksi, pystyn tekemään täysipäiväistä työtä 40h tuntia viikossa mukaan lukien fyysinen työ. Fyysinen kunto on tällä hetkellä hyvä.

Tällä hetkellä saan työmarkkinatukea ja asumistukea. Toimeentulotukea en ole hakenut ja en mielellään tätä ikinä hae, koska elämäni ei kuulu sosiaalitantalle mitenkään.

Minua ei kiinnosta mennä kuntouttavaan työtoimintaa koska koko ajan etsin työtä josta maksetaan TES mukaista palkkaa ja työn pitää olla sellainen että palkalla pärjää ilman yhteiskunnan tukia.

Kuntouttava työtoiminta on myös sosiaalista työllistämistä, jolla siivotaan työttömyystilastoja ja samalla kunta välttää sakkomaksun valtiolle.

Nyt suorastaa pelottaa että mikäli nämä pääsevät terveystietoihini käsiksi niin automaattisesti karenssin uhalla pistävät minut kuntouttavaan työtoimintaan, koska minua on leikattu nuorena niin paljon ja en mukama ole työkuntoinen!!

Käyttävät edellistä siis tekosyynä ettei kunta joudu maksamaan valtiolle sakkomaksuja.

Olenkin miettinyt että mikäli terveystietoja ei voi suojata TYP henkilökunnalta niin on parempi olla menemättä koko palveluun tai ottaa karenssi sen varjossa ettei ikinö suostu menemään terveystarkastukseen.
13870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ei kannata typpiin sekaantua. Hae vain tes palkattua työtä. Ota karenssi jos muu ei auta, toimeentulotuen saa aina.

Äänestä
  • Kaikki eivät aina saa toimeentulotukea, koettakaa nyt ymmärtää se!

    Vanhempiensa kanssa asuva nuori ei saa, jos vanhemmat tienaa jotain minimaalistakin.

    Moni asuu puolisonsa kanssa ja puoliso on velvollinen elättämään pienilläkin tuloilla.

    Äänestä

  • Oon samaa mieltä. Mieluummin karenssi kuin TYP. On aivan älyttömän vaikeaa päästä pois tuosta palvelusta. Työharjoittelua/työkokeilua toisensa perään ja lopoua ei näy. Virkailijat sanoo, että olisi hyötyä työllustymiseen mutta todellisuudessa halutaav vain säästää kunnan sakkomaksuja pitkäaikaistyöttömistä valtiolle. Onneksi itse aikoinasn pääson TYPstä pois mutta sitä varten piti olka vuosi työkokeilussa jabtämän jälkeen menin suoraan te-toimistoon vaikka olisi TYPiin pitänut mennä. Onneksi sain sitten muutettua asiakkuuden takaisin työkkäriin pitkän väännön jälkeen...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oon samaa mieltä. Mieluummin karenssi kuin TYP. On aivan älyttömän vaikeaa päästä pois tuosta palvelusta. Työharjoittelua/työkokeilua toisensa perään ja lopoua ei näy. Virkailijat sanoo, että olisi hyötyä työllustymiseen mutta todellisuudessa halutaav vain säästää kunnan sakkomaksuja pitkäaikaistyöttömistä valtiolle. Onneksi itse aikoinasn pääson TYPstä pois mutta sitä varten piti olka vuosi työkokeilussa jabtämän jälkeen menin suoraan te-toimistoon vaikka olisi TYPiin pitänut mennä. Onneksi sain sitten muutettua asiakkuuden takaisin työkkäriin pitkän väännön jälkeen...

    Kuinka paljon ikää tuolloin? Ite en ole nyt työtön, mutta se lienee vain ajan kysymys. Nyt olen 57v. Vieläkö 60v pitää mennä kuntouttavaan? Vai voisiko sitää haaveilla, että voi olla eläköityvän isännän kainalossa kotosalla ja nauttia työmarkkinatuesta t. peräti päivärahasta?

    Jos on vaarana että joudut työttömäksi tuossa iässä,niin onhan siinä puolensakin.Pääset 500pv:n anssille ja todennäköisesti aikanaan putkeen.Nyt kannattaisi hakea sairauslomia jos jotain on mistä valittaa ja niin paljon ku sitä vaan saa.Kun työnantaja irtisanoo alat hyvissä ajoin hakemaan työkyvyttömyyseläkettä,sen arvioinnissa tarvit ne saikut.Te-toimistokaan ei painostele mihinkään typpeihin kun on jatkuva hakemus päällä.Minä menin tämän prosessin aikoinaan läpi,mutta jokunen vuosi siinä meni ja tosiaan loppumetreillä kyseltiin onko saikut pidetty,koska se on ensisijainen tuki.

    Äänestä

Miten typ voi määrätä terveen miehen tarkastukseen ja päättävät että työtön on työkyvytön. tein kantelun oikeusasiamiehelle koska päättivät että olen työkyvytön sen takia koska olen työtön. Kai joku taho puuttuu typin toimintaan tässä maassa.

Äänestä
  • Itse olen tehnyt kantelun oikeusasiamuehelle ja laitannut sähköpostia amnestylle ja ihmisoikeus liitton. Nyt olen opiskelemassa niin eipä tarvise typistä välittä.

    Äänestä

  • Eiköhän sielä työkyvyttömyyden taustalla tässäkin tapauksessa ole mielenterveydelliset seikat. Kun sinne uuninpankolle jää vuosikausiksi, niin käytännössä ei enää työyhteisössä pysty toimimaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän sielä työkyvyttömyyden taustalla tässäkin tapauksessa ole mielenterveydelliset seikat. Kun sinne uuninpankolle jää vuosikausiksi, niin käytännössä ei enää työyhteisössä pysty toimimaan

    Parempi vaikka siellä uuninpankolla kuin v*maisessa työyhteisössä, työpaikkakiusattuna, ym

    Äänestä

_Itsemurhissa selvä piikki aktiivileikkausten alettua.

Äänestä
  • Ei helvetti että on tyhmiä ihmisiä. Minä käyn kuntouttavassa mielelläni ja saan sosiaalista elämää muiden samanankaltaisten kanssa mitä en muuten kohtaisi. Ja vaihtaa mielipiteitä. Opiskelleena ja koulutettuna saan valikoida tehtäväni niin ettei ole pakotettu mihinkään paska hommiin eikä se onnistuisikkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei helvetti että on tyhmiä ihmisiä. Minä käyn kuntouttavassa mielelläni ja saan sosiaalista elämää muiden samanankaltaisten kanssa mitä en muuten kohtaisi. Ja vaihtaa mielipiteitä. Opiskelleena ja koulutettuna saan valikoida tehtäväni niin ettei ole pakotettu mihinkään paska hommiin eikä se onnistuisikkaan.

    Mitä diagnooseja sulla on?

    Siis ketkä tyhmiä, typpi tietenkin kokonaisuudessaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Työttömän terveystarkastus pelottaa kun näille pitäisi antaa pääsy ihmisen terveystietoihin tai TYP / Mopa sektorille.

Terveystiedoissa ei ole alkoholi, huumeongelmaa, mielenterveysongelmia. Se mikä pelottaa on että nuorempana niveliä on leikattu useasti: polvet, nilkat ja selkä.

Olen itse kuntouttanut itseni täysin työkykyiseksi, pystyn tekemään täysipäiväistä työtä 40h tuntia viikossa mukaan lukien fyysinen työ. Fyysinen kunto on tällä hetkellä hyvä.

Tällä hetkellä saan työmarkkinatukea ja asumistukea. Toimeentulotukea en ole hakenut ja en mielellään tätä ikinä hae, koska elämäni ei kuulu sosiaalitantalle mitenkään.

Minua ei kiinnosta mennä kuntouttavaan työtoimintaa koska koko ajan etsin työtä josta maksetaan TES mukaista palkkaa ja työn pitää olla sellainen että palkalla pärjää ilman yhteiskunnan tukia.

Kuntouttava työtoiminta on myös sosiaalista työllistämistä, jolla siivotaan työttömyystilastoja ja samalla kunta välttää sakkomaksun valtiolle.

Nyt suorastaa pelottaa että mikäli nämä pääsevät terveystietoihini käsiksi niin automaattisesti karenssin uhalla pistävät minut kuntouttavaan työtoimintaan, koska minua on leikattu nuorena niin paljon ja en mukama ole työkuntoinen!!

Käyttävät edellistä siis tekosyynä ettei kunta joudu maksamaan valtiolle sakkomaksuja.

Olenkin miettinyt että mikäli terveystietoja ei voi suojata TYP henkilökunnalta niin on parempi olla menemättä koko palveluun tai ottaa karenssi sen varjossa ettei ikinö suostu menemään terveystarkastukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu