Menossa väestönvaihto

Vaikka johtajat ja eduskunta pyrkivät rajoittamaan maahanmuuttoa, silti maahanmuutto on laaja ilmiö. Väestomäärän tasapaino syntyykin tätä kautta, koska syntyvyys on romahtanut.

Suomalaisperäisen geenistön määrä laskee ja vierasperäisen määrä nousee paljon nopeammin, kuin matematiikkaan tottumattomat luulevat, kiihtyvästi eli eksponentiaalisesti.

Maaseudulla meillä on vielä melko puhtaasti suomalaisperäinen väestö. Sielläkin kuitenkin suomalaisperäinen geenistö vähenee maaltamuuton ja laskeneen syntyvyyden takia.

On oletettavissa, että maahantulijoiden syntyvyys vähenee suomalaisissa oloissa ja kulttuurissa, mutta uudet maahanmuuttajat tulevat maista, joissa korkea syntyvyys on itsestään selvä.

Tilanne ei ole tahdon asia, eikä päättäjillä ole kehitystä estäviä keinoja. Parin sadan vuoden kuluttua maassamme asuu pääosin ulkomaalaistaustainen sekakansa, jossa on jonkin verran suomalaisia geenejä.

Suomalainen kulttuuri on enemmän voimissaan, koska muutos on ollut vähittäinen, mutta on saanut ulkomaisia piirteitä. On tapahtunut hidas kansainvaellus ja akkulturaatio. Yläluokassa on eniten suomalaisperäistä geenistöä, alaluokassa eniten ulkomailta tullutta.

Tulevan tilanteen varmistaa suomalainen kulttuuri, hyvinvointi ja tulontasaus. Koska jälkikasvun runsaus ei ole meillä oman vanhuuden turvan kannalta tärkeä, useimmat tyytyvät vain yhteen lapseen, ja seksin pääfunktio, väestön uudentuminen, on väistynyt. Sivufunktio, eli nautinnon saaminen, on kasvanut pääfunktioksi.

Tuleva ja oleva ovat jo aihuttaeet jo vakavia poliittisia ristiriitoja, mutta niihin en ota kantaa. Kuvailen vain, mitä tiedämme, en sitä, miten jonkin mielestä tulisi olla.

0

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

        Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
        Maailman menoa
        276
        3961
      2. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

        Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
        Maailman menoa
        100
        3617
      3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

        mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
        Maailman menoa
        170
        2599
      4. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

        Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
        Maailman menoa
        41
        2388
      5. Ei se halua mitään!!

        Arkailija koko tyyppi!
        Ikävä
        62
        2345
      6. Jätän tähän viesti kaivatullesi

        jos jotain jäänyt sanomatta. 👇
        Ikävä
        154
        1932
      7. Olet kyllä erittäin huono yhdistelemään pisteitä.

        Etkä vain sinä vaan kaikki teilläpäin.
        Ikävä
        34
        1727
      8. Etkö sitten itse

        ole koskaan ylittänyt rajaa?
        Ikävä
        40
        1329
      9. Onko jo liian "vanha" vai mitä mieltä olet? 57-v. saa raakaa tekstiä tv:ssä

        The Summit Suomi tv-ohjelmassa 57-vuotiaan Maritan jaksamista kyseenalaistettiin iän takia. Onko tässä iässä jo liian "v
        50 plus
        31
        1307
      10. Mitä järkeä iskeä

        Varattua ja yrittää saada sitä eroamaan
        Ikävä
        46
        1212
      Aihe