Mallia Suomen perhepolitiikkaan Unkarista

Unkarissa, palkitaan neljännen lapsen synnyttänyt nainen elinikäiselle verovapaudella. Unkarin valtio maksaa samalla isolle perheelle 4000€:n avustuksen tila-autoa varten. Unkarissa on rakenteilla 22000 päiväkotia.

Vuodesta 2010 aitojen avioliittojen määrä on kasvanut 43 prosenttia, avioerot ovat vähentyneet 22,5 prosenttia ja aborttien määrä on laskenut 33,5 prosenttia

Tämä väestönkehityksen täyskäännös ei ole ollut sattumaa, vaan harkittujen puolueohjelmien tulos, jolla tuetaan avioliittoa ja perhettä sekä puolustetaan Unkarin kulttuurista identiteettiä ja kristillisiä juuria.

Kun hallitus huolehtii kotimaastaan ja pitää yllä hyviä kristillisiä arvoja, lapsia uskalletaan tehdä ja heistä huolehditaan. Virossa ja yleensä isänmaalliskonservatiiveissa valtioissa on tämä suuntaus
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onhan se hieman eri asia täällä, kun pelotellaan ilmastonmuutoksella ja mamujen tulolla.Unkarissa ei tarvi pelätä mamuja eikä talouden romahduttamista kivikauden tasolle verotuksella ja mallimaanaololla.

Äänestä

Suomessa on sananvapauden ja puolueellisuuden ongelmia mediassa. Täällä tulee punavihreää ihmisvastaista politiikkaa YLE:ä myöten vaikka se on verovaroin tuettu. PS ja muut isänmaalliset/kristilliset saavat osakseen epäoikeudenmukaisuutta. Muistellaan vaikka P. Väyrysen kohtelua presidentin- ja eduskuntavaalien haastatteluissa tai Huhtasaaren kohtelua aastattelussa. Ihan kuin Kiinassa tai Venäjällä... Lisäksi Trumpia, Bolsonaroa ja Orba ja haukutaan tullen mennen poliittisen manipulaation tavoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Unkarissa, palkitaan neljännen lapsen synnyttänyt nainen elinikäiselle verovapaudella. Unkarin valtio maksaa samalla isolle perheelle 4000€:n avustuksen tila-autoa varten. Unkarissa on rakenteilla 22000 päiväkotia.

Vuodesta 2010 aitojen avioliittojen määrä on kasvanut 43 prosenttia, avioerot ovat vähentyneet 22,5 prosenttia ja aborttien määrä on laskenut 33,5 prosenttia

Tämä väestönkehityksen täyskäännös ei ole ollut sattumaa, vaan harkittujen puolueohjelmien tulos, jolla tuetaan avioliittoa ja perhettä sekä puolustetaan Unkarin kulttuurista identiteettiä ja kristillisiä juuria.

Kun hallitus huolehtii kotimaastaan ja pitää yllä hyviä kristillisiä arvoja, lapsia uskalletaan tehdä ja heistä huolehditaan. Virossa ja yleensä isänmaalliskonservatiiveissa valtioissa on tämä suuntaus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu