Tervetuloa Kaisaniemeen kaikki anarkistit

Anonyymi

Kaisaniemen puisto (ruots. Kajsaniemiparken) on puisto Helsingin ydinkeskustassa, Kluuvin kaupunginosan pohjoisosassa. Siellä järjestetään monenlaisia tapahtumia, kuten Maailma kylässä -kulttuuripäivät. Helsingin kasvitieteellinen puutarha sijaitsee Kaisaniemen puiston pohjoisosassa. Osa puistoa luovutettiin Helsingin yliopistolle puutarhaa varten jo vuonna 1829, ja puutarhan vanhin viherhuone avattiin vuonna 1889. Puistossa järjestetään useita konsertteja, kuten Helsinki-päivän konsertti.

Puiston alueella on jalkapallokenttä, koripallokenttä sekä tenniskenttä. Puiston luoteiskulmassa toimii ravintola Kaisaniemi. Koko puisto on saanut nimensä ravintolan perustajan Kajsa Wahllundin mukaan.

Puisto on saanut kielteistä mainetta erityisesti seksuaalisen väkivallan ja tappelujen vuoksi.[1] Tehokkaan valvonnan ansiosta puiston ilmapiiri on kuitenkin viime vuosina rauhoittunut.


Kaisaniemen puistoa kesällä 2005
Julkinen taide
Kaisaniemen puistossa sijaitsee Helsingin vanhin julkinen muistomerkki: 1700-luvulta säilynyt niin sanottu vapaamuurarin hauta. Kansallisteatterin pienen näyttämön edustalla on näyttelijä Ida Aalbergin kunniaksi pystytetty Esirippu-patsas, joka paljastettiin 15. lokakuuta 1972. Lähes seitsemän metriä korkean pronssipatsaan on suunnitellut kuvanveistäjä Raimo Utriainen. Sen vieressä on vesiallas, jonka pohjoispuolella on Emil Wikströmin tekemä säveltäjä Fredrik Paciuksen rintakuva vuodelta 1895. Altaan itä- ja länsisivuilla ovat Viktor Janssonin alastonta naishahmoa esittävä veistos Convolvulus vuodelta 1931 ja Jussi Mäntysen eläinveistos Nuori hirvi vuodelta 1929.

Puiston historiaa
Vuonna 1763 Maaherra Hans Henrik Boije vuokrasi kaupungilta tontin Hämeen maantien (nyk. Siltasaarenkatu) varrelta ja perusti sille puutarhan. Vuonna 1773 se siirtyi puutarhuri Erik Edbomin hallintaan. Helsingin saatua pääkaupungin aseman vuonna 1812 puutarha merkittiin kaupungin yleiseksi puutarhaksi. Myöhemmin vuonna 1827 alettiin sitä Carl Ludvig Engelin luonnostelmien mukaan muuttaa yleiseksi kävelypaikaksi. Engelin suunnitelmassa puisto jakaantui kahteen osaan: symmetriseen, puurivien halkomaan puistoon sekä kiemurtelevien polkujen muodostamaan maisemapuutarhaan. Vuonna 1829 kävelypaikkaa supistettiin, kun sen viereen muutti Turusta yliopiston kasvitieteellinen puutarha.


Kajsaniemen ravintola vuonna 1862
Vuonna 1839 Catharina ”Kajsa” Wahllund rakennutti Kaisaniemen kärkeen ravintolan, josta tuli varsinkin ylioppilaiden suosima paikka. Puistoon valmistui myös keilarata ja meripaviljonki. Ylioppilaiden tavasta esittää 1. toukokuuta lauluja Kajsalle puisto sai nimekseen Kaisaniemenpuisto[2]; siihen saakka se oli tunnettu Seurapuistona.

Tuohon aikaan Kaisaniemi oli vielä selvästi niemi, ja ravintola sijaitsi niemen kärjessä, mutta 1800-luvun loppupuolella sen länsipuolelle rakennettiin rautatien ratapiha. Sitä varten lohkaisiin alueita puistostakin, mutta suurimmaksi osaksi se rakennettiin täyttömaalle. Tällöin täytettiin paikalla ollut Töölönlahden eteläosa ja siitä etelään työntynyt Kluuvinlahti, jolloin myös Kaisaniemi lakkasi olemasta niemi[3], ja se rajoittuu mereen enää vain pohjoisessa.

1

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikenlainen joukkokokoontuminen on anarkistisen filosofian vastaista.
      Eriasteinen organisoituminen kääntää aatteen pois anarkian ytimestä.

      Silti saatan jonain päivänä piipahtaa Kajsaniemessä tarkkailemassa ja mielessäni pohdiskella, kukahan ihmisistä voisi olla anarkisti?

      Pussikaljaa :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1397
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1230
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      6
      1152
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      865
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      860
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      713
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      84
      693
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      26
      668
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      656
    Aihe