Parasta aikaa kerätään taas yhtä kansalaisaloitetta - Tahdon 2020 - jossa vaaditaan kirkkokunnille oikeutta antaa potkut väärän seksuaalisuuntauksen vuoksi. Koko aloite on täynnä homofoobisuutta. Virallisesti asia on muotoiltu näin:
"Aloite kristillisen seksuaalietiikan mukaisen opetuksen ja toiminnan turvaamiseksi sitä edustavissa uskonnollisissa yhdyskunnissa ja yhteiskunnassa"
Tämä on sinsänsä loistava kansalaisaloite. Tätä kautta selviää se, kuinka vähän tässä maassa on näitä uskovia umpihörhöjä. Samalla se kumoaa 100 - 0 väitteen että jos homoavioliitosta olisi järjestetty kansanäänestys, niin EI-äänet olisivat voittaneet.
Sitä ihmettelen näiden kirjoittajien "rohkeutta". Ovathan he useasti todenneet että kohta alkaa kristittyjen vainot. Nyt he menevät laittamaan nimensä listaan, josta "vainoojien" on sitten helppo heidät poimia ja lähettää partio paikalle. Eivätkö he ole miettineet ollenkaan tälläistä kauhuskenaariota?
Vai onko syy siihen että nimiä kertyy vähän sen vuoksi että suurin osa kirjoittajista ei uskalla laittaa nimeään? He ovat "kaukaa viisaita" ja tiedostavat mahdollisuuden tulla vainotuksi listan kautta. Taas toisaalta jos näin on, niin eikös tämä ole uskonnollista epärehellisyyttä? Mitäs jumala tämmöisestä on mieltä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei muuta kuin kipinkapin allekirjoittamaan jotta saadaan uskonnonvapaus jatkumaan. Samalla yhdenvertaisuus ja tasa-arvo kysymykset hoituvat. Olen kristitty ja haluan elää kotimaassani Suomessa, isieni maassa vapaana. Haluan uskoa siihen mihin uskon ja se oikeus on taattava. Menköön rikolliset vankilaan rötöksistään, vaan ei kristityt kunnon kansalaiset, jotka pitävät tätäkin maata jaloillaan. Ei veronkiertoa, varastelua, hakkaamisia, valehteluja ym. Eikö olekin mukavia ihmisiä nuo kristityt? Kunnon väkeä.