Postin johto ja hallitus vaihtoon

USKOMATONTA MÄSSÄILYÄ KAIKKIEN  SUOMEN KANSALAISTEN KUSTANNUKSELLA !
Postin johto ja hallitus lähtivät ökymatkalle San Franciscoon, matkan jälkeen ilmoitettiin työntekijöiden palkka-alesta. Matkan jälkeen Posti ilmoitti heikentävänsä useiden satojen työntekijöidensä työehtoja. Myös Postin irtisanoutunut toimitusjohtaja Heikki Malinen osallistui San Franciscon-matkalle. Tämä on vain yksi lukuisista muista tämänlaisista toimista postin johdon toiminnassa. On selvää että yritysten johtoon liittyvät kokoukset voidaan järjestää kotimaassakin, mikään ei puolla niitten järjestämistä ulkomailla puhumattakaan San Franciscossa. Tämä on kouluesimerkki siitä miten yrityksen johto elää kuin ”siat pellossa”. Kaikkien Suomen kansalaisten eli meidän varoilla. Koko kansan omistaman yhtiön varoja käytetään pienen johtoportaan mässäilyyn, kun samalla pienipalkkaisia ”työmuurahaisia” kyykytetään tekemään töitä entuudestaan pientä palkkaa vieläkin pienemmällä palkalla. Nyt postin henkilöstön tulee panna kova kovaa vastaa, ei riitä että vain Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen on irtisanoutunut ennen kuin suunta yrityksen johdossa muuttuu on koko johdon / hallituksen ja näihin San Franciscon matkalle osallistuneet henkilöt on vaihdettava henkilöihin joilla on todellisuudentaju tallella ja osallistuvat itsekin ”jalat maassa” ja samalla asenteella koko yrityksen johtoon. Nykyisen hallituksen johdon toiminta ja se että he voisivat jatkaa tehtävässään on häpeäpilkku Suomelle jota esitellään oikeusvaltiona. Valtion omistajaohjaisministerinä Sirpa Paaterolla on nyt oikeus, perusteet ja velvollisuus puuttua Postin johdon toimintaan kokonaisvaltaisesti ja näyttää miten oikeusvaltiossa tulee toimia.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/34dc7def-87ed-4c21-a020-9e4373f74416
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On selvää että nykyinen Postin hallitus ei voi jatkaa tehtävässään, kaikki sen toimet osoittaa että heidän toimintansa ei ole esimerkillistä koko yrityksen henkilöston toiminnalle ja arvomaailmalle. Omistajaohjausministeri Paaterolla on ei vain oikeus vaan velvollisuus puuttua Postin hallituksen ja johdon tilaan. Sulle- mulle toiminta on saatava loppumaan, toiminta saatava läpinäkyväksi ja oikeudenmukaiseksi. Tämä yhteiskunta ei voi toimia apäoikeudenmukaisella toiminnalla jossa suositaan ja kustannetaan loisia, tarvitaan oikeita johtajia oikeille paikoille ei mitään kiitosvirkoja joissa mässäillään meidän kaikkien kustannuksella.

Äänestä

Näin ne kommunistijohtajat juhlii!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

USKOMATONTA MÄSSÄILYÄ KAIKKIEN  SUOMEN KANSALAISTEN KUSTANNUKSELLA !
Postin johto ja hallitus lähtivät ökymatkalle San Franciscoon, matkan jälkeen ilmoitettiin työntekijöiden palkka-alesta. Matkan jälkeen Posti ilmoitti heikentävänsä useiden satojen työntekijöidensä työehtoja. Myös Postin irtisanoutunut toimitusjohtaja Heikki Malinen osallistui San Franciscon-matkalle. Tämä on vain yksi lukuisista muista tämänlaisista toimista postin johdon toiminnassa. On selvää että yritysten johtoon liittyvät kokoukset voidaan järjestää kotimaassakin, mikään ei puolla niitten järjestämistä ulkomailla puhumattakaan San Franciscossa. Tämä on kouluesimerkki siitä miten yrityksen johto elää kuin ”siat pellossa”. Kaikkien Suomen kansalaisten eli meidän varoilla. Koko kansan omistaman yhtiön varoja käytetään pienen johtoportaan mässäilyyn, kun samalla pienipalkkaisia ”työmuurahaisia” kyykytetään tekemään töitä entuudestaan pientä palkkaa vieläkin pienemmällä palkalla. Nyt postin henkilöstön tulee panna kova kovaa vastaa, ei riitä että vain Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen on irtisanoutunut ennen kuin suunta yrityksen johdossa muuttuu on koko johdon / hallituksen ja näihin San Franciscon matkalle osallistuneet henkilöt on vaihdettava henkilöihin joilla on todellisuudentaju tallella ja osallistuvat itsekin ”jalat maassa” ja samalla asenteella koko yrityksen johtoon. Nykyisen hallituksen johdon toiminta ja se että he voisivat jatkaa tehtävässään on häpeäpilkku Suomelle jota esitellään oikeusvaltiona. Valtion omistajaohjaisministerinä Sirpa Paaterolla on nyt oikeus, perusteet ja velvollisuus puuttua Postin johdon toimintaan kokonaisvaltaisesti ja näyttää miten oikeusvaltiossa tulee toimia.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/34dc7def-87ed-4c21-a020-9e4373f74416

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu