Olen tässä arvellut lopettaa tämän säätämisen. En vain kykene tekemään enempää meidän eteen. Minulla ei riitä rohkeutta kertomaan sitä, mitä sinua kohtaan todella tunnen.
En tiedä monesko kerta oli, kun tänään aamulla nähtiin. Joka kerta minulla olisi ollut mahdollisuus tehdä jotain, edes jotain pientä. Mutta ei.
Maksan tässä kovaa hintaa omasta typeryydestäni. Aiheutin itselleni kovat tunnelukot, kun sinisilmäisesti uskoin itsestäni liikoja. Kerroin silloin avoimesti tunteistani eräälle naiselle ja huonosti siinä kävikin. En jaksa uskoa enää siihen, että tämän seikan voisi vain unohtaa.
Kaikki tämä alkoi silloin eräänä kesäisenä lauantaina, kun tulin silloin samana päivänä toisen kerran luoksesi. Siitä hetkestä mieleeni jäi se, kuinka katsoit minua niin suloisesti ja viattomasti. Tuntui kuin jotain olisi syttynyt uudestaan sisälläni.
Ei olisi kuitenkaan ensimmäinen kerta kun tulkitsisin naista väärin. En uskalla enää ottaa riskiä. Tilannetta ei helpota se että näen sinua niin paljon, mutta silti liian vähän. Pitäisi olla joku kiva rauhallinen paikka, jossa olisimme kahden, niin ehkä sitten voisin kertoa sinulle mitä oikeasti tunnen. Mutta kun emme näe toisiamme koskaan missään muualla...
Olisin ollut varmasti paljon rohkeampi ja optimistisempi, jos tietäisin sinusta edes nimen. Tai sen että olitko ylipäätään vapaa nainen.
Tänä aamuna kun näimme viimeisen kerran niin päätin, että nyt loppuu itseni kiduttaminen. En ansaitse sinua. Minusta ei ole siihen.
Mutta vaikka mennyt menee niin säilyt muistoissani. En ikinä tule unohtamaan teitä, Onettareni! <3 ;(
En tiedä monesko kerta oli, kun tänään aamulla nähtiin. Joka kerta minulla olisi ollut mahdollisuus tehdä jotain, edes jotain pientä. Mutta ei.
Maksan tässä kovaa hintaa omasta typeryydestäni. Aiheutin itselleni kovat tunnelukot, kun sinisilmäisesti uskoin itsestäni liikoja. Kerroin silloin avoimesti tunteistani eräälle naiselle ja huonosti siinä kävikin. En jaksa uskoa enää siihen, että tämän seikan voisi vain unohtaa.
Kaikki tämä alkoi silloin eräänä kesäisenä lauantaina, kun tulin silloin samana päivänä toisen kerran luoksesi. Siitä hetkestä mieleeni jäi se, kuinka katsoit minua niin suloisesti ja viattomasti. Tuntui kuin jotain olisi syttynyt uudestaan sisälläni.
Ei olisi kuitenkaan ensimmäinen kerta kun tulkitsisin naista väärin. En uskalla enää ottaa riskiä. Tilannetta ei helpota se että näen sinua niin paljon, mutta silti liian vähän. Pitäisi olla joku kiva rauhallinen paikka, jossa olisimme kahden, niin ehkä sitten voisin kertoa sinulle mitä oikeasti tunnen. Mutta kun emme näe toisiamme koskaan missään muualla...
Olisin ollut varmasti paljon rohkeampi ja optimistisempi, jos tietäisin sinusta edes nimen. Tai sen että olitko ylipäätään vapaa nainen.
Tänä aamuna kun näimme viimeisen kerran niin päätin, että nyt loppuu itseni kiduttaminen. En ansaitse sinua. Minusta ei ole siihen.
Mutta vaikka mennyt menee niin säilyt muistoissani. En ikinä tule unohtamaan teitä, Onettareni! <3 ;(
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.