Kerron vähän taustatietoja tarinasta.. mielipiteitä kaipaisin.
Olen nainen 25 sekä mies 30 olimme yhdessä yli neljä vuotta.
Tilanne hankaloitui pikku hiljaa, oli vaikeat olosuhteet, taloudellisesti ja henkisesti, parisuhde jäi jalkoihin.
Asuin vuoden verran erilläni miehestä, halusin antaa hänelle aikaa selvittää omat kuvionsa.. näimme silti viikoittain. Olin jo itse sisimmässäni sitä mieltä että lopullinen ero tästä tulee..
Palasimme kuitenkin hetkeksi saman katon alle, kihlauduimme.. sitä onnea vaan ei kestänyt pitkään, vaikea tilanne jatkui yhä.. mies ihastui toiseen uusien kuvioiden seurauksena.
Siitäkin vielä päästiin yli, mies ei halunnut heittää kaikkea yhteistä hukkaan, vaan halusi yrittää uudestaan. Tilanne ei vaan enää ollut sama tuon episodin jälkeen, multa puuttui luottamus koska mies ei halunnut puhua ihastumisestaan, vaikka asia olisi ollut minulle tärkeää selvittää puhumalla.
Sitten tulikin lopullinen ero yhden repivän riidan seurauksena.
Vaikeaa oli, mutta yli pääsin. Asuin yksin, keskityin eron läpikäymiseen, ei mulla ollut mitään illuusioita tulevasta.. tapailin muita miehiä että en tuntisi oloani ihan eristyneeksi. Muutama vakavan oloinen suhde ehti kehittyä, mutta niistä ei syystä tai toisesta tullut mitään..
Eron jälkeen yritimme kaveripohjalla, mutta pyysin lopettamaan yhteydenpidon koska huomasin että aina näkemisensä jälkeen tuli pieni romahdus, kaipasin häntä.
Erosta tuli maaliskuussa 8kk. Viimeisinä viikkoina ajatukseni on palanneet häneen ja yhteisiin hyviin hetkiimme joita oli paljon. Ajatuksella on ilmeisesti ihmeellinen voima, sillä muutama päivä sitten hän ilmestyi ovelleni kertomaan että rakastaa mua yhä. En epäile näitä sanoja.. tunnen miehen. Hän sanoi että ei pysty tuntemaan samaa tunnetta ketään muuta naista kohtaan, ja syytää itseään meidän erosta. Sanoi että nyt vasta tajuaa mitä menetti. Miten hyvin me yhteen sovittiinkaan. No minä olen kyllä samaa mieltä :)
En sano että olisin varauksetta onnessani kun hän tilitti kaikesta. En ole ollut hänestä riippuvainen mitenkään eron jälkeen. Mutta ajatukset on olleet hänen luonaan niin vahvasti, että tunnen että olemme uuden alun velkaa. Meillä oli kuitenkin hyvä suhde kaikesta huolimatta.
Hän on suhteessa, mutta se on hyvin epätasapainoinen ja raastava (sanoo hän). En kommentoi tuota, mutta tiedän asiasta hiukkasen muutakin kautta, että uskon kyllä hänen rehellisyyteensä.
Olen nyt kuin toinen nainen siis. Sitä en tietenkään tahtoisi. Mulla on vaan nyt semmoinen olo, että palaset on naksahtaneet paikoilleen, että meidän pitää todella koittaa vielä tosissaan mitä meistä tulee. Ajatus on selvä, mieli rauhallinen, en tahdo hätiköidä, en painostaa. En ole hätäinen koska jotenkin tajuan että meillä on nyt mahdollisuus jota ei viedä pois.
Opin todella paljon kun käsittelin eroa. Pärjään itse, en ole riippuvainen kenenkään tunteista mua kohtaan.
Nyt tuntuu siltä, että jos me pääsemme jossain vaiheessa aloittamaan uudelleen, tämä toimii.
Mutta jos käy toisin, tunnen senkin että se ei ole elämäni loppu, vaan pärjään kyllä. Ehkä vielä paremminkin jos tosiaan näen nyt että suhde ei todellakaan toimi.
Oli meillä omat ongelmamme mutta uskon että nyt voimme tosissaan nämä käsitellä, koska mistään hyvin vakavista asioista ei ole kyse. Ehkäpä sitä on kumpikin tajunnut muutamia elämäntotuuksia erossa ollessaan ja muissa suhteissa.
Mitä mieltä tästä stoorista.. kommentteja kaipaisin, vaikka tiedänkin mitä tahdon tehdä.
Olen nainen 25 sekä mies 30 olimme yhdessä yli neljä vuotta.
Tilanne hankaloitui pikku hiljaa, oli vaikeat olosuhteet, taloudellisesti ja henkisesti, parisuhde jäi jalkoihin.
Asuin vuoden verran erilläni miehestä, halusin antaa hänelle aikaa selvittää omat kuvionsa.. näimme silti viikoittain. Olin jo itse sisimmässäni sitä mieltä että lopullinen ero tästä tulee..
Palasimme kuitenkin hetkeksi saman katon alle, kihlauduimme.. sitä onnea vaan ei kestänyt pitkään, vaikea tilanne jatkui yhä.. mies ihastui toiseen uusien kuvioiden seurauksena.
Siitäkin vielä päästiin yli, mies ei halunnut heittää kaikkea yhteistä hukkaan, vaan halusi yrittää uudestaan. Tilanne ei vaan enää ollut sama tuon episodin jälkeen, multa puuttui luottamus koska mies ei halunnut puhua ihastumisestaan, vaikka asia olisi ollut minulle tärkeää selvittää puhumalla.
Sitten tulikin lopullinen ero yhden repivän riidan seurauksena.
Vaikeaa oli, mutta yli pääsin. Asuin yksin, keskityin eron läpikäymiseen, ei mulla ollut mitään illuusioita tulevasta.. tapailin muita miehiä että en tuntisi oloani ihan eristyneeksi. Muutama vakavan oloinen suhde ehti kehittyä, mutta niistä ei syystä tai toisesta tullut mitään..
Eron jälkeen yritimme kaveripohjalla, mutta pyysin lopettamaan yhteydenpidon koska huomasin että aina näkemisensä jälkeen tuli pieni romahdus, kaipasin häntä.
Erosta tuli maaliskuussa 8kk. Viimeisinä viikkoina ajatukseni on palanneet häneen ja yhteisiin hyviin hetkiimme joita oli paljon. Ajatuksella on ilmeisesti ihmeellinen voima, sillä muutama päivä sitten hän ilmestyi ovelleni kertomaan että rakastaa mua yhä. En epäile näitä sanoja.. tunnen miehen. Hän sanoi että ei pysty tuntemaan samaa tunnetta ketään muuta naista kohtaan, ja syytää itseään meidän erosta. Sanoi että nyt vasta tajuaa mitä menetti. Miten hyvin me yhteen sovittiinkaan. No minä olen kyllä samaa mieltä :)
En sano että olisin varauksetta onnessani kun hän tilitti kaikesta. En ole ollut hänestä riippuvainen mitenkään eron jälkeen. Mutta ajatukset on olleet hänen luonaan niin vahvasti, että tunnen että olemme uuden alun velkaa. Meillä oli kuitenkin hyvä suhde kaikesta huolimatta.
Hän on suhteessa, mutta se on hyvin epätasapainoinen ja raastava (sanoo hän). En kommentoi tuota, mutta tiedän asiasta hiukkasen muutakin kautta, että uskon kyllä hänen rehellisyyteensä.
Olen nyt kuin toinen nainen siis. Sitä en tietenkään tahtoisi. Mulla on vaan nyt semmoinen olo, että palaset on naksahtaneet paikoilleen, että meidän pitää todella koittaa vielä tosissaan mitä meistä tulee. Ajatus on selvä, mieli rauhallinen, en tahdo hätiköidä, en painostaa. En ole hätäinen koska jotenkin tajuan että meillä on nyt mahdollisuus jota ei viedä pois.
Opin todella paljon kun käsittelin eroa. Pärjään itse, en ole riippuvainen kenenkään tunteista mua kohtaan.
Nyt tuntuu siltä, että jos me pääsemme jossain vaiheessa aloittamaan uudelleen, tämä toimii.
Mutta jos käy toisin, tunnen senkin että se ei ole elämäni loppu, vaan pärjään kyllä. Ehkä vielä paremminkin jos tosiaan näen nyt että suhde ei todellakaan toimi.
Oli meillä omat ongelmamme mutta uskon että nyt voimme tosissaan nämä käsitellä, koska mistään hyvin vakavista asioista ei ole kyse. Ehkäpä sitä on kumpikin tajunnut muutamia elämäntotuuksia erossa ollessaan ja muissa suhteissa.
Mitä mieltä tästä stoorista.. kommentteja kaipaisin, vaikka tiedänkin mitä tahdon tehdä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mielestäni yhteenpalaaminen entisen kanssa on aina melkoinen riski.Minulla on siitä kokemusta.Kuitenkin,vaikka asiat kuinka käytäisiin läpi,on helppo palata samoihin ajatusmalleihin kuin vanhassa suhteessa.Eron taustalla olleet syyt eivät puhumisesta huolimatta välttämättä katoa mihinkään,nousevat usein pintaan uudestaan.
Itse olin erossa eksäni kanssa puolitoista vuotta,hän jätti minut.Kun sitten hän tajusi haluavansa minut takaisin (samoin sanoin kuin sinunkin entisesi),olin jo tavallaan päässyt kaikesta eron tuottamasta mielipahasta jaloilleni,rakastin häntä kuitenkin edelleen.Olin muuttunut ihmisenä,hän oletti saavansa saman tytön takaisin.Alle puolessa vuodessa häntä alkoivat ahdistaa tasan samat asiat,jotka johtivat ensimmäiseen eroomme.Ja ne olivat epäreiluja syitä erota alunperinkin,muttei hänellä ollut keinoa ohittaa niitä nytkään.Hän jätti minut tylysti.
Toinen ero oli ensimmäistä rankempi ja kokosin sirpaleita pitkään.En voinut luottaa enää yhtään kehenkään.Sittemmin vuosien jälkeen olen löytänyt uuden onnen,joka avasi silmäni.Eksäni jouduin häivyttämään elämästäni,enkä ole enää missään yhteyksissä hänen kanssaan.
Nykyiseen ajatusmaailmaani kuuluu vahva näkemys siitä,että mikä kerran särkyy,ei voi enää korjaantua.Siis suhteissa.Ei rakkaus välttämättä mihinkään katoa,haihtuu vain ajan myötä tai vaihtaa kohdettaan.Rakkaus ei vain yksinkertaisesti aina riitä tässä maailmassa kannattamaan suhteitamme ja korjaamaan sen säröjä.Se on sellainen elämän epätäydellisyys, jonka olen oppinut hyväksymään.
Päätös on kuitenkin sinun.Onnea valinnallesi =)
Kumpa oma entinen mieheni tajuaisi saman kuin sinun miehesi...uskoni siihen on jo mennyt, muttei toivo..
Kiitos, tietämättäsi annoit minulle kovasti voimia.
Uskon tarinasi lukiessani että tuo on jo kohtalon peliä, teidät on tarkoitettu toisillenne, olkaa onnellisia että teille annetaan mahdollisuus katsoa tulevaisuutta uudestaan, nyt kasvaneina oppineina ihmisinä!
Vaalikaa sitä!
Onnea matkaan ja pidä kiinni hänestä ja rakkaudestanne!
Siis ensin mies oli epävarma, halusiko jatkaa, joten erositte. Sitten koititte uudelleen, mutta jälleen suhde kariutui - nyt toisen naisen takia. Sen jälkeen yrititte taas uudelleen, mutta jälleen suhteenne päättyi eroon.
Nyt mies on uudessa suhteessa, mutta pettää siellä haikailemalla sinun perääsi.
Jos vielä tuon jälkeen luotat mieheen, niin nostan sinulle hattua. Minusta kolmannen eron jälkeen pitäisi jo ymmärtää, että homma ei toimi. Jossain viestissä viitattiin teidän tilanteeseenne romantiikalla ja kohtalolla. Minä näen asian juuri toisinpäin. Jostain syystä palaatte aina yhteen, mutta kertaakaan ette ole saaneet suhdetta toimimaan. Kuinka montaa kertaa haluat hakata päätäsi seinään?
Ei meillä ole varsinaisesti ollut kuin yksi, se viimeisin ero.
Yli neljästä vuodesta viimeisin oli vaikein, asuin kyllä vuoden omassa osoiteessa, mutta yhteydenpito ei katkennut eikä siis erottu.
Sen jälkeen muutin takaisin mutta seurasi kaikenlaista kuohuntaa miehen elämässä, hän meni ja ihastui toiseen -ei tehnyt mitään petollista kuitenkaan- mutta se laittoi välit harkintaan, eroa ei varsinaisesti tullut siinä, vain miettimistauko vieläkö jatketaan. Ja jatkettiin, epävarmasti.. sitten vasta tilanne meni siihen että lopullinen ero tuli.
Yli kolme vuotta oli kuitenkin vahva sitouminen suhteeseen, eikä mitenkään tarvinnut epäillä miehen luotettavuutta. Ne hyvät ajat mua jaksaa kantaa..
Sitä vaan ihmettelen että jos kerran rakastaa yhtä niin miten pystyy suhteisiin muiden kanssa? Jos kyseessä on rakkaus. Vai olisiko teidän välillänne vain tottumus ja hyvä luottopohjainen kaveruus ynnä luonnolliset tarpeet. Ulkopuolisten on aina vaikea kommentoida kun ei tunne asioita kuten te, eikä tässä tapauksessa ainakaan kumppanisi aatteita. Vain sen mitä sinä hänestä kerroit.
Olihan meillä molemmilla tässä 8kk:n aikana muita suhteita, mutta niistä ei tullut mitään.
Mies tunnusti että ei pystynyt tuntemaan näitä naisiaan kohtaan samaa mitä meillä oli.
Minulla oli kai sama juttu.. kuukausi oli maksimi, ihastuin toisiin mutta se tunne hälveni nopeasti..
Sanoin miehelle nyt rakkaudentunnustuksen jälkeen, että mitäs jos "tunteettomuus " muita naisia kohtaan johtui vain siitä että erosta oli vasta suhteellisen vähän aikaa, ettei hän ollutkaan vielä asiasta yli?
Hän sanoi, että ei ollut väliä oliko toisen kanssa vai yksin, ajatteli silti meidän aikoja.. minua. Rakasti.
Minä en tiedä muuta kuin että olen ajatellut häntä eromme aikana usein. Kaipaan hyviä aikoja, mitään ei kuitenkaan ollut rikki, suhde vain ajautui heikoille vesille kummankin toimesta.
Arvostan miestä, ihailen, tunnen hellyyttä.. tunnustus liikutti mua syvästi. En epäile etteikö rakkauden tunteet löytyisi uudelleen sisältäni jos ja kun saamme tilaisuuden.
Toisin sanoen, tuntuu oikealta antaa uusi tilaisuus.
Jotain jäi selvästi kesken, kun kumpikaan ei osannut edes varsinaista syytä erolle kertoa.
Jatkuvasti ajatukset lentää toisen luo..
Minä uskon kyllä kohtaloon, erossa uskoin että tämä oli tarkoitus että eroamme. Siksi en anellut häntä takaisin vaan keskityin pääsemään eteenpäin.
Nyt kun hän palasi tunnustuksineen ovelleni, uskon tämänkin olevan jonkinlainen kohtalo jolle tahdon antaa mahdollisuuden.
Edellisenä viikonloppuna ennen hänen näkemistään tai edes tietoa siitä että hän tulisi, näin unen jossa makasimme vuoteessa ja hänen kätensä olivat ympärilläni.. hän mumisi että aloitetaan uudestaan alusta.
Heräsin, ja olin hyvin pettynyt itseeni että näin tuollaisia unia, ja sysäsin sen kauas mielestäni.
Nyt vasta muistin tuon unen, hänen käyntinsä jälkeen.. en kai voi olla miettimättä sitäkään, että hän sanoi viikkotolkulla ajatellleensa minua.. luultavasti saman ajan olin itse ajatellut häntä ja kironnut hiljaa mielessäni että enkö voisi jo jättää muistot muistoihin..
Pöhköjä varmaan nuo "kohtalo"-ajatukset joidenkin mielestä. Mutta, ajatukset kuten tuuli ovat näkymättömiä, kutenkin tuuli saa sinut kääntämään suuntaa tarpeeksi puhallettuaan.
Lisättäköön vielä että koska eksäsi on nyt pettynyt uuteen suhteeseensa, hänen on helppo ajatella että teidän suhteenne oli niistä se parempi ja että se oikea olitkin aina sinä. Kyse on yleensä harhasta, joka romuttuu aikanaan - silloin kun hänen ei enää tarvitse suhteuttaa sinua keneenkään toiseen. Ei hänkään tietenkään sitä nyt tunnista! Ehkä hänen tulisi erota nykyisestään, jos suhde ei toimi, ja miettiä hieman näitä asioita itsekseen, siis mitä hän TODELLA haluaa. Pelkääköhän hän yksinoloa, mietin. Se ajaa monesti eronneita yhteen. Ehkä hänen kaipauksensa on kasvanut, kun ette ole tavannet lainkaan, ja se sotkee hänen päänsä. Hän muistaa nyt vain sen miten paljon joskus rakastitte toisianne, niin sinäkin.
Se että hän sanoo sinun olevan ainoa jota voi niin kovasti rakastaa, no onko hänellä vielä montaa vertailukohtaakaan, alle vuosi sitten olette viimeksi eronneet ja hänellä on ollut tämä uusi kumppani sinä aikana. En missään nimessä halua kuulostaa kyyniseltä tai pilata orastavaa onneasi, mutta älä unohda itsekään niitä syitä miksi alunperin erositte! Jos tämä mies ei osannut aiemminkaan puhua ongelmistanne, hänelle on varmasti luontevaa sivuuttaa ne tälläkin kertaa.Siihen saatat sortua rakkaudenhuumassa itsekin.
Me ihmiset (etenkin naiset) tunnumme kaipaavan onnellisia loppuja ja pelkäämme asioita, jotka jäävät kesken tai epätäydellisiksi. Niin minäkin aikanaan, siksi palasin yhteen tällä hetkellä ajateltuna sen täysin väärän ihmisen kanssa. Mutta se vain kuuluu elämään, usko minua. Äitini viisaana ja kokeneena naisena varoitti minua aikanaan, ja toivon todella että olisin kuunnellut häntä silloin. Ei tuosta omasta vastoinkäymisestäni nyt mitään lopullista vahinkoa tullut, mutta hyviä nuoruusvuosia meni murehtimiseen. Kerro toki miten asianne eteni =)
Kiitos realismista mää.
Eipä mulla ole harhakuvitelmia miestä kohtaan.. ainakaan pahoja :)
Kolmekymppinen mies. On hän osansa suhteista käynyt läpi, jotakin ehkä oppinutkin :)
Sanoi ettei hän voi elää tällä tavoin tässä iässä enää.. on tehtävä päätös kuin oikealta tuntuu ja mitä sydän sanoo.
Minusta tuntuu että mulla on aina ollut realistisempi kuva suhteestamme .. ehkäpä jopa kyyninen, ruusunpunaisia laseja en ole pitänyt koskaan, järki-ihmisenä.
Eniten harmittaakin että hän tulee ja paukauttaa tälläista rakkaudentunnustusta vaikka ei ole vielä "oma pöytäänsä" siivonnut. Jos suhde on huono, pitäisi olla rohkeutta lopettaa se. Sanoo hoitavansa loppuun sen minkä on tämä toisen kanssa aloittanut.
Tuo suhde on yksi monista lyhyistä joita hänellä on ollut tässä eron aikana, mutta nainen on muuttanut hänen luokseen.. tunteneet eivät ole varmaan kuin muutamia kuukausia maksimissaan.
Kumma kyllä en tunne minkäänlaista mustasukkaisuutta tai epävarmuutta tilanteesta.
Uskon, että miehellä ON tarve saada elämäänsä pysyvää hyvää nyt kun on kolmikymppinen, että oikeasti yksin jääminen häntä pelottaa. Yksin hän kyllä osaa olla ja elää, sitä en epäile.
Ehkä hän todella hätäilee suhteeni, mutta toisaalta parempi että tunnusti oikeat tunteensa, kun vielä on mahdollisuus (ei raskaaksi saatettuja nykyisiä tms.vakavaa)
Luin tuon oman juttuni vielä läpi ja huomasin, että se saattaa vaikuttaa sinusta aika inhottavalle epäilyksineen. Pointti on kuitenkin se että jokaisen tulee lopulta tehdä itse omat valintansa sydämenasioissa, ja muut ihmiset voivat sitä sitten vain tukea, vaikka olisivatkin epäilevällä kannalla.
Tunteet vievät usein ihmistä järkeä enemmän, mutta sehän siinä rakkaudessa kai enemmän painaakin. Ei kaikkea saa eikä voikaan ajatella vain järjellä. Ja vaikka tulisikin siipeen, niin joku tarkoitus on silläkin, lopulta. Rakkaus on aina riski, mutta parhaimmillaan paras riski minkä elämässä tulee ottaneeksi =) Kaikkea hyvää!
Rakkaus on aina riski.
Jospa sitä ottaisi tämän riskin. Harvoin tunnen että jotain pitäisi tehdä näin vahvasti.
Jos käy niin ettei homma toimi kuitenkaan, onpa ainakin kortti käännetty.
Sitten uskon pääseväni miehestä yli lopullisesti ja jatkan ihan todella omaa elämääni enkä haikaile entiseen.
Mutta. Tähän aion panostaa. Huomasin kyllä itsekin tapaillessani muita, että eipä ruoho ole kaksista muualla :)
Ystävyys, arvostus, rakkaus, hyvä seksi, yhteiset mielenkiinnon kohteet ja kyky ratkaista riitoja.. mitä muuta suhteeseen tarvitsee. Ja vielä kun mies on niin syötävän komiakin.
Tämä saattoi olla semmoinen "opintotauko" meille kummallekin, että herättiin huomaamaan mitä oli ja mitä voisi vielä olla. Monta arvokasta oppia olen ainakin itse saanut. Minä tarvitsin nämä kuukaudet omillani, näin että kestän eron, tajusin olen hyvä kumppani, muistin mistä asioista ITSE oikein pidänkään, koin pettymyksiä mutta jaksoin silti, yksinkin.
Mulla on niin paljon uutta annettavaa hänelle, voin ehkä kerrankin olla hänelle se kallio mitä hän oli mulle suhteen alussa.
Kun ei se onnistu, niin ei se onnistu. Soudatte ja huopaatte tuolla menolla koko loppuelämänne! Miksi tällä "kymmenennellä" kerralla se onnistuisi kun ei onnistunut edelliselläkään...
on omansa ja jokaisella on oikeus valita oma elämänsä. Kyllä se voi onnistuakin!Niitä on lähipiirissä monia. Tosirakkaus...niin kauan kuin on elämää on toivoa.
Mun on pakko antautua vähän romantisoimaan vielä..
Meidän suhde sai alkunsa kun kirjoitin parikymppisenä nuorena tyttönä pienen kirjeenvaihtoilmoituksen keltaiseen pörssiin.
Mulla oli takana kurja ensimmäinen "rakkaus" huitelevan, pettävän, juopon rokkaripojan kanssa, jossa nielin ylpeyttä jatkuvasti.. kumma kyllä opin tuosta suhteesta hirveän paljon, sen jälkeen tiesin mitä en AINAKAAN tahdo.
-- tosiaan laitoin tosiaan kiltin kirjeenvaihtoilmoituksen, ja siihen vastasi moni sellainenkin jolla ei ollut ruuvit kohdallaan..
Mutta yksi heistä oli tämä rakkaani, jonka kanssa jäimme kirjeenvaihtoon puoleksi vuodeksi.. se oli kaikkea muuta kuin rakkauskirjeiden vaihtoa, ihan vain juttua omasta elämästä, ajatuksista.. hänen tyylinsä kirjoittaa oli ihana, sujuva, odotin aina postilaatikon täytettä.
Sitten hän teki aloitteen eräänä toukokuuna, pyysi minua tapaamaan, oli varannut ravintolapöydän.
Se tapaaminen sujui ihanissa merkeissä, vaikka hän ei ollutkaan ihan mielikuvani oloinen, mutta tiesin että sen pinnan takana on se ihminen jonka ajatuksiin olen perehtynyt jo puoli vuotta ja jonka kanssa mieli käy yksiin..
Puhuttiin, syötiin, hän tarjosi herrasmiehen tavoin mulle sen illan. Oli jopa pukeutunut pukuun, tsemppasi todella.
Minut hurmasi.
Nyt vasta näenkin, miten hyvä ja normaali suhde meillä oli kaikkinensa. Paikkasi monta haavaa, palautti uskon miehiin, antoi mulle luottamuksen takaisin. Oikeastaan mun aikuselämäni suhteiden peruskallio, vaikka kävinkin loppumetreillä mitä kävi..
Harmittaisi jos antaisin kaiken valua uudelleen hukkaan, nyt kun toinen mahdollisuus tarjotaan.
Kai sitä täytyy joskus mennä kauas jotta näkee lähelle.
kerran erotaan, niin mitä se sanoo?! kun erotaan, niin sitten erotaan.. oletko kuullut ikinä LÄHEISRIIPPUVUUDESTA?
.. on kuunella sydämen ääntä.. vain se kertoo mihin sun on mentävä..
.. kaikilla on vaikeutensa, mutta yhä uskon siihen, että rakkaus keksii keinot saattaa yhteen, jos on kirjoitettu tähtiin.. :o)
Mitä menetettävää sulla on? Mitä pelkäät? Mikset heittäytyisi tuulen mukaan ja nauttisi.. Se on sun elämä ja sun sydän.. vain sä_tiedät, mitä se kertoo..
Haleja ;o)
"Surutar, joka ei jaksanut kirjautua sisään.. " :o)
Sori säätö..
Rakkaus ja kiintymys voi ilmetä parhaiten silloin kun ollaan toisista kaukana, eikä arkipäivän kaikki realiteetit ja ongelmat, työ, lapset tms. pyöritettävä rumba ole mukana yhteisissä kuvioissa. Nehän yleensä onnistuvat viemään huomionkin pois näistä syvistä tunteista.
Todellinen rakkaus on aina olemasa ja löydettävissä itsestään, kun tilaisuus tulee. Ihminen voi rakastaa syvästi montaakin ihmistä elämänsä aikana, mutta usein nuoruuden ensimmäisen rakkaus voi olla niin voimakas, että siihen jää loppuiäksi kiinni. Oliko tämä sinun ensirakkautesi tai todellinen ensimmäinen rakkautesi? Luin nuo viestit, mutta jäi nyt kesken kaiken kadoksiin, sanoitko sen?
Olen huomannut, että moni aikuinen muistaa parhaiten sen ensimmäisen rakkautensa ja jollain tavalla hakee sitä vahvaa rakkaudentunnetta ja samankaltaista ihmistä vielä aikuisenakin rinnalleen.
En tiedä onko kyseessä joku läheisriippuvuuden muoto, jos yksi rakkaus ja yksi ihminen on niin vahvana mielessä, että muut suhteet eivät onnistu, vaan on jatkuva kaipaus tähän yhteen.
En sano, että näin ei voisi tai saisi olla, mutta kokemusteni mukaan on moni suhde romuttunut kun taustalla on tämä ensirakkauden kaipuu. Ollaan tavallaan koukussa siihen, ja siksi seurauksena on tämä soutaminen ja huopaaminen.
Onko kukaan samaa mieltä, että näinkin voisi olla??
Omien ja muiden kokemusten perusteella sanoisin että ainoa asia joka paranee uudelleenlämmittäessä on kaalilaatikko. Mutta itsehän päätät, oma on elämäsi eikä kukaan muu voi päättää puolestasi mitä tehdä.
Miksi hän ei muuten ole jo eronnut nykyisestään, jos kerran haluaa sinut takaisin?