Miten te, joita on petetty, olette jatkaneet suhdetta eteenpäin?
Mies petti minua työreissulla. Tuhannen päissään oli, ei edes seissyt, joten homma lopahti. Aamulla oli naisen asunnolta herännyt morkkiksissaan ja hiipinyt vauhdilla pois. Hän yritti ensin olla minulle kertomatta, mutta syyllisyys painoi häntä niin kovasti, että näin jonkun olevan pielessä. Lopulta hän kertoi kaiken.
Tuntui että jokin minussa särkyi. Tai kaikki. Meidän suhteessamme kaikki on ollut satumaisen hyvin, myös miehen mielestä. Hän ei ymmärrä miksi teki, mitä teki. Hän on pyydellyt anteeksi, itkenyt, tärissyt ja pelännyt menettävänsä minut. Se nainen, joka hänen löysää kaluaan sai imeskellä, ei häntä kiinnosta. Edes ulkonäkö ei ollut kummoinen. Tunnen mieheni ja tiedän että hän puhuu totta. En ole sinisilmäinen.
Olemme koittaneet miettiä syitä tapahtuneeseen. Voisiko olla, että hän alitajunnassaan pelästyi, kun kaikki oli liian hyvin. Unelma tilanne työelämässä, nainen jota hän rakastaa sydämensä pohjasta, ja joka kohtelee häntä hyvin, rahallisesti kaikki ok, perhesuhteet kunnossa, paljon ystäviä... Mikään ei ollut pielessä. No, nyt on.
Huolimatta siitä, että tiedän ettei se nainen kaukomailla merkinnyt mitään, minuun silti sattuu. Miten hän edes valtavassa humalassa kykeni unohtamaan sen, mitä meillä on?
Nainen kuulema veteli humalaista, vähän narsistista miestä oikeista naruista. Kehui kovasti ulkonäköä ym. Se kohotti itsetuntoa. Mieheni on erittäin komea. Kysyin häneltä että eikö minun kehuni ole riittäneet, ja hän vastasi, että minun kehuni ovat miljoonasti tärkeämpiä kuin kenenkään muun. Ja vaikka hän ei peiliin katsoessaan ehkä niin upeaa miestä näe, kuin mitä monet naiset hänessä näkee, niin ei hänen itsetuntonsa nollissa ole ollut, vaan ihan suht ok. En minä voi uskoa, että itsetunnon kohotus olisi ollut ainoa syy.
Tarvitsen nyt apua niiltä, jotka ovat tällaisesta selvinneet. En aio miestä jättää. Olemme liian täydellinen pari heitettäväksi hukkaan. Ja kaikesta huolimatta rakastan häntä. Toista kertaa en anteeksi antaisi. Hänkin tietää sen.
Tukea olen saanut miehen äidiltä. Muille en ole puhunut. En halua tällaista asiaa levitellä. Omalle perheelleni en taatusti kerro, koska en halua heidän ajattelevan miehestä pahaa.
Siis, miten välttää niitä ajatuksia, ja hetkiä, kun hokee itselleen murheen murtamana, että "rakkaani suuteli toisen naisen rintoja..." Tai miten saa itsensä tajuamaan, että minä riitän? Emme voi lähteä liikkeelle siitä, että parannamme suhdettamme, koska emme tämän asian lisäksi kumpikaan keksi siinä mitään parannettavaa. Siksi tämä tuntuukin niin epätodelliselta. Myös anoppi ei ymmärtänyt aluksi tapahtunutta. Olemme kaikkien silmään vaikuttaneet aina niin onnellisilta ja varmoilta. Sitä me olimmekin. Ja haluaisin vielä joskus olla. Auttakaa särkynyttä naista!!
Mies petti minua työreissulla. Tuhannen päissään oli, ei edes seissyt, joten homma lopahti. Aamulla oli naisen asunnolta herännyt morkkiksissaan ja hiipinyt vauhdilla pois. Hän yritti ensin olla minulle kertomatta, mutta syyllisyys painoi häntä niin kovasti, että näin jonkun olevan pielessä. Lopulta hän kertoi kaiken.
Tuntui että jokin minussa särkyi. Tai kaikki. Meidän suhteessamme kaikki on ollut satumaisen hyvin, myös miehen mielestä. Hän ei ymmärrä miksi teki, mitä teki. Hän on pyydellyt anteeksi, itkenyt, tärissyt ja pelännyt menettävänsä minut. Se nainen, joka hänen löysää kaluaan sai imeskellä, ei häntä kiinnosta. Edes ulkonäkö ei ollut kummoinen. Tunnen mieheni ja tiedän että hän puhuu totta. En ole sinisilmäinen.
Olemme koittaneet miettiä syitä tapahtuneeseen. Voisiko olla, että hän alitajunnassaan pelästyi, kun kaikki oli liian hyvin. Unelma tilanne työelämässä, nainen jota hän rakastaa sydämensä pohjasta, ja joka kohtelee häntä hyvin, rahallisesti kaikki ok, perhesuhteet kunnossa, paljon ystäviä... Mikään ei ollut pielessä. No, nyt on.
Huolimatta siitä, että tiedän ettei se nainen kaukomailla merkinnyt mitään, minuun silti sattuu. Miten hän edes valtavassa humalassa kykeni unohtamaan sen, mitä meillä on?
Nainen kuulema veteli humalaista, vähän narsistista miestä oikeista naruista. Kehui kovasti ulkonäköä ym. Se kohotti itsetuntoa. Mieheni on erittäin komea. Kysyin häneltä että eikö minun kehuni ole riittäneet, ja hän vastasi, että minun kehuni ovat miljoonasti tärkeämpiä kuin kenenkään muun. Ja vaikka hän ei peiliin katsoessaan ehkä niin upeaa miestä näe, kuin mitä monet naiset hänessä näkee, niin ei hänen itsetuntonsa nollissa ole ollut, vaan ihan suht ok. En minä voi uskoa, että itsetunnon kohotus olisi ollut ainoa syy.
Tarvitsen nyt apua niiltä, jotka ovat tällaisesta selvinneet. En aio miestä jättää. Olemme liian täydellinen pari heitettäväksi hukkaan. Ja kaikesta huolimatta rakastan häntä. Toista kertaa en anteeksi antaisi. Hänkin tietää sen.
Tukea olen saanut miehen äidiltä. Muille en ole puhunut. En halua tällaista asiaa levitellä. Omalle perheelleni en taatusti kerro, koska en halua heidän ajattelevan miehestä pahaa.
Siis, miten välttää niitä ajatuksia, ja hetkiä, kun hokee itselleen murheen murtamana, että "rakkaani suuteli toisen naisen rintoja..." Tai miten saa itsensä tajuamaan, että minä riitän? Emme voi lähteä liikkeelle siitä, että parannamme suhdettamme, koska emme tämän asian lisäksi kumpikaan keksi siinä mitään parannettavaa. Siksi tämä tuntuukin niin epätodelliselta. Myös anoppi ei ymmärtänyt aluksi tapahtunutta. Olemme kaikkien silmään vaikuttaneet aina niin onnellisilta ja varmoilta. Sitä me olimmekin. Ja haluaisin vielä joskus olla. Auttakaa särkynyttä naista!!
Vastaukset 23
Vanhimmat
Moi,
melkein kuin oisin omaa tarinaani lukenut. Tuli tippa linssiin. Ymmärrän TÄYSIN, mitä käyt läpi ja miten tunteet heittelehtii laidasta laitaan. Välillä on hyviä päiviä, jolloin tuntuu kuin kaikki oisi ennallaan. Välillä taas on niitä päiviä, jolloin pienetkin asiat muistuttavat tapahtuneesta.
Sama homma, meidänkin suhteelta on kadonnut tuo "koskemattomuus", joka vielä vallitsi ennen pettämistä. Kaikelta rakentamaltamme on kadonnut pohja, kokonaan. Itse yritän ajatella hyviä hetkiä, hyviä aikoja ja sitä, että olemme ylipäänsä vielä yhdessä. Arvostan myös sitä halua, mikä meillä on suhteen pelastamiseksi. Mies ymmärtää mokansa, mutta mulla on epäilykseni...
Mies nimittäin kielsi viimeiseen asti pettäneensä, vaikka asia oli mulle päivänselvä, tilanne oli täysin tiedossa. Mies valehteli myös niin paljon kuin pystyi, pelastaakseen tilanteen. Hän elää periaatteella "mitä ei tiedä, ei satuta" ja todellakin tekee kaikkensa, etten koskaan saisi tietooni mitään. Sitä paitsi näitä pettämisiä oli kaksi, saman naisen kanssa.
Tässäpä minäkin mietin missä asennoissa mieheni on tätä vosua pannut. Mietin miten hän on suudellut tätä naista ja antanu kätensä vaeltaa naisen vartalolla. Vaikka olikin ollut kännissä eikä vehkeet täysin toimintakunnossa, oli hän kuitenkin naisen sisällä, yrittänyt tehdä jotain. Joku toinen on suudellut miestäni, joku toinen on antautunut miehelleni ja mikä pahinta, mies on hänet ottanut vastaan eikä arvostanut minua sen vertaa, että olisi edes pää pystyssä tullut kertomaan mokastaan. Sairasta! Ja niin oksettavaa! Ja se nöyryytys, häpeä ja oman itsetuntonsa menettäminen... en ihmettele miksi ihmiset riistävät omatoimisesti henkensä, niin pahalta tuntuu...
Kuinka kauan tästä teidän tapahtumasta on? Miedän viimeisimmästä ei ole kuin 1,5kk ja tilanne raastaa sydäntä edelleen. En tiennytkään, että tästä voi näin paha olo syntyä ja ettei se edes ole helpottanut vielä! Luottamus on täysin mennyttä, eikä sitä ihan helpolla takaisin saa. Kyseenalaistan nykyään pienimpiäkin asioita ja pelkään miehen valehtelevan.
Arvosta miestäsi, että kertoi totuuden. Ei varmasti ollut hänelle helppoa. Arvosta myös panosta, jonka hän on valmis antamaan SINUN hyvinvointisi eteen ja että saisitte suhteen kuntoon. Muista kuitenkin, ettei suhde palaa enää ennalleen pettämisen jälkeen. Asian kanssa voi toki elää upeaa elämää, muttei se koskaan unohdu. Mitkään teot eivät pysty koskaa täysin korvaamaan sitä surua, jonka joutuu tämän myötä läpikäymään.
Voimia sinulle! Ja ole onnellinen, jos tämä naine on poissa miehesi elämästä ikuisesti, siis ettei he näe toisiaan missään yhteydessä. Minun mieheni taas joutuu pakostakin olemaan tämän "vosunsa" kanssa tekemisissä, onhan heillä yhteinen lapsi...
Kohtalotovereita siis löytyy! Kaikki myötätunto sinulle, et ole yksin. Mutta vaikeudet lujittavat parisuhdetta ja tekevät ihmisestä vahvemman. Tosin pettäminen on vain toisen puolison toimesta aiheutettua vaikeutta. Luottamus on myös asia erikseen ja jos sen on kerran menettänyt ja senkin jälkeen saa takaisin, on sitä syytä arvostaa. Jos miehesi ei sitä tee - nakkaa pihalle. Näin pyrin minäkin tekemään, mutta toivon sydämeni pohjasta ettei tarvitse.
Noiden ajatusten unohtamiseen minulla meni muutama vuosi. Oikeastaan parantuminen alkoi siitä kun oikeasti annoin anteeksi. Luottamuksen saaminen ennalleen on siis mahdollista, mutta aikaa siihen menee niin kauan, että kannattaa miettiä tarkkaan onko se sen arvoista. Nyt, noin kahdeksan vuoden jälkeen, voin rehellisesti sanoa, ettei satu enää yhtään, joten toivoa on varmasti teilläkin.
Sulla on hyvä mies, ole onnellinen. Hän kertoi sulle rehellisesti tapahtuneesta ja katuu sitä selvästi. Hän sai varmasti opetuksen, jota ei tule unohtamaan. Luulen, että miehesi kärsii suunnattomasti siitä, että sulla on paha olla.
Mun entinen mies petti, jäi vahingossa kiinni ja katosi mun elämästä selittämättä tai edes anteeksi pyytämättä.
Miehesi puhui muuten totta, paitsi sen suhteen ettei hänellä muka seissyt. Oma exä teki (periaatteessa) aivan saman tempun minulle ja kertoi samanlaisen tarinan. Muuten juttu piti paikkansa, paitsi että herra oli jaksanut varsin hyvin (päinvastoin kuin se väitti). Tämä selvisi minulle jälkeenpäin kun tapasin sen naisen ja hän kertoi totuuden.. En kaipaa!
Olen itsekin epäillyt tuota tarinaa... Tässä tilanteessa sitä tulee epäiltyä kaikkea välillä. En automaattisesti ajattele, että koska sinulle on käynyt noin ikävästi, että se olisi taatusti käynyt myös meidän tapauksessamme. Tottahan kuitenkin on, että kovassa humalassa miehellä ei aina seiso.
Aion uudelleen tingata asiaa. Mikäli hän minulle nyt myöntää valkoisen valheen sanoneensa, yritän siitäkin yli päästä. Niin kovasti häntä rakastan. Mutta jälkikäteen en sellasta kestäisi kuulla. Kyllähän tässä luottamusta punnitaan.
Toisaalta onko sillä väliä, että onko mies pannut, vai vaan yrittänyt ja seisokin olemattomuuden takia epäonnistunut? Pointti on siinä, että hän oli toisen naisen kanssa. Järjellä sitä ajattelisi näin.
Kyllähän tuo isäntä siihen naiseen yhtyi. Heikot ovat kuulema muistikuvat. Sattuu. Miksi siitäkin piti valehdella!!!!!!??????
Onhan miehesi joka tapauksessa pettänyt, seisoi tai ei!? Kyllä sitä ihan lerppua on vaikeaa edes saada sisälle ja tuo sinunkin on pakko tietää ja ymmärtää. Se on jo pettämistä, kun hän on lähtenyt sen naisen mukaan..höh teitä onnettomia ja sinisilmäisiä naisia. Saatte pettyä vielä monta kertaa elämässänne tuolla mentaliteetilla. Saahan sitä itselleen valehdella ja vaikka mitä, jos helpottaa, mutta itse asian se tekee vain huonommaksi ja pitkittää..KENKÄÄ!
Sinun kannattaa miettiä tarkoin, mitä kysymyksiä haluat miehellesi esittää; oikeammin mieti ensin sitä, mitä vastaukset sinulle antavat ja mahdollistavat. Usein petetty haluaa todellakin tietää kaiken mahdollisen tilanteesta ja "rikoskumppanista", mutta kysy itseltäsi, miksi haluat tietää.
Olet nyt hajalla, mutta voit myös päättää sen, haluatko alkaa eheytymään vai hajotatko itseäsi lisää. On hyvä tehdä tietoisesti päätös, että tilanteesta haluaa toipua, vaikka koskaan se ei unohdu. Tärkeintä on, että sinä itse oppisit hallitsemaan niitä tunteita ja mielikuvia itsessäsi, joita tapahtunut sinussa herättää.
Kokemusta on siis minullakin. Ja tein itselleni tiukan ohjelman siitä, kuinka annan märehtimiselle ja suremiselle tietyn ajan, ja sitten lempeästi itseä uhkaillen, kiristäen ja lahjoen patistin toipumaan. Päätin, että yksikään syrjähyppy ei ole tärkeämpi kuin minun hyvinvointini.
Siihen humalatilaan.. Minulle totuus tuli syrjähypyn toiselta osapuolelta myös: oli suureen ääneen valitellut sitä muille, kun mies oli ollut niin humalassa, että ei onnistunut. Ja minä hymyilin vahingoniloisena: tiesin sen olevan totta; mieheni on "toimintakyvytön" otettua alkoa "miesten-ilta" -tyyliin.
Usko itseesi ja hoida itseäsi nyt hellästi. Muilla asioilla ei nyt ole kiire.
Kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
Tuo on pieni asia koko jutussa. Tämänhetkinen realiteetti on se, että onko mahdollisesti miehesi saanut tartunnan. Selvittäkää se ensin.
Koska teillä tuntuu olevan halua jatkaa, menkää ihmeessä parisuhdeterapiaan. Täällä oli jossain joskus ihana linkki uskottomuuteen, en itsekään ymmärtänyt kuinka monesta asiasta pitää päästä yli ja samalla se selvitti myös uskottoman tuntemuksia ja sitä miten hänen tulee siihen suhtautua.
Itsekseen vatvoo epäoleellisuuksia, kuten minkä näköinen, missä asennossa. Sellaiset eivät vie tuskaa eivätkä rakenna.
sen oli suuri helpotus kun sain kerrottua kaiken..mutta se tärkein..ETTÄ EI SEISSYT se oli sanottava.!!!valehtelin ,no tietenkin ja muija uskoi..voi että kun ne on yksin kertaisia :)
sillä on seisooko vai eikö seiso, jos on toisen kanssa sänkyhommissa?
Pettämistä kuitenkin, vaikka ei seisoiskaan. Niin minunkin mieheni sanoi
ettei seissyt, eikä yhtään helpottanut minun mieltäni ja pettymystäni!
kaikki sanoo etteivät anna toista kertaa anteeksi, mutta niin vain käy!!!!usko pois vaan, niin käy aina mullekin ja pian sille pettämisen tuottamalle tuskalle tulee turraksi!se on fakta
Minuakin on petetty ja mieheni kielsi kaiken viimeiseen asti, aivan kuin Candynkin mies.
Olin saanut selville ja olin aivan varma, että mieheni oli pettänyt minua. Sanoin hänelle,
että en enää epäile vaan tämä on faktaa, tiedän hänen pettäneen. Hän itsepintaisesti
kielsi kaiken, väitti kivenkovaan että hänellä ei ole ollut toista naista. En antanut periksi,
tivasin asiaa, lopulta hän murtui. Kertoi totuuden, hän oli pettänyt minua kolmen vuoden
ajan, sitten he pitivät vuoden taukoa ja sen jälkeen vielä ehtivät vuoden tapailla,
kunnes asia tuli ilmi minulle. Olin epäillyt jo pidemmän aikaa, mutta hän on niin hyvä
esittämään toista mitä on.
Olimme eron partaalla, ymmärrettävästi. Harva pystyy jatkamaan monen vuoden
pettämisen jälkeen. Hän sanoi hakevansa lohtua toiselta, kun hänen mielestään kotona
kaikki ei olut niinkun olisi pitänyt. Heidän suhteensakin alkoi kuulemma siitä että
nainen lohdutteli häntä. Sanoin hänelle, että muuta vaihtoehtoa ei ole kuin erota,
en voi kuvitellakkaan enää olevani hänen kanssaan, en voisi enää antaa hänen koskea
minuun samoilla käsillä joilla hän on niin monen monta kertaa hyväilyt toista naista.
Hän katui katkerasti, sanoi että ei voisi ajatellakkaan vaihtavansa minua tuohon toiseen
naiseen. Sanoi että ei voisi elää ilman minua, elämä ei olisi elämisen arvoista.
Hän todella katui, katui ja itki, itki todella valtavasti. Mutta ajatelkaa, hän pystyi
tekemään tällaista monta vuotta ja sitten itkee ja valittaa omaa kurjuuttaan.
Hänen katumuksensa vaikutti kuitenkin niin aidolta, että päätin olla tekemättä mitään
hetken mielijohteesta. Päätin katsoa olisiko meillä enää tulevaisuutta yhdessä.
Jatkoimme avioliittoamme, tapahtuneesta on nyt nelisen vuotta, mutta unohtamaan
en koskaan pysty. Olen sen hänellekin sanonut että avioliitostamme puuttuu kivijalka,
se horjuu koko ajan, pysyykö pystyssä vai romahtaako jonain päivänä. Unohtamaan
en pysty koskaan, mutta enteeksi olen antanut. Täydellistä luottamustahan ei enää
takaisin tule tapahtuneen jälkeen. Epäilys edelleen valtaa joskus mieleni, vaikka hän
on vannonut ettei moinen enää koskaan tule toistumaan. Hän on sanonut, että haluaa
elää minun kanssani, rakastaa vain minua. Mutta…
Sinulle särkynyt nainen sanoisin, älä ihmeessä jätä miestäsi, sinulla on hyvä mies!
Hän kertoi itse, eikä ole yrittänytkään kieltää tapahtunutta. Hänellä kultainen sydän,
omatunto ei sallinut jatkaa kanssasi epärehellisellä pohjalla, vaan hän halusi kertoa
totuuden ja kääntää puhtaan sivun elämäänne. Anna hänelle anteeksi ja yritä
unohtaa niin paljon kuin vain pystyt. Teillä hyvä, pitkä yhteiselämä edessä.
Kaikkea hyvää toivoen sinulle, miehellesi ja tiedän elämäänne!
...on meilläkin harrastettu,todisteita löytyy mutta mitään ei kuulemma ole koskaan tehty... minä olen niin huono aviovaimo että sellaista pääsee tapahtumaan,hoidan kotona pientä vauvaa ja olen huono äiti
Vaimonllani oli suhde työkaverinsa kanssa, mikä johti petämiseen yhteisellä työpaikan "virkistys" matkalla. Olin epäillyt asiaa jo pitkään ennenkuin sain tietää. Käyttäydyin mustasukkaisesti ja uhkaavasti, joten hänen oli sitä vaikea kertoa. Kun totuus paljastui tuntui kuin koko maailmani olisi kaatunut. Minä kuitenkin rakastin vaimoani ja pystyin muutaman viikon päästä antamaan sen anteeksi. Ikinä en kuitenkaan ole pystynyt sitä unohtamaan. Vieläkin vaikka tapahtumista on kulunut jo lähes 10 vuotta minun on vaikea luottaa vaimooni. Yritän unohtaa ja ehkä vielä joskus voinkin. Usein tulee hetkiä jolloin haluan päästä suhteestamme eroon. Joskus käy jopa kosto mielessä koska myös minulle on tarjoutunut tilaisuuksia pettämiseen, mutta ehkä arkuudestani johtuen en ole pystynyt tekemään mitään. Häpeän erota olen kai vanhanaikainen. Luotan myös siihen, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä eivätkä halua satuttaa toisiaan vaikka joskus erehtyvät.
Miksi ihmeessä ihmiset sitten pettävät toisiaan?
Miksi ihmeessä, kun se pilaa kaiken sen kauniin, mitä ollaan saavutettu yhdessä?
Miksi ihmeessä ihmiset eivät tajua sitä, vaan tekevät sen, mitä päähän juolahtaa ja itsekkäästi sillä hetkellä haluavat?
Ikuisuuskysymyksiä.
olen nuori, tyhmä ja kokematon, vasta aloittanut elämäni. Ehkä joskus ymmärrän.
Pahaamieltä ei tosin voinut kieltää, näitä lukiessani.
Näitä samoja kysymyksiä minä ja mieheni pohdimme, mutta emme ymmärrä. Jos meillä ei olisi ollut kaunista, saisin syyn pettämiseen. Mutta kun kaikki oli hyvin...
Älä siis luule, että elämän myötä opit kaiken. Toivoa toki saa. Minäkin toivon että joskus ymmärtäisin.
Olen päättänyt pitää kiinni suhteestamme. Meillä on ollut myös hyviä hetkiä tapahtuman jälkeen, sellaisia että on tuntunut hellältä, aidolta ja erityiseltä.
Mutta kyllähän ajatus siitä, että mies halusi nauttia toisen kanssa vetää maton jalkojen alta. Miten sitä voi pitää itseään erityisenä? Mieliala vaihtelee kovasti. Elämä menee taisteluun pahaa oloa vastaan. Keskittyminen on vaikeaa.
Soitimme sille naiselle. Saimme hakemalla numeron toiselle puolelle maapalloa. Koska mies ei muistanut kaikkea, nainen täydensi. Nyt tiedän kaiken. Olen tyytyväinen siitä, koska eheytyminen voi alkaa vasta sitten, kun kokee ettei lisää murhetta ole enää tulossa niskaan. Nyt ei enää tule, kaikki on tässä ja tämä on käsiteltävä.
Emme vieläkään tiedä syytä tapahtuneeseen. Mies on puhunut, että menee terapautin kanssa pohtimaan asiaa. Vielä emme tiedä menemmekö yhdessä.
Pahimmalta tuntuu juuri se ajatus, että olen vain yksi nainen miehelle. Vaikka olisin parempi kuin muut, niin silti samassa sarjassa. Siltä minusta tuntuu. Toivoisin että asia olisi toisin. Hän toki vakuuttelee että olen jotain aivan muuta kuin muut, mutta... Tässä olotilassa ei vakuuttelut auta.
Hän on minulle erityinen, aina ollut. Muistan yhä päivän kun hänet tapasin. Olen siitä saakka uskonut vahvasti, että me olemme löytäneet jotain sellaista mistä runoilijat kirjoittaa, romantikot haaveilee ja minkä voimalla maailmassa on hyvää. Mutta nyt... Kaikki se on minulta viety. Ja tuntuu tuskaisesti siltä, etten sitä takaisin saa. Meidän täytyy rakentaa luottamusta ja onnellista suhdetta, ja siinä joskus onnistummekin, koska tahtoa löytyy! Mutta se erityisyys... Sitä jään kaipaamaan. Sydän särkyneenä.
Mun mieleen tuli vain sellanen ajatus, että olkaa onnellisia.. Tuo tapahtuma muistuttaa teitä vain siitä miten pienestä kaikki on kiinni. Olen varma että pääsette tuosta yli. Jos mulla ja mun miehellä olisi vain tuommoinen pulma, pystyisimme käsittelemään sen aivan takuulla ilman ammattilaisia, tuollaisen tapahtuman jälkeen muistaa vain sen kuinka tärkeä ja erityinen toinen toiselle on. Eikä kukaan muu merkitse mitään.
mutta totta, että olemme vain eläimiä. Uroksia ja naaraita, joiden tehtävänä on lisääntyä. Sivistys on pintaraapaisu, eikä hyvääkään tarkoittava pysty aina sitä tosiasiaa muuttamaan. Järjettömyyksiä tekee niin moni, täysin selittämättömistä syistä. Eikä meistä kukaan ole niin erityinen, että meille olisi suotu joku maanpäällinen paratiisi, parisuhteessa tai muuallakaan. Tähän todellisuuteen jokainen herää ennemmin tai myöhemmin. Siitä olisi joku voinut varoittaa sinuakin vähän hellävaraisemmin.
Sinulla on muuten oikeus olla aivan s..tanan vihainen, ja myös se osoittaa. Muuten vuosien saatossa vihan tukahduttamisesta seuraa muidenkin tunteiden kuolema, ja silloin parisuhde viimeistään historiaa.
Jos luet juttuni jonka juuri tuonne laitoin, niin jutussamme on pohjimmiltaan se sama asia. Vaikka sänkyyn poikakaverini ei mennyt, niin selvinpäin silti oli täysissä ruumiin voimissaan.
Vakuutteli mulle silloin ettei tiennyt mitä teki, ei halua ketään muuta, itki, tärisi, pelkäsi, olisi varmaankin tehnyt mitä vain. Joten kuukauden tauon kuluttua halusin yrittää uudestaan, koska kaikki oli ennen sitä ollut niin hyvin ja tuskin tulisin löytämään miestä jonka kanssa synkkaa näin hyvin.
Kaikki on loistavasti tällä hetkellä. Kuitenkin en uskalla myöntää olevani onnellinen, koska pelkään saavani taas nenilleni ja pahasti. Luottamus alkaa tulla takaisin, ja uskallan taas sanoa ne kolme vaikeaa sanaa vaikka siihen kauan menikin. Mutta jos joku kyselee meidän suhteesta tietoja pintaa syvemmältä, niin en vastaa. Se yksinkertaisesti ottaa liian kipeää. Ja pelottaa. Tietynlaisten rakkausjuttujen lukeminen viiltää niin syvätlä rintakehän alta, etten aina uskalla edes avata jotain viestiä minkä haluaisin.
Joten uskon että vaikka elämäntilanteemme onkin erilainen, jutulla on sama lopputulos.
Jos tapahtunut vain yhden kerran (ja on muuten hyvä suhde) jos toinen katuu TOSISSAAN... mutta jos tekee toisen kerran, niin tulee tekemään niin jatkossakin.
...antaa anteeksi! Sinulla tuntuu olevan kuitenkin pohjimmiltaan hyvä ja kunnollinen mies, joka sydämestään katuu! Älä ole julma, äläkä itsekäs, jos toinen todella katuu. Anna anteeksi. Ei se ole helppoa, mutta yhdessä puhumalla, ulkopuolista apua hakemalla ja unohtamalla pääsette asian yli ja voitte olla joku päivä taas onnellisia! Toivon sinulle voimia antaa anteeksi ja unohtaa! Mielestäni on julmaa, jos ei TODELLISTA katumusta anna anteeksi...vaikkei se olisi helppoakaan...toivon että kaikki selviää ja saatte pitää toisenne, ehkäpä entistä tiiviimmin ja olla entistä rakastuneemmat!:)Voimia!