Rahat otetaan tietenkin vähävaraisilta ja vanhustenhoidosta.
Arvopohjahallitus nostaa omia palkkojaan
Anonyymi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Antti Rinne ja muut ministerit ajattelevat itsensä kohdalla, että eihän se 2470 euron korotus minun palkassa mitään vaikuta koko kansantalouteeen, joka taistelee suurtyöttömuyyden ja vanhustenhoidon ongelmien parissa.
Mutta näinhän kaikki suurituloiset ajattelevat, että ei sillä minun jättipalkalla ole mitään merkitystä köyhempien elämään. Näin voi ajatella myös sairaanhoitopiirien omistamien konsernien toimitusjohtajat jäsenkirjan lämmössä.
Näin voi myös pieneläkeläinen alle 1400 euroa saava ajatella, että kyllähän rahat olisivat riittäneet minulle satasen nettona kuussa maksamiseen.
Joksainen hoidossa oleva vanhuskin voi ajatella, että minun kohdalla hoitomitoituksen nostaminen 0,7 olisi voitu hyvin toteuttaa.
Antti Rinne ajattelee samoin.
Harvassa on ne, jotka tolstoilaisesti ajattelevat muita. Ainakaan nykyisestä hallituksesta ei niitä löydy arvopohjapuheista huolimatta, sen Antti todisti itse 2470 eurolla kuussa.
Jäikö avustajakomppanian palkkaamisesta ja puoluetukien korotuksesta rahaa yli