Tieteellinen ja ideologinen

Eräs aivan sekavin keskustelu, jossa tieteellinen ja ideologinen iloisesti sekoitetaan, näyttää kadonneen, mutta sekoittamisen pohjavire on edelleen lujasti voimissaan.

Kerrattakoon vielä, että tieteellinen pyrkii selvittämään, MITEN ON, ideologinen, miten jonkun mielestä TULISI OLLA.

Ideologisia kuvia on tietysti monia, koska eri ihmisillä on eri ideologia, mutta tieteellisiä kuvia voi olla vain yksi. Esimerkkinä ideologiasta on toive, että miesten ja naisten käyttäytyminen olisi samanlaista tai että naiset antaisivat vittua silkkaa hyvyyttään myös ns. ätmeille.

Tieteellisestä ajattelua on, että tutkitaan biologista luontoa ja katsotaan, miten se toimii. Koska luonto on muotoutunut evoluution automatiikan mukaan, biologi näkee myös ainoan mahdollisen tavan, miten luonto toimii.

Tieteellisessä ajattelussa ei voi myöskään olla tutkijoiden välillä sukupuolieroa. Luonto toimii vain yhdellä tavalla, tarkkailipa sitä sitten mies tai nainen.

Olen pyrkinyt selostamaan, miten luonto toimii. Sen oleellinen osa, conditio sine qua non, on seksi. Tämä loukkaa tavattomasti ideologisesti suuntautuneita, jotka sallisivat korkeintaan vain määräisesti ilmenevää seksiä. Ideologisesti suuntautuvan on mahdoton hyväksyä, että naisen ja miehen seksuaalisuudessa on poistamattomia eroja.

Jo peruseroja ei tahdota myöntää, että miehen seksuaalisuus on visuaalista, näkövoittoista, naisen taas monipuolista ja kranttua. Ero ei ole kulttuurin tuottama kysymys oikeudesta, vaan evoluution mukana syntynyt geneettinen sopeuma, joka tuottaa kummankin sukupuolen edustajalle parhaan mahdollisen evolutiivisen menestyksen.

Ei siis voi olla toisin, vaikka kuinka ideologisesti haaveilisi.

Miehen ja naisen eroista on vaikka kuinka paljon todisteita, mutta jotkut eivät suostu niitä näkemään. Esimerkiksi netti on turvoksissa näteistä tytöista, jotka herttaisesti näyttävät sukupuolielimiään. Näitä on olemassa siksi, että miehellä on geenit ja hormonit, jotka pakottavat näistä nauttimaan.

Prostituution tarjonta naisille on aivan minimaalista, koska ei ole kysyntää. Miehille taas loputtoman runsasta.

Jos mies lähettää naiselle kikkelikortin, reaktio on useimmiten vihainen. Jos nainen, tosin harvoin, lähettää miehelle kuvan herttaisesta vitustaan, mies on yleensä hyvin mielissään. On lukuisia paheksuvia naisten lausumia kikkelikorteista, mutta en ole koskaan kuullut, että joku mies olisi pahastunut, kun nainen ilahduttaa sievällä kuvalla sukupuolielimistään.

Kaikkein vaikeinta on ideologisesti suuntautuneista, kun joku heidän motiivinsa osoittautuu todellisuudessa piilomotiiviksi. Ei saisi sanoa, että useat tytöt mielellään keimailevat myös sukupuolielimiä avaamalla, jos vain niin voi tehdä turvallisesti. Ei saisi sanoa, että tansseihin tai baariin ei laittauduta itseä varten, vaan toista sukupuolta etsimään.

Ideologian maailma on täynnä todellisuuden vastaisia väitteitä, koska todellisuus ei ikinä taivu haaveitten mukaan.

On suuri erehdys selittää erot miesten tai naisten itse ottamiksi OIKEUKSIKSI. Sitä ne eivät ole, vaan geneettisestä pakosta toteutuvia sopeumia, joilla ei ole kulttuurista ja siten valinnaista alkuperää.

Sekä miehet, jotka haukkuvat naisia, että naiset, jotka haukkuvat miehiä, vain alentavat arvoaan JYRKÄSTI toisen sukupuolen silmissä.

Vive la différence! 🌹👀

0

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        109
        2260
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        70
        889
      4. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        22
        872
      5. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        835
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        554
        789
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        80
        697
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        660
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        610
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        561
      Aihe