Hätävara

Toisille riittää sellaset asiat jotka toisille on auttamattomasti liian vähän. Toisilla riittää energiaa vaikka vuorten siirtämiseen ja toisilla taas se loppuu raskaan työpäivän jälkeen. Ketkään ei voi pakolla olla kavereita, joten siitä on osattava myös kieltäytyä. Sun kohdallasi se kaveruus on aika ykspuolista. Sun ehkä kannattais tehdä asialle jotain. Etsi uusia kavereita jostain muista ympyröistä. Ei yhdestä, vaan monelta eri sektorilta. Näin saat enemmän selkärankaa. Seuraavan kerran kun ne entiset frendit pyytää sulta jotain, niin kieltäydy vaikka kiire nimisellä tekosyyllä. Voi olla että menetät ne vanhat frendit tämän jälkeen kokonaan, mutta se menetys ei todellakaan ole kovin suuri jos tilanne on ollu tähän astikin melkein sama. Toisaalta taas ne vanhat frendit voi kiinnostua sinusta enemmän ja alkaa pitämään enemmän yhteyttä. Eli jokatapauksessa asiat menee eteenpäin ja parempaan suuntaan.
Toisaalta voit lopettaa välittämisen ja olla vaan itsekin se hyvän päivän tuttu. Asennemuutosta se vaan kaipaa.
Avain on kuitenkin uusien frendien hankinta.
Muista että kiittämättömyys on maailman palkka.

että ne ihmiset eivät taida ajatella asioita tuolta kantilta. Kaikilla on kiire omissa ympyröissä, eivät he jaksa sinua ajatella koko ajan. Voimavarat ovat rajalliset. Työ ja perhe vie aikaa.Pitää etsiä sellaisia uusia kavereita, jotka ovat samassa tilanteessa, mutta muista, että teiniajat, joilloin kavereiden kanssa oltiin paita ja peppu ovat ohitse. Moni ystäväsi on löytänyt elämänkumppanin ja sitten kun se sinullekin iskee, niin olet yksi noista ihmisistä, joilla ei riitä aikaa enää niin paljon muille kuin omalle "perheelle". Sellaista se vaan.Mutta sitten tapahtuu taas niitä ihmeitä, että tilanteet muuttuu, jolloin perheelliset saattavat erota jne. Ei auttaisi kavereita unohtaa, onneksi itse en unohtanut. Se kantaa minua nyt eteenpäin. Mutta ei kannata olla liian jyrkkä, ihmiset sokeutuu asioille.

Mulla on ystäviä vaikka kuinka, mutta joku tollanen kuin sä olis enemmän kuin tervetullut. Mäkin tykkään pitää yhteyksiä ihan muuten vaan ja en voi ymmärtää sitä, ettei edes vastata takaisin. Hanki uusia ystäviä äläkä anna kohdella itseäsi huonosti, varmasti löydät sellasia ihmisiä, jotka osaavat arvostaa sua.
p.s Mistä sun kaltaisia ihmisiä löytyy? :)

Toiset ovat parempia ystäviä kuin toiset. Nuo, joille ystävillä on vaan ns. välinearvoa (eli ottavat yhteyttä vaan kun tarvitsevat lohduttajaa tms.), eivät ole tosiystävyyden arvoisia.

Ja jos jollakulla todella on niin paljon ystäviä, ettei tarvitse vastata yhteydenottoihin, niin olkoot omissa oloissaan sitten. Se on lyhytnäköistä (kukapa ei tarvitsisi ystäviä!) mutta oma on valintansa. Niinhän se näyttää olevan, kun menee hyvin, on varaa olla itseriittoinen ja kun menee huonosti tarvitaan tukea toisilta ihmisiltä. Mutta miksei iloja ja onnistumisia muka voisi jakaa samalla lailla kun surujakin?! Itse ainakin haluan jakaa molemmat ja toivon olevani sellainen, jonka kanssa ystäväni haluavat jakaa sekä ilonsa että surunsa.

Jossain vaiheessa on pakko luovuttaa ja päästää irti tuttavuudesta, joskus jopa oikeista ystävistä.

Toisaalta itsellenikin sopii ihan hyvin se, että on niitäkin tuttuja, joiden kanssa voi käydä vaan baarissa. Muuten näiden ihmisten kanssa ei tule oltua tekemisissä. Tottakai voisi yrittää syventää suhdetta näihinkin ihmisiin mutta jostain syystä sitä ei tule tehtyä. Ehkä sille ei ole tarvetta.

Sinkkuna sinkkuystävien kanssa on helppoa olla kun kaikilla on aikaa ystäville ja yhteisille menoille. Sitten kun seurustelu tulee kuvaan niin asiat muuttuvat. Se vaatii molemmilta osapuolilta huomiota: seurustelevan ei kannata hylätä ystäviään ja sinkkuystävän tulee ymmärtää, ettei toista enää saa baarijuoksuille niin usein. Voi kehitellä jotain muuta tekemistä.

Mielestäni kenenkään ei tarvitse suostua hätävaraksi. Jos olette oikeita ystäviä, niin hän varmasti osaa ottaa kritiikkiä vastaan - ja todennäköisesti huomaa käyttäytyvänsä tökerösti sinua kohtaan. Ja tosiasia on, että jossain vaiheessa seurustelun symbioosivaihe päättyy ja silloin ystävälle olisi taas tilausta. Kannattaa miettiä etukäteen, onko niitä ystäviä paikalla silloin kuin niitä tarvitsee. Ystävyyssuhdetta pitää hoitaa! Parhaimmillaan ne kestävät silloinkin kun miehiä tulee ja menee :)

Vielä lopuksi haluaisin sanoa, että näiden "ystävien" käyttäytymisellä ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi, se ei ole sinun syysi. Todennäköisesti he käyttäytyvät samoin kaikkia muitakin kohtaan. Hyviäkin ystäviä tästä maasta toivoisi kuitenkin löytyvän...

Tuo taitaa koskea pääasiassa teitä naisia. Itse en kyllä kestäisi sitä, jos ystävät, tuttavat ja sukulaiset koko ajan pyörisivät nurkissa. Itselläni ei ole kuin yksi hyvä kaveri, johon silloin tällöin olen yhteydessä ja se riittää minulle ihan mainiosti :)

Toiset ne viihtyvät omissa oloissaan ja toisten täytyy jostain syystä olla koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä... mene ja tiedä :/

Siis lähtötilanne oli juuri saman kaltainen kuin sulla. Siihen sopivasti iski ikäkriisi (30), ja tarve tehdä omasta elämästä mukavampi ja onnellisempi, ja lakata murehtimasta turhia. Päätin että tästä lähtien ystävyyssuhteet alkaa toimia ja tuottaa mulle vaan hyvää mieltä, luovuin kaikista vaatimuksista ystäviä kohtaan ja päätin varuks hankkia muutaman uuden, jos entisillä ei ole aikaa. "Projektin" tulos:

-yhteydenpito entisiin ystäviin on vapautunut, olen oppinut ymmärtämään että heillä pienten lasten tms. takia ei aina ole aikaa, mutta ystävyys ei silti ole kadonnut --> suurimpaan osaan ystävistä yhteydenpito on tihentynyt, yhden kanssa harventunut mutten enää murehdi asiaa

-olen löytänyt kolme uutta ystävää, joiden kanssa on lähennytty nopeasti

-yhteydenpito yhteen entiseen ystävään, josta en ollut kuullut vuosiin, on alkanut uudestaan

-oman siskon kanssa on tullut läheisemmät välit

Loppuyhteenvetona: tällä hetkellä mulla on niin hyvä ja toimiva ystäväverkko, ettei koskaan tarvitse kokea yksinäisyyttä!!

...Ymmärrän yskän. Mulla tilanne on ihan samanlainen. Olkapäänä saa olla, mut jos jotain pyytää "vastapalvelusta" ei anneta. Eikä aikaa haluta viettää yhdessä. Vituttaa todella paljon. Niinpä olen päättänyt olla ottamatta yhteyttä ja samalla olla edes ymmärtämättä "kaveria". Sillä olen just se kaveri, jota puukotettiin selkään. Paskaa seläntakanakin tuli puhuttua sällin toimesta. Toisaalta mua pidettiin jotenkin huonompana ihmisenä, se tuli selväksi. Ehkä sinuakin? Miksi sun pitäisi hyväksyä huonoa kohtelua? Mäkään en hyväksy. Tuntui kokoajan siltä, että kaikki asiat eivät ole kuin ne kuuluisivat. Olin huomannut sen jo useamman vuoden ja varsinkin vakavan sairastumisen jälkeen. Välinpitämättömiä ollaan. Annoin aikani mahdollisuuden hyvittää virheet tän sairauden aikana. Mitään muutosta ei tapahtunut. Mut nyt kun on parempia ystäviä kuin tä kyseinen, niin ihmissuhderintamalla menee paremmin kuin koskaan. Silti asia ottaa päähän. Sillä "kaveri" on ainoa, joka on jäljellä lapsuudestani. Ois varmaan helpompaa, mikäli ois joku muu kyseessä kuin lapsuudenkaveri. Mut kuppi on ääriään myöden täynnä. Ei jaksa enää yhtään paskaa kasvoille. Olenkin saanut kavereita uusista ympyröistä. Sitäpaiksi yksi sairastumissyistä on varmasti liiallinen ymmärtäminen. Toisaalta ois halunnut edes joskus jutella tän "kaverin" kanssa omista asioista. No mennyt on mennyttä ja kohti uusia ystävyyssuhteita. Koita pärjätä, älälä hyväksy mitä tahansa kohtelua.

Lohduttavaa lukea ettei vika todellakaan ole yksin minussa ! Kun välillä tulee sellanenkin olo että olenko tehnyt kavereilleni / ystävilleni pahaa, kun eivät pidä yhteyttä !