Suomi hakeutui itsenäisesti Saksan vaikutuspiiriin

Ja kenekään pakottamatta. Melko tuore tutkimus nimittäin kertoo, että Suomi päätyi Hitlerin Saksan vaikutuspiiriin jo 1930-luvulla, ja marsalkka C. G. E. Mannerheim oli salaisen aseveljeyden keskeinen rakentaja. Suomen Kuvalehti on julkaissut otteen Markku Jokisipilän ja Janne Könösen lokakuussa ilmestyvästä kirjasta "Kolmannen valtakunnan vieraat: Suomi Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä 1933-1944".

Jutussa kerrotaan muun muassa Mannerheimin Saksaan suuntautuneista matkoista vuosina 1934 ja 1935. Ensimmäisellä vierailulla Mannerheim tutustui Saksan lentokoneteollisuuteen. Tekstinäytteen mukaan Mannerheim sai suorastaan kuninkaallisen vastaanoton ja hänelle kerrottiin avoimesti asioita, jotka muilta ulkomaalaisilta pidetttiin salassa.

Syyskuussa 1935 Mannerheim teki ”yksityisen metsästysmatkan” Itä-Preussiin alueelle, jossa sijaitsi myös Hermann Göringin metsästyslinna. Mannerheim myöntää tavanneensa Göringin, mutta ainoa maininta keskustelun sisällöstä löytyy T. M. Kivimäen kirjeestä ulkoministeri Rolf Wittingille kesäkuulta 1941. Sen mukaan Mannerheim ja Göring puhuivat Euroopan tulevasta sodasta konkreettisin termein jo syyskuussa 1935.

demokraatti.fi/sk-mannerheim-ja-goring-puhuivat-euroopan-tulevasta-sodasta-jo-syyskuussa-1935/
37193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Nyt voisi hakeutua itsenäiseksi perustamalla uuden pienen maan.

Äänestä
  • Näihin aikoihin Suomi aloitti myös turvallisuuspoliisien välisen yhteistyön, joka kulminoitui kun nk. "jatkosodan" aikaan natsien tuhoojapartiot toimivat Suomessa (kuten muuallakin natsien itärintamalla).

    Kansallissosialistisen Saksan tiedustelujärjestö Gestapon kanssa aloitettiin yhteistyö jo 1930-luvun puolivälissä: Suomi oli ensimmäinen demokratia, joka solmi poliisiyhteistyösopimuksen Saksan kanssa.

    Einsatzkommando Finnland, viralliselta nimeltään Einsatzkommando der Sicherheitspolizei und des SD beim AOK Norwegen, Befehlsstelle Finnland, oli toisen maailmansodan aikana natsi-Saksan Pääturvallisuusvirasto RSHA:n alainen turvallisuuspoliisin erikoisyksikkö, joka toimi Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Suomessa jatkosodan aikana.

    Samanlaisia Einsatzgruppen-komennuskuntia toimi myös muualla Saksan itärintamalla. Suomessa yksikön tehtävänä oli etsiä "yhteiset ideologiset ja rodulliset viholliset" ja sellaisiksi katsotut henkilöt sotavankien keskuudesta ja surmata nämä. Yksikköä komensi aluksi SS-Obersturmbannführer Gustav vom Felde, sekä kevättalvesta 1942 lähtien SS-Untersturmführer Wilhelm Laqua. Yksikkö käsitteli vankejaan kahdella saksalaisella sotavankileirillä, nämä olivat Stalag 322, Norjan Elvenesissa ja toinen, Stalag 309 Sallassa, alueella joka on nykyisin osa Venäjää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näihin aikoihin Suomi aloitti myös turvallisuuspoliisien välisen yhteistyön, joka kulminoitui kun nk. "jatkosodan" aikaan natsien tuhoojapartiot toimivat Suomessa (kuten muuallakin natsien itärintamalla).

    Kansallissosialistisen Saksan tiedustelujärjestö Gestapon kanssa aloitettiin yhteistyö jo 1930-luvun puolivälissä: Suomi oli ensimmäinen demokratia, joka solmi poliisiyhteistyösopimuksen Saksan kanssa.

    Einsatzkommando Finnland, viralliselta nimeltään Einsatzkommando der Sicherheitspolizei und des SD beim AOK Norwegen, Befehlsstelle Finnland, oli toisen maailmansodan aikana natsi-Saksan Pääturvallisuusvirasto RSHA:n alainen turvallisuuspoliisin erikoisyksikkö, joka toimi Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Suomessa jatkosodan aikana.

    Samanlaisia Einsatzgruppen-komennuskuntia toimi myös muualla Saksan itärintamalla. Suomessa yksikön tehtävänä oli etsiä "yhteiset ideologiset ja rodulliset viholliset" ja sellaisiksi katsotut henkilöt sotavankien keskuudesta ja surmata nämä. Yksikköä komensi aluksi SS-Obersturmbannführer Gustav vom Felde, sekä kevättalvesta 1942 lähtien SS-Untersturmführer Wilhelm Laqua. Yksikkö käsitteli vankejaan kahdella saksalaisella sotavankileirillä, nämä olivat Stalag 322, Norjan Elvenesissa ja toinen, Stalag 309 Sallassa, alueella joka on nykyisin osa Venäjää.

    Myös sotilaallinen yhteistyö aloitettiin aikaisin 1930-luvulla. Kehoittaisin lukemaan Björn-ja Annette Forsenin kirjan "Saksan ja Suomen salainen sukellusveneyhteistyö". (Björn Forsen ja Annette Forsen 1999 ISBN 951-0-24029-X)

    Sen lisäksi, että se selvittää miten Suomi oli jo aikaisin 1930-luvulla kytköksissä Saksaan (ja myöhemmin natsisaksaan), myös suomen sotilaspoliittisten kytköksien lisäksi erilaisia sotilaallistaluodellisia lähtökohtia.

    Suomi Rikkoi tietoisesti Versaillesin rauhansopimusta Saksan kanssa Hollantilaisen bulvaaniyhtiön NV Ingenieurskantoor voor Scheepsbouw (IvS) kautta.

    Hauska yksityiskohta muuten, että Mannerheim oli jo 1919 valmis äärimmäiseen maanpetokseen ja vallankaappaukseen Suomesssa toteuttaakseen imperialistiset unelmansa ja päästäkseen hyökkäämään itään. Ei olekaan mikään ihme, että Suomi osallistui Hitlerin operaatio Barbarossaan 20 vuotta myöhemmin.

    Vuonna 1919, ollessaan valtionhoitajana, Mannerheim nimittäin keskusteli Britannian Suomeen lähettämän sotilasvaltuuskunnan kanssa hyökkäyksestä Pietariin. Mannerheim oli jo aiemmin Lontoon-matkallaan esittänyt Britannian sotaministerille Winston Churchillille, että Suomi on valmis hyökkäämään Neuvosto-Venäjälle.

    Brittiraporttien mukaan Mannerheim oli innokas hyökkäämään, mutta asetti ehtoja Suomen osallistumiselle: Britannian piti tukea hyökkäystä poliittisesti, valkoisen Venäjän tunnustaa Suomen itsenäisyys, ja Petsamo sekä Itä-Karjala piti liittää Suomeen. Liittoutuneiden olisi pitänyt myös kustantaa sotaretki ja myöntää Suomelle viidentoista miljoonan punnan laina. Hyökkäyssuunnitelmat kariutuivat kesällä 1919 vahvistettuun uuteen hallitusmuotoon, jossa presidentti ei enää voinut julistaa sotaa yksin.

    Syksyllä 1919 Mannerheim jatkoi Churchillin kanssa kaavailuja hyökkäyksestä Pietariin. Mannerheim vakuutti, että operaatio olisi mahdollinen ja se voitaisiin toteuttaa ilman vallankaappausta Suomessa, taivuttelemalla presidentti Ståhlberg sodan kannalle.
    Tarvittaessa Mannerheim olisi ollut myös valmis vallankaappaukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös sotilaallinen yhteistyö aloitettiin aikaisin 1930-luvulla. Kehoittaisin lukemaan Björn-ja Annette Forsenin kirjan "Saksan ja Suomen salainen sukellusveneyhteistyö". (Björn Forsen ja Annette Forsen 1999 ISBN 951-0-24029-X)

    Sen lisäksi, että se selvittää miten Suomi oli jo aikaisin 1930-luvulla kytköksissä Saksaan (ja myöhemmin natsisaksaan), myös suomen sotilaspoliittisten kytköksien lisäksi erilaisia sotilaallistaluodellisia lähtökohtia.

    Suomi Rikkoi tietoisesti Versaillesin rauhansopimusta Saksan kanssa Hollantilaisen bulvaaniyhtiön NV Ingenieurskantoor voor Scheepsbouw (IvS) kautta.

    Myös muut kunnostautuivat yhteistyössä ennen sotia! ERITYISESTI Neuvostoliitto ja Natsi-Saksa salisesti!

    Yhteistyö
    Neuvosto-Venäjä ja Saksa aloittivat yhteistyön 1920-luvulla. Venäläisille yhteistyö on tapa tuoda teknologiaa länsimaasta ja Saksalle Venäjä oli markkina, jolle se pystyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen myymään tuotteitaan, ml. teollisuuslaitosten rakentaminen. 1920-luvun lopulla Josif Stalinin ensimmäisessä viisivuotissuunnitelmassa vastaava toistui Yhdysvaltain kanssa, Yhdysvallat lainoitti Neuvostoliiton suurteollisuuden rakentamista ja yhdysvaltalaiset ja saksalaiset insinöörit johtivat laitosten rakentamista.
    1920-luvulla Reichswehr ja puna-armeija tekivät myös salaista yhteistyötä, koska osa yhteistyöstä oli Saksalta kiellettyä Versailles’n rauhansopimuksen perusteella. Vastaavaa yhteistyötä Saksa teki ulkomaille siirrettyjen sotateollisuustehtaiden kautta Hollannissa (Fokker), Ruotsissa (Saabin edeltäjät) ja Suomessa (Ilmavoimien lentokonetehdas ja myöhemmin sukellusvenekehitys Turussa). Saksa kehitteli kutistettuja maavoimiaan ja kiellettyjä ilmavoimiaan. Reichswehr harjoitteli Neuvostoliitossa tavalla, mitä se ei Versailles’n rauhansopimuksen vuoksi voinut tehdä omalla alueellaan. Tämä harjoitustyö loi pohjaa uudenaikaiselle panssarisodalle.
    Junkersin ja Neuvostoliiton lentokonetehdas
    15. maaliskuuta 1922 saksalainen Junkers ja neuvosto-Venäjä sopivat siitä, että Junkersin asiantuntemukselle neuvosto-Venäjän rahoituksella perustetaan lentokonetehdas Venäjälle. Jo tätä ennen venäläiset olivat ostaneet lentokoneita suoraan Saksasta.
    Sotilasyhteistyö
    Maavoimien panssarijoukot
    Vuonna 1922 lähetettiin saksalaisia sotilaita harjoittelemaan neuvosto-Venäjälle, joka koki hyötyvänsä saksalaisten harjoitusmenetelmien seuraamisesta. Noin vuoteen 1929 mennessä oli Kazaniin valmistunut harjoitusalue rajatulle määrälle saksalaisia panssarijoukkoja. Jotkut saksalaiset upseerit osallistuivat myös neuvostoliittolaisiin sotaharjoituksiin. Koulusta valmistui noin 30 saksalaista panssariupseeria. Neuvostoliittolaisista oppilaista kuuluisin lienee marsalkaksi ylennyt Semjon Krivošein ja saksalaisista panssarikenraalit Heinz Guderian sekä Erich Hoepner.
    Ilmavoimat
    Vuonna 1923 perustettiin Sondergruppe Moskau, Moskovan ryhmä, jota kutsuttiin myös Zentrale Moskauksi, Moskovan keskukseksi. Ryhmä kuului Saksan erikoisryhmä R:ään. Päällikkönä oli Saksan aikaisempien ilmavoimien esikuntapäällikkö Herman von der Lieth-Thomsen ja apulaispäällikkönä Ritter von Niedermayer. Lieth-Thomsenin adjutantti, kapteeni Ratt, vastasi ilmailuasioista. Ensimmäinen saksalainen ilmailuryhmä saapui Neuvostoliittoon 1924. Siihen kuuluivat M. Fiebig, K. Lite, G. Johanenson, R. Hasenor ja J. Schröder. Fiebigistä tuli myöhemmin Luftwaffen kenraali. Myöhemmin myös muita saksalaisia ilmailuasiantuntijoita liittyi heihin. Aluksi saksalaiset toimivat neuvonantajina puna-armeijan ilmavoimien päähallinnon ja ilmavoimien akatemian palveluksessa, minkä jälkeen he siirtyivät Saksan Neuvostoliiton alueella toimivien ilmailukoulun henkilökunnaksi. Neuvostoliitto oli varannut saksalaisten lentotoimintaa varten lentokentän Lipetskistä. Koulun johtajaksi tuli majuri Walter Schtaar, joka oli ensimmäisessä maailmansodassa komentanut lento-osastoa länsirintamalla. Hän johti koulua viisi vuotta. Lipetskin lentokentälle saksalaiset rakensivat tarvittavat lentokonehallit sekä hallinto- ja asuintilat johdossaan saksalainen ensimmäisen maailmansodan lentäjä-ässä E. Borian. Lisäksi alueelle rakennettiin oma puhelinkeskus. Koulun perustaminen maksoi Reichswehrille noin 2 000 000 ruplaa. Kesäkuussa 1925 viisikymmentä laatikkoihin osina pakattua Fokker D.XIII -hävittäjää laivattiin Stettinistä höyrylaiva Hugo Stinnes IV:llä Leningradiin. Samalla lähtivät myös lento-opettajat ja lentokadetit Neuvostoliittoon. Salaisena pidettävä kuljetus oli muodollisesti neuvostoliittolais-saksalaisen yhteisyritys Metachimin kauppa. Henkilökunta kuljetettiin turisteina tai yksityisten yritysten palveluksessa olevana henkilökuntana asiakirjojen mukaan. Lipetskissä saksalaiset käyttivät univormujensa sijasta siviilivaatteita tai neuvostoliittolaisia univormuja ilman arvomerkkejä.

    Äänestä

Ajat sitten puitu juttu. Marskilla ei ollut poliittista päätösvaltaa 30-luvulla.

Mannerheim tutustui myös Englannin ja Ranskan lentokonetehtaisiin. Koneet ostettiin Hollannista ja Englannista.
Marski suuntautui erityisesti Englantiin, jonka yhteiskuntaa arvosti.

Poliittisesti hän ajoi pohjoismaista puolueettomuussuuntausta, jonka Kivimäen hallitus otti viralliseksi linjaksi joulukuussa 1935. Marski mm. ylipuhui Tannerin menemään Ruotsiin linjaa markkinoimaan.

Mitään Saksa-suuntausta ei Marski ajanut.

Äänestä
  • Aika turha yrittää vesittää tuota tutkimusta tuollaisella ininällä. Todisteet Suomen hakeutumisesta Saksan suuntaan tunnetaan nykyään, eivätkä ne suinkaan jää noihin Mannerheimin ja Göringin heilasteluihin.

    Äänestä

>>Melko tuore tutkimus nimittäin kertoo, että Suomi päätyi Hitlerin Saksan vaikutuspiiriin jo 1930-luvulla, ja marsalkka C. G. E. Mannerheim oli salaisen aseveljeyden keskeinen rakentaja.<<

Eikös Suomi mennyt Saksan helmoihin jo paljon aiemmin? Aloitappas Tiltu historian opinnot ja palaa vuoteen 1917-1918. Silloin se Suomi myytiin Saksaan vastineeksi sen järjestämästä itsenäisyydestä ja oikeinpa sieltä kuningastakin haluttiin. No se hullutus loppui kun Saksa antautui 11.11.1918

Äänestä

" Melko tuore tutkimus nimittäin kertoo,"

Ko. kirja ilmestyi jo 2013 eli vanha ja läpi puitu juttu mutta näköjään joillekin se on tullut yllätyksenä!

Äänestä

Neuvostoliitto ja Saksa kouluttivat yhdessä lentäjiä ja panssarijoukkoja 30-luvulla. Saksalaisia upseereita kävi NL:n sotilasakatemian. Liitto virallistettiin molotov-ribbentrop -sopimuksella, jonka osapuolet allekirjoittivat elokuussa 1939. Siinä sovittiin hyökkäyksestä Puolaan ja Saksa antoi NL:n vallata Suomen Tornionjokea myöten. Puolan valtausta natsit ja NL juhlivat sitten yhteisillä sotilasparaateilla. Eli natsit ja NL olivat sekä liittolaisia että aseveljiä.

Äänestä

Matti Aarnion kirja Talvisodan ihme osoittaa vääjäämättömästi, että Venäjän pitkän tähtäimen suunnitelmissa oli valloittaa Suomi. Kiihtyvä varustautuminen eli huoltolaitoksien, leipomoiden, pitkien lisäsivuraiteiden, teiden yms. rakentaminen aloitettiin rajan pintaan jo vuonna 1935. Suomi suorastaan yllättyi tästä massiivisesta rakentamisesta.

Stalin valmisteli hyökkäystä Suomeen koko vuoden 1939!

Venäjän johto halusi valloittaa Suomen vuonna 1939. Niinpä he suorittivat pitkäaikaisia ja hyvin laajamittaisia valmisteluja. Kirjoittivat jopa kirjan Puna-armeijan marssiopas Suomeen. Siinä on kuvailtu hyvin yksityiskohtaisesti Suomen tiestö, sillat, jne. Tämä kirja on laajamittaisen tiedusteluoperaation tulos. Koska Suomen itärajan lähistöllä Venäjän puolella rajaa oli hyvin vähän ja huonoja teitä, niin Venäjä teki valtavan tienrakennusurakan rakentamalla rautatieltä (Venäjän tärkein kuljetusverkosto oli ja on rautatiet) Suomen rajan suuntaan valtavan määrän uusia teitä ja rautateitä. Lisäksi he rakensivat huoltokeskuksia ja kuljettivat hirvittävän määrän materiaalia valmiiksi tulevaa hyökkäystä varten usean kuukauden kuluessa. Koska Suomen sodanjohdolla ei ollut tietoa näistä uusista teistä ja pitkään jatkuneista kuljetuksista sekä keskityksistä, niin Talvisodan alussa tuli yllätyksenä, että Venäjä kykeni hyökkäämään niin suurin joukoin myös Laatokan pohjoispuolisilla alueilla. Joukkoja Suomen suuntaan keskitettiin osittain jo keväällä 1939, samoin perustettiin uusia joukkoja Suomen rajan läheisyyteen. ”Motti”-Matti Aarnio on tehnyt erittäin hyvän tutkimuksen kuljetusväylien kapasiteeteista ja hyökkäysjoukkojen keskityksistä. Suurin osa joukoista sai keskityskäskynsä ja lähti liikkeelle jo syyskuun alkupuolella 1939 – ja silti tieverkosto ja rautatieverkosto oli lujilla kuljetusten vuoksi. Matti Aarnio osoittaa kuinka Venäjän rautatielaitos suoriutui erinomaisesti valtavista keskityskuljetuksista. Jo pelkästään Matti Aarnion kirja Talvisodan ihme osoittaa vääjäämättömästi, että Venäjän pitkän tähtäimen suunnitelmissa oli valloittaa Suomi – ja sitä suunnitelmaa toteutettiin vääjäämättömästi, oli ihan sama miten Suomi menetteli eri neuvotteluissa. Suomella oli vain kaksi vaihtoehtoa – alistua, kuten Baltian maat tai taistella – onneksi Suomi valitsi taistelun.

Matti Armas Aarnio: Talvisodan ihme: itärintaman venäläiskeskitykset ja suomalaisten torjuntavoitot, Jyväskylä: Gummerus, 1966

https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Aarnio

Äänestä

Suomalaisten voidaan katsoa aloittaneen valmistelut hyökätä itään jo 1919 Mannerheimin suunnitellessa sotaretkeä Pietarin valtaamiseksi. Uudelleen ajankohtaiseksi asia tuli 1930-luvulla, kun Suomi varustautui voimakkaaasti sotilaallisesti, sekä hakeutui sotilaalliseen ja muuhun yhteistyöhön (natsi-) Saksan kanssa.

Äänestä
  • <<Suomalaisten voidaan katsoa aloittaneen valmistelut hyökätä itään jo 1919>>

    Näin sitä kaavailtiin: Renault FT19 panssarit oli keulilla ja Väinämöinen Ilmarisen kanssa purjehti Rellujen vanavedessä... :=)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    <<Suomalaisten voidaan katsoa aloittaneen valmistelut hyökätä itään jo 1919>>

    Näin sitä kaavailtiin: Renault FT19 panssarit oli keulilla ja Väinämöinen Ilmarisen kanssa purjehti Rellujen vanavedessä... :=)

    Oliko tuossa kaikki? Muutama museotason ps-vaunu ja vanhentuneet ps-laivat, joilla ei olisi Pietaria vallattu!

    JOS Suomi OLI MUKA SOTAINEN niin MIKSI:

    - vuosina 1919-1939 vain osa ikäluokista sai sotilaskoulutuksen
    - Suomen koulutettu reservi oli 300.000 vaikka olisi voinut olla 500.000
    - edes tälle 300.000:lle ei kaikille löytynyt asetta
    - pst-tykkejä oli vain joitakin kymmeniä
    - kenttätykistön ammusvarat olivat vähäiset
    - ilmavoimien ykköshävittäjässä oli kiinteät laskutelineet
    - vain pienelle osalle reserviä löytyi sota-asu

    Samaan aikaan tulevalla vihollisella (Neuvostoliitto) oli yksin ps-vaunuja enemmän kuin muulla maailmalla yhteensä!

    KETÄ Tiltut yrittää pettää horinoillaan?

    Äänestä

  • "Uudelleen ajankohtaiseksi asia tuli 1930-luvulla, kun Suomi varustautui voimakkaaasti sotilaallisesti"

    JOSPA teet luettelon Suomen "voimallisesta varustautumisesta" 30-luvulla? Se on varmaan pitkä:-D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko tuossa kaikki? Muutama museotason ps-vaunu ja vanhentuneet ps-laivat, joilla ei olisi Pietaria vallattu!

    JOS Suomi OLI MUKA SOTAINEN niin MIKSI:

    - vuosina 1919-1939 vain osa ikäluokista sai sotilaskoulutuksen
    - Suomen koulutettu reservi oli 300.000 vaikka olisi voinut olla 500.000
    - edes tälle 300.000:lle ei kaikille löytynyt asetta
    - pst-tykkejä oli vain joitakin kymmeniä
    - kenttätykistön ammusvarat olivat vähäiset
    - ilmavoimien ykköshävittäjässä oli kiinteät laskutelineet
    - vain pienelle osalle reserviä löytyi sota-asu

    Samaan aikaan tulevalla vihollisella (Neuvostoliitto) oli yksin ps-vaunuja enemmän kuin muulla maailmalla yhteensä!

    KETÄ Tiltut yrittää pettää horinoillaan?

    Näin sitä kaavailtiin: Renault FT19 panssarit oli keulilla ja Väinämöinen Ilmarisen kanssa purjehti Rellujen vanavedessä... :=)

    Etkö huumoria ja ironiaa hoksaa? Tiltulle käy kaikki todesta...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Uudelleen ajankohtaiseksi asia tuli 1930-luvulla, kun Suomi varustautui voimakkaaasti sotilaallisesti"

    JOSPA teet luettelon Suomen "voimallisesta varustautumisesta" 30-luvulla? Se on varmaan pitkä:-D

    Trolliapina+on+tietämätön+historiasta.+Suomi+käytti+jo+melko+varhain+30-luvulla+jopa+20%+valtion+budjetista+sotilaallisen+varustautumiseen.+Typeryys+ja+tietämättömyys+on+vahvalla+tasolla+teissä+trollipelleissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Trolliapina+on+tietämätön+historiasta.+Suomi+käytti+jo+melko+varhain+30-luvulla+jopa+20%+valtion+budjetista+sotilaallisen+varustautumiseen.+Typeryys+ja+tietämättömyys+on+vahvalla+tasolla+teissä+trollipelleissä.

    Tuo fanaattinen trolliapina muuten yrittää ainoastaan sekoittaa ja häiritä mitään asiallista keskustelua, Suomen varustautuminen Talvisodan alla on tutkittua faktaa josta ei tarvitse edes kiistellä. Faktat nimittäin perustuvat PV:n omaan kirjanpitoon ja dokumentteihin tuolta ajalta.

    Kyllä väittämän sisällöstä voi aina kysyä ja kiistellä! Toistelet pelkkää prosenttilukua, etkä osaa sanallakaan kertoa, että MITÄ SILLÄ SAATIIN?

    Talvisodan alun tilanne kun todisti, ettei ilmeisesti yhtään mitään!

    Saihan ainakin panssarilaivoja, eikös niiden pitänyt olla hyvä ostos?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saihan ainakin panssarilaivoja, eikös niiden pitänyt olla hyvä ostos?

    Ei+kukaan+ole+väittänyt+niitä+hyväksi+hankinnaksi,Tosiasia+on+se,+että+vaikka+Suomi+olisi+muka+ennen+sotia+käyttänyt+140+%+armeijan+varusteluun+NIIN+MITÄÄN+SILLÄ+EI+SAATU!Kaikilla+varustautumisen+osa-alueilla+oli+Suomi+valovuosia+jäljessä+neukun+tilanteesta!

    Äänestä

  • ” Uudelleen ajankohtaiseksi asia tuli 1930-luvulla, kun Suomi varustautui voimakkaaasti sotilaallisesti, sekä hakeutui sotilaalliseen ja muuhun yhteistyöhön (natsi-) Saksan kanssa.”

    Varustautuminen ilmeni siten, että reserviläinen toi liikekannallepanossa mukanaan itse veistämänsä puukiväärin ja kokonaista kaksi siviiliasua malli cajander!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Trolliapina+on+tietämätön+historiasta.+Suomi+käytti+jo+melko+varhain+30-luvulla+jopa+20%+valtion+budjetista+sotilaallisen+varustautumiseen.+Typeryys+ja+tietämättömyys+on+vahvalla+tasolla+teissä+trollipelleissä.

    Jos käytti niin mitä sillä saatiin aikaiseksi? Ei mitään. Malli cajanderit eikä asetta kaikille!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos käytti niin mitä sillä saatiin aikaiseksi? Ei mitään. Malli cajanderit eikä asetta kaikille!

    Kaikille oli aseet, ja malli Cajander on valhetta, sepitettä ja legendaa. Suomi käytti poikkeuksellisen suuren osan valtion budjetista sotilaalliseen varustautumiseen 1930-luvulla, ja oli poikkeuksellisen varustautunut valtio maailmansodan alla. Asia on fakta, joka tiedetään puolustusvoimien kirjanpidon yms. valtiollisten dokumenttien perusteella.

    Nazit näköjään unohtaneet faktat taas:

    Suomi oli eurooppalaisittain katsoen hyvin varustautunut talvisotaan, jos mittareina pidetään esimerkiksi aseistuksen ja sotilaiden määrää. Asia selviää Historian kosto – Suomen talvisota kehyksissään -teoksesta (Siltala 2015).

    "Suomi oli yksi varustautuneimpia valtioita Euroopassa 1930-luvulla, jos pohjaksi otetaan bruttokansantulo."

    Suomen puolustusmenot olivat 15–20 prosenttia valtion kokonaismenoista.

    ” Suomi oli eurooppalaisittain katsoen hyvin varustautunut talvisotaan, jos mittareina pidetään esimerkiksi aseistuksen ja sotilaiden määrää. Asia selviää Historian kosto – Suomen talvisota kehyksissään -teoksesta (Siltala 2015).”!

    "Suomi oli yksi varustautuneimpia valtioita Euroopassa 1930-luvulla, jos pohjaksi otetaan bruttokansantulo."

    Suomen puolustusmenot olivat 15–20 prosenttia valtion kokonaismenoista.”

    Löydät vain yksittäisen prosenttiluvun, jolle ei ollut minkäänlaista vastinetta todellisessa elämässä suomen armeija oli hyökkäyshetkellä 30.12.1939 surkean riittämättömästi varustautunut! Vasta venäläisten tarjoama kalustoapu antoi henkilökohtaisen aseen jokaiselle sorilaalle!

    Et sitten riemuidiootti keksi muuta, kuin yrität sinnikkäästi väittää, ettei ole muuta kuin tuo prosenttiluku? Tuo prosenttiluku ensinnäkin kertoo jo yksin, että varustautuminen oli poikkeuksellisen kovaa suhteessa muihin, mutta kyllä tuo tutkimus kertoo miten sitä rahaa käytettiin muuhunkin kuin vain panssarilaivoihin.

    Sinun ääliömäinen väitteesi on siis se, että Suomi käytti helvetisti rahaa varustautumiseen, mutta että suomalaiset olivat niin tyhmiä, etteivät onnistuneet hankkimaan mitään nillä rahoilla.

    Suomi oli 30-luvulla köyhä maa. Edes tuolla budjetilla ei saatu ajanmukaisia panssarivoimia talvisotaan, vaan ainoat panssarivaunut jouduttiin kaivamaan maahan paikallaan oleviksi tuliasemiksi. Tykistö oli pääosin ensimmäisen maailmansodan mallistoa eikä ammuksiakaan ollut riittävästi käyttämään keskitettyjä tulivalmisteluja.

    Onneksemme Venäjä, jollaa oli Euroopan parhaiten varustettu armeija 1939, oli hävittänyt teloittamalla korkeimman sotilasjohtonsa ja heikentänyt muutakin upseeristoaan merkittävästi. Puna-armeijan johtamistaidot olivat tämän vuoksi aivan alkeellisella tasolla, jolloin piippalakkeja oli helppo napsia suorissa rivistöissä näiden juostessa suomalaiseen konekiväärituleen. Loput saatiin sitten saarrettua ja pidettiin aisoissa moteissa, vaikka tykistöä ei riittänyt saarrettujen joukkojen tuhoamiseen.

    Venäjähän oli varmaan rikas maa? Panssarivaunut eivät ole koskaan olleet Suomen peitteisessä maastossa olennaisia, ei ihme ettei niitä hankittu varsinkaan aikana jona olivat vielä huonoja etenemään vaikeassa maastossa. Suomen talous kasvoi kohisten 1920- ja 1930-luvulla. Suomella oli kuitenkin eurooppalaisittain laittaa paljon rahaa armeijaan, asia jota et vaan pysty inttämällä tekemään tyhjäksi.

    ” Suomella oli kuitenkin eurooppalaisittain laittaa paljon rahaa armeijaan, asia jota et vaan pysty inttämällä tekemään tyhjäksi.”

    Eipä tuo paljoa näkynyt armeijan varustuksessa!

    Voit itse helposti todeta kuinka huuhaata taaslaskettelet. Mene kohtaan ”sotakuvat” ja hae sieltä sanaparilla ’malli Cajander’. Löytyy todella runsaasti.

    Sinä+se+voit+yrittää+inttää+kuin+kolemvuotias+vaikka+maailman+tappiin+asti,+mutta+tottakai+se+näkyi+armeijankin+varustuksessa.+Jos+valtio+käyttää+vuosien+ajan+15-20%+menoistaan+aseelliseen+varustautumiseen,+niin+kyllä+se+väkisin+näkyy.

    Stallari:+"Sinä+se+voit+yrittää+inttää+kuin+kolemvuotias+vaikka+maailman+tappiin+asti,+mutta+tottakai+se+näkyi+armeijankin+varustuksessa.+Jos+valtio+käyttää+vuosien+ajan+15-20%+menoistaan+aseelliseen+varustautumiseen,+niin+kyllä+se+väkisin+näkyy."Stallari+inttää+asiaa+ymmärtämättä.Suomen+valtion+puolustusbudjetti+meni+armeijan+ylläpitoon,+koska+valtion+budjetti+oli+niin+pieni,+ettei+suurikaan+prosenttiluku+merkinnyt+suuria+aseostoja.Suomi+oli+erittäin+heikosti+varustautunut+suurvaltaa+vastaan.+Sotaa+ei+käydä+prosenttiluvuilla,+vaikka+ne+lähentelisivät+sataa.

    Natsinapero nyt vääristelee minkä ehtii.

    "Suomen valtion puolustusbudjetti meni armeijan ylläpitoon" ... koska Suomi ylläpiti poikkeuksellisen suurta armeijaa maan kokoon nähden. lisäksi armeija oli tuon ajan mittapuulla ja eurooppalaisittain katsottuna hyvin varusteltu.

    "Sotaa ei käydä prosenttiluvuilla"

    No arvon pässinpää, sittenhän kai nykyinenkin puolustusbudjetti voidaan laskea nollaan?

    Eikö yhtään hävetä?

    ” lisäksi armeija oli tuon ajan mittapuulla ja eurooppalaisittain katsottuna hyvin varusteltu.”

    Kohtalaisesti, jos armeijalla tarkoitetaan varusmiehiä, mutta todella surkeasti, jos puhumme reservistä!

    "Eikö yhtään hävetä?”

    Myötähäpeä puolestasi on suunnaton!

    Ei tuo selittelysi edelleenkään peitä sitä faktaa, että Suomi oli hyvin varustautunut, mutta ei toisaalta sitäkään, että Suomi hakeutui omatoimisesti Saksan syliin jo reilusti ennen sotia.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Natsinapero nyt vääristelee minkä ehtii.

    "Suomen valtion puolustusbudjetti meni armeijan ylläpitoon" ... koska Suomi ylläpiti poikkeuksellisen suurta armeijaa maan kokoon nähden. lisäksi armeija oli tuon ajan mittapuulla ja eurooppalaisittain katsottuna hyvin varusteltu.

    "Sotaa ei käydä prosenttiluvuilla"

    No arvon pässinpää, sittenhän kai nykyinenkin puolustusbudjetti voidaan laskea nollaan?

    Eikö yhtään hävetä?

    Stallari:+"+koska+Suomi+ylläpiti+poikkeuksellisen+suurta+armeijaa+maan+kokoon+nähden.+"Ei+pitänyt.+Varusmiesikäisistä+kutsuttiin+palvelukseen+30-luvulla+vuosittain+noin+70-80+%.+Vahvuus+oli+noin+35+000.+Sodan+ajan+vahvuus+noin+300+000.+Ainoanmahdollisen+vihollisen+rauhanajan+vahvuus+oli+1939+noin+3+000+000.+Lisäksi+oli+reservi+15+000+000.+"lisäksi+armeija+oli+tuon+ajan+mittapuulla+ja+eurooppalaisittain+katsottuna+hyvin+varusteltu."Ei+todellakaan+millään+mittapuulla.+Armeija+kärsi+puutetta+kaikesta,+ennen+kaikkea+ajanmukaisesta+aseistuksesta."No+arvon+pässinpää,+sittenhän+kai+nykyinenkin+puolustusbudjetti+voidaan+laskea+nollaan?"Arvon+idiootti,+nykyinen+puolustusbudjetti+on+ostovoimaltaan+moninkertainen+30-lukuun+nähden.+Suuret+hankinnat+rahoitetaan+erikseen.Kun+asiantuntemus+puuttuu,+yrität+valeiden+toistolla+pärjätä.+Ei+onnistu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tuo selittelysi edelleenkään peitä sitä faktaa, että Suomi oli hyvin varustautunut, mutta ei toisaalta sitäkään, että Suomi hakeutui omatoimisesti Saksan syliin jo reilusti ennen sotia.

    Stallari: "Ei tuo selittelysi edelleenkään peitä sitä faktaa, että Suomi oli hyvin varustautunut, mutta ei toisaalta sitäkään, että Suomi hakeutui omatoimisesti Saksan syliin jo reilusti ennen sotia."

    Valeet ei parane toistoilla.

    Suomi oli hyvin varustautunut vain koulutuksen ja maanpuolustustahdon osalta. Sehän teitä harmittaa.

    Saksa siirsi Suomen NL:n syliin 23.8. 1939. Saksan sylissä ei oltu. Mm hyökkäämättömyyssopimus torjuttiin ja Saksa kieltäytyi myymästä aseita jo ennen sotaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ja kenekään pakottamatta. Melko tuore tutkimus nimittäin kertoo, että Suomi päätyi Hitlerin Saksan vaikutuspiiriin jo 1930-luvulla, ja marsalkka C. G. E. Mannerheim oli salaisen aseveljeyden keskeinen rakentaja. Suomen Kuvalehti on julkaissut otteen Markku Jokisipilän ja Janne Könösen lokakuussa ilmestyvästä kirjasta "Kolmannen valtakunnan vieraat: Suomi Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä 1933-1944".

Jutussa kerrotaan muun muassa Mannerheimin Saksaan suuntautuneista matkoista vuosina 1934 ja 1935. Ensimmäisellä vierailulla Mannerheim tutustui Saksan lentokoneteollisuuteen. Tekstinäytteen mukaan Mannerheim sai suorastaan kuninkaallisen vastaanoton ja hänelle kerrottiin avoimesti asioita, jotka muilta ulkomaalaisilta pidetttiin salassa.

Syyskuussa 1935 Mannerheim teki ”yksityisen metsästysmatkan” Itä-Preussiin alueelle, jossa sijaitsi myös Hermann Göringin metsästyslinna. Mannerheim myöntää tavanneensa Göringin, mutta ainoa maininta keskustelun sisällöstä löytyy T. M. Kivimäen kirjeestä ulkoministeri Rolf Wittingille kesäkuulta 1941. Sen mukaan Mannerheim ja Göring puhuivat Euroopan tulevasta sodasta konkreettisin termein jo syyskuussa 1935.

demokraatti.fi/sk-mannerheim-ja-goring-puhuivat-euroopan-tulevasta-sodasta-jo-syyskuussa-1935/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu