Punaisten haavoittuneita ei ollut. Täällä kerrotaan todellinen syy miksi ei. Valkoiset lahtarit valehtelevat historiikeissaan syyksi punaisten haavoittuneiden hoidot "venäläisellä lääketieteellä". Jos oltaisiin vuosissa 1937-38, niin tunnetusti tämä "venäläisen lääketieteen haara" oli kyllä kuolemaksi punaisille ja valkoisillekin... ainakin Sandormohissa!
Mutta 1918 lahtauksissa väittämä vaikuttaa tekaistulle valheelle!
Haavoittuneiden punaisten puuttuminen näkyy tilastoissa kun alettiin maksaa eläkkeitä ja korvauksia. Tällöin kävi ilmi ettei punaisten haavottuneita tai vammautuneita ollut kuin noin 1000 jotka haki korvauksia.
Loput oli nähtävästi kylmätty "tuoreeltaan".
Katselin Suomen vapaussota, sen osaa 6, ja hämmästyin kuinka suoraan siinä kerrottiin punikkien lahtauksesta jo heti tuoreeltaan. Kirjan lopussa olevassa 1918 tapahtumia koskevassa yhteenvedossa todettiin invalidien osalta, ettei punaisilla niitäkään juuri ollut kun ei ollut haavoittuneitakaan. Valkoisten toimesta ammuttiin heti taistelutapahtumien yhteydessä 2000-3000 punaista, joita ei siksi voi edes kunnolla erottaa taistelussa kuolleista. Lisäksi väitettiin että punaisten haavoittuneet kuoli huonon hoidon takia kun he turvautuivat "venäläiseen lääketieteeaseen".
Nyttemmin on selvinnyt mitä oli se "venäläinen lääketiede"- Se oli sitä, että valkoiset ampui lähes kaikki punaisten haavoittuneet, jotka joutui heidän käsiinsä! Tuosta saatiin hyvää näyttöä Tampereella, jossa ammuttiin potilaat vuoteisiinsa ja henkilökunta pihalle. Vain pari ruotsia puhuvaa naista säästettiin. Se oli sitä bättre folkin käytännön rotuhygieniaa!
Suomen vapaussota I-VIII. Toimittaneet Kai Donner, Th. Svedlin, Heikki Nurmio. Jyväskylä 1921-.
Vuoteen 1918 liittyen löytyy Mannerheimista tällainenkin juttu:
Ennen ja jälkeen 1918, s. 15 (suora lainaus)
>>Ruotsalaisen Dagen Nyheterin kirjeenvaihtaja Nils Hasager haastatteli Mannerheimia kansalaissodan alkupäivinä ja tämä sanoi: "Me tarvitsemme apua ja sitä meidän on saatava ulkomailta kokonaisina vapaaehtoisina joukko-osastoina, aseina, kivääreinä, ja tykkeinä. Meidän täytyy saada joukkoja."
Hasager kysyy: "Voidaanko taistelun jälkeen rakentaa yhdistävä silta taistelevien välille?"
Mannerheim vastasi: "Jos ratkaisu riippuisi minusta, niin sanoisin, etteivät mitkään sillat ole mahdollisia... Ainoastaan yhdestä asiasta voidaan puhua ja se on: rangaistuksesta... Vallankumoukselliset ovat tehneet itsensä syyllisiksi kapinaan ja maanpetokseen ja rangaistus siitä on kuolema."
Kerrassaan kauhistuttava oli tuollainen haastattelu, joka oli päästetty julkisuuteen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Valkoinen terrori Suomessa päättyi oikeastaan vasta kun NL löi takaisin operaatio Barbarossan, ja Suomi joutui pettämään Saksan ja antautumaan.
Tämmöiset pedot oli "Venäläisen lääketieteen" takana!
Kiantokin oli rotuputsari siinä missä Gummeruksetkin. Papin poikia kaikki!
Kiannolta lainattu lausuma: ”Sodassa täytyy nauttia tappamisesta – muuten ei sota menestykään.
http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526209623.pdf
Perusteen Kristuksen opin hylkäämiseen sodan ajaksi Kianto saa myös siitä, että myös papit, muun muassa Kiannon ystävä Arvi Järventaus, tarttuivat aseisiin: Me saimme äsken luvan – varmaankin sadaksi vuodeksi – luopua kristillisistä ihanteistamme: Suomen papit ovat siitä loistavimpina esimerkkeinä. Surmatkaa vihollisemme! he huusivat kuorossa ja vaihtoivat mustan kauhtanan harmajaan kenttäpukuun. 638
Talio-periaate (lat. lex talionis) eli koston laki on oikeustieteellinen periaate, joka esiintyi ensi kerran muinaisessa Babyloniassa Hammurabin laissa. Samaa periaatetta on myös sovellettu niin raamatullisessa laissa, 1 Moos.
Talio-periaate – Wikipedia
https://fi.wikipedia.org/wiki/Talio-periaate
Koulutetuilla ihmisillä oli myös tietoa rotuhygieniasta.
https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2444019
Eikö ole kummallista kuinka nämä "raaimmat rodunjalostajat" tulevatkin aina juuri pappissuvuista!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmari_Kianto
Kianto teki tyhmyyttään palveluksen jälkipolville kirjoittaessaan kaiken tuon näkemänsä muistiin. Suomessa kauhistellaan jotain Serbian joukkomurhia ja samalla unohdetaan kuinka täällä lahdattiin paljon raaemmin noin 70 vuotta aiemmin.
Ilmari Kianto Elämän ja kuoleman kentältä.
Sotarunoilija Aarni Suursalon vaikutelmia vapaussodasta, Otava 1928
http://personal.inet.fi/koti/kkoskela/kianto.htm
Lauri ja Martti Pihkala olivat entisiä Gummeruksia, pappissukua...
Oliko Tahko Pihkala mukana Harmoisten verilöylyssä? Oli yhtenä neljästä!
Tahko Pihkala kuului komppaniansa kvartettiin, joka vastasi Harmoisten sairashuoneen verilöylystä Kuhmoisissa.
Jääkärikoulutuksen Saksassa saanut varavääpeli Hans Holopainen, filosofian maisteri Albert Gyllenbögel, ylioppilas Artturi Paimela ja filosofian kandidaatti Lauri Pihkala jättivät 10.3.1918 nimensä Suomen sisällissodan historiaan verisellä tavalla.
http://www.iltalehti.fi/muutlajit/201803292200842039_nx.shtml
http://fi.wikipedia.org/wiki/Harmoisten_sairashuoneen_joukkomurha
Tässä tarina luettuna: Kuvaus Harmoisten sairashuoneen joukkomurhasta 10.3.1918 ja tietoa punakaartin haavoittuneista.
http://www.youtube.com/watch?v=vLdMEWyIizs
Kärsimysten teiltä : kymmenvuotismuistoja
http://hdl.handle.net/10138/144335
Kärsimysten teiltä s. 189-192
Lauri Pihkala oli vänrikkinä joukkueenjohtajana "Padasjoen piruina" tunnetussa hiihtokomppaniassa, jonka johtajana oli luutnantti Väinö Teivaala.
Kare Kauko: Tahko Pihkala – Legenda jo eläessään. Porvoo: WSOY, 1975. ISBN 951-0-07282-6.
Sivut 11 ja 207-207
Erkki Palolampi kertoo:
"Täytyykö edes sanoa, että Pihkala - vänrikki ja joukkueenjohtaja - kuului tuohon komppaniaan.
>>Pataljoonan komentaja oli Viron kävijä, everstiluutnantti Hans Kalm. Hän oli koukkaaja kaksikymmentä vuotta ennen Motti-Matteja. Hän operoi saartoliikkeillä, jota taitoa ei valkoisessa armeijassa juuri tunnettu. kalmin pojat ilmestyivät milloin missäkin vastustajien selkäpuolelle.
>>Näissä puuhissa Teivaalan komppania teki aikamoisia temppuja. Ja aina kekseliäs Pihkala oli eräiden temppujen mestari.
>>Ei ollut aina helppoa saada Pihkalaa kertomaan kokemuksistaan. Hän pyrki toisaalta vähättelemään omaa osuuttaan. Toisaalta huomasi selvästi, että kokemus oli ollut hänelle raskas. Hän koki tuon veljessodan järjettömän vihan sotana, syvästi inhimillisenä murhenäytelmänä. Mutta se oli käytävä."
http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/Oliko Tahko Pihkala natsi ja 8 muuta kysymystä pesäpallosta /1135249027651
>>Oliko Tahko Pihkala natsi?
Lauri ”Tahko” Pihkala oli äärioikeistolainen jopa 1930-luvun Suomen mittapuulla: Pihkala kannatti rodunjalostusta ja halveksi avoimesti juutalaisia.
Harri Salimäen teoksessa Isänmaan ja urheilu-uskon mies – Lauri Pihkala modernin urheiluaatteen esitaistelijana (SKS, 2000) kuvaillaan Pihkalan suhdetta 1930-luvun aatemaailmaan:
”Tahkolla oli valtava ihailu kansallissosialistista Saksaa kohtaan, koska kansallissosialistinen liike lähti kurista ja järjestyksestä Vertlandin, isänmaan nimessä.”
---
Martti Pihkala, Laurin veli, oli todellinen ROTUSPESIALISTI. Ottikohan natsi-Saksa mallia Suomesta?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Pihkala
"Minkälainen Suomi meidän on luotava" kyseli rodunjalostaja Martti Pihkala vuonna 1918
Lue kirja täältä: https://helda.helsinki.fi/handle/144336
Vastaus oli Spartalainen malli eli heikot oli lahdattava heti alkuunsa ja vähänkin epäilyttävät piti steriloida, ettei tulisi lisää "Gummeruksia".
Kirjassaan hän piti kulttuurin suurimpana vihollisena nautinnonhimon yliotetta elämässä suvun jatkuvuuden tavoitteen sijaan. Hän kannatti pakkosterilointeja ja paheellista elämää viettäneiden eristämistä yhteiskunnasta keinona jalostaa suomalaista rotua.
"Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä."
Alkoipa sensuuri vikkelästi poistamaan viestejä... lahtareita ahdistaa 1918 verinen muisto vielä useamman sukupolven jälkeenkin... on syytäkin.
Aloitushan on hieno. Lahtarit on tunnetusti aina hiljaa, mutta missä on stallarien kommentit?