Puolet skoteista halua itsenäisyyden!

EDINBURGH. Kun säkkipillit pauhaavat ja tuhannet Skotlannin liput liehuvat ympärillä on helppo uskoa siihen, että Britannian hajoaminen on nyt hiuskarvan varassa.

Itsenäisen Skotlannin kannatus hiipii ylöspäin. Syy siihen on Britannian EU-eropäätös.

– Brexit vauhdittaa itsenäistymiskampanjaa, sillä selvä enemmistö skotlantilaisista haluaa pysyä EU:ssa, sanoo itsenäisyyttä kannattavaan mielenosoitukseen Edinburghissa osallistunut Mac Dalrymple.

Skotit marssivat itsenäisyyden puolesta EU-tähdillä koristettujen Skotlannin lippujen alla Edinburghissa.

Skotlantilaisista 62 prosenttia äänesti vuoden 2016 brexit-äänestyksessä EU-jäsenyyden puolesta. Skotlantia ollaan siis irrottamassa EU:sta vastoin asukkaiden enemmistön tahtoa.

Brexit on ollut monelle viimeinen pisara.

– Emme halua, että Boris Johnsonin oikeistolainen konservatiivihallitus pakottaa meidät EU-eroon. Haluamme säilyttää vapaan liikkuvuuden ja hyvät suhteemme ystäviimme joka puolella Eurooppaa, Carol Meir selittää.

Äänestystä vaaditaan ensi vuodelle
Skotlannin itsenäisyydestä äänestettiin edellisen kerran viisi vuotta sitten. Itsenäisyyttä ajava kampanja oli vahva, mutta lopulta 55 prosenttia skoteista halusi pysyä osana Britanniaa.

Mielipidetutkimusten mukaan etumatka on nyt kurottu kiinni. Tasan puolet skoteista kannattaa nyt itsenäisyyttä, ja kannatuksen nousu tulee nimenomaan EU-jäsenyyden puolustajien parista.


18-vuotias Niamh O’Hara ei ollut vuonna 2014 kyllin vanha äänestämään. Nyt hän sanoo marssivansa tulevaisuutensa puolesta.

– Brexit saa minut todella vihaiseksi. Skotlannin täytyy olla itsenäinen maa Euroopan unionin sisällä.

Skotlannissa valtaapitävä kansallispuolue SNP pitää EU-eroa niin suurena perustuslaillisena järistyksenä, että se oikeuttaa uuden kansanäänestyksen.

Kansallismielisen ja sosiaalidemokraattisen puolueen johtaja Nicola Sturgeon haluaa kansanäänestyksen ensi vuodelle ja aikoo tehdä virallisen vaatimuksen siitä “viikkojen sisällä”.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

EU Byrokraatti: Tämä on kauheaa! en enää jaksa tätä EU hajoaa kaikki vaikeutuu jäsenmaksut nousevat! EU petti meidä kaikki halua eroon EU sta!!!

Äänestä
  • Peruskoulupudokas joutuu etsimään kaulakiikkua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

EDINBURGH. Kun säkkipillit pauhaavat ja tuhannet Skotlannin liput liehuvat ympärillä on helppo uskoa siihen, että Britannian hajoaminen on nyt hiuskarvan varassa.

Itsenäisen Skotlannin kannatus hiipii ylöspäin. Syy siihen on Britannian EU-eropäätös.

– Brexit vauhdittaa itsenäistymiskampanjaa, sillä selvä enemmistö skotlantilaisista haluaa pysyä EU:ssa, sanoo itsenäisyyttä kannattavaan mielenosoitukseen Edinburghissa osallistunut Mac Dalrymple.

Skotit marssivat itsenäisyyden puolesta EU-tähdillä koristettujen Skotlannin lippujen alla Edinburghissa.

Skotlantilaisista 62 prosenttia äänesti vuoden 2016 brexit-äänestyksessä EU-jäsenyyden puolesta. Skotlantia ollaan siis irrottamassa EU:sta vastoin asukkaiden enemmistön tahtoa.

Brexit on ollut monelle viimeinen pisara.

– Emme halua, että Boris Johnsonin oikeistolainen konservatiivihallitus pakottaa meidät EU-eroon. Haluamme säilyttää vapaan liikkuvuuden ja hyvät suhteemme ystäviimme joka puolella Eurooppaa, Carol Meir selittää.

Äänestystä vaaditaan ensi vuodelle
Skotlannin itsenäisyydestä äänestettiin edellisen kerran viisi vuotta sitten. Itsenäisyyttä ajava kampanja oli vahva, mutta lopulta 55 prosenttia skoteista halusi pysyä osana Britanniaa.

Mielipidetutkimusten mukaan etumatka on nyt kurottu kiinni. Tasan puolet skoteista kannattaa nyt itsenäisyyttä, ja kannatuksen nousu tulee nimenomaan EU-jäsenyyden puolustajien parista.


18-vuotias Niamh O’Hara ei ollut vuonna 2014 kyllin vanha äänestämään. Nyt hän sanoo marssivansa tulevaisuutensa puolesta.

– Brexit saa minut todella vihaiseksi. Skotlannin täytyy olla itsenäinen maa Euroopan unionin sisällä.

Skotlannissa valtaapitävä kansallispuolue SNP pitää EU-eroa niin suurena perustuslaillisena järistyksenä, että se oikeuttaa uuden kansanäänestyksen.

Kansallismielisen ja sosiaalidemokraattisen puolueen johtaja Nicola Sturgeon haluaa kansanäänestyksen ensi vuodelle ja aikoo tehdä virallisen vaatimuksen siitä “viikkojen sisällä”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu