EU on ajautunut Turkin panttivangiksi!

Turkki pystyy käyttämään pakolaisia tai laittomia siirtolaisia vipuvartena ja kiristyskeinona - odotettavissa on, että tulijoita alkaa Kreikan ja Turkin rajan yli tulla entistä vilkkaammin.
Kohta tulee taas sandaalin läpsyttelijää Suomeenkin.
42<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

EU ei vielä tajua, että muslimiin ei voi luottaa. Sinisilmäisyys tulee kalliiksi ja kohtalokkaaksi.

1Äänestä

Itun turkki ottaa EU:sta mallia ja tarjoaa vapaan liikkuvuuden ihmisille?
Pitäskö EU:n näyttää mallia kuinka afriikkalaisia pitäs kohdella.
Taikka yleensäkin musuja.

Äänestä

Tavallaan totta. Turkki on hoitanut suurimman rastin mitä tulee pakolaisiin, eli tietenkin voi halutessaan antaa ne euroopallekkin. Asiat ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaisia vaan totuushan on se, että turkki on ollut tyrkyllä eu:uuhun jo muistaakseni vuodesta 2005 ja aina eu.uu on antanut vähän "puolipyöreitä" juttuja heille vastineeksi, koska eu:uu haluaa turkin pysyvän puskurivyöhykkeenä euroopan ja lähi-idän välissä.

Mitä tulee taas sorrettuihin kurdeihin niin toki heillä on pakolaishistoriaa mutta myös sitä, että ovat tunnettuja siitä, että pyrkivät tekemään toisen maan rajojen sisään autonomista aluetta, jossa kuitenkin kyseisen valtion vaikkapa avustukset kelpaa. Tuota yrittivät Irakissa, josta sitten moni pakeni turkkiin, "palkaksi " yrittivät sitä sielläkin ja nyt kun syyriassa kaikki on sekaisin näkivät tilaisuutensa tulleen ja yrittävät sitä sinne. Ja Turkki ei halua niiden kanssa yhteistä rajaa. Lyhyesti koska ovat "selkäänpuukottajia" (tuon kertoo historia) Jotain pitäisi kertoa jo se, ettei kukaan ole oikein halukas tuota väkeä auttamaan ja se ei varmasti vaikkapa jenkkien kohdalla ole nuo pakolaiset. Vanha sanonta niin makaa kuin petaa pätee tässä.

Jos pitäisi jotain veikata niin Venäjä auttaa vielä Turkkia. Vaikka en niin Putinin harjoittamasta politiikasta välitä niin hän tuntuukin olevan varsin "tolkku-tyyppi" mitä tähän ongelmaan tulee.

Äänestä
  • Europpalla ei ole mitään velvollisuutta alkaa elättää afrkllaisia tai lähi-itäläisiä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Europpalla ei ole mitään velvollisuutta alkaa elättää afrkllaisia tai lähi-itäläisiä.

    suomalaiset vanhukset tarvitsevat hoitajia, eikä kela elättejä ympäri maailmaa., oliskohan fixit paikallaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    suomalaiset vanhukset tarvitsevat hoitajia, eikä kela elättejä ympäri maailmaa., oliskohan fixit paikallaan.

    Suomen sosialsiturvan ovat rahoittaneet suomalaiset ja se kuuluu vain suomalaisille. Valtioiden ensimmmäinen tehtävä on huolehtia omista kansalaisistaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen sosialsiturvan ovat rahoittaneet suomalaiset ja se kuuluu vain suomalaisille. Valtioiden ensimmmäinen tehtävä on huolehtia omista kansalaisistaan.

    Ei kyllä kristilliseen elämään kuuluu auttaa ihmisiä niin täällä syntyneitä kuin muualta tulleita. Siinä mielessä olen kyllä samaamieltä, että turha elättää niitä jotka eivät aio koskaan mitään tehdä olivat sitten suomalaisia tai muualta tulleita.

    Yhteiskunnalliset tuet on tarkoitettu väliaikaiseksi avuksi, ei loppuelämän tiliksi jonka työtätekevät maksaa.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Ei kyllä kristilliseen elämään kuuluu auttaa ihmisiä niin täällä syntyneitä kuin muualta tulleita. Siinä mielessä olen kyllä samaamieltä, että turha elättää niitä jotka eivät aio koskaan mitään tehdä olivat sitten suomalaisia tai muualta tulleita.

    Yhteiskunnalliset tuet on tarkoitettu väliaikaiseksi avuksi, ei loppuelämän tiliksi jonka työtätekevät maksaa.

    Kristillinen auttaminen on yksilön auttamista yksilölle. Invaasiot ovat politiikkaa ja tyhmyyttä ottaa se sakki tänne elätiksi kun omillekaan ei riitä rahat.

    1Äänestä

  • "Mitä tulee taas sorrettuihin kurdeihin niin toki heillä on pakolaishistoriaa mutta myös sitä, että ovat tunnettuja siitä, että pyrkivät tekemään toisen maan rajojen sisään autonomista aluetta, jossa kuitenkin kyseisen valtion vaikkapa avustukset kelpaa."

    Kurdien "puoliautonomia" Syyrian puolella on ollut Syyrian sodan aikainen käytännön välttämättömyys, sillä alue ei ole ollut Assadin hallinnassa. Nähtäväksi jää miten tilanne jatkuu. Irakissa kurdien autonomia on taas Irakin hallituksen hyväksymä virallinen järjestely.

    Kurdit ovat Irakin ja Syyrian pieninpiä ongelmia. Heidän alueensa kummassakin maassa ovat olleet rauhallisempia ja demokraattisempia verratuna muihin alueisiin. Suurin osa kurdeista Syyriassa ja Irakissa ei edes kannata itsenäistä Kurdistania, vaan tyytyy autonomiaan. Itsenäisyyttä on lähinnä ajanut kurdien työväenpuolue PKK Turkissa.

    Eihän autonomia ei tarkoita, etteikö Syyrialla tai Irakilla olisi aluetta koskevia vastuita. Suomikin oli autonomian aikana selkeästi osa Venäjää, vaikka saikin päättää tietyistä asioista itse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Europpalla ei ole mitään velvollisuutta alkaa elättää afrkllaisia tai lähi-itäläisiä.

    Europpan ei pidä elättää afrkllaisia, keitä he sitten lienevätkin! Hyvä usko.vainen! 🤤

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen sosialsiturvan ovat rahoittaneet suomalaiset ja se kuuluu vain suomalaisille. Valtioiden ensimmmäinen tehtävä on huolehtia omista kansalaisistaan.

    >Suomen sosialsiturvan ovat rahoittaneet suomalaiset ja se kuuluu vain suomalaisille.

    Oletko usko.vainen varma? Minusta myös täällä laillisesti oleskeleville kuuluu jonkinlainen sosiaaliturva.

    >Valtioiden ensimmmäinen tehtävä on huolehtia omista kansalaisistaan.

    Eräskin huolehti hankkimalla kansalleen valtavasti elintilaa idästä. Ei tosin saanut, mutta tapatti siinä huolehtiessaan lähes koko sukupolven kansansa miehiä.

    Äänestä

No ei ehkä velvollisuutta mutta asia ei taida ihan niin yksinkertainen. Näköjään kuitenkaan et sinäkään lähtisi kurdien puolesta sotimaan ;)

Äänestä
  • Siirsit taas maalia.

    1Äänestä

  • Suomalaiset+eivät+voi+lähteä+kurdien+puolesta+sotimaan,+koska+perustuslaki+kieltää.+Mutta+suomalaiset+sotilaat+ovat+kouluttaneet+kurdiarmeijaa+vuosikausia+Irakissa.Mitä+tulee+Turkissa+oleviin+pakolaisiin,+niin+EU+maksaa+Turkille+heidän+ylläpidostaan.+Vaihtoehtona+olisi+tosiaan+ollut,+että+osa+heistäkin+olisi+lähtenyt+EU:n+puolelle.++Mitä+muuta+EU+olisi+voinut+tehdä.+kuin+neuvotella+Erdoganin+kanssa+sopimuksen?+Lähi-idässä+on+5+miljoonaa+syyrialaispakolaista,++joten+kyllä+Turkki,+Jordani+ja+Libanon+ovat+pakolaisten+suhteen+osansa+ovat+tehneet.++Paremmat+hermot+niillä+on+kuin+suomalaisilla.Erdoganin+uhkailuista+ei+kannata+yöunia+menettää.++Sillä+60%++Turkin+kauppavaihdosta+tulee+EU:sta.+++Se+on+aika+iso+vipu,+mistä+voi+tarvittaessa+vääntää.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaiset+eivät+voi+lähteä+kurdien+puolesta+sotimaan,+koska+perustuslaki+kieltää.+Mutta+suomalaiset+sotilaat+ovat+kouluttaneet+kurdiarmeijaa+vuosikausia+Irakissa.Mitä+tulee+Turkissa+oleviin+pakolaisiin,+niin+EU+maksaa+Turkille+heidän+ylläpidostaan.+Vaihtoehtona+olisi+tosiaan+ollut,+että+osa+heistäkin+olisi+lähtenyt+EU:n+puolelle.++Mitä+muuta+EU+olisi+voinut+tehdä.+kuin+neuvotella+Erdoganin+kanssa+sopimuksen?+Lähi-idässä+on+5+miljoonaa+syyrialaispakolaista,++joten+kyllä+Turkki,+Jordani+ja+Libanon+ovat+pakolaisten+suhteen+osansa+ovat+tehneet.++Paremmat+hermot+niillä+on+kuin+suomalaisilla.Erdoganin+uhkailuista+ei+kannata+yöunia+menettää.++Sillä+60%++Turkin+kauppavaihdosta+tulee+EU:sta.+++Se+on+aika+iso+vipu,+mistä+voi+tarvittaessa+vääntää.

    ”Erdoganin+uhkailuista+ei+kannata+yöunia+menettää.+Sillä+60%+Turkin+kauppavaihdosta+tulee+EU:sta.”Aivan,+ja+jos+Turkki+käyttää+tuota+”asettaan”,+sen+jälkeen+sillä+ei+ole+enää+toivoakaan+päästä+paremmille+apajille+EU:n+alueelle.

    1Äänestä

En minä mitään maalia siirtänyt. Alunperin vastasin aloitukseen, sitten sinä ilmestyt selittämään kuin suomi ei voi elättää niitä ja niitä, no ilmeisesti ei kurdejakaan. Muutenhan olisit jo lähdössä vapaaehtoiseksi ;)

Äänestä
  • Seliseli!

    1Äänestä

  • Paha kenenkään on kurdeja tukea
    Trump pitää niitä isistä pahempina terroristeinä USA todennäköisesti pommittaa niitä maita jotka tukee terroristejä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paha kenenkään on kurdeja tukea
    Trump pitää niitä isistä pahempina terroristeinä USA todennäköisesti pommittaa niitä maita jotka tukee terroristejä.

    Trump on taas sekoillut koko päivän. Mutta hän ei puhunut Syyrian kurdeista terroristeina. Vaan Turkin puolella toimivasta PKK:sta, jonka sekä USA että EU on julistanut terroristijärjestöksi.

    Vertaus Isisiin kuitenkin ontuu, sillä PKK ei ole perustanut kalifaattia, katkonut kauloja tai tehnyt terroristi-iskuja Euroopassa. Turkissa se teki takavuosina pommi-iskuja, mistä sai terrorististatuksenkin.

    1Äänestä

  • Ota itsellesi muutama kotikurdi, hekin ovat vassuja.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ota itsellesi muutama kotikurdi, hekin ovat vassuja.

    Varmaan ovat vassuja, kun niin pätevästi nitistivät Isis-hirviöt. 👍🏻

    Äänestä

Tokihan noita voidaan selitellä ja ihmettelen kun en ahvenmaata maininnut mutta yhtä kaikki. Kurdit ovat "kapinoiva" väestö joka aikanaan ehkä syyttäkin jäi ilman omaa maata mutta, eihän nyt voida ajatella, että saisivat sen perustaa jonkun muun maan rajojen sisäpuolelle. Heillä vielä kun tuo historia erittäin terrorismia muistuttava, en pitäisi sen kummempana kuin muitakaan . En usko, että suomikaan suostuisi , että vaikka savo haluaisikin "autonomiseksi" valtioksi.

Äänestä
  • Vai olisitko sinä halukas maksamaan niiden "viulut" ja nukkumaan siinä läänirajalla.

    Lähinä tuosta on kyse. Turkin historia ylettyy kauemmas kuin monen euroopanmaan historia, osmaanien valtakuntaan asti ja sen yli. Tokihan Turkki nyt osaltaan lyö tietyllä tavalla raamit, heillä kun sotilaalliseesti on siihen mahdollisuus mutta tosiasiassa suojelevat vain omaansa ja haluavat sen turvavyöhykkeen johon sitten aikanaan varmaan yk:oo myös osallistuu . Valitettavasti tämänkin johdosta ihmisiä kuolee mutta kyllähän turkki ensin nätisti pyysi kurdeilta mutta se ei käynnyt, siksi näin.

    Äänestä

  • "En usko, että suomikaan suostuisi , että vaikka savo haluaisikin "autonomiseksi" valtioksi."

    Eikö se juuri ollut pääpuheenaihe viime kesänä Porin Suomi Areenassa? Teemanahan oli Suomi Savotta.

    Äänestä

Nåyttåå siltä ,etteivät lähi-idän islamilaiset valtiot kykene sivistyneesti keskustellen sopimaan yhtään mistään .Aina ovat nyrkki pystyssä raakkumassa kuolemaa milloin mihinkin päin.Syyriassa oli useita ryhmiä sotimassa ,milloin ketäkin vastaan. Ihmishenki ei merkitse siellä mitään, Iran/irak sodan aikana Iranin ajatolla pyysi vanhemmilta yhtä lasta Allahille. He saivat yli miljoona lasta.Heistä koulutettiin miinanpolkijoita miinakentän läpi hyökätessä. Lehmämäiseen Mogheriinimäisyyteen ei Euroopalla ole varaa.

2Äänestä
  • Mogherini on ääri kommunisti.

    Äänestä

  • >> Nåyttåå siltä ,etteivät lähi-idän islamilaiset valtiot kykene sivistyneesti keskustellen sopimaan yhtään mistään <<

    Onneksi teillä on kuitenkin Trump, Jumalan valittu ja sivistynyt neuvottelija.
    Neuvotteli juuri Turkille suojavyöhykkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mogherini on ääri kommunisti.

    Sinulle+90+%+ihmisistä+on.

    Äänestä

Mitenkähän olisi, jos lopetettaisiin aseiden myynti ja sodat?

Äänestä
  • Jos haluavat tapella, niin tapelkoon nyrkin, kivin ja keihäin. Ja jos jotkut haluavat tappelevat, niin ei se ainakaan muille kuulu, jos eivät pysty sovussa elämään.

    Äänestä

Kait ymmärrät, että savotta on jotakin muuta ?

T.I

Äänestä

EU:n vastustajille EU:n heikko keskusjohtoisuus luulisi olevan positiivinen asia.
Kuten senkin, että EU:sta voi halutessaan erota.

Äänestä
  • Kovin vaikeaa se eroaminen näyttää olevan.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kovin vaikeaa se eroaminen näyttää olevan.

    Niin on. Brysselissä saatiin sopimusmalli aikaiseksi mutta ainakin työväenpuolue ja Pohjois-Irlanti tyrmäävät sen eli konservatiivirintamakin rakoilee.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kovin vaikeaa se eroaminen näyttää olevan.

    Brexit-sekoilu tiivistyy yhteen vitsiin: ”Kaikki ymmärtävät englantia, mutta kukaan ei ymmärrä Englantia”

    1Äänestä

Sinne meni sekin vipuvarsi. Seuraavaksi Turkki siirtää parimiljoonaa Turkissa asuvaa Syyrian pakolaista valtaamalleen turvallisuusvyöhykkeelle.
Ei tullut pakolaisia EU:hun.

ps toivottavasti persut ei pettyneet

Äänestä
  • Eihän tässä ole kysymys muusta kuin että Turkki harrastaa pakolaisten palautuspolitiikkaa mutta vaan vähän isommalla vipuvarrella kuin mitä EU.

    Äänestä

  • kts777 kirjoitti:

    Eihän tässä ole kysymys muusta kuin että Turkki harrastaa pakolaisten palautuspolitiikkaa mutta vaan vähän isommalla vipuvarrella kuin mitä EU.

    Näin se ikävä kyllä on, että ihmiset ovat näille vain pelkkiä pelinappuloita.

    1Äänestä

  • kts777 kirjoitti:

    Eihän tässä ole kysymys muusta kuin että Turkki harrastaa pakolaisten palautuspolitiikkaa mutta vaan vähän isommalla vipuvarrella kuin mitä EU.

    Turkki miehittää Syyriaa.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Näin se ikävä kyllä on, että ihmiset ovat näille vain pelkkiä pelinappuloita.

    Muslimeille ihmiset ovat vain pelinappuloita.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muslimeille ihmiset ovat vain pelinappuloita.

    Onko Trump siis muslimi?

    Jopa republikaanit ovat tuominneet Yhdysvalloille uskollisten ihmisten käyttämisen pelinappuloina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muslimeille ihmiset ovat vain pelinappuloita.

    Ihmiskilvet ovat musujen yleisin ase.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Turkki pystyy käyttämään pakolaisia tai laittomia siirtolaisia vipuvartena ja kiristyskeinona - odotettavissa on, että tulijoita alkaa Kreikan ja Turkin rajan yli tulla entistä vilkkaammin.
Kohta tulee taas sandaalin läpsyttelijää Suomeenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu