Vittuileva muija

Anonyymi

Ei perkele. Nyt alkaa muijan käytös ottaan jo pikkusen kupoliin. Ollaan 30-kymppinen pariskunta Uudeltamaalta ja emäntä on viimeisen puolen vuoden ajan suurinpiirtein ottanut tavaksi sen että minun poissaollessa kotoa alkaa vittuilemaan! Ei tarvitse kun töihin lähteä, saatikka kotiseudulle Keski-Pohjanmaalle niin alkaa armoton vittuilun kierre. Ihan perisuomalaista vittuilua. Eikä mitenkään soittamalla, vaan viestiä pukkaa ja pukkaa, välillä yhden työvuoron aikana kymmeniäkin. Moni työvuoro on mennyt pilalle kun itsekin alan hermoilemaan muijan skitsoiluista ja perättömistä epäilyistä. Ikävällä tavalla vihjailee myös ikäviä asioita, jotka valitettavasti ovat perättömiä.
Sama käytös alkaa myös kun käyn kotiseudullani yli 500 km:n päässä. Yön aikana on saattanut tulla kymmeniä viestejä, pelkkää vittuilua. Vastaile siinä sitten sisaruksille, vanhemmille, kavereille että miten teillä menee? No hyvin menee kunhan muija lopettais vittuilun kun oon poissa kotoa! Tämä on siis ihan uskomattoman hermoja raastavaa touhua!! Kyllä on pakko myöntää että välillä on tullut tunne että nakkaan tuon vtuilukoneen ovesta ulos, kävi miten kävi. Mutta ei oikeen raaski. Tahtoo vaan olla itelläki sitte sanan säilä aika terävä kun tarpeeksi päätä auotaan.

Oon jo miettinyt että lähdenkö liitämään? En ymmärrä mikä sitä vaivaa! Kotioloissa aivan erilainen, mutta ei tarvi kun töihin lähteä niin käytös muuttuu!! Arvatkaapa pelottaako jo lähteä kotoa pois kun puhelin piippaa? Tulee heti tunne että mitähän tällä kertaa! Voi sitä riemua kun sen viestin lähettäjä onkin joku muu kuin emäntä.

Moni työvuoro ja kotiseutureissu on mennyt suoraan sanottuna pilalle muijan skitson käytöksen vuoksi.

Vtuttaa.

135

14866

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sen vittuilevan kuoren alla joku pelottaa tai vaivaa. Uskoisin, että voisi auttaa jos et itse lähtisi vittuiluun vaan välittäisit ja kysyisit lämmöllä mikä häntä vaivaa. Voisit kertoa ystävällisesti miltä sinusta käytös tuntuu ja olet huolissasi suhteen tilanteesta. Menisikö tämä paremmin perille kun huuto takaisin?

      • Anonyymi

        Yritetty on. Lupaa lopettaa ja uskoo ettei ole toista (niinkuin ei olekaan). Eikä meillä aina huudeta. Välillä on tietysti menny hermot tuosta tilanteesta ja on volyymi noussut. Valitettavasti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritetty on. Lupaa lopettaa ja uskoo ettei ole toista (niinkuin ei olekaan). Eikä meillä aina huudeta. Välillä on tietysti menny hermot tuosta tilanteesta ja on volyymi noussut. Valitettavasti.

        Minulla oli sama tilanne aikoinaan, nainen ryhtyi jostakin syystä ihan tajuttoman epäileväksi sieluksi. Sitä kesti aika pitkään 3-5v ja en koskaan oikein huomannut miten sain sen loppumaan, mutta se loppui kuten sairaus joka vain katoaa ja huomaa oho, mihin se oikein katosi. Myöhemmin kyllä puhuttuamme tuli selväksi erittäin vaikeat perhesuhteet taustalla ja syyllistämiset miksi et tee sitä ja tätä ja sinun velvollisuudet. Myöhemmin ymmärsin että kun minä katkaisin hänen perhesuhteet hänen ja hänen perheensä kesken hän rauhottui, hänestä tuli minun suvun täysi jäsen kuin olisi aina ollut sitä. Nyt yhdessä 34v ja suhteet hänenkin sukuun ovat parantuneet mutta yhä on sitä syyllistämistä milloin isoisän haudan hoidosta ja vähän sieltä täältä. mutta ei enää niin kuin ennen oli.


      • Anonyymi

        Eli ei pahaa pahalla, vaan asiallinen tulokulma TI-miehellä, ja -naisella on: miksi koliset, onko vikaa, laittoa tai asiaa, kuuntelen toki ja laitellaan sitten kimpassa kuntoon? Autot ovat vain niin helppoja, tosin nykynaisissakin on vissiin joku puhuva diagnostiikka?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritetty on. Lupaa lopettaa ja uskoo ettei ole toista (niinkuin ei olekaan). Eikä meillä aina huudeta. Välillä on tietysti menny hermot tuosta tilanteesta ja on volyymi noussut. Valitettavasti.

        Laita yöksi puhelin kiinni tai laita sinne asetuksista "Älä häiritse" -toiminto määrättyyn aikaväliin. Ainakaan silloin ei tule häirintäsoittoja eikä viestit läpi. Hommaaa toinen "työpuhelin", äläkä ilmineeraa sen numeroa niille, joiden et halua siihen soittavan. Siihen voi rakennella estolistan niille numeroille, joista ei halua puheluita.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Yritetty on. Lupaa lopettaa ja uskoo ettei ole toista (niinkuin ei olekaan). Eikä meillä aina huudeta. Välillä on tietysti menny hermot tuosta tilanteesta ja on volyymi noussut. Valitettavasti.

        Mustasukkaisuus ja siihen luulotauti, ovat pirullisia sairauksia niihin ei ole lääkettä ja ne vain pahenevat ajanoloon !

        Late Lapista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laita yöksi puhelin kiinni tai laita sinne asetuksista "Älä häiritse" -toiminto määrättyyn aikaväliin. Ainakaan silloin ei tule häirintäsoittoja eikä viestit läpi. Hommaaa toinen "työpuhelin", äläkä ilmineeraa sen numeroa niille, joiden et halua siihen soittavan. Siihen voi rakennella estolistan niille numeroille, joista ei halua puheluita.

        Ni


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laita yöksi puhelin kiinni tai laita sinne asetuksista "Älä häiritse" -toiminto määrättyyn aikaväliin. Ainakaan silloin ei tule häirintäsoittoja eikä viestit läpi. Hommaaa toinen "työpuhelin", äläkä ilmineeraa sen numeroa niille, joiden et halua siihen soittavan. Siihen voi rakennella estolistan niille numeroille, joista ei halua puheluita.

        No tuostahan varmasti apua olisikin!? Ei varmasti aiheuta muuta kuin lisää kränää. En suosittele.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritetty on. Lupaa lopettaa ja uskoo ettei ole toista (niinkuin ei olekaan). Eikä meillä aina huudeta. Välillä on tietysti menny hermot tuosta tilanteesta ja on volyymi noussut. Valitettavasti.

        Se luulee, että sinulla on pillua töissä. Minunkin vaimoni luuli niin. Olihan siellä aika paljon naisia, iso työpaikka se oli, konttorihommia (olin mukana atk-osastolla).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tuostahan varmasti apua olisikin!? Ei varmasti aiheuta muuta kuin lisää kränää. En suosittele.

        Mitä siitä. Samat saa kuulla muutenkin, mutta on kuitenkin työrauha. ..ainakin jonkinlainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laita yöksi puhelin kiinni tai laita sinne asetuksista "Älä häiritse" -toiminto määrättyyn aikaväliin. Ainakaan silloin ei tule häirintäsoittoja eikä viestit läpi. Hommaaa toinen "työpuhelin", äläkä ilmineeraa sen numeroa niille, joiden et halua siihen soittavan. Siihen voi rakennella estolistan niille numeroille, joista ei halua puheluita.

        Siitäkös se vasta riemu repeää! 🤣🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla oli sama tilanne aikoinaan, nainen ryhtyi jostakin syystä ihan tajuttoman epäileväksi sieluksi. Sitä kesti aika pitkään 3-5v ja en koskaan oikein huomannut miten sain sen loppumaan, mutta se loppui kuten sairaus joka vain katoaa ja huomaa oho, mihin se oikein katosi. Myöhemmin kyllä puhuttuamme tuli selväksi erittäin vaikeat perhesuhteet taustalla ja syyllistämiset miksi et tee sitä ja tätä ja sinun velvollisuudet. Myöhemmin ymmärsin että kun minä katkaisin hänen perhesuhteet hänen ja hänen perheensä kesken hän rauhottui, hänestä tuli minun suvun täysi jäsen kuin olisi aina ollut sitä. Nyt yhdessä 34v ja suhteet hänenkin sukuun ovat parantuneet mutta yhä on sitä syyllistämistä milloin isoisän haudan hoidosta ja vähän sieltä täältä. mutta ei enää niin kuin ennen oli.

        kun nain anoppiani homma auttoi


      • Anonyymi

        Mielisairas kyttää ja vahtii. Pahin on hyvätherrat jotka kyttäävät tabeltti allekirjoituksia postissa ja taskussasi. Niin kauvan kun näillä on salatut ositteet lopun alkua ei näy. Poliisi perusti stasin kansan kyttäämiseksi digitaaliseti. koko elämäsi olet salaisessa osoitteessaan asuvan vaijnoajan silmänalla TV on kohta pää stalkkaajasi.


      • Anonyymi

        Ainoa mikä oikeasti auttaa, pitää katsoa vaihtoehto, ja lusikat jakoon ?


    • Anonyymi

      Oisko käynyt vieraissa tai ollut peräti suhde ja nyt pelottaa, että sinullakin voisi olla sellainen.

      • Anonyymi

        Naisystäväsi vaikuttaa olevan valtavan epävarma ja huonon itsetunnon omaava ihminen. Mustasukkaista epäilyähän tuo on, sairaalloisen puolelle alkaa kääntyä. Ymmärrettävästi tuo alkaa kalvamaan suhdetta ja pahasti.
        Hän tarvitsisi apua ja te molemmat esim. parisuhdeterapiaa. Arvaampa ettei hän siihen suostu, ja sinä tapauksessa suosittelen sinua pelastamaan itsesi ja lähtemään. Tuollaisen painostuksen alla ei kukaan jaksa eikä kestä itsekään täysjärkisenä.
        Joten jos naisystäsi on sinulle rakas ja tärkeä kaikesta huolimatta, yritä saada häntä tajuamaan että ulkopuolista asiantuntija-apua tarvitaan nyt tosissaan. Jos ei onnistu, sinun kengissäsi lähtisin. Päätös on sinun.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Naisystäväsi vaikuttaa olevan valtavan epävarma ja huonon itsetunnon omaava ihminen. Mustasukkaista epäilyähän tuo on, sairaalloisen puolelle alkaa kääntyä. Ymmärrettävästi tuo alkaa kalvamaan suhdetta ja pahasti.
        Hän tarvitsisi apua ja te molemmat esim. parisuhdeterapiaa. Arvaampa ettei hän siihen suostu, ja sinä tapauksessa suosittelen sinua pelastamaan itsesi ja lähtemään. Tuollaisen painostuksen alla ei kukaan jaksa eikä kestä itsekään täysjärkisenä.
        Joten jos naisystäsi on sinulle rakas ja tärkeä kaikesta huolimatta, yritä saada häntä tajuamaan että ulkopuolista asiantuntija-apua tarvitaan nyt tosissaan. Jos ei onnistu, sinun kengissäsi lähtisin. Päätös on sinun.

        Ainoa mahdollisuus on ratkaista tilanne erolla. Jos joku lääkitys jotakin auttaisikin, kuitenkin niin vähän, että lopputulos ei olisi siedettävä. Menestystä teille molemmille.


      • Anonyymi

        Samaa epäillyt. Väittää kyllä ettei oo vieraita eikä ihastuksiakaan, mene j tiedä. Niillä jutuilla on kyllä taipumus tulla ilmi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisystäväsi vaikuttaa olevan valtavan epävarma ja huonon itsetunnon omaava ihminen. Mustasukkaista epäilyähän tuo on, sairaalloisen puolelle alkaa kääntyä. Ymmärrettävästi tuo alkaa kalvamaan suhdetta ja pahasti.
        Hän tarvitsisi apua ja te molemmat esim. parisuhdeterapiaa. Arvaampa ettei hän siihen suostu, ja sinä tapauksessa suosittelen sinua pelastamaan itsesi ja lähtemään. Tuollaisen painostuksen alla ei kukaan jaksa eikä kestä itsekään täysjärkisenä.
        Joten jos naisystäsi on sinulle rakas ja tärkeä kaikesta huolimatta, yritä saada häntä tajuamaan että ulkopuolista asiantuntija-apua tarvitaan nyt tosissaan. Jos ei onnistu, sinun kengissäsi lähtisin. Päätös on sinun.

        Sitä hän kyllä on. Tosissaan oon miettinyt että onko hän löytänyt toisen, koska epäilee mua eräästä naisesta jota en ikinä haluaisi. Siksi on tullut mieleen saako hän itselleen paremman mielen kun on itse mennyt tekemään jotain luvatonta. Väittää kyllä ettei. Terapiaa on harkittu. Sitä en tiedä toteutuuko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisystäväsi vaikuttaa olevan valtavan epävarma ja huonon itsetunnon omaava ihminen. Mustasukkaista epäilyähän tuo on, sairaalloisen puolelle alkaa kääntyä. Ymmärrettävästi tuo alkaa kalvamaan suhdetta ja pahasti.
        Hän tarvitsisi apua ja te molemmat esim. parisuhdeterapiaa. Arvaampa ettei hän siihen suostu, ja sinä tapauksessa suosittelen sinua pelastamaan itsesi ja lähtemään. Tuollaisen painostuksen alla ei kukaan jaksa eikä kestä itsekään täysjärkisenä.
        Joten jos naisystäsi on sinulle rakas ja tärkeä kaikesta huolimatta, yritä saada häntä tajuamaan että ulkopuolista asiantuntija-apua tarvitaan nyt tosissaan. Jos ei onnistu, sinun kengissäsi lähtisin. Päätös on sinun.

        Olen samaa mieltä. Jos ei lähde terapiaan, lähde, ei tuollaista kestä kukaan. Sairastut itsekkin. Mitä teidän liitto antaa, laita asiat vaakaan, katso mihin päin kallistuu. Itse tein tuossa tilanteessa tuon ratkaisun. Aloin oireilla itsekkin. Mikään ei auttanut. Kun lähdin kotoa, johonkin laitoin hänen numeron mustalle listalle. Nyt asun yksin. Olen tyytyväinen elämääni. Olen oman elämäni herra. Mutta puolisosi on sairas, niinkuin sanoin, hoitoa tarviaa mutta ketään ei voi pakottaa. Silloin ratkaisut ovat vähissä. Sinä et voi häntä muuttaa jos häneltä ei löydy omaa halua..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä hän kyllä on. Tosissaan oon miettinyt että onko hän löytänyt toisen, koska epäilee mua eräästä naisesta jota en ikinä haluaisi. Siksi on tullut mieleen saako hän itselleen paremman mielen kun on itse mennyt tekemään jotain luvatonta. Väittää kyllä ettei. Terapiaa on harkittu. Sitä en tiedä toteutuuko.

        Mulla kyllä vähän sama kokemus exän kanssa tästä. Muuttui vihamieliseksi minua kohtaan ja paljastui puolen vuoden suhde toiseen naiseen. Paljastumisen jälkeen alkoi syyttää minua toisesta miehestä jota ei ollut! Mutta kun oli itse jäänyt kiinni, niin olikin muka ottanut toisen, kun oli epäillyt että minulla oli toinen mies. Paskapuhetta ja valehtelua, en jaksanut yrittää korjata kun ei olisi halunnut kummastakaan luopua. Loppuviimein lähdin itse, enkä ole päivääkään katunut!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisystäväsi vaikuttaa olevan valtavan epävarma ja huonon itsetunnon omaava ihminen. Mustasukkaista epäilyähän tuo on, sairaalloisen puolelle alkaa kääntyä. Ymmärrettävästi tuo alkaa kalvamaan suhdetta ja pahasti.
        Hän tarvitsisi apua ja te molemmat esim. parisuhdeterapiaa. Arvaampa ettei hän siihen suostu, ja sinä tapauksessa suosittelen sinua pelastamaan itsesi ja lähtemään. Tuollaisen painostuksen alla ei kukaan jaksa eikä kestä itsekään täysjärkisenä.
        Joten jos naisystäsi on sinulle rakas ja tärkeä kaikesta huolimatta, yritä saada häntä tajuamaan että ulkopuolista asiantuntija-apua tarvitaan nyt tosissaan. Jos ei onnistu, sinun kengissäsi lähtisin. Päätös on sinun.

        Jos ei ole vielä lapsia niin nyt ois hyvä aika lähteä lätkimään.


      • Anonyymi
        Firdawsi kirjoitti:

        Ainoa mahdollisuus on ratkaista tilanne erolla. Jos joku lääkitys jotakin auttaisikin, kuitenkin niin vähän, että lopputulos ei olisi siedettävä. Menestystä teille molemmille.

        Masennut ym. mielenterveyslääkkeet vain lisäävät ongelmia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Masennut ym. mielenterveyslääkkeet vain lisäävät ongelmia.

        pamia poskeen elämävoittaa hah hah


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisystäväsi vaikuttaa olevan valtavan epävarma ja huonon itsetunnon omaava ihminen. Mustasukkaista epäilyähän tuo on, sairaalloisen puolelle alkaa kääntyä. Ymmärrettävästi tuo alkaa kalvamaan suhdetta ja pahasti.
        Hän tarvitsisi apua ja te molemmat esim. parisuhdeterapiaa. Arvaampa ettei hän siihen suostu, ja sinä tapauksessa suosittelen sinua pelastamaan itsesi ja lähtemään. Tuollaisen painostuksen alla ei kukaan jaksa eikä kestä itsekään täysjärkisenä.
        Joten jos naisystäsi on sinulle rakas ja tärkeä kaikesta huolimatta, yritä saada häntä tajuamaan että ulkopuolista asiantuntija-apua tarvitaan nyt tosissaan. Jos ei onnistu, sinun kengissäsi lähtisin. Päätös on sinun.

        Ei muuta kun vaihtoon. Niin ne naiset tekee äijille ja aina paranee.....kuulemma. Keskenään ettivät uutta muijalle ku on paska ukko.


      • Anonyymi

        Juuri näin, silloin kun itse pettää epäilee myös toista ihan sairaaloisesti


    • Anonyymi

      Voiskohan sen muijan ottaa mukaan noille reissuille tai ajoittaa ne reissut niin, että hänkin pääsee mukaan? Oisko kenties jopa viisasta? Ymmärrän muijaasi hyvin, koska olen samanlainen ja kaikki vain siksi, ettei mies ota mukaan tai huomioi riittävästi... Töissä ollessa ei kyllä tarvitsisi häiritä.

      • Anonyymi

        Kyllä meillä huomioidaan, siitä ei ole puutetta. Ja se että otanko mukaan? On monesti ollut. Silloin käyttäytyy normaalisti.


      • Anonyymi

        kolmaspyörä nam nam


    • Anonyymi

      Vittuile takas, se auttaa.

      • Anonyymi

        Vee-kieltä puhuvat ovat!!!!!


    • Oli kadonnut keskustelu liiallisesta mustasukkaisuudesta sillä välin, kun kirjoitin kommenttiani. Julkaisen kommenttini tällä palstalla.

      x x x

      Mustasukkaisuus on geeniperäinen evolutiivinen sopeuma, jonka funktio on omien geenien runsastuminen populaatiossa.

      Koko ihmispopulaatio on vakiintunut optimaaliselle tasolle, mutta eri yksilöiden perimät geeniversiot noudattavat satunnaiskäyrää. Osa on hyvin mustasukkaisia, osa ei ollenkaan, suurin osa siltä väliltä. "Liiallinen" mustasukkaisuus on yksinkertaisesti reilusti keskimääräistä suurempi.

      Voimakas mustasukkaisuus on valtava tragedia sekä mustasukkaiselle itselleen että kumppanille. Molempien elämä kehittyy helvetiksi. Ilmiötä ei voi parantaa terapialla eikä lääkkeillä, niin kuin ei monia muitakaan geeniperäisiä taipumuksia.

      Vähäinenkin mustasukkaisuus haittaa tunne-elämää, mutta geenien runsastuminen vie voiton. Parhaiten voi hän, joka ei ole lainkaan mustasukkainen. Mutta tämä ei paljon paina evoluutiopelissä. Evolutiivisen hyödyn ainoa mitta on jälkeenjäävien geenimuunnelmien runsaus.

      • Anonyymi

        Aikas kapulaa textiä


      • Anonyymi kirjoitti:

        Aikas kapulaa textiä

        Ongelma, jonka tuot esiin, on vaikea ja todellinen. On mahdollista kirjoittaa mehukkaampaa tekstiä, jota on helpompi lukea, mutta se taas kasvaa pitemmäksi, joten vielä harvempi jaksaa sitä lukea.

        Kun kirjoittaa tietoa, se täytyy myös kirjoittaa hyvin tarkassa muodossa, ettei asia vääristy löysän sanonnan takia. Jokainen asiaan pyrkivä kommentti on kompromissi, ja jää silti melkein kaikilta lukematta.


    • Anonyymi

      On ihmisiä jotka eivät osaa kertoa asiaansa muuten kuin ns, nälväilemällä(vittuilemalla), nämä ihmiset kuvittelevat omasta mielestään olevansa HYVIN VITSIKKÄITÄ, mutta kun tälläiselle antaa samallamitalla takaisin asia onkin ihan toinen.

      Tälläiset ihmiset voisivat pitää sen suunsa kiinni, kun tekevät vain hallaa itselleen ja työyhteisölleen. Tekevät ns, hauskaa väkipakolla hauskaa aiheesta kuin aiheesta itselleen.

    • Eihän tuossa ole enää mitään mieltä elää yhdessä, jos yön aikana tulee kymmeniä viestejä.
      Sairaudeksi väittäisin, mutta lääkäri sen päättää.

      Skitsoon kuuluu paljon muutakin kuin pelkkä v*ttuilu. Mitä muuta poikkeavaa partnerisi tekee?

      Oli miten oli, ei tulisi mieleenkään sietää edes yhtä tuollaista viestiä joka päivä.

      Tyhjät lupaukset vain todistavat, että muutosta ei ole tiedossa, joten nosta kytkintä, jos kerran asiat ovat tuolla tolalla.

      • Anonyymi

        Eiku menox


    • Anonyymi

      Lähde. Tilanne vain pahenee. Olen tuon kokenut. Kuvittelin, että muuttuisi, ei muuttunut.

    • Anonyymi

      Olet valinnut hänet.
      Miksi miehet valitsee aina näitä vittuilevia jännänaisia ja
      sitten valitetaan.

      No mitä pitäis tehdä??????????
      Miten olis avoin keskustelu?
      Laita kiukutta sanat paperille ja pyydä hänet keskusteluun
      - miksi laittaa 200 vihaviestiä
      - kerro miltä se tuntuu
      - pyydä sanallinen vastaus
      - ratkaisuehdotus

      Mitä luulet että tuosta tulee jos tota ei selvitetä nyt?

      Nainenkin osaa lyödä ja olis kai kiva saada asia selväksi ja
      paha tominta keskeytettyä, ennenkuin menee pahemmaksi.

      Puhukaa


      Jos olet gigantin myyjä...istu alas ja ota vastaan, en auta sua.

      • Anonyymi

        Saattaisi kannattaa ne vastaukset pyytää mieluummin paperisena versiona, kirjoittaessa tulee asioita samalla mietittyä paremmin.


    • Anonyymi

      Et ole ainoa jonka muija e osaa . Mun muijalla vissiin narsistisia piirteitä. ei kyllä lähettele viestejä eikä soittele.joka asiasta vaan aina eri mieltä, eikä kuuntele mitään, sormet korviin heti jos koettaa jotain sille puhua. Vaikka kuinka kiltisti ja asiallisesti kokeilee puhua niin ainoo kommentti on :Puhu normaalisti. Mikä vittu sit on ns normaalia puhetta kun meikä tulee ihmisten kans juttuun joka paikassa kuitenkin.
      Varsin rasittavaa toi joka tapauksessa on.
      Meillä on yksi lapsi joka pian varmaan muuttaa pois omaan kämppään. Mietin et jos sen jälkeen lähden minäkin. Sen verran monta kertaa olen kokeillut puhua ja saada tilannetta paremmaksi. Ei onnistu koskaan. Ei enää huvita lähteä yhdessä minnekkään kun ei tiedä mitä temppuja tekee sit.

    • Anonyymi

      Pistä akka ulkoruokintaan ennenkuin kaikki femakot alkavat sinua syyllistämään :)

      • Anonyymi

        Lähden itse. Saa femakot tehdä omat päätelmänsä ihan rauhassa.


    • Anonyymi

      MIESTÄ JA NAISTA EI OLE TARKOITETTU ASUMAAN YHTEEN ,USKOKAA JO !.Asukaa omissa asunnoissa ja käykää vuorotellen toisillanne kylässä ja yökylässä.Näin suhde toimii paremmin. ja raukkauttakin tai sanoisinko suoraan SEXIÄ riittää enempi ja tuntuu paremmalta ja kummallakin on omat menot ja ystävät .ME vanhemmat olemme kokeneet asiat niin ja kaikki toimii paremmin.

      • Anonyymi

        Aamen 🙏🙏🙏🙏🙏🙏🙏


    • Anonyymi

      eroa MIES TÄMÄ ON SAIRASTA TOUHUA JOS ET HALUA MENNÄ PERISUHDE NEUVOJALLE TAI PYYDÄ VAIMOASI PSYKIATRILLE KÄYMÄÄN TAI SITTEN JÄRJESTÄ AIKA HÄNELLE MUTTA MENE MUKAAN SINNE.

      • Anonyymi

        Pitää yrittää. Jospa hän suostuisi.


    • Anonyymi

      Niinhän ne väittää et saatana on oikeesti olemassa ja sillä on monet kasvot eli naisihminen on se saatana,miehet on oikeesti tunteellisempia ja empaattisempia,naiset taas ei ja se on tullu nähtyä tässä elämän varrella,heidän mielen mukaan pitäs mennä ja jos ei niin sit alkaa se määräily ja tekosyitten valheverkko,siksi itse viihdyn ennemmin yksin,naiset osaa tuon valehtelun taian,niin omissa kuin kavereidenkin suhteissa,nainen on yleensä se valehteleva puoli.

      • Anonyymi

        ... ja mies on se hylkäävä osapuoli.


    • Anonyymi

      Nykyajan ämmät on ihan mielisairaita. Heivaa helvettiin se sekopää, se todennäköisesti tilttaa jossain vaiheessa lopullisesti ja pistää leipäveitsen sun keuhkoon, kun olet töihin lähdössä.

    • Anonyymi

      Oletko tajunnut miten paljon pahaa tuo nainen saa aikaan. Se vie kaiken elämän ilon ja eteenpäin menemisen halun sinulta.
      Miksi ihmeessä et hankkiudu siita eroon? Salli tuolle ilkeälle naiselle tilaisuus elää itsenäisesti ja yksin. Ehkä sille syttyy lamppu ja huomaa miten EI käyttäydytä muiden ihmisten, varsinkaan läheisten kanssa.

      Sinun ei missään tapauksessa tarvitsisi enä ottaa tuota saastaa kasvoillesi. Oletsaanut sitä jo tarpeeksikauan. Jo riittää.

      Puhe ei auta, sinun minkäänlainen kâytös ei muuta tilannetta.

      Vain poistu kuvioista ja ala elä kauniimpaa ja rikkaampaa elämää yksin.

      • Anonyymi

        naisen provo puhetta


    • Anonyymi

      Rauhalliset keskustelut voisivat auttaa, tai sitten ohjaat vaimon asiantuntijan pakeille purkamaan tuntojaan.

      • Anonyymi

        Ei tuo siitä niin paljon muutu, että hänestä tulisi edes jotenkin siedettävä.


    • Anonyymi

      Jees, lisää SOME säpinää niin lähtee loppukin järki koko maasta.

    • Muijalle tekemistä. Lapsettomat naiset on pahimpia. Lapsia tekemään, kyllä se siittä.

      • Anonyymi

        Kunnon klisee.....tehdään vauva niin kaikki pelittää taas...vanha kunnon keino🤣🤣🤣


    • Anonyymi

      Olin itse tuollainen työttömänä vuosia sitten. Turhautunut ämmä. Mutta kun työtön mieskaveri aloitti tuon, tosin aina kännissä, niin kolmannella kerralla lopetin suhteen siihen paikkaan. En jaksanut viestitulvaa, törkeää vittuilua, kun piti jaksaa töissä puurtaa.

    • Anonyymi

      Mitä jos et ajattelisi että se on vittuilua? Jos yrittäisit ensiksi itse suhtautua mahdollisimman rauhallisesti ja asiallisesti. Yritä ihan rauhallisesti vakuuttaa että hänellä ei ole mitään syytä epäilyihinsä. Ajattele että hän on epävarma ihminen joka pelkää menettävänsä sinut. Säilytä malttaisi ja vastaa selkeästi ja rauhallisesti ja kerro että hän on sinulle tärkeä ja ainoa. Kerro että rakastat häntä.

      Jos se ei auta, hakekaa apua. Ero ei ole mikään ensimmäinen ja paras ratkaisu, vaan vihon viimeinen.

      • Anonyymi

        Olen vakuuttanut noin kaksi miljoonaa kertaa etten ole ihastunut toisiin naisiin eikä ole yhteyenpitoa muiden naisten kanssa mutta kun taapeli ei usko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen vakuuttanut noin kaksi miljoonaa kertaa etten ole ihastunut toisiin naisiin eikä ole yhteyenpitoa muiden naisten kanssa mutta kun taapeli ei usko.

        Turha vakuutella loputtomiin. Sano sille, että vaikka oliskin toinen ja kolmas, niin jos et tykkää lähe meneen. Kova rasite jäädä tuollaisen naisen kanssa, alat vaan purkaa sitä tunnesidettä. Tuskin olisit mennyt yhteen jos olisit tiennyt. Hanki se toinen.


    • Anonyymi

      Eroa jo. Koska tuo vain pahenee.

    • Anonyymi

      Anna kun arvaan: kun olette naamatusten, et suostu puhumaan mistään ongelmista siten, että asiat tulisi ihan oikeasti selvitettyä. Et koskaan muista naisesi merkkipäiviä, jos hän huomauttaa siitä, niin syytät vain nalkuttamisesta. Kommentoit kumppanisi kuullen muiden naisten ulkonäköä flirttailevaan sävyyn, mutta et kehu kumppaniasi oikeastaan mitenkään. Kun hän sairastaa, jätät hänet yksin. Muiden kuullen saatat puhua hänestä käyttäen halventavia nimityksiä kuten muija tai akka.
      Ps. 30-kymppinen tarkoittaa 300-vuotiasta.

      • Anonyymi

        Ja höpsis. Mikään noista ei pidä paikkaansa. Eli hus pois sieltä koneelta ja kommentoi sitten kun osaat kirjoittaa ASIAA.


    • Anonyymi

      Mee sutiin lapaseen kirjaston naistevvessaan. Helepottaa elämää.

    • Anonyymi

      Onneksi olen vapaa sinkku. Rahaa ja aikaa riittää omiin juttuihin.

    • Vaimosi on sairastumassa. Juttele hänen kanssaan ja tilatkaa yhdessä aika psykiatrille.

    • Anonyymi

      ***Oon jo miettinyt että lähdenkö liitämään?****

      Lähde liitämään ja laita puhelimeen esto. Liidä takaisin jos muija muuttaa tapojaan.

    • Anonyymi

      Jos olisin sie, antaisin samalla mitalla takaisin, jot tietee milt tuntuu.

      Tai niinhän sitä sanotaan, että liekkeihin lisää bensaa ei pites mennä kaatamaan, mutta kaikki asiat ei ratkee puhumalla - joskus on parempi päästellä itsekin niitä höyryjä - tai ottaa hatkat.

      Suami on naisia pullollaan, mihin sie tuommosta tarviit? Ei ykskään nainen tae mies oo sen arvonen, tai "niin ihana", että kaiken jaksaa aen anteeks antaa..

      - Kodin hengetär -

    • Anonyymi

      Todennäköisesti pettää sua, kokemusta on ja paljon, akat on myrkyllisiä, kuin käärmeet, suosittelen eroa, itse erosin, enkä ryhdy ollenkaan suhteeseen, seksi on asia erikseen.

      • Anonyymi

        Wau mikä tosi miehen kirjoitus. Olet varmaan kovaa kamaa naisten keskuudessa. Seksiä sulle ei anna kuin oma äitisi.


    • Anonyymi

      Paa vosu kiertoon.

    • Anonyymi

      Jos rakkaalla vaimolla on kiva mirri ja joka päivä saa rykästä, niin mitä se nalkutus haittaa?

    • Anonyymi

      ettet käy kulmabaarissa kotopuolessa ollessas ja se luulee että panet vanhaa vosuas kuten varmaan teetkin kun olet normali mies mutta se ei meille kuulu jos vähän työnnät mälliä muuhunkin koloon. muta päiväjärjestykseen: mikset ota sitä muijaas mukaan kotipuoleen kylläs iellä ikku askartelua lyötyy sillekkin varman, siivousta ja puunkantoa normaalisti

    • Anonyymi

      Onko näin ollut aina ?

      Tarkoitan mistä alkaen näin on tapahtunut ?
      Voi olla, että jonkun asia on saanut hänet näin käyttäytymään.
      Esim. voi olla että hän on jäänyt työttömäksi ja tuntee arvottomuutta ja hänellä on aikaa tähän hössötykseen.

      Mielestäni hänellä on pelko jostakin.
      Hän tuntee alemmuutta ja pelkää menettävänsä Sinut.
      Onko sattunut jotain ennen kuin näin alkoi tapahtumaan.

      Asiat kannattaa miettiä ja yhdessä jutella ihan rauhassa. Sano, että se tuntuu Sinusta kauhealta.
      Älä suutu tai ärsyynny.
      Hänellä voi olla joku kriisi menossa elämässään ja se purkautuu näin.

      • Anonyymi

        Minun ex tuli samanlaiseksi (mies), ja vielä neljä vuotta eron jälkeen jaksaa laittaa minulle toisinaan jopa 52 vittuilu/ilkeily viestiä.
        Lähde kävelemään, ei se muuksi muutu.

        -Tanya


      • Anonyymi

        Kestänyt yli vuoden. Käy töissä. Sitähän hän varmasti pelkää mutta kun otetaan asiaksi että uhkaillaan erolla niinkuin tänä aamuna niin eiköhän se oo peli selvä.


    • Anonyymi

      Tuli mieleen, oletteko kihloissa tmv? Tämä käytös voi myös kieliä siitä että haluaisi sinun sitoutumista ja se voi ahdistaa. Eri asia sitten kannattaako.
      Pyöreän pöydän ääreen keskustelemaan mikä vttu sua oikein vaivaa tyyliin. Myös ulkopuolisen apu auttaa, jos ei halua pariterapiaa niin sitten muijalle voivoi ja säästy sitä pahalta ololta jonka hän tartuttaa. Terv. Muija jonka exkumppani räksytti samallailla.

      • Anonyymi

        Miksi asioista ei osata puhua. Jokin syyhän vaimon pahapäisyyteen on.
        Oletko huomioinut tarpeeksi vaimosi.
        Kannattaisi lähteä jollekin rakkauslomalle ihan kahden, tai hakea apua ammattiauttajalta.
        Ei se ero ole aina paras ratkaisu.


    • Anonyymi

      Ammattiauttajaa te varmaan tarvitsette, tai sitten eroa. Hankala kaikkea ihan itse on korjata, kyllä minä vien autonkin korjaamolle juuri koska en ole saanut sen korjaamiseen koulutusta. Kaikkea ei pidä yrittää osata tehdä itse, yhteiskunta ei ole toiminut siten enää tuhansiin vuosiin.

      • Ammattiauttajat ovat huijareita, jotka kulkevat kukkaro auki "auttamassa" väärin keinoin ja ilman tuloksia. Raha vaan virtaa ennestään kärsiviltä moraalittomien koijarien taskuun.


    • Anonyymi

      Mulla aivan samanlainen akka, vittuilee ilman syyttä ja kaikki aina minun vika. kun oli mutsin hautajaiset, nii tämä soittaa ja alko vittuileminen.
      Sanoin että eikö se tajua mikä tilanne on päällä, no ei näyttäny ku jatku vaan. Sinuna lähtisin pois suhteesta ennen ku pilaa sut kokonaan!

    • Anonyymi

      Miksi kukaan kestää tuollaista vapaaehtoisesti? Et ole alistettu nainen pakkoavioliitossa Saudi-Arabiassa. Turha kitistä, kun itse ei tee asialle mitään vaan hyväksyy. Jos toisen käytös on tuollaista, niin sen kuin lähdet, aikuinen mies. Maailma on täynnä normaaleja ja ihania naisia. Jos valitsee elämän kynnysmattona, on turha syyttää taallaajia. Suomi on vapaa maa.

    • Anonyymi

      Valitettavasti hyvin tuttu tarina, jonka olen myös kohdannut. Oma tyttöystäväni aloitti samankaltaisen härdellin jo kihloissa olomme aikoihin. Kuuntelin ja torjuin syytökset pettämisistäni ja toisista naisista, mutta erään kerran "vuoristoratamme" korkeimmalla kohdalla kuppi kaatui. Tapojeni vastaisesti karjaisin TURPA KIINNI JA KUUNTELE. Kannoin eteiseen hänen yhden kasseistaan ja sanoin, että hänen paikkaansa on kyselty ja olen valmis harkitsemaan tilannetta. Hänen päätöksessä on alkaako täyttää kassiaan, päätösaikaa on viisitoista minuuttia. Nainen oli hiljaa kymmenen minuuttia ja kantoi kassin takaisin varastoon. Sen jälkeen ei kertaakaan ole esitetty pettämissyytöksiä. Tästä päätöksestä on aikaa kulunut kohta 34 vuotta.

      Sipe

    • Anonyymi

      Onhan noita marisijoita ollut, matkan varrella itseäni olen saanut syyttää. Liian sinisilmäinen kiimassani olen ollut. Kantapään kautta olen kokenut . Muijat ovat saaneet lähteä. Nyt on opissa ollut nykyinen naiseni 6-vuotta, ja minun mallini miten arkea viedään on toiminut. Nainen haluaa turvaallisuutta ja arjen realismiä, myös talouden pidossa. Liikunta yhdessä ja luonto on yhteisiä tekijöitä, myös terveet elämäntavat.Mustasukkaisuus naisen puolesta repi meidänkin liittoa alkuaikoina. Luottamus kasvoi pikku hiljaa, ja nyt menee hyvin Rauhallinen puhuminen ja asioista keskusteleminen on tärkiää. Jos ei tuo tulosta- niin ulos. Lapatossuna on turha alkaa olemaan.

    • Anonyymi

      Se on niin että sun naisesi on käynyt vieraissa ja omatunto kolkuttaa. Koettaa vittuilullaan purkaa omaa painettaan. Koettaa samalla kääntää sitä niin että sä olisit käynyt vieraissa, saadakseen omassa päässään omat tekemisensä hyväksytymmäksi.

      Mikset kysy naiseltasi onko hän käynyt vieraissa?

      • Anonyymi

        Olen kysynyt ja vastaus on ettei ikinä pettäisi minua.


    • Anonyymi

      Joko otat eron tai sitten vaan kestät .Kukaan ei pakota olemaan huonossa suhteessa itse pitää ratkaisu tehdä eikä odottaa toisten sitä tekevän

    • Anonyymi

      Näytäppä tämä tilitykset hänelle. Tästä näkee oikeasti, että et jaksa enää tuollaista ja että sua on turha epäillä mistään

    • Anonyymi

      Kaikkein tärkeintä on se, että et sano mitään akalle. Katsokaas kun hiljaisuus on myöntymisen merkki. Suu kiinni niin hyvä tulee. Itse kyllä eroaisin heti, mutta neuvomallani systeemillä se käy toisaalta automaattisesti, joskin hieman myöhemmin.
      Mutta kaikkein meidänhän on kärsittävä huulta purren eikös juu. Itselle tuollainen ei vaan sovi, mutta jotkut nauttivat kovasti mahdollisimman pitkään. Suotakoon se heille.

    • Anonyymi

      Moikka! Olen 48v. Äijä täältä lounais-Suomen suunnasta!Oli ihan pakostakin kirjoitettava koska nyt kuullostaa erityisen vee mäiseltä ja todella RASKAALTA. Olen itse 2krt.naimisissa ja syy oli aika pitkään samantapaisen käytöksen lopputuloksen seurausta että ero -oli ainoa järkevä ratkaisu enää koska en halunnut että 3 lastani joutuu pakostakin huonoon asemaan ja ihmettelemään miksi äiti käyttäytyy noin minua kohtaan vaikka en ollut sanonut tai tehnyt mitään sellaista että voisi ymmärtää moista käytöstä! Ei ollut helppoa 15v.liiton ja 3 lapsen vuoksi lähteä mutta se oli kuitenkin kaikkien mielenterveydenkin kannalta ns.pakko!! Löysin toisen ja ei se vaihtamalla parane siteeraus sai taas kyykätä!Löysin ihanan naisen jonka kanssa ollaan oltu kohta 9v.naimisissa ja heti alussa jo hän kohteli minua samoin kuin itse kohtelen varsinkin rakkaimpiani ja oma itse kunnioituskin tuli pitkän tauon jälkeen takaisin! PS. Elämä on aivan liian lyhyt tuon kaltaiseen `"Elämään"
      Voimia ja päättäväisyyttä sinulle. Kimmo

    • Anonyymi

      MONOO

    • En kaikkea 73 viestiä lukenut, että varmaan toistan monen muun perästä; ei o ihan tervettä meininkiä.
      53v elämänkokemuksella ja ihmisten parisuhteita nähneenä, tuo vaan pahenee tuosta ja myöhemmin kadut, että ois pitänyt 10/20/30 vuotta aiemmin antaa kenkää.
      Silloin v*tuttaa vielä enemmin!
      Eihän tuo ole edes ihmisarvoista kohtelua!
      Ihan kaikkea ei tarvitse sietää.
      Itse tiedät parhaiten, mitä elämältäsi haluat ja teet.
      Onnea jatkoon! Olet varmasti sen ansainnut.

    • Ootko joskus antanut aihetta? Puhukaa keskenänne. Mun ukon mustasukkaisuus loppu siihen kun sanoin että aiheetta jos epäilet niin tosissaan saat sitten aiheittain. Luottamus se olla pitää. Ja rehellisyys sillä mennään.

    • Heitä se huora ulos!

    • Anonyymi

      riippuu ihan siitä miten hyvin muna pyörii sen suussa ja onko tiukka takatarjonta sillä häivytetään monta huonoa puolta akassa

    • Anonyymi

      Hei kannattaa lopetaa työt ja käydä loikoilemaan soffalle. Katsoo sit miten jatkaa v ...jos ei lopeta vieläkään lähetä se muija vaik ouluu sinne.otetaan avosylin kaikkki vastaa .🤣

      • Anonyymi

        Lopeta työt, vaimo/lapset pihalle, talo myyntiin. Etsi edullinen ok-talo ja tee siitä oma äijälinna... toimii. Vaan soffa ja viski on niin hyvää, että vielä 10 vuoden jälkeenkin voi vaan todeta, että kahta en vaihtaisi - nääs lomaa ja viskiä.

        Edelleen lomalla ja takaisin ei oikein kiinnosta .....


    • Hei!
      Samalla tavalla omakin vaimoni käyttäytyi akoinaan no kyllä hän nykyäänkin.
      Mutta se onneksi on vähenemään päin.Kysäsin asiasta aikoinaan erältä Psykiatrian proffalta ja hän meinasi ,että hyvä.Käytös kertoo läheisyydestä.(olette liika läheisiä voitte siis vittuilla toisillenne jos ottaa joku asia päähän).Ja kuulemma kelle muulle hän purkaisi vihaansa.Samalla tavoin siskot ja veljet tekee.Itse ajattelin aikonaan viedä emännän tuulettumaan muuta ei auttanut sama raakkuminen jatkui.Hänen pitää hankkia elämää kodin ulkopuolelta.Eli ḱokeile saada muija harrastamaan.Olette joko liiaksi yhdessä tai jompikumpi liikaa yksin..PIHALLE KUMPIKIN.
      ps.Loppuu kunhan kummalakaan ei ole sanottavaa.

    • Anonyymi

      Tai sitten hän on itse tehnyt jotain ja epäilee nyt sinua samasta.

    • Ota salainen numero, äläkä kerro siitä hänelle, niin se loppuu. Itselläni on ollut jo yli vuoden salainen numero, eikä nolot ja ärsyttävät puhelinmyyjät oo sen jälkeen soitelleet kertaakaan. Ah, mikä hiljaisuus ! Harmi, kun on tollasii muijia olemassa. Koeta siis kestää ja tee, kuten sanoin !

    • Anonyymi

      No mitä nyt meillä oli kiivastakin riitaa ensimmäisen lapsen synnyttyä. Toisen lapsen kohdalla ei tarvinnut enää kuulla valittamisia niin usein ja nyt olemme täydessä sovussa. Hän ei kyllä juuri puhu kuin lyhyin lausein ja vain tarvittaessa, eikä ole riskiä että enää lisää tulisi jälkikasvua kun me emme enää vaakahumppaa harrasta.

    • Anonyymi

      Parisuhteessa oleminen on vapaaehtoista !

    • Anonyymi

      Mitä tuota ihmettelemään. Vedä asiasta omat johtopäätöksesi. Siis että kannattaako tuollaiseen alistua. Mieti kannattaako jatkaa, vai erota.

      Kyllä niitä naisia on varmaan muitakin sulle olemassa kuin vain tuo yksi. Hommaa vaikka joku thaimaalainen morsian, ja/tai muuta toiselle paikkakunnalle, esin kotiseudulllesi.

      Tai jos haluat tuon naisen kanssa jatkaa, niin menkää johonkin parisuhde terapiaan.

      Tai blokkaa kaikki sen viestit, mitä se lähettää.
      Siis että ne menevät suoraan roskakoriin.

    • Mökkihöperyys ja ihonpuute.

    • Anonyymi

      No, mulle tuli tuollainen vaihe, kun suhteen kiihkein vaihe päättyi ja mieskin jo otti etäisyyttä eikä lähetellyt enää joka päivä rakkausviestejä.
      Skitsoilin aikani, mies ei uhkaillut jättämisellä, vaikka olin ihan hysteerinen. Vähitellen turvallisuudentunne palasi.
      Mieti nyt oletko elämäsi naisen kanssa vai et ja toimi sen mukaan.
      Jos aiot jäädä, tankkaa turvallisuutta. Niin paljon, että tankki on tosissaan naisella kokoajan täynnä. Kun kyhnäät kokoajan kyljessä ja vastaat joka viestiin vähintään kahdella, takaan että luottamus palaa.

    • Anonyymi

      lopetat tuon heti huomenna,,Sanot vaan että nyt riitti,jä otatte erot,eihän tuommonen ole mikään liitto edes.yhteiselämänne perustuu siihen ,että mitähän seuraavaksi muija keksii ja muija .että lähtis nyt äkkiä toihin ,että pääsis kettuilemaan.arvosta nyt enemmän itsees ja tee olosi mukavammaksi jonkun toisen kanssa.olllette molemmat sen arvoisia.

    • Anonyymi

      Kuka käskee sanoa papille:Tahdon?? Eroon pääsee kyllä, mutta se maksaa ellei olee avioehtoo. Joten kalliiks pillu tuli, yleensä sitäkin aina pantataan. Sinkkuna o hyvä olla. PISTE, Huarissa voi käydä kun o tarvis. Ilman kitinöitä.

    • Anonyymi

      Hei, ei noin voi olla, te olette vielä niin nuoria …. En, yhtään ihmettele.
      Jos, elämä jatkuu noin.... Kannattaa lähteä vielä erisuuntiin, kun on vielä mahdollisuus.
      Täällä.... Elämää nähnyt ja kokenut !

    • Apina laumassa moinen olisi harvoin edes mahdollista koska JOHTAVAUROS määrää mitä tapahtuu mutta sitten kuten norsulaumassa johtava lauman vanhin naaras =MATRIARKKA määrää miten toimitaan jos ei kukaa muu tiedä miten tehdään..
      hankala luonteinen naaras on kyllä todella hankala elätettävä ja ylläpidettävä muuallaki kun luonnossa..mutta Luoja on luonut semmosiakin..joita jonkun kunkun on rakastettava jotta he muuttuisivat kivoiksi ihmisiksi.,ehkäpä lopulta joilloinkin joskus tällöin tai ei milloinkaan joittenkin mielestä..AAMENIA ei paljo tarvita sillo ku siunaillaan ensin pyhään liittoon ja senjälkeen vasta rukoillaan jotta pääsis eroon siitä..

    • Anonyymi

      Mä olin aika mustasukkanen ja luulotautinen mun miestä kohtaan joka sai sen sit tosi ahdistuneeksi. Elämäs kävi sit sen verran ikäviä asioita mun käytöksen takia et päätin vaan antaa olla ja mennä lääkäriin psykoterapiaan.
      Nyt tosin mies on kääntäny nutun nurinpäin ja epäilee mua et oon aikaisemmin tehny jotain hänen selkänsä takana. Noh saanpa tietää ainakin et miltä se hänestä tuntui kun kyseenalaistettiin.
      Tsemppiä jos vaikka muijasi vaikka tajuais kantapään kautta..

    • Anonyymi

      Mä oon 12 v äijä peruskoulus ja mulla on 11v muikkeli ku tähtää parturi-kanpaajalinjalle amikseen. Karvoi ei kasva kummalkaam mut haluis hankaa pissalihoi yhteem. Mitä teen vai käyn Lahjasalos Enon neuvontatunneil?
      Mä oon Smarketis iltaduunis täyttään hyllyi et saisin mopon parin vuaren pääst. Sit irtoo kyl laatupilhakkaa mut ilman mopoo joutuu tyytyyn käsihommiin. Käyhän se niinkin.

      • Anonyymi

        Kuule puhu sen kauppiaan kanssa tosta sun ongelmasta kauppias vois maksaa enemmän.


    • Anonyymi

      Miehen tulisi olla Suuri rakastaja, Tuoda min. 20000€/kk kotiin. Hoitaa lapset, olla emotionaalinen ja tunneihminnen 100% ja osallistua kotitöihin.
      Sitäkö 3 vuoro työtä tekevänä yritti ku työnantajakaan ei ymmärrä niin lopulta totesin GAME OVER!
      Kysymys on myös todennäköisesti yrityksestä saada sinut toimimaan tietyllä tavalla. Murrosikäiset käyttävät samaa kikkaa. Ihan vaan saadakseen rähinän.
      Voin sanoa että ku ”puuro palaa pohjaan ”niin taso senku nousee. Kokemusta on!

    • Anonyymi

      Muistakaa naiset tämä. Tutkimusten mukaan kaikki terveet miehet pettää, jos tarpeeksi intiimi ja turvallinen ympäristö.. Vain impotentit tai muuten sairaat eivät petä. Tästä tutkimuksesta kävi ilmi että vastanneilla miehillä oli 1 - 6 ulkopuolista suhdetta.

      On tietenkin niitä miehiä jotka eivät jostain syystä herätä mielenkiintoa naisissa. (Tämä on oma ajatus ei tutkimuksesta).

      Tällaista tämä elämä oikeasti on. Ei parane vaihtamalla. Vaarana voi olla että naiset joutuvat hoitamaan miesten heille tuomia tuliaisia.

    • Anonyymi

      Naisilla hormonaalinen ehkäisy voi aiheuttaa ko. kaltaista tilannetta..
      Ja varsinkin keltarauhashormooni, mikä esim. Mirenassa (kierukka) on synteettistä ja käyttäytyy mieshormoonin tavoin.. monesti näissä on vain haittana se ettei sekoileva itse ymmärrä et se voi johtua tuosta vaan helpompi pitää sitä äijää paskana mistä pitää päästä eroon..
      Tiedän useita tälläisia tapauksia..
      Monilla naisilla kun menkat jäävät pois tämän kierukan ansiosta niin n. 2-5v sisään loppuu estrogeeni elimistöstä ja alkaa "feikki-vaihtarit".. ja sit voi olla sekaisin kun seinäkello kun nää 2 lyö yhteen.. kokemusta on, valitettavasti..
      Jos päädytte testaamaan ilman (mitä suosittelen) niin varautukaa et 3kk on erilaisia vierotusoireita (ja monet käy näihin suosiolla onnellisuuspillerit) ja sen jälkeen pikkuhiljaa elämä voittamaan.. toki ihanat pms/pmdd oireet voivat tulla aikas vahvana riippuen miten pitkälle/huonoksi tilanne on päässyt.. moni väittää et 6kk on mennyt ennenkuin tunteevat olonsa normaaliksi ja toisilla tuo hormoonitoiminnan tasapainottuminen voi kestää kauemminkin..
      Voimia, itsellä helpotti kun ymmärsin ettei kaikki voi olla mun vikaa ja löytyi selkeä syy minkä takia se maailman ihanin muuttui täysin päinvastaiseksi..

    • Anonyymi

      A.Rinne ja AY-mafia? Kennedyt tulossa ... aineissa ja kohta auto-onnettomuudessa.
      Homotus päällä. Paperimies ottaa pyllyyn ja poliisi antaa jytkyä. Konttori muuttaa karkuun Rinnettä.

    • Anonyymi

      Joko aloittaja on päässyt muijasta eroon?

    • Anonyymi

      Tuo et syyttää mies naista, kun jää rysän päältä kiinni, on luonnevikaa. Haluaa pettää ja vielä syyttää petettyä eli sairasta touhua. Sama kohtalo muillakin naisilla pettäjämiehen kanssa, ei ne muutu. kaiken kokeneena kerroin ja myös ruma kielenkäyttö on väkivaltaa.

      • Anonyymi

        Taidat olla samanlainen kaiken tahallaan väärin ymmärtävä vittuiIija. Lue aloitus uudelleen. Siinä sanotaan oikein selkeästi, ettei mies ole pettänyt. Olet siis itse sairas. Hae apua tai hyppää jokeen. Sinun kaltaisiasi on aivan liikaa!


    • Anonyymi

      Elämänkokemus vaikuttaa kaikkeen jo ennen ku on emättimestä maailmaan tupsahtanut vaikei ois ees juonu terni maitoa mikä o n välttämöntä vasta syntyneelle sen takia etse suojaa elimmistöä kaikelta siltä mihin mikään vastike ei kykene.
      koska homma ei mee nii ku halutaan ja luullaan ..vaa ikävä kyllä muulla lailla

    • Anonyymi

      Hei AP,
      miten elämänne jatkuu? Oletko saanut naistasi ymmärtämään hänen mieltä ja sielua tappavan verbaalisoinnin? Todellakin, tajuaako hän itse miten pahasti hän myrkyttää kotinne ilmapiirin?

      • Anonyymi

        Välillä hyvin välillä huonosti. Nyt taas sama meininki kuin aloituksessa. Olen AP.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Välillä hyvin välillä huonosti. Nyt taas sama meininki kuin aloituksessa. Olen AP.

        AP, oletko ajatellut ottaa hajurakoa tuohon myrkyttäjään raikastaakseen ilmapiiriänne.
        Se antaisi sinulle tilaisuuden nauttia rauhallisuudesta, kerätä voimia ja ajatuksia uusia harrastuksia varten, kehittääksesi henkisesti itseäsi. Ennenkuin mielesi on 100%.sti kuollut.


    • Anonyymi

      Pitkässä suhteessa tuollainen voivaan unohtua ja tulla itsestään selvyydeksim Puhumalla monet ongelmat ratkiaa kuin itsestään. Tuskin mieskään sua siemensankona pitää vaikka susta siltä tuntuu. Puhu sille.

    • Miksi käytät yleensäkin työaikana omaa puhelinta ? liittyykö se työtehtäviin ? jos ei, niin laita puhelin kiinni päiväksi, niin saat ainakin työrauhan... siksi aikaa...työstähän sinulle maksetaan...?

    • Anonyymi

      Tota....hmmmm....
      Ei raaski heittää ulos.
      Miksi sitten täällä valittamassa. Sairasta han tuo on.
      Onko käynyt niin että neiti on " hieman" epävarma itsestään? Onko hän esim ulkonäöllisesti " vähän alempiarvoisempi" kuin sinä. Tässä piilee moni syy...varsinkin jos lähdet pois.
      Silloin kun nämä muuttuu puhtaaksi peloksi kuten sulla nyt viestipelko niin kandee miettiä onko suhde terve!

    • Anonyymi

      Näytä sille kaapin paikka!!!!!!

    • Anonyymi

      Törkeä haistattelu.
      Yli 50:n vuoden avioliiton jälkeen vaimoni sanoi minulle "haista paska"!
      Olen aina hoitanut digiboxin tallenteet sekä tallennukset, että myös niiden yhdessä katsomista. Lähimenneisyydessä tyytymättömänä toimintaani vaimo ryhtyi neuvomaan minua omalta sohvaltaan.
      Heitin ohjaimen hänelle saatesanoin "laita mieleseesi tilaan"!
      Tähän tuli tuo törkeä lausahdus. "Haista paska"!
      Koskaan aikaisemmin emme ole menneet henkilökohtaisuuksiin emmekä toki tuonkaan jälkeen mutta yllätys se oli.

      • Anonyymi

        Jos tuo " haista paska" oli ainoa laatuaan yli 50 avioliittovuoden aikana niin ...hups vain..aika hyvällä tolalla liitto on säilynyt.
        Jotkut joutuvat vuosikausia, joka päivä kuuntelemaan erilaisia haistatteluja ja jostain kumman syystä ovat kaikesta nävimisestä, pahoinpitelystä ja muusta huolimatta ripustautuneet toisiinsa kuin kaksi , epätoivoista hukkuvaa merellä.
        Kun on oikein raivoissaan jostain, asioista joista sinä et ehkä tiedä mitään , vaimo ri ole kertonut, tai on humalassa, laskuhamalassa tai krapulassa voi toiselle sanoa noinkin häijysti.
        Silti hyvin pientä siihen nähden mitä joissain suhteissa joutuu kuuntelemaan ja kokemaan.
        Ole tyytyväinen vain tuohon " haista paskaan" ja kysy mikä on vialla paitsi se kaukosäädin joka ei toimi tai toimii.
        Itse usein kiroilen laitteille, tv: lle tai kännykällr, sovellukselle tai ohjelmistolle, ne saavat kuulla aikamoista tekstiä joskus. Eivät pahastu onneksi ja ovat hiljaa. Eivätkä siltikään toimi kuten haluan. Prkle, stna, jumaluta, helvetti, paska ovat yleisimmät kirosanat joita käytän, ja kumasti se helpottaa. 😄...
        Ja .anteeksipyyntö kummpanille on toki hyvä aina esittää, se lieventää toisen pahaa mieltä.


    • Anonyymi

      En ymmärrä mitä tarkoittaa v** uilu? Mitä sillä konkreettisesti tarkoitetaan?
      Nälvimisen, piruilun , ivailun, pottuilun ymmärrän mutta v** uilu? Ihan konkreettisia esimerkkejä , kitos?

      • Anonyymi

        Se on alapään esittelyä , alushousut pois ja jalat auki ja vulva näkyviin, sutä on v*ui,u..


    • Anonyymi

      Itse olin vastaavassa tilanteessa. Menin kesken päivän töistä kotiin ja vedin muijaa kunnolla kakkoseen.

      Auttoi. Hyvin säyseä oli sen jälkeen aina monta viikkoa, hyväntuulinen ja mukava.

    • Anonyymi

      30-kymppinen on 300-vuotias. Mulle samaa vettä mikä pitää nuorena!

      • Anonyymi

        Aloittajalla ilmeisesti kuppi mennyt totaalisesti nurin koska kutsuu vaimoaan noin ikävällä tavalla; muijaksi.
        Muija nimitys on erittäin halventavaa naiselle, siinä missä akka- nimityskin. Yleensä naisiin pettyneet ja katkeroituneet ikääntyneet yli 60 -vuotiaat miehet käyttävät joko muija, akka, ämmä tai eukko- nimityksiä naisystävistään. Ei puhuta edes vaimokkeesta . edes.. eli missä vaiheessa vaimosta on tullut muija?
        Liitossa täytyy olla jotain muutakin mätää..kommenikointi ei pelaa, toinen ei kuuntele toista tai vaimo epäilee oikeasti että mies käy vieraissa tai on suhde nuorempaan naiseen..käy todennäköisesti läpi tietokoneen hakuhistorian ja on löytänyt sieltä pornoon tai treffipalstaan viittaavaa materiaalia tai on kuullut huhupuheita jostain että mies on nuori rajastatar , on nähty kahvilla Esson baarissa jonkun vaaleetukkasen nuoren naisen kanssa tai ystävät ovat kertoneet että sellaisen hankkiminen on normaalia tuon ikäisille miehille jne,.


    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      347
      8709
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2561
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2338
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1945
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1532
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1381
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1337
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      179
      1307
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1300
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1217
    Aihe