Tulkkauspalvelut ovat hyvä bisnes joillekkin

Anonyymi

maksajina taas toimii pääasiassa valtio ja kunnat.

Pelkästään työ- ja elinkeinoministeriön vastuulle kuuluvien kansainvälistä suojelua saavien kotoutumispalveluiden osalta tulkkauskustannukset olivat vuonna 2018 yhteensä 21 469 795,13 euroa. Kulut ovat olleet vastaavaa tasoa vuodesta 2015 alkaen, eivätkä ne ole ainakaan vähentymään päin. Poliisin ja oikeuslaitoksen osalta tulkkauskulut kasvavat vuosi vuodelta asiakaskunnan ”ulkomaalaistuessa.”

Eri tulkkausta tarjoavat yritykset ja yksityishenkilöt laskuttavat työstään asianajajien palkkioihin verrattavia summia, eli toista sataa euroa tunnilta. Kun Suomessa on tulkkausta tarvitsevia tulevia kansalaisia kymmenin- ellei jopa satatuhatta, niin summa kasvaa vuositasolla eittämättä hyvin korkeaksi. TEM:n kustannukset, reilut 21 miljoonaa vuodessa antaa tästä hyvän viitearvon. Poliisin budjetista tulkkien käyttöön kuluu noin 3-4 miljoonaa euroa.

Peruspalveluistahan nuokin rahat ovat pois. Tuolla 21 miljoonalla saisi jo kaikenlaista aikaan esim. vanhustenpalveluissa.

6

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ymmärrän, että pyrit tällä aloituksellasi taas johonkin, mutta tulkkaus työnä sisältää paljon muutakin. Et voi syyllistää tulkkeja ja kielenkääntäjiäkin järjestelmän hyväksikäyttäjäksi tällä perusteella mikä sinulla on mielessäsi.

      • Anonyymi

        Johan pannkokin heräsi matuja puolustamaan. Jotkut käyttää tulkkeja hyväkseen, eikö ne ole se sivistyneistö.


      • Anonyymi

        Olet siis joka alan asiantuntija kuten pankko, eli tulitko hänen tilalleen vai vaihtuiko vaan nimmari?

        Tulkkauspalvelut nielee rahaa. Onko järkevää tarjota tulkkipalveluita ”firman piikkiin” enää siinä vaiheessa, jos asiakkaan maahanmuuttamisesta on kulunut aikaa toistakymmentä vuotta? Kielitaidottomuus siinä vaiheessa kertoo lähinnä haluttomuudesta integroitua, tämä on varsinkin muslimien ongelma? Kielilakia tulisikin muuttaa siten, että kulujen omavastuu kasvaa maassa vietettyjen vuosien mukaan ja viimeistään viiden maassaolovuoden jälkeen tulkkaus olisi asiakkaan itsensä maksettava, osasi maan kieltä tai ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet siis joka alan asiantuntija kuten pankko, eli tulitko hänen tilalleen vai vaihtuiko vaan nimmari?

        Tulkkauspalvelut nielee rahaa. Onko järkevää tarjota tulkkipalveluita ”firman piikkiin” enää siinä vaiheessa, jos asiakkaan maahanmuuttamisesta on kulunut aikaa toistakymmentä vuotta? Kielitaidottomuus siinä vaiheessa kertoo lähinnä haluttomuudesta integroitua, tämä on varsinkin muslimien ongelma? Kielilakia tulisikin muuttaa siten, että kulujen omavastuu kasvaa maassa vietettyjen vuosien mukaan ja viimeistään viiden maassaolovuoden jälkeen tulkkaus olisi asiakkaan itsensä maksettava, osasi maan kieltä tai ei.

        Somali somalin tulkkina epävirallisesti, laskutti kuntaa 60€ / tunti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Somali somalin tulkkina epävirallisesti, laskutti kuntaa 60€ / tunti.

        Onkohan Lieksassa tunkkauspalvelua tarjoavia yrityksiä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan Lieksassa tunkkauspalvelua tarjoavia yrityksiä?

        On, mutta voit mennä sinne yritykseen ja sanoa,,,pitäkää tunkkinne.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      207
      5150
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      46
      4790
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      202
      2759
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      135
      2348
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      65
      1982
    6. Maailman laiskin eläin: persu

      Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s
      Maailman menoa
      112
      1861
    7. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1804
    8. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1684
    9. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      152
      1242
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      250
      1001
    Aihe