Kokemattomuus + Tinder, voiko toimia oikeaa parisuhdetta etsivälle?

Anonyymi

Kaipaisin nyt asiallisia mielipiteitä tämän asian suhteen. Olen mies, iältäni päälle parikymppinen ja vielä täysin kokematon seurustelun ja seksin suhteen. Luonteeltani olen hiljainen, rauhallinen, hieman varautunut. Osaan kyllä hassutellakin ja vitsiä heittää, mutta vain hyvin tuttujen ihmisten seurassa. Ystäviä minulla on ollut vain vähän elämäni aikana.

Olisin nyt kiinnostunut etsimään rinnalleni mukavaa tyttöä, jonka kanssa voisi muodostaa kestävän parisuhteen. Olen kysynyt joitain entisiä ihastuksiani deiteille somessa, joten uskalluksen tai itseluottamuksen puuttesta tässä ei ole kyse. Nuo henkilöt vain sattuivat olemaan varattuja, niin enpä heidän kanssaan treffeille ainakaan tällä erää päässyt.

Mietinkin tässä, että pitäisikö vain katsella ympäriltäni vai olisiko Tinder minulle sopiva? Voiko sieltä löytyä ketään, joka olisi valmis kunnolla tutustumaan ennen kuin rupeaisi seksiä kirnumaan? Toki minuakin seksi ja muutenkin läheisyys kiinnostaa, mutten voisi kuvitellakaan hyppääväni sänkyyn yhden tai edes muutaman treffin jälkeen. Haluaisin kokea nämä asiat jonkun kanssa, johon olisi jo muodostunut tietynlainen turvallisuuden ja luottamuksen tunne.

Harkitsen vakavissani Tinderiä, mutta en ole varma millainen paikka se on. Kannattaako esim. profiilissa mainita kokemattomuus vai ei? Olisiko se monelle turn-off? Joka tapauksessa tahtoisin olla mahdollisimman rehellinen alusta saakka.

Mielipiteitä, neuvoja ja kokemuksia kiitos!

4

1190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kokemattomuutta ei kannata mainita sillä harvoin löytää sellaista naista joka sitä arvostaa. Valkoine valhe kannattaa jos naine kysyy entisistgä suhteistä sinulta. Tinder on yhden yön seksiä varten joten sieltä ei löydä elämän kumppania koska naiset haluaa helppoa juttua vähäksi aikaa. Baareista löytää sen oikean kumppanin johon vo sitten myöhemminkin tutustua.

      Seksiä ei kirnuta, se tapahtuu kun tapahtuu sen tietää vasta siinä tilanteessa kun se tapahtuu koska sulla ei ole kokemusta. Rehellisyydellä saat vain pakkeja naisilta joten unohda se. Ei naisetkaan kerro että ovat kokemattomia koska naisilla on huonompi itsetunto kun miehillä.

    • Anonyymi

      Rehellisyys! <3 Mutta ei sitä kokemattomuutta ole mun mielestä syytä mainita heti kyllä. Suosittelen myös tantraa, jos asut isommassa kaupungissa tai lähellä. (Enkä meinaa mitään seksitantroja vaan niitä missä on tarkoitus havainnoida itseään ja kohdata)

    • Anonyymi

      Olisko sun mahdollista tavata ketään harrastusten tai työn/opiskelun kautta? Kun joutuu tekemään asioita muiden ihmisten kanssa niin luulisi pääsevän myös helpommin juttusille ja tutustumaan potentiaalisiin kumppaniehdokkaisiin. Itselläni se ei kyllä aina toimi jos kerkeän ihastua jo johonkuhun ennen kuin saan sanaa ulos suustani. Mulla siis "kissa vie kielen", kun paineet oman pääkopan sisällä kasvaa niin suuriksi.

      Minä oon ihan varma, että jossain on sulle semmonen hyvä nainen, jolle sun neitsyydellä ei oo mitään väliä. Voihan hän itsekin olla vielä neitsyt! Minä olin 22 v. kun oli vasta eka poikaystävä ja näin jälkeenpäin ajateltuna se ei ollu mitään suurta rakkautta, ja eka kertakin oli lähinnä sellanen, että hoidetaan tää nyt vaan alta pois. Sinun sanomien turvallisuuden ja luottamuksen tunteidenkin kanssa oli vähän niin ja näin, ja niiden puutteesta johtuen suhde päättyikin myöhemmin. Iän tuomalla viisaudella sanoisin, että ekalla kerralla ois varmasti ollu kivempaa jos ois seurusteltu kauemmin (sillä tavalla niinkuin teinit kaikissa sarjoissa ja elokuvissa) ja oltu umpirakastuneita. Mutta jokaisella on oma polkunsa, ja mun polku meni näin. Täytyy kyllä tunnustaa, että ilman neitsyyttäkin mä taidan olla semmonen romantikko ja hitaasti lämpeävä niin, että tuntuu ettei sellasta paljon arvosteta.

      Mutta mun mielestä kuka vaan tyttö sais olla onnellinen, jos sinut tapaa, koska kukapa ei haluais tuntea olevansa turvassa ja arvostettu omassa parisuhteessaan :) Älä suotta ota paineita sun kokemattomuudesta! Paljon tsemppiä sulle jatkoon! :)

    • Anonyymi

      tinder sekä muut seuran haku chatit on täyttä kusetusta. euroja palaa eikä muuta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      159
      2930
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      50
      2208
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      235
      2203
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      247
      2006
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      26
      1720
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      83
      1470
    7. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      44
      1454
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      131
      1236
    9. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      317
      1060
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      905
    Aihe