haastattelu HS 19.10.
Tullin pääjohtajan mukaan valtion (siis valtion) pitäisi aloittaa maahanmuuttajien, vammaisten ja vaikeasti työllistyvien positiivinen syrjinä työvoimapolitiikassaan.
Eli esim. Tullin pitäisi alkaa palkata näihin ryhmiin kuuluvia. Sillä vaikka näihin ryhmiin kuuluvien henkilöiden solahtaminen työyhteisöön veisikin hieman aikaa, niin lopulta palkkaaminen kuitenkin alkaa kannattaa.
Kommentoisin tätä ajan viemistä: Meikäläiselle on eräs henkilö kerrran sanonut, työhaastattelutilanteessa, että uuden työntekijän solahtaminen kuvioihin täysivoimaisen jäsenen osaan vie vuoden! Siis kukaan uusi työntekijä ei heti työsuhteen alkaessa vastaa vanhaa työntekijää työteholtaan ja työyhteisön kuvioiden hallinnaltaan. Eli.... Onko Tullin pääjohtajan ja muiden mielestä sitten kuitenkin niin, että nykyään uusi työntekijä taloon tullessaan on ehti vanhoja työntekijöitä vastaava tekijä? Ja mihin tämä tieto perustuu?
Toisekseen kommentoisin tuota syrjintää: Ainakin valtion viranomainen TE-toimisto harjoittaa syrjintää, mutta ei tokikaan positiivisessa mielessä. Tämä syrjintä näkyy esim. TE-rahoituksella järjestettävien koulutusten opiskelijavalinnoissa: vaikka kuinka olisi suorittanut valintakokeisiin kuuluvat tehtävät puhtaasti ja virheittä läpi, niin ei tule valituksi, sillä jos ei muuta syytä keksitä, niin katsellaan vuosien takaisia TE-toimiston merkintöjä ja vedotaan niihin vaikka näiden merkintöjen takana olisi kuitenkin TE-toimiston hyväksymä teko - TE-toimisto ei ole asettanut teosta sanktiota, koska teko on ollut luvallinen!
Lisäksi kuinka moneen kertaan TE-toimisto voi rangaista? Jos olisikin ollut sanktioita teko, eli olisi tullut karenssi, niin tämä teko rangaistaan vielä uudemman kerran joskus myöhemmin... Rangaistusta rangaistuksen päälle? Onko luvallista?
Kolmanneksi tästä samasta valtion viranomaisesta: vailla tarkempaa tietoa, väitetään virkailijan edessä olevasta henkilöstä kaikenlaista - ei ole esim. aiempia todistusasiakirjoja käytettävissä kun väitetään henkilöstä jostakin. Ja vaikka olis ne asiakirjat, niin valtion viranomaisen edustaja on niin mahtava että se kumoaa ne asiakirjojen väitteet milloin tahansa!
Valtion pitää harjoittaa positiivista syrjintää!
hah hah haha.
Ai niin, nykyinen hallitus meinaa hoidella työllistämistä sillä tavoin, että kunnille asetetaan jälleen se palkkatuki käyttöön (toki yrityksiä myös halutaan haalia sen käyttäjiksi, mutta miksi yritykset sitä tarvitsisivat, kun niille riittää hakijoita vaikka suoraan koulunpenkiltä tullen?), hallitus on pyytänyt kunnilta ehdotuksia miten niiden alueella työllisyyttä hoidettais parempaan kondikseen. Mutta nyt samaan aikaan kunnat ilmoittelevat ryhtyneensä yt-neuvotteluihin.... hah hah hah.... Yt:t päällä ja sitten toisaalta odotetaan että palkkatuella otettaisiin jotain töihin jonkin sortin töihin...
Hienoa. Mutta tämä syrjintä valtion viranomaisissa - koskee asiakkaita tällä hetkellä jo - mutta samoja asiakkaita pitäisikin nyt siis positiivisesti ruveta syrjimään....
HIENOO!
Tullin pääjohtajan
1
135
Vastaukset
- Anonyymi
Kommenoidaan vielä ihmisten lukutaitoa:
HS on vienyt yllä mainitun juttunsa Fb-sivulleen. Tällä sivulla asiaan kommentoivat huomaavat jutusta vain sen, että siinä puhutaan maahanmuuttajista. Ja jälleen kerran aloitetaan hirvittävä haukkuminen ja haukkumisissa tulevat esiin ne vanhat tutut jutut: sosiaaliturva on hyvä, ei omisteta asuntoa vaan eletään vuokralla koska näin saadaan kaikki tuet, ei viitsitä ja sitä rataa.
Kerran kun joku näistä tyypeistä rupeaisi vielä latelemaan ihan todisteita puheittensa taakse, niin sitten olis hyvä. Mutta todisteet puuttuvat ja suuta vaan soitetaan!
Ja kuten sanottu: tekstistä nähdään vain yksi sana.
Kommentoidaan vielä itse juttua: Osatyökykyiset - siis henkilöt joilla on annettu jo jonkinlainen työeläkepäätös, ovat kuntoutustuella tms.
No, nämä osa-aikaisella eläkkeellä olevat, siinäpä onkin edullisia työntekijöitä.... eläkettä ei oteta pois ja työnantajankaan ei tarvitse miettiä työsuhteesta paljon mitään...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607502Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232936- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1311153
- 75842
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52745